Kuin pariskunta konsanaan

Jos ne omat ystävät ovat kultaakin kalliimpia, niin mitenkäs sitten lasten ystävät. Tänään Ellin luona tuli hetki, jolloin sydämessäni läikähti. Olimme emännän kanssa juttelemassa keittiössä, kun miehet jutustelivat olohuoneen sohvalla ja lapset leikkivät keskenään lastenhuoneessa. Kaikki tulivat toimeen ja ilmapiiri oli rento. Aivan kuin kotona olisi ollut. Meidän nappulat, kaksi vaaleahiuksista, (vielä) alle metrin mittaista ja kahden ikävuoden kummallakin puolen olevaa papupataa tulivat loistavasti toimeen. Poju juoksi lastenhuoneen ja eteisen väliä "tule, Aino" pyysi ääni. Yhteiset leikit löytyivät heti. Leluista ei tullut juuri lainkaan riitaa. Ruokapöydän äärellä nämä kaksi suloista aurinkoa nauroivat toisilleen ja hokivat vuorotellen sanoja syömisen lomassa. Piirtäessä naurunremakka vain yltyi. Ennen kotiinlähtöä vaihdettiin vienot halaukset ja meidän pusupoika olisi halunnut vielä antaa prinsessalle suukonkin. Olemmehan jo monesti tavanneet ja leikkineet yhdessä. Tänään sitä vain tajusin, että siinä on muodostunut jo aikamoinen pariskunta. Kaksi pientä ystävää, jotka viihtyvät toistensa seurassa loistavasti. Meidän poika ja heidän tyttö. Jos äideistä on tämä juttu kiinni, niin varmasti ystäviä tulevat olemaan aina. Tässä on sydänystäväainesta! <3





6 kommenttia

  1. Lapsia on ihana katsella, kun ne touhaa yhdessä. :) Meidän Poju on tosi sosiaalinen ja menee tosi helposti tutustumaan toisiin lapsiin ja parhaiden ystäviensä kanssa leikkii jo tosi ihanasti. :)
    Kaikista parasta on kuitenkin se, kun Poju leikkii pikkusiskonsa kanssa. He ovat niin mahdottoman suloisia yhdessä, kun touhaavat yhdessä, vaikka pienempi osapuoli ei paljon vielä leikeistä ymmärräkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuo sisarten välinen touhuaminen yhdessä sulattaa helposti sydämen. Se on ihana huomata, että yhtäkkiä ne leikkivät yhdessä, vaikka juuri sitä ennen olisivat vähän nahistelleet. <3

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!