Vain minulle-tossut

Täällä mie parantelen kurkkukipua ja kuumetta. Meni sitten viikonlopun suunnitelmat vähän sivu suun. Minun piti olla jatkokouluttautumassa vastuututoriksi, mutta perjantaina harkassa kuumelääkkeistä huolimatta noussut kuume ajoi minut sänkypotilaaksi. Tänään olisi myös ollut yhden ihana perheen ihanan pojan nimiäiset, mutta jo kauppareissu tytön kanssa nostatti tuskanhien pintaan. Nyt alkaa elämä jo hymyillä - sopivasti huomista aamuvuoroa varten.


Kohmeloista oloa helpottaa niin kynttilätunnelmointi, oma rauha ja vain minulle tehdyt tossut! Tilasin nimittäin jonkin aikaa sitten Novalta tossut. Tämä postaus taitaa olla ainoa, jossa näkyy ensimmäiset Novalta tilaamani tossut. Rakastin edellisiäkin maatuskatossuja, mutta nämä ovat kyllä hitusen yli edellisten! Pyysin nimittäin tossuihin lisäksi pienet rusetit, jotka osoittautuivat aivan ihaniksi, joita ei voi olla hypistelemättä! Edelliset tossut kestivät kaksi vuotta, joten näitä aion kohdella yhtä kunnioittavasti, jotta saan hipsiä nämä jalassa pitkään.





Love it!


Ajattelin..

Pitkältä tuntuvan blogitauon jälkeen on aina vähän vaikea istuuntua kirjoittamaan. Eipä minulla ole ollut kyllä sellaista hetkeäkään, jolloin olisin jaksanut kirjoittaa. Sisätautipotilaan hoitotyön harkkaa on kulunut huomenna jo kaksi viikkoa. Kolme enää jäljellä. Sairaalassa oppiminen on raskasta työtä. Sen vuoksi olen ollut aina lasten mentyä nukkumaan itsekin aivan raato. Olen joutunut torkuttamaan yhdeksältä illalla sohvalla kelloa yli puoli tuntia, jotta jaksan nousta suihkuun. Blogi (ja bloggaamattomuus) on ollut paljon mielessä, ja varsinkin uusien lukijoiden ilmaantuminen on lämmittänyt kovasti mieltäni! Kiitos ja tervetuloa!


Olen ajatellut monesti tulevani kertomaan kuulumisiamme. Kertomaan siitä, kuinka talvivaatteet on kaivettu esille ja kuinka niistä en luovu kuin vasta ensi keväällä. Ajattelin tulla kertomaan tyttömme ensimmäisestä ihastumisesta. Olen halunnut kertoa ihanasta tuttavaperheestä, joka otti iltahoitoon muutamaksi tunniksi lapseni, jotta pääsin käymään teatteriharrastuksessani. Olin tulossa kertomaan teille PMMP:n keikasta, minun ja miehen kuukauden päästä tulevasta kylpyläviikonlopusta, pojan synttärivalmisteluista ja pimenevistä illoista. Kamerassa on jo valmiina kuvat uusista ihanista tossuistani, jotka tilasin yhdeltä taidokkaalta bloggarilta. Ajattelin myös avautua meidän poikaa riivaamasta uhmasta, jossa äiti saa osumaa ja poika huutaa selkä kaarella ja kurkku suorana. Ja siitä, kuinka siitä raivohuudosta tulee minulle niin paha mieli.


Aika se taas kuitenkin näyttää olevan kortilla. Tänään minulla on toinen iltavuoro peräkkäin, huomenna aamuvuoro, mutta sen jälkeen suuntaan kehittämään jatkokoulutukseen vertaistutoroinnin taitojani. Sunnuntaina olisi myös yhdet nimiäiset, joita odotan innolla! Näin se meidän arki sitten menee - kiireisesti ja joskus vähän kello kaulassa. Mutta mitä teille kuuluu? Oletteko huomanneet, että enää puuttuu yksi lukija google readerista, niin sitä kautta blogiani lukee jo 100 ihanaa tyyppiä?! Pitäisikö järjestää joku arvonta sen kunniaksi?


Språkbad och Me&I klädparty

Huhheijaa. Jos viikot menee muutenkin nopeasti, niin kuinka nopeasti ne menee, kun on vasta aloittanut sisätautien harjoittelun? Ensimmäinen viikko on yhtä päivää vaille takana ja neljä vielä edessä. Olen ollut tällä viikolla järkyttävän väsynyt. Pää on painunut tyynyyn jo klo 20.30, kun herätyskello on huutanut hereille klo 4.30. Osastolla ei paljoa istuskella, joten blogihiljaisuuden syy on kutakuinkin siinä. Nyt olen sen takia vielä hereillä, koska olen juonut kolme kuppia kahvia ja me kotiuduttiin tytön kanssa vasta tunti sitten (20.30) Me&I-vaatekutsuilta. Kutsut piti ensimmäinen ystäväni täältä Porvoon päästä. Kutsut olivat på svenska, mutta mikäpä siinä muumiruotsia opetellessa. Kuvia olin ajatellut ottavani, mutta niin se vaan on, että syksy vei kaiken valon ja budjetti ei vielä kestä hankkia lisäsalamaa tai vielä valovoimaisempaa objektiivia. Kivat oli kuitenkin kutsut, jotka toivat mukavan muutoksen tämän viikon hektiseen kulkuun. Lapset saivat vaatekaappeihinsa yhdet uudet paidat (jotka saavat mahtua ainakin seuraavan vuoden-kaksi niillä hinnoilla) ja minä kotiutan kauan hankintalistalla olleet yogapantsit! Harjoittelusta, tytön pihkaantumisesta yhteen eskarilaiseen ja pojan korvakipukierteestä olisi asiaa myös, mutta nyt ei pysty. Det var allt.





Tack, M!


Blogiminä


Edellisessä postauksessa kirjoitin blogiminästä, josta sain idean kirjoittaa ihan koko postauksen blogiminästä. Ihan vain siksi, koska uskon sellaisen olevan minulla vahvasti olemassa. Satun nimittäin joskus miettimään muutaman kerran, että millaista tekstiä ja kuinka värikkäästi kirjoitettuna uskallan julkaista - uskokaa tai älkää. Kirjoitettua tekstiä kun voi jokainen tulkita ihan omalla tavallaan. Kerron yleensä juttuja ja sattumuksia (tai riitoja) sellaisella menttaliteetilla, että olen jutussa mukana niin käsilläni kuin äänensävyllä. Joo, normaalilta kuulostaa jokaiselle, mutta olen sellainen ns.elävä kertoja. Yritän ainakin olla vitsikäs ja heittää huumoria. Vaikka joku asia olisikin rankempi kerrottava, niin naurullani, äänensävylläni, ilmeilläni ja eleilläni kuulija pysyy kärryillä minun tunnetiloistani puhuessani: milloin olen kuolemanvakavissani, koska jo vähän heitän vitsiä.

Blogini on hyvin vahvasti minun näkökulmastani, kuinka yllättävää. Varmasti eniten se huokuu silloin, jos kirjoitan juuri syvällisemmistä ja rankemmista asioista. Kenenkään muun osapuolen mielipidettä ei ole siinä vaiheessa kysytty, ei analysoitu tai pohdittu. Teksti tulee suoraan sydämestäni, minun sormieni kautta tietokoneen ruudulle. Tapani kertoa asioita välittyy varmasti tekstin ulkoasussa, mutta siitä jää pois eleeni ja ilmeeni - ne asiat, jotka rikastuttavat puhettani. Ne asiat, jotka paljastavat oikeat tunteeni.

Eniten mietin tekstini sisältöä sen takia, koska moni sukulaisistani tai mieheni sukulaisista käy täällä lukemassa. Sen voi joskus raivopäissään unohtaa, jos näppis tuottaa monta lausetta tekstiä siitä, kuinka minä olin omasta mielestäni kohdannut vääryyttä. Jouduin blogistani kerrottuani läheisilleni muutaman kerran oikomaan tekstejäni, ettei niitä nyt ihan niin kirjaimellisesti olisi tarvinnut ottaa. Usein myös mietin, mitä mieheni vanhemmat miettivät blogiani lukiessaan. Minun, omien sukulaisten ja mieheni sukulaisten välillä kun on monta vuotta, paljon elämää ja arvoja välissä. 

Esimerkiksi minun ja mieheni riidoista saisi postauksen jos toisenkin.Yleensä se olen ollut minä, joka on ollut oikeassa - siis minun mielestäni. Tietenkin minun täytyy suojella miehenikin yksityisyyttä, vaikka mitenkään blogistani ei hänen henkilöllisyyttään voi päätellä. Mutta minun täytyy myös kunnioittaa häntä muutenkin. Ja minun on kunnioitettava mieheni vanhempia, jotka eivät varmaankaan halua aina lukea, että kuinka me riideltiin yhdestä väärästä sanamuodosta (tet-harjoittelu), vaikka hauskana juttunahan ne on tarkoitettu jaettavaksi. Silloin jää pois se, että asiat on sovittu ja sovinto tehty. Mitään ei ole jäänyt hampaankoloon, vaan elämä jatkuu. Yksi pieni hetki tai sattumus kun on vain se hetki. Tarkoitus on kuitenkin naurattaa, ei aiheuttaa pahaa mieltä.

Mie vain nyt olen tälläinen - aito ja rehellinen. Menneisyydessäni olen joutunut salaamaan paljon tunteitani. En ole kertonut asioiden oikeita laitoja moneen vuoteen lähimmäisilleni. Siksi nyt, kun olen päässyt hyvin sisään taas kirjoittamiseen ja bloggaamiseen, voin olla rehellinen. Uskon, että juuri aitouteni vuoksi olen lukijoitani saanut. Jos yhtäkkiä kävisin vetäytymään ja kirjoittaisin pinnallisista asioista, ei blogini enää olisi samanlainen. Ja minuakaan ei enää kiinnostaisi koko blogi. Kirjoittamisen helppous, asioiden purkaminen, vertaistuen saaminen, omien tunteiden reflektointi tekstejäni lukiessani ja ihan tämä koko konsepti on jotain aivan uskomatonta. Se on jo nyt antanut minulle niin paljon, etten koe voivani vielä muuttua bloggaajana.

Eihän jokainen käänne, sattumus ja harmitus tännekään päädy. Joku hyvän maun ja lukijoiden kunnioittamisen raja se minullakin on. Olen joutunut poistamaan useita tekstejä, kappaleita tai sanamuotoja kirjoittaessani, sillä se pahin tunteenpurkaus on saattanut mennä ohi. Tai sitten tekstini on käynyt nolottamaan minua ja olen saattanut miettiä, että joku tuttuni voi vielä pistää puhelua minulle päin tämän julkaisemisen jälkeen. Olen myös saanut ystäviltäni palautetta, että jokin juttu kirjoitettuna ja kasvotusten kerrottuna on aivan erilainen. Blogiin päätyy se siistimpi versio, kun kasvotusten säästetään ystäville se yksityisempi asia, jota ei halua kaikille yksittäiselle kävijälle julkaista.

Blogin kävijämäärä on noussut tässä lähiaikoina, josta olen joskus jopa äimistynyt. Silti koen pystyväni vielä olemaan täällä aito itseni, antamaan tälle aitoa aikaani ja aitoa itseäni. Vaikka muutama tutun tuttuni varmasti blogini olemassaolon tietää, se ei enää pelota niin paljoa, kuin olin alussa kuvitellut. Pitkään vallinnut kasvottomuuteni blogissani johtui juuri siitä, että yksinkertaisesti pelkäsin jonkun tunnistavan minut täältä. Nyt kuitenkin asia on niin, että se mitä blogiin päätyy, voin puhua myös kasvotusten. Olen täällä samanlainen kuin luonnossa. Vitsailen, nauran itselleni ja sattumuksille. Blogiminäkin nauraa itselleen, vaikka se ei tekstistä välttämättä kuulu läpi. Mutta huumoria viljelen usein, tai ainakin siihen pyrin.

Tulikohan tästä vain yksi iso sillisalaatti? Onnittelen, jos pääsit loppuun asti. Minulla alkaa nimittäin ajatukset ja adrenaliini virtaamaan, kun mietin huomista sisätautien harjoittelun ensimmäistä päivää! Blogiminä ja minä painutaan nyt unille.


Onneksi en blogannut aiemmin












Huh, mikä viikko takana. Nyt voi taas sanoa: onneksi on viikonloppu! Mietin tässä aamulla, että onneksi olen joutunut olemaan tenttien ja pojan korvakipujen takia poissa blogimaailmasta. Tällä viikolla olisi nimittäin tullut sellaista arjen realismia vähän joka aiheesta niin, että olisi voinut heikompaa hirvittää. Pyöritin viikon kuluessa seuraavanlaisia otsikoita

Miehet, miksi kaikesta pitää aina vääntää?
Lapset, miksi kaikesta pitää aina vääntää?
Miehet, kun mikään ei riitä
Lapset, kun mikään ei riitä
Miksi uhma on olemassa?
Korvakipu ja jatkuvat yöheräilyt on arsesta
Tahra-aamut on arsesta
Kaikki muut tässä perheessä kuin minä on arsesta
Miksi yhdelle viikolla ängetään kolme isoa tenttiä?
Miksi meillä on aina näin likaista?
Miksi se harkka ei jo ala
Syksy on arsesta
En ymmärrä akateemisia ihmisiä
Vihaan syksyä ja kastumista vesisateessa

Siinä nyt jotain esimerkkejä. Ja huom, kukaan ei ole tällä hetkellä tässä perheessä arsesta, vaikka vielä aamulla vähän ottikin nuppiin. Nyt kaikki on taas tosi fantsusti ja ihanasti, kun lapset ovat pitkän ja väsyttävän tarhaviikon jälkeen nätisti nukkumassa, leikittiin ja luettiin kirjaa ennen sitä yhdessä ja mulla on nenän edessä marjapiirakkaa! Ja mieskin hymyilee tossa vieressä.

Jotenkin se huumori meinasi vain loppua pitkin viikkoa, kun tentteihin panostaneena alkoi jäytää kaamiva koti-ikävä ja väsymys. Kun mies aamulla kysyi, että koska se minun TET-harjoittelu oikein alkaa, niin jo napsahti. Siis mikä TET-harjoittelu? Luuletko, että olen jossain ylä-asteella?! Mie olen AMK-opiskelija, AMK! Kyllä oli taas hulvatonta komiikkaa ilmassa siinä vaiheessa. Olisi ollut jostain todella hauskaa olla kärpäsenä katossa siinä tilanteessa. Jotenkin ton akateemisen rohvessoorin ja tälläisen tavallisen pulliaisen ajatusmaailmat ei aina kohtaa. Enhän mie ole edes koskaan ollut töissä, niin mistä mie mitään ymmärtäisin. Tällä viikolla on vain tuntunut, että on pitänyt vetää köyttä eri suuntiin alkaen toisen tavasta olla ja hengittää. No joo, joo, eipä meistä kumpikaan jaksa koskaan vihoitella kauaa ja tälläiset asiat unohtuu yhtä nopeasti kuin alkaakin - onneksi. Tänään mies jopa ilahtui, kun kotona odotti murealihaista (se on ollut joskus sitkeääkin) karjalanpaistia ja siisti koti - takaisin suoraan viisketluvulle..

Meidän pojan itkut yötä päivää on ollut kuitenkin liian puiseva kauha tässä sopassa. Mies käytti pojan eilen lääkärissä sen putkihommelin takia. Korvakäytävässä näkyi vain iso verenpurkauma, mutta putken kohtalo on vielä epäselvä. Joten nyt kolmesti päivässä kaksi tippaa korvaan, jotta saadaan veri liuotettua ja parempi näkymä korvaan. Tällä viikolla ollaan vietetty unettomia öitä, kun poika on itkenyt hyvin usein yöllä. Pahaa mieltähän se on tuottanut äidille, varsinkin, kun ihottuma on vallannut pojan kehon kaiken kukkuraksi. Ja ne isot tentit tähän päälle, niin too much too soon..

Valittamiseksihan se meni tämäkin postaus. Mun blogiminällä on varmaan joku kaksisuuntainen mielialahäiriö, kun joko täällä on hip hei niin iloista tekstiä tai sitten häikälemättömästi raakaa realismia valittaen. Vaikka ensimmäistä kertaa syksy on ottanutkin päähän, niin tänään oli kaunis päivä. Ajattelin jatkaa tätä syksyistä oloa ja poltella hermojen sijasta kynttilöitä. Huomenna suunnataan poikkeuksellisesti taas entisille nurkille ja me päästään kahvittelemaan pitkästä aikaa ystävälle, jonka kanssa ollaan tutustuttu ihan nappuloina. 

Arki nyt vain on tälläistä kilpaestejuoksua viikonloppua kohti. Joskus sen esteen edessä saattaa vain olla  kuralätäkkö. Onneksi siihen vaivaan lääke, eikä se ole hirudoid forte, vaan se, että nousee ylös ja jatkaa matkaa. Tänään sain purattua viikon paineet imurinvarteen, pykkikoneeseen ja meidän makkariin, jossa vaihdoin järjestystä. Kamerallekin tallentui tämän päivän kaunis ilma, jota kelpaa kuvissa fiilistellä.


Kuka sinä olet?

Lukijamäärän kasvaessa tulee välillä mieleen, että ketä sieltä ruudun takaa oikein löytyy. Ihan muutamassa kuukaudessa yksittäisten kävijöiden määrä on kasvanut kohisten. Te lukijat tiedätte minusta jo yhtä sun toista, mutta minusta olisi hauska tietää myös jotain teistä. Varsinkin olisi hauska tietää, kuinka moni vanha tuttu, kaverin kaveri tai Porvoolainen käy blogiani lukemassa. Tietenkin kaikki muut bloggaajat ja heidän sielunmaailmansa kiinnostaa minua - utelias kun olen!

Olisin oikein iloinen, jos haluaisit kertoa itsestäsi jotain kommenttikenttään tai sähköpostiini muumitalossa(at)hotmail.fi

Saat kertoa itsestäsi niin paljon ja niin vähän kuin haluat. Koska kommenttien valvonta on blogissani aina päällä, voin pyynnöstäsi jättää kommenttisi julkaisematta. Joku maantieteellinen sijainti (pohjoinen, etelä..), ikähaarukka, lemppariblogisi tai muu kiinnostava asia itsestäsi olisi tervetullut. Jos tunnet minut jostain, niin senkin saa kertoa, vaikka nimeä et paljastaisikaan. 

Itse jatkan nyt tenttiin lukemista! Ensi viikolla pakerrankin sitten sisätautiharkassa!




Viikonlopun kuvat






















Joskus ei tarvitse muuta kuin kuvia. Kiitos jokaiselle ihanalle viikonlopusta!


Kutsukortit ja näin ne tehtiin

Niin, eli näin mie ne tein. Ihan kivat niistä kans tuli. Näitä sitten tiputtelen tämän vierailuni aikana, kun pääsen näkemään pitkästä aikaa ihania ystäviäni ja sukulaisia. Yksi viikonloppu on tosin kovin lyhyt..