Torstai on uusi maanantai

Aina ei jaksa olla se kärsivällinen aikuinen. Joskus usein äidille tulee uhma. Se voi alkaa jo aamusta, kun kello yhdeksän bussiin ehtiminen aiheuttaa harmaita hiuksia. Oman terveydentilan laskemisen vuoksi rauhallisestikin kävelty tarhamatka nostaa hien pintaan ja liikaa sykettä. Tarhan ovella on pakko vain huikata sorryt, kun ei millään ehdi riisua lapsia kaikista vaatteista. Sääret hapoilla ehdit juuri ja juuri bussiin, jossa saat tukka nostettuna ilmaan istua hikisenä koko matkan. Painavasta koulurepusta yrität kaivaa tenttiin lukemista varten kirjat esille, mutta aika meneekin kaikkeen muuhun. Lennokkaat (joulu)pipari-jutut luokkalaisten kesken vaihtuu luokkahuoneen huonon sisäilman takia naaman irvistykseksi ja hyvän hapetuksen varmistamiseksi. Ennen oppitunnin päättymistä on pakko lähteä noutamaan auto vesisateessa puolen tunnin ratikkamatkan takaa. Ei ihan talla pohjassa saa hakea kotoa eväät, tarhasta märät lapset ja mennä myöhässä tytön tanssitunnille. Kahviossa saa istua vartin rauhassa, kunnes pienempi käy pyörimään ympyrää. Enää ei lasin takana alapuolella uivat ihmiset kiinnosta. Pukuhuoneessa Pikku kakkosesta yritetään löytää viihdykettä. Kaksi minuuttia ennen tytön tanssitunnin loppumista haistat, miksi poika meni kauemmas seisoskelemaan. Nyt en kyllä ala vaihtamaan mitään vaippoja täällä. Juuri ennen kotiovea löytyy parkkikselta ihan helkutan iso lätäkkö, sieltä pienet kädet ja haalarin lahkeet. Kotona saa nieleskellä jo kurkusta kumpuavaa kääk-huutoa, kun vaipan pukemisessa menee yli viisi minuuttia herra-minä-itte takia. Lopulta käy kiukuttamaan ihan kunnolla. Kuuluu mur ja äiti käy mököttämään.




Sitä ei ihme kyllä kestä kauaa, koska pienempi tulee ja sanoo äiti älä huuda, tule leikkimään. Hetki pitää miettiä sängyn reunalla, kunnes kurkkaan olohuoneeseen. Kaksi ei-uhmaavaa lasta leikkii siellä keskenään. Enää ei jaksa olla vihainen. Vastalääkkeeksi valmistuu lettutaikina ja yhdessä katsotaan Peter Pania. Iskäkin saapuu vihdoin kotiin, jolle pitää aluksi vähän haukahtaa, mutta vain aluksi. Torstai on uusi maanantai. Tätä tämä arki on. Onneksi sen kanssa oppii elämään ja huomenna on taas perjantai. Välillä sitä miettii, miten ihmeessä saa pidettyä tämän opiskelu-perhe-harrastukset-oma aika-avioliitto-ystävät-koti-jne-jne-paletin pystyssä. Nii-i, miten. Jotenkin se torni vain muutamista puuskista huolimatta pysyy pystyssä.

PeNa vasta kirjoitti siitä, kuinka ystävien kanssa vietetty aika on kortilla. Pakko sanoa, että minun paletissani ystävät hipovat tällä hetkellä paletin alimpana myöskin. Ei siksi, että heistä haluaisin luopua mistään hinnasta, vaan siksi, että kun tulee tälläisiä päiviä, ei vaan jaksa. Enkä halua kuormittaa ketään ainaisella valituksellani. Eipä ketään sukulaistakaan ole tullut nähtyä.  Siksi on tämä blogi, jonne voi läntätä päivän mietteet ja rynnätä kohti seuraavan päivän koitoksia. Jos saisin päättää, niin viikkoon tulisi vielä yksi päivä lisää, joka olisi pyhitetty ystäville, kahvikupin ääressä sydämen lastin purkamiselle ja yhteiselle ajalle. Toivottavasti te vielä siellä olette, kun tästä rupeamasta taas selvitään. Lupaan olla kiva.


4 kommenttia

  1. Voi ei, känkkäränkkäpäivät, sen paremmin lasten kuin äidinkään ei ole kivoja, toivottavasti huominen on hivenen leppoisampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi seuraava päivä OLI helpompi, eikä äiti känkännyt. :-)

      Poista
  2. Tulkaahan purkamaan olotiloja meille joku la/su ennen joulua?

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!