Hyvä päivä kanyloida








Ei uutta auringon alla. Paitsi se, että tänään kanyloin onnistuneesti parini kanssa koulussa. Aikamoinen jippii-fiilis valtasi mielen, kun ensimmäisellä kerralla kanyyli osui ja upposi! Yritin vielä toisenkin kerran, mutta se meni suonesta ohi, mutta kuitenkin se yksi onnistuminen teki hyvää itsetunnolle. Mestaria se ei vielä minusta tee, ei todellakaan, mutta onnistuminen luo itsevarmuutta jatkoa ajatellen. Ja siellä synnärillähän sitten saa laittaa äitejä tippaan. Te, jotka seuraatte minua instagramissa, olette todistaneetkin tämän päiväistä kanylointia kuvin. ;-)

Hyvä päivä oli siis tänään koulussa. Hyvä aamukin oli, kun söin kerrankin oikein tuhdin ja maukkaan aamiaisen. Sellaiset ovat nykyään aika harvassa. Ja sellaiset pistävät päivän todella hyvin liikkeelle! Päivä oli syksyksi lämmin, joka oli iso plussa! Tänä vuonna kylmät ilmat ja syksyn saapuminen ei ole vain iskenyt. Tämä ilta on taas mennyt flunssaisen olon parantamisessa, kun tuntuu, että kaikki räkä painuu entistä enemmän keuhkoihin (astmaatikon unelma). Finrexiä on saanut juoda alati ja Vicks-purkki on puolillaan. Ensi viikolla painaa päälle kaksi isoa koetta, jonka jälkeen aloitan toisen harjoitteluni.

Mutta nyt en keskity niihin asioihin. Huomenna vietän etäpäivää kotona lukien tulevaan tenttiin. Huomenna myös huristan lasten kanssa viikonlopuksi mummilaan. Olen viimeksi ollut entisillä kulmilla kesällä, joten nyt on korkea aika lähteä ja tehdä tehokäyntejä ystävien ja sukulaisten luona. Täältä siis tullaan, ottakaa koppi!


2 kommenttia

  1. Oi, mä muistan ton tunteen! Ja itseasiassa kyllä se tuntuu vieläkin aika hyvältä - viiden vuoden ja muutaman sadan kanyloinnin jälkeen :)

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!