Onnea, rakas blogini!



Rakas blogini,

olet jo kaksivuotias (ja siksi tämän postauksen tekemiseen meni tuhottoman paljon aikaa, enkä saanut liitettyä siltikään siihen kuvia). Kuinka tämä aika onkaan mennyt näin vauhdilla? Kahteen vuoteen on mahtunut niin paljon asioita, joiden mukana olet yrittänyt pysyä. Tahdon kiittää sinua tästä ajasta, jonka olemme yhdessä viettäneet. Toivottavasti pysymme yhdessä vielä jatkossakin. Olet ollut minulle pääni sisällön purkauspaikka. Olet kasvanut ajan mukana ja minä, bloggaajana olen kasvanut siinä samalla. Olet edelleen se paikka, jonne jaan elämäni iloja kuin surujakin, riitoja ja väsymystä. En tahdo luokitella sinua kuuluvaksi mihinkään tiettyyn kategoriaan, sillä oman tuuliviiriluonteeni vuoksi tahdon, että elät ja repsotat milloin mihinkin suuntaan - aivan kuten minäkin innostun ja elää papatan milloin mistäkin asioista (hetkeksi).

2011 - elokuusta eteenpäin
Sinä kai aloitit taipaleesi eräänlaisena raskaus- ja käsityöblogina. Olin elokuussa 2011 aika muhkeimmillani raskaana ja kotiäidin iltoihin tuli liikaa luppoaikaa. Pyörämummi oli opettanut minua ompelemaan ensimmäiset tyynyni ikinä, joista olin todella innoissani - kattokaa, osaan ommella tyynynpäällisen! Ajatuksena oli myös jakaa reseptejä leipomuksistani ja ruokaohjeita, mutta herranjamala, enhän minä osaa muuta oikeasti tehdä kuin pullaa ja sämpylöitä. Joskus onnistuin joissain muissakin leivonnaisissa, mutta reseptibloggaajaa minusta ei luojan kiitos ikinä tullut. Tahdoin kai kokeilla vähän kaikkea, mihin rahkeeni riittäisivät bloggaajana. Aika nopeasti kuitenkin kasvoit ulos siitä reseptien jakamisesta, mutta joskus saatoin esitellä korttiaskartelujani tai ompeluksiani. Alussa olin aivan liekeissä kirpparilta vitosella ostamaani nukkekotiin ja sen remppaamiseen.

Seurasit alussa tiiviisti raskausaikaani, mietteitäni raskautumisen vaikeudesta ja päiviemme kulusta kaksin tytön kanssa kotona. Mies kun työskenteli arjet toisella paikkakunnalla, joten olimme arjet kahden likan kanssa. Välillä suunniteltiin tulevia budjettihäitämme ja panikoitiin, mahdunko melkein heti synnytyksen jälkeen ostamaani hääpukuun. Todistit lukuisat sairaalareissumme (väärä hälytys osa 2) ennen pojan varsinaista syntymää ja olet tallettanut kummankin lapsemme synnytyskertomukset (Mimmin ja Titiuun).

2012
Talvella elit elämässämme mukana, kun minä olin kotona yksin lasten kanssa ja yritimme selvitä viikonloput kokonaisena perheenä. Poika osoittautui aika vaikeaksi tapaukseksi kaikkine univaikeuksineen ja vatsavaivoineen. Todistit 100 päivää kestäneen maidottoman diettini, johon ryhdyin pojan hyvinvoinnin vuoksi, koska imetyksestä en tahtonut luopua. Bloggaamisesta tuli talvella 2012 asteen kivempaa, kun hankimme miehen kanssa järjestelmäkameran. Kun talvi alkoi jossain vaiheessa kääntymään kevääseen, aloin valmistautumaan ensimmäisiin kätilökoulutuksen pääsykokeisiin.

Varmaan blogin täyttäessä vuoden, aloit vihdoin pääsemään edes jonkinlaisiin uriisi. Sain kauttasi jopa uusia äitituttuja, sielunsiskon eli Kahdesta Neljäksi-blogin Ellin, ja muita kavereita blogimaailmassa. Bloggaaminen tuntui hyvältä ja kirjoitin aina silloin ja niistä asioista, kuin parhaimmalta tuntui. Melkein vuoden yksin arjet lasten kanssa elettyämme, muutimme yhdessä uudelle paikkakunnalle. Silloin blogini tuntui todella tärkeältä kanavalta pysyä yhteyksissä ystäviini ja sukulaisiini. Podin todella kauan aivan mahdottoman isoa ikävää entiselle paikkakunnalle! Silti lopulta arjen oli lähdettävä käyntiin muutosta huolimatta. Uudelta paikkakunnalta tuli onneksi uusia ystäviä, ihan aitoa kahvi- ja leikkitreffiseuraa.

Syksyllä ja talvella tutustuin uuteen kaupunkiimme, matkustimme usein viikonloppuisin entisille kotikulmille ja kaiken keskellä luin uudestaan pääsykokeisiin. Poika kävi 1-vuotissyntymäpäivien aikana läpi maksullisen (koska mikään muu ei enää auttanut) unikoulun ja perheen unet paranivat melkein kertaheitolla sen jälkeen! Tyttö oli saanut puolipäivähoitopaikan nykyisestä päiväkodistamme, mutta pojan nukkumattomuuden takia aamupäivän tenttikirjan ääressä oli haasteellista. Silti jollain ihmeen kaupalla pääsin kuin pääsinkin tammikuussa opiskelemaan kätilöksi!!!

2013 tammikuusta syksyyn

Tammikuussa alkoi aivan uudenlainen arki opiskelevana äitinä. Vaikka aluksi bloggaaminen oli raskasta kaiken sen keskellä, niin silti seurasit talvemme edesottamuksia, pojan puolen vuoden korvatulehduskierrettä, yöhön asti tenttiin luettuja koulupäiviä, yhteisen arjen sovittamista nykyiseen malliinsa ja sitä, kuinka vaikealta se kaikki tuntui. Mutta todistit myös sen, että se kaikki on vaikeuksista huolimatta mahdollista ja että vaikeiden aikojen keskeltä löytyy aina auringonsäteitä!! Ehkä joskus voimien huvetessa oli helpompi vähän ryvetä väsymyksestä, koska sitten näki edessä siintävän valon paljon kirkkaampana! Olit suuri tukiverkkoni, rakas blogini, juuri silloin, kun oikea tukiverkko asui tunnin ajomatkan päässä.

Tuli kesä 2013, duuni kotihoidossa, isin loma lasten kanssa ja teholoma Turussa. Olit näissäkin sen verran mukana, kuin mitä aina ehtiä pystyin. Täytit kaksi vuotta todella nopeasti ja ohimennen. Vielä en näe meidän yhteiselle matkalle loppua, enkä osaa kuvitella lopettavani. Joskus se tien pää tulee väistämättäkin päätökseen, mutta olen aivan liian malttamaton näkemään, mitä ja mihin blogini minut vie. En odota suuria ja havittele kuuta taivaalta, mutta tahdon blogata siihen asti kuin kyllästymisen aika koittaa.

Silloin ja nyt

Bloggasin alussa mahdollisimman anonyyminä, enkä edes uskaltanut paljastaa ikääni. Olin nimittäin ollut tytön synnyttyä aika epävarma siitä, mitä muut äidit tai muut ihmiset minusta ajattelivat. Minulta kesti kauan aikaa kertoa blogistani edes miehelleni! Olen uskaltanut vuoden bloggailun jälkeen paljastaa nykyisen kaupunkimme,jossa asumme, mutta edelleen en ole kirjoittanut ylös oikeaa kotipaikkakuntaani. Bloggaan nykyään omilla kasvoillani, (melkein) ilman vaatteita, mutta lasten kuvat tahdon jättää edelleen arvailun varaan. 
Mieskin on mukana välillä blogissa, mutta enemmänkin subjektiivisesti ja usein väsyneesti tarkasteltuna, vaikka eihän hänessä oikeasti mitään vikaa ole. eihän :-D. Kerron sinulle ja lukijoille usein päivien tapahtumista, materialistionnesta, opiskelijana olemisesta, äitiydestä, ajatuksista ja aivopieruista.. Siis kaikesta, joka liittyy minuun ja koskettaa minua enemmän tai vähemmän juuri sillä hetkellä. Pidän sinut edelleen avoimena ja vailla kategoriaa. Olet kuin minä - ehkä hieman hillitympi kuin luonnossa (sillä nopeaa puhetta ja käsillä viuhtomista puhuessa ei voi nähdä blogia lukiessa/kirjoittaessa), Marimekko-intoilija, toisinaan väsynyt, mutta aina onnellinen äiti, maitorahkan suurkuluttaja, aina sama laukku olalla kulkeva, kameran linssin läpi elämää tarkasteleva, erikoisella huumorilla ja sarkasmilla höystetty, välillä epävarma, mutta aina jonkinlaisen mielipiteen omistava äiti, vaimo ja tälläinen nainen - sellainen, jota sopii esitellä jo yhteensä yli sadan lukijan yleisölle. 

ps. Kuinka moni muistaa, koska on hypännyt lukijaksi mukaan blogiini? Miten olette viihtyneet? Mitkä asiat kiinnostavat blogissa eniten, mitä toivotte lisää ja mistä ette ehkä niin välitä? 


14 kommenttia

  1. Onnea blogille, ja sen ihanalle kirjoittajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Ja kiitos sinulle, minun yksi ihanimmista lukijoistani! ;-)

      Poista
  2. Onnea kaksiveelle! Uhmaa ei onneksi ole näköpiirissä, vaan onneksi ihana blogisi jatkaa monipuolisella ja runsaskuvituksella linjallaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Saa nähdä, tuleeko joskus joku uhmaikä ja blogi heittää ihan häränpyllyä! ;-)

      Poista
    2. Taitaa harmaat aivosolut käydä vähän hitaalla, kun itsellekin tuli 6.7. kaksi vuotta "bloggausuraa" nykyisessä paikassa täyteen. Edellisessä ehdin blogata parisen vuotta. Pitäisiköhän tätä juhlistaa jälkikäteen jotenkin? :-)

      Poista
  3. Jos ollaan rehellisiä, en muistanut olenko lukenut blogiasi kuinka pitkään ennen kuin aloin lukemaan tätä kyseistä postaustasi ja tulin todenneeksi, että olen ollut lukijasi melkein koko tämän ajan!! :)) Muista kun suunnittelit häitänne ja jännitit vauvan syntymää ja kirjoittelit arjestanne.. Eli pitkään on matkassa pysytty mukana, toivottavasti vielä pitkään eteenpäinkin! :))

    Kiitos Eevi tästä ihanasta blogista ja onnea kaksvuotiaalle! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuin ihanaa, Ria! <3 Näin minäkin muistelisin, että olet ollut lukijani todella pitkään! Juuri sinunlaistesi lukijoiden ja kommenttien takia on ihanaa blogsta! <3

      Poista
  4. Onnea blogille! Muistaakseni olen aika kauan lukenut, ehkä joskus päätynyt tänne omaan blogiin tulleen kommentin kautta? :) Varmaan ekana käsityöt kiinnosti, sitten tietysti nuo lapsijututkin kun pojillamme ei niin iso tuo ikäero ole. Tykkään kun on monenlaista, luokittelen blogisi nykyään äitiblogiksi (Blogloviniin kun kategoroin seuraamani blogit ;)) ja suosikkeja niistä olet. Sopivassa suhteessa kaikkea ja jotenkin samaistun ehkä useinkin joihinkin juttuihin niin tykkään :) Ehkä käsitöitä lisää? Jos vaan aikaa on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä kauan jo ollut lukijana. En kyllä muista, kumpi löysi kumman ensin. :-D
      Ehkä tämä blogi menee enemmän äitiysblogin puolelle, mutta siinä on vähän liikkumavaraa, josta tykkään.
      Ehdottomasti tulee vielä käsitöitä, kunhan teen taas treffejä ompelukoneen kanssa. ;-)

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!