Kaksituhattakolmetoista

Vuosi 2013 oli meille kaikille todella rankka. Pakko sanoa, että olen onnellinen sen olevan ohitse. Tämä vuosi on ollut elämäni mullistavin muuttomme jälkeen, jolloin olen joutunut luopumaan yhä enemmän asioista, opetellut olemaan itsekkäämpi, aloittanut opinnot ja huomannut olevani aika hyvä opiskelija, ajautunut jonkinlaiseen parisuhdekriisiin, ollut huolissani sairastavien lasten vuoksi, saanut työpaikan (jonka olen onnistunut säilyttämään), saanut uusia ystäviä, kasvanut henkisesti, itkenyt kaikkein eniten sitten lapsuuteni jälkeen, aloittanut rakkaan teatteriharrastuksen, ihastellut lasten kasvua ja kehitystä, yrittänyt elää ruuhkavuoden hullunmyllyssä hetkessä ja no, onhan tässä tapahtunut vaikka ja mitä.

Sen olen oppinut, että nyt jos koskaan on tehtävä itse itsensä onnelliseksi. Vaikka vuosi on ollut rankka, niin tiedän taas yhä lujemmin, miten haluan elämääni elää. Olen ollut varmasti lyhytpinnainen, kärsimätön ja hankala, mutta vain sen vuoksi, että haluan vain elää ja olla rauhassa, olla onnellinen. Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen, huolehtiva ja empaattinen. Olemme koko perhe joutuneet suuren muutoksen eteen, kun minä aloitin opintoni ja lapset menivät tarhaan. Siinä samalla olemme Ukon kanssa joutuneet opettelemaan elämää niin, että minun roolini kotiäitinä on nyt jotain muuta kuin imurin varressa keittoa keittävä hiirulainen. Olemme kumpikin joutuneet joustamaan ja pitämään oikeuksistamme kiinni - lapsia unohtamatta. Jotenkin me se vuosi kahlattiin läpi, vaikka usko meinasi välillä loppua. Nuori perhe ja aviopari on todenteolla heitetty isojen aikuisten maailmaan, mutta loppujen lopuksi ihan hyvin me pärjättiin.





Kun tammikuussa aloitin kätilöopintoni toisella paikkakunnalla, oli talvi yhtä opettelua. Matkustamiseen opettelu, lasten pitkät tahrapäivät ja ajan puute oli hurjaa. Poika oli vasta muutaman kuukauden yli vuoden ikäinen, ihan vauva vielä, jonka jatkuvan sairauskierteen, ruoka-aineallergioiden ja ihottuman vuoksi olimme tiukilla. Tyttömme on välillä joutunut siinä sivussa pysymään matkassa mukana, tai ainakin se näin äitinä on huonoina hetkinä niin tuntunut. Viime talvi oli aivan kamala. Olen joutunut keskittymään vain opintoihini ja perheeseeni. Olen laiminlyönyt ystäväni ja melkein menettänyt yhden sen takia. Olemme olleet taloudellisesti hyvin tiukilla, parisuhteesta puhumattakaan. Olemme varmasti riidelleet kaikkein eniten koko yhdessäolomme aikana. Olen ollut luovuttamassa varmasti joka toinen viikko. Siinä samalla olen painanut koulua ja menestynyt kiitettävästi. En edes ymmärrä, kuinka se oli mahdollista. Poikamme oli yhteen putkeen puolen vuoden korvatulehtuskierteessä. Jos vain voisin, niin viime talvessa muuttaisin monta asiaa. Mutta se silti opetti meitä kaikkia. Vaikka olen onnellinen, että vuosi on plakkarissa, niin olen onnellisempi, että viime talvi on ohi.





Jotenkin siis siitä talvesta siirryttiin kevääseen. Parasta varmasti keväässä oli se, että poika oli asettunut hienosti tarhaan, tyttö oli pysynyt hienosti uudessa arjessa mukana ja minä sain koko kesäksi töitä. Tein kyllä sen virheen, etten pitänyt päivääkään koulun loputtua lomaa, vaan menin suoraan töihin syksyyn asti. Kesäkuussa olin aivan poikki rankan talvemme takia. Jouduin työpäivän jälkeen käymään ensin kotona hengähtämässä, ennen kuin jaksoin hakea lapset tarhasta. Ensimmäinen kunnon palkkani ja heinäkuu pelastivat. Sain taas energiaa ja olin tyytyväinen itseeni, että pystyin opintotukeni- ja lainani jälkeen osallistumaan perheemme talouteen paljon enemmän. Ensimmäinen työni hoitajana vain puolen vuoden opiskelun jälkeen pelotti aluksi suunnattomasti, mutta aloin saada työstäkin hyvin kiinni. Kesä oli aika mukava ja saimme perheeseemme ystävän tytön tarhakaverista ja hänen perheestään.




Kesä oli siinä suhteessa huoleton, ettei minulla ollut koulujuttuja siinä sivussa. Kesä menikin liian nopeasti ja se päättyi Ukon ja minun sen vuoden toiseen hotellilomaan! Sen, jos minkä, olemme oppineet vuoden aikana, että meidän pitäisi viettää enemmän aikaa kahden ja aivan jossain muualla kuin kotona. Opin myös sen, että ensi kesänä pidän oikeasti kesälomaa töistä! En voi painaa enää hulluna suoraan koulusta töihin. Syksy koulussa olikin taas aika haipakkaa, sillä se sisälsi kaksi harjoittelua ja kävin välillä töissä piipahtamassa. Aloitin oman harrastukseni ja tyttö aloitti tanssinsa. Jouduimme kyllä vääntämään kättä jos toistakin syksyn uusien kuvioiden takia. Jotenkin syksy meni kuitenkin parisuhderintamalla rauhallisemmin, vaikka rankka se oli silti. Olemme menneet yhdessä elämää persus edellä puuhun. Ensin tuli lapset, sitten avioliitto, lopuksi vasta muutto yhteen ja tammikuussa minun aloittaessani opinnot oli meidän kaikkien opeteltava elämää niin, että se olisi mahdollisimman tasavertaista. Häissäni pidin pienen puheen appiukolleni, joka oli kerran minulle kertonut parisuhteen kuin olevan tynnyrillinen kiviä. Tämä tynnyri laitetaan vierimään mäkeä alas, jonka sisällä olevat terävät kivet joko rikkovat koko tynnyrin tai hioutuvat. Ukko onkin sanonut meidän tynnyrin olevan tehty titaanista. Meidän tynnyrissä edelleen kipinöi, mutta terävätkään kivet eivät sitä tynnyriä riko. Näin se on varmasti mennyt vuonna 2013. Tynnyriämme on koeteltu, mutta ehjä se perhana vielä on.




No niin, se saa riittää tynnyreistä. Eipä tämä vuoden 2013 toinen puolikaskaan ole sitä koulua, harrastuksia ja töitä kummempi ollut. Yhtä huono ja laiska ystävä olen ollut edelleen. Varmasti vielä huonompi sukulainen. Hyvin alkanut treenaaminen (ja kaikki muukin elämä) sai lopullisen stoppinsa toisen osastoharjoitteluni aikana, jolloin astmani paheni kuukaudeksi niihin mittoihin, että viimeinen mahdollisuuteni olisi ollut osastohoito. Olen joutunut opettelemaan rauhoittumaan - ihan oikeasti. En koskaan sairasta, joten nyt minun mittakaavassa näin vakava sairastuminen pisti taas arvostamaan itseään ja perheen kanssa vietettyä aikaa yhä enemmän. Rahaa on mennyt lääkkeisiin ja lääkärikuluihin. Myös poika on sairastellut edelleen ja syksyllä laitetut putket kävivät vaivaamaan. Mutta niin se syksykin vain meni menojaan ja joululoma tuli vihdoin! Olen viettänyt eniten lomaa koko vuodessa, vaikka töissäkin olen ollut. Vähän jo kauhulla odotan tulevaa kolmatta lukukauttani, mutta samalla odotan seuraavan harjoitteluni alkua. Töitä tulen varmaan taas vähän tekemään, mutta haaveissa olisi kesätyöt jossain vähän muualla kuin nykyisessä paikassa.



Pysyttekö vielä kärryillä? Mitenkäs minä ja minun kasvuni vuonna 2013? Niin kuin alussa jo sanoin, niin olen joutunut olemaan itsekkäämpi ja vaativampi tänä vuonna. Olen ollut myös hankala. Olen joutunut sanomaan itselleni, että vain minä voin tehdä itseni onnelliseksi, tai siis vain minä voin vaikuttaa niihin olosuhteisiin, jotka minut tekevät onnelliseksi. Tietenkin ne ihanat lapseni tulevat aina olemaan elämäni valoja ja kaikkein tärkeintä, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Minusta on tuntunut, että olen ollut hyvin antisosiaalinen koko vuoden. Olen ikävöinyt ystäviäni aivan kamalasti. Haluaisin olla heidän kanssaan kulkemassa heidänkin elämänsä myrskyissä ja onnenhetkissä. Jotenkin vain energiani on ollut siinä suhteessa matalalla. Olen joutunut pelkäämään, että tulen menettämään minulle kaikki rakkaat ystävät. Ehkä asia ei kuitenkaan ole niin, mutta pelko kytee jossain silti. Olen luonteeltani monta rautaa tulessa. Olen painanut tämän vuoden pää kolmantena jalkana ja selvinnyt sen läpi. Onko liian itserakasta sanoa, että tavalla tai toisella olen vaikean lapsuuteni selvinnyt kunnialla. Tiedän sen takia myös sen, että tulen elämässäni selviämään tavalla tai toisella. Minua ei niin helpolla nujerreta. P*skan määrä on vakio. Minulle on kaikkien huonojen asioiden lisäksi tapahtunut niin monta hyvää asiaa, juuri niin, kuin olen toivonutkin, joten jaksan uskoa, että joissain asioissa minua palkitaan. Ruusuilla tanssimista se elämä ei koskaan ole, mutta tulen nauttimaan jokaisesta hetkestä, enkä annan synkkyyden viedä minua mukanaan. Olen loppujen lopuksi valoisa ja positiivinen ihminen. Jaksan aina uskoa siihen, että asiat selviävät parhain päin. Vuosi 2013, et sinä minua vienyt mukanasi. Minä selvisin sinusta! Antaa tulla vain vuosi 2014, kyllä minä sinutkin selätän!





Summa summarun.. Vieläkö kukaan jaksaa lukea? Vuosi 2013, sieltä se tuli ja tonne se meni. Käteen jäi taisteluhenkeä, pää pystyssä kulkeva nainen, äiti ja vaimo, joka lupaa olla 2014 parempi ystävä, empaattisempi vaimo ja maailman paras äiti. Tietenkin ihan hiton hyvä opiskelija ja toivottavasti vähän vähemmän pa. Nytpä teen niin, etten jaksa enää oikolukea koko tekstiä. Siinä se nyt on, rykäistynä ja päästetty ulos systeemistä. Ihan hyvä vuosi tämä oli, sillä siihen on mahtunut monta ilonhetkeä ja hyviä asioita - ei pelkkää masistelua. ;-)


7 kommenttia

  1. Hurja, hurja vuosi! Ja hatunnosto siitä, että selvisitte - eikä vain räpiköiden vaan hienosti! :) Jälkiviisaana on varmaan helppo todeta, että se kaikki raskaskin opetti monia asioita. Joskus elämä kolhii, toivottavasti ensi vuonna kuitenkin huomattavasti vähemmän. <3 Hieno tuo tynnyrivertaus. :)

    Ja aidot ystävät ei kaikkoa vuodessa, parissa minnekään. Ne ymmärtää, että elämässä on erilaisia vaiheita. Halaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta ja tsemppaavasta kommentista! <3 Iso halaus takaisin. Toivottavasti pian nähdään, ystäväni.

      Poista
  2. Jaksoin lukea! Kirjoitit jaksamisesta ja väsymisestä. Niissä asioissa olen huomannut olevani tietämätön. En tiedä muista nuorista aikuisista, mutta minulle väsymys tarkoittaa esim. sitä että juoksee lenkin, jonka seurauksena kuluu energiaa, hikoilee ja lihakset rasittuvat --> ja sen jälkeen tietysti väsyttää. Toinen ilman muuta väsyttävä asia on unenpuute.

    Mutta mistä kumpuaa sitten se väsymys, jota Sinullakin on ollut? Eli mikä esim. lasten kanssa olossa väsyttää? Mikä kiireestä tekee väsyttävän? Koska en osaa samalla tavalla ajatella esim. että pipareiden leipominen samalla kun ohjaa taaperoa leikkimään omassa huoneessa, olisi keholle väsyttävää, tulen monesti yliarvioineeksi omat voimani ja en "huomaa" väsyväni, kunnes alan olla _ärtynyt_.

    Mietin juuri yksi päivä, mikä siinä väsyttää että kaksi lasta vaatii huomiota samaan aikaan? Selvästi väsyn siihen, mutta se tulee aina yllätyksenä! Onko tarkkaivaisuuskin tavallaan energiaa vaativa juttu, kuten lihastyökin?

    Ehkä elämä helpottaisi jos osaisi nähdä muunkin kuin urheilun tai raskaan fyysisen työn väsyttävänä...

    -Nuppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Nuppu! :-)

      Hyvä kommentti ja pakko sanoa, että ajatuksesi pistivät minut hiljaiseksi. Tähän täytyy vielä miettiä parempaa vastausta..

      Kaksi lasta vaatii energiaa niin fyysisesti kuin henkisesti. En tarkoita sitä, että lasta rakastaminen olisi millään tasolla väsyttävää - sehän se juuri palkitsee. Se on varmaan se alituinen valppaana olo, joskus liiallinen murehtiminen lasten voinnista, suorittaminen jollain tasolla (sorrun siihen itse), rahahuolet, mitä näitä nyt on. Olen sen oppinut, että on ihan hyväksyttävää mennä joskus alimman aidan luota yli, hyväksyä omat voimavarat ja elää niiden mukaan, murehtia siivoamisesta joku toinen päivä ja tehdä pitsaa ruoaksi.

      Kyllähän me äidinvaistolla ja muilla naisten poppaskonsteilla saadaan oma äänemme hiljennettyä, jotta saisimme hoidettua lapset ja kaiken muun tarpeellisen päivän aikana. Minäkin huomasin kotiäitipäivinä iltaisin, että olen todella väsynyt. Minulla varmasti vaikuttaa vielä se, että en kovin helposti tahtoisi myöntää olevani väsynyt.

      Kerro ihmeessä, jos joskus saat selville vastauksen pohdintaasi! Minulta tulee nyt pelkää eioota.

      Hyvää uutta vuotta!! :-P

      Poista
  3. Mieletön vuosi, mieletön SINÄ! Rankat ajanjaksot kuuluvat elämään, ja mahtavintahan on se, että niistä selviämisen lisäksi, niistä opitaan jotakin. Ja hienoa miten kaiken kiireen keskellä osasit pysähtyä kuuntelemaan itseäsi. Selkeästi olet oppinut paljon itsestäsi, heikkouksia ja vahvuuksia. Se auttaa varmasti tulevaisuudessa. Huh, kuulostan ihan joltain surkealta elämänohjaajalta, haha, mutta tekstisi oli todella upea.

    Kaikkea hyvää uudelle vuodelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä niin upea kommentti, että sanattomaksi vetää tämäkin. Olet aivan upea nainen sinäkin! Kiitos taas ihanasta kommentistasi. <3

      Kaikkea hyvää ensi vuodelle teidän perheelle. Toivottavasti joskus törmätään. :-)

      Poista
  4. Isoja elämänmuutoksia. Ne tuo aina tullessaan stressiä vaikka positiivisia olisikin periaatteessa. Meille uudet rutiinit ja tarhan aloitus oli myös isoja juttuja viime vuonna, ja se poikikin molemmille vanhemmille loppupeleissä 4-päiväisen työviikon. Jos mitenkään onnistuu, suosittelen lämpimästi.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!