Niinkin omaperäinen otsikko kuin JOULU



Joulu. Ehkä mielestäni paras pyhä koko vuotena, vaikka ei siihen mitään kummempaa ole koskaan liittynytkään. Lapsesta asti joulu on ollut se aika vuodesta, kun kaikki on ollut hyvin. Eilenkään ei tullut montaa kertaa kiskottua ketään perheenjäsentä joko läppäriltä punkasta tai huoneen nurkasta yhteiseen ilonpitoon. Aatto oli kiva viettää vain kotona, lumiukkoa katsellessa ja sitä ennen varmaan 200 turhaa soittoyritystä joulupukille, muuttuvaa labyrinttiä pelatessa ja valmiiksi pakastettuja laatikoita paistaessa. Keitin itselleni kattilallisen riisipuuroa ykkösmaitoon (nam), koska lasten mielestä sitä on ollut tässä kuussa jo ihan liikaa! Joulussa parasta on myös pullollinen (tai pari) omenalimonadia. Tuhosin myös muutamassa illassa yhden sipsipussin ihan itte (enkelisuklaat odottaa vielä kaapissa). Ja sainhan mie jopa yhden joululahjankin ystävältäni. Se summasi mun joulun.



Jaa, ne lapset.. No, viime perjantaina mies tuli kipeäksi lomansa kunniaksi. Kuume nousi 39, josta seurasi dominoefekti kumpaankin lapseen. Mies ja likka ovat taas omia pippurisia itsejänsä, mutta kolmen päivän kuume ja yksi kuumeeton päivä ei sitten riittänyt meidän pojalle. Räkää täynnä oleva, vettä silmistä vuotava ja taas 39 kuumeessa kärvistelevä pötkylä nukkuu nyt huonoa oloa pois. Huominen piti viettää mummoloissa. Eilen tyttö pisti pystyyn pienet itkupotkuraivarit, kun kuulemma just sitä 100€ rotoottikoiraa ei tullut lahjaksi. Siinä piti sitten maanitella, että nämä kaikki 50€ arvoiset askartelujutut ovat aika hienoja ja sopivat hänen uuteen kirjoituspöytään. Sen vuoksi tontun lahjasäkki (ja notkuvat pöydät) mummilassa olisi ollut kiva käydä purkamassa, jos sieltä olisi löytynyt jotain ekstrakivaa.

Muuten lapsilla on ollut onnistunut joulu. Kumpikin sai leipoa kyllästymiseen asti pipareita, piparkakkutalon katossa on yhden pojan leikkiauton jäljet ja yhden tytön vähän taiteellisempi tulkinta sen seinissä, muovikuusemme designista on vastannut täysin myös meidän likka, eilen korkattiin yhteinen joululahjahitti: Angry Birds-dvd, ruokaa on ollut riittävästi ja se on ollut päällisinpuolin hyvää. Vielä kun pääsisi kunnon pulkkamäkeen. Tai edes ulos tämän kuumeen kourista.


Blogi on ollut tässä kuussa kovin hiljainen. Eipä tuo sateinen ja harmaa sää ole suonut paljoa valoa kameralle, jotta olisi voinut ikuistaa mitään muistiin. Muutenkin koko kouluvuodesta palautuminen on vienyt mielenkiinnon koneella istumisesta. Eikä pojan yöheräilyt ole edesauttanut energiatasojen nostamisessa. Töitäkin olen yrittänyt vähän tehdä, koska harmikseni pelkällä oravannahalla tai hyvillä ajatuksilla ei voi laskuja maksaa. On ollut kiva vain keskittyä lorvimiseen, lapsiin ja tiskirätin takaa miehelle mulkoiluun (se on lemppariharrastus vapaapäivillä). Varmasti olisi ollut paljonkin, mitä kirjoittaa, mutta nyt ei jaksa edes mitään täytepostauksiakaan pieraista ilmoille. Taitaa tämäkin kuulua mappiin Ö laadultaan. Kiitos, anteeksi ja näkemiin! Ja hyvää joulua!

ps. Kiitos sinulle, salainen blogiystävä, joka lähetit minulle joulukortin! Enhän vain ole unohtanut lupautuneeni johonkin joulukorttirinkiin? Korttisi kuitenkin lämmitti mieltä. :-)

Ja muistakaa, että voitte voittaa ihanan salmiakkisia koruja täältä! Olen omin pienin kätösin hankkinut teille kivat palkinnot, joten nyt hophop. ;-)




5 kommenttia

  1. Suloista joulua teille söpöläiset <3

    VastaaPoista
  2. ...niin ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Ehdin jo liikaa hehkuttaa tytön vointia. Sinne se kuume taas nousi. ^_^

      Poista
  3. Toivottavasti pikkupotilaiden olo kohenee asap. Rentoa joulun jatkoa sinne! <3 Tod.näk. ei lähdetä (kiitos säidenhaltijan) mökille uudeksi vuodeksikaan. Tulette kylään HETI, kun olette terveitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tullaan! <3
      Saisi jo riittää tämä sairastelu.

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!