Sisarukset - toistensa pahimmat painajaiset

Sisaruksista on seuraa toisilleen. Tällä lauseella ne meitä huijaa. Kyllä ne toisten lapset leikkivät keskenään nätistä. Käyvät paijaamassa ja tappelevat pienimmän sisaruksen hoitovuoroista. Olen alkanut epäilemään meidän lasten syntyperää, sillä vahvasti nämä kaksi riitapukaria haiskahtavat Korkeasaaren apinatarhan karkureilta. Meidän viisi ja puolivuotiaalla ei ole minkäänlaista hoivaviettiä tai empatiakykyä pienempäänsä kohtaan ja kaksivuotias alkaa olla jo aika hyvä härnäämään isompaansa. Yksi viikonloppu näiden kahden apinan kanssa on joskus yhtä hullujenhuonetta, jossa vain toivoo pääsevänsä kouluun lepäämään.


Nykyään nyrkkitappelut ovat arkipäivää, jossa isompi kuristaa ja pienempi lyö leluautolla päähän. Olen tuntenut suurta syyllisyyttä tästä, että lasten on täytynyt nähdä vanhempiensa sanaharkkoja liikaakin (vaikka meillä ei nyrkki heilu), joten nyt ne kohtelevat toisiansa samalla tavalla. Poika jopa jo osaa murista isälleen tai siskolleen, jos yhtään ääntä käydään korottamaan. Tyttö taas kiristää huutavansa lisää niin, että tanner tärisee ja polkee samalla jalkaa maahan, jos kukaan yhtään komentaa. Meillä on varsinainen hymypoika ja siskonsa kultakutri, jotka voisi jättää sinne kauppaan tappelemaan (taas kerran) siitä, kumpi saa olla autokärryissä kuskina. Tyttö jopa osaa jo ottaa tämän vääryyden esille kassajonossa, jotta mun puna kasvoilla muuttuu vielä astetta kirkkaammaksi. On tää elämä niin väärin, kun täytyy olla tässä perheessä perheenjäsenenä, jossa joulupukki ei tuonut yhtään lelua ja äiti vaan huutaa. Ole siinä sitten pokkana lappaamassa ostoksia kasseihin, kun näiden kanssa olet yksin kaupassa.


Jos olisin sen vaaleanpunaisen hattarablogin kirjoittaja, joissa ainoa riita koko perheessä tulee siitä, kuka saa valita illan elokuvan, niin söpistelisin postausten kuvien saattelemana elämän ihanuutta. Mie luulin meillä olevan kiva viikonloppu. Lauantaina meille tuli leikkikaverit kummallekin lapselle, paistettiin lettuja ja löhöttiin yhdessä. Sunnuntaina ulkoiltiin, käytiin dramaattisella kauppareissulla ja vuokrattiin elokuva (herkkujen kera). Ja sitten ne lapset kiittävät sillä, että jokaisessa kääntessä pitää purnata, lyödä, varastaa toisten kädestä leluja ja huutaa. Koska tää loppuu? Mulla oli jo eilen kauppareissulla sellainen olo, että kohta mie vien nää autoon huutamaan ja ostan ison suklaalevyn ja syön sen jossain nurkassa (siideriä ei ihan viitsinyt ostaa).


Mulla on muutenkin sellainen kasvatustyyli, että lasten täytyy oppia itse sopimaan ja ratkomaan näitä ihmissuhdeongelmia. En voi, enkä todellakaan jaksa olla kokoajan kyttäämässä koska joku räjähtää ja mitä sattuu. Mies on enemmän sitä tyyliä, että pienestäkin asioista sanotaan. Johtuu kuulemma herkistä korvista. Toisen satuttamiseen puututaan tietty kumpikin heti, mutta siihen nahisteluun ei aina voi olla puuttumassa. Jos nämä tulevat yhtään isäänsä ja tätiinsä, niin luvassa on murrosikään asti tulta ja tappuraa. Miehellähän koristaa yhdessä rystysessä arpi tapauksesta, jossa siskonsa kello (tms) oli tullut kasvojen suojaksi, kun käsi oli viuhahtanut. Puhumattakaan anopin puheista siitä, ettei niitä kahta voinut jättää vahtimatta, kun pikkusisko oli tullut synnäriltä kotiin.


Mutta, sitten tulee tälläisiä leikkihetkiä, joissa tyttö toimii kokkina ja me pojan kanssa hämmennetään vellikattilaa. Silloin kaikkia hymyilyttää ja ollaan niin mussukoita. Niin, sen hetken.. 


16 kommenttia

  1. Hei sinut on haastettu! http://elsa-aalia.blogspot.fi/2014/01/11-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Voisinkin vastata haasteeseesi blogisi kommenttikentässä. :-)

      Poista
  2. Onneksi olet löytänyt suklaata, se auttaa! (vaikka olenkin itse omassa arjessani miettinyt sille vaihtoehtoja) :)

    Aggressio taitaa ensimmäisinä vuosina olla pienelle ihmiselle liiankin iso vasara siihen pieneen käteen. Tuntuu kuin sitä ei saataisi joskus maasta ollenkaan ylös ja sitten kun sen saa nostettua, niin tottahan se heilahtaa hallitsemattomasti ties kenen päähän. Yleensä sen lähimmän sisaruksen.

    Olen aika varma että alati vanheneva ikäisten seura tekee tehtävänsä ja omat halut kanavoituu sivistyneemmin. Ihan varmasti myös teillä. Aggressio taitaa olla ainoita asioita joissa tapahtuu äärijuttujen "hiipuminen" ihmisen kasvaessa, kun taas monia muita taitojahan iän myötä tulee pikemminkin lisää. Ihan lohdullista minusta :)

    Aiempi 25-v-postauksesi herätti myös suurta ihastusta. Toivon tulevallekin vuodelle oikein hyviä myötätuulia ja myös onnellisia sattumia. Symppis olet!

    -Nuppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nuppu! Todella valaiseva kommentti. :-) Tuota ajattelutapaa voisi harjoittaa useamminkin - tai ainakin voisin vinkata siitä miehelle, heh.

      Todella ihanaa, että käyt kommentoimassa.

      Poista
  3. En halua nyt masentaa mutta se ei ihan heti lopu. Meillä herra 10v ajaa herra 13v hulluuden partaalle, sitten huudetaan, väännetään toisen kättä niin että tulee itku. Sitten huutaa mies ja koska pikkuihminen perheessä ei halua olla ulkoipuolinen, huutaa sekin. Ne on hetkiä kun kaipaan valkoista pitkähihaista takkia ja pyöreää huonetta. Onneksi niitä ei ole enää niin kovin montaa viikossa/päivässä :D Ja minä sekopää haaveilen numero nelosesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, apua, Myrtti! :-D Kyllä mie olen jo alkanut henkisesti valmistautumaan isompiin yhteydenottoihin. Juuri nyt on ollut taas suht mukava viikko. Kyllähän noi lapset huutaa, mutta enemmän mulle kuin toisilleen. Niitä teinivuosia odotellessa. Ja hatunnosto sun neloshaaveille! ;-) Kolmas olisi ihana, mutta ei näillä rahkeilla.

      Poista
  4. Kuulostaa tutulta, minulla samanikäiset lapset (oon tainnut joskus kommentoida :) ) mutta molemmat tyttöjä. Riitoja tulee meillä yleensä siitä, kun pienempi ei ymmärrä vielä oikeen lelujen jakamisesta yms. Jos ei saa samaa lelua kun siskolla niin kiihdytään nollasta sataan! Ja en minäkään todellakaan puutu joka kinaan elleivät tosiaan muksi toisiaan. Mutta välillä leikit jo onnistuu, ja luulen että kunhan pienempi tuosta kasvaa niin sit vielä paremmin :) Tsemppiä siihen asti ;) -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Tiina! :-)

      Meillä tuo pienempi osaa jo kiusata siskoa siskon leluja varastellen. Sitten poika juoksee ympäri taloa ja huutaa: "minun Topi-koira". Ai kamala. :-D Pidän peukkuja, että ikä tuo viisautta. Tuohan?

      Poista
  5. Kuulosti NIIN tutulta! Meillä oli lauantaina kerrankin sellainen päivä, että oli ihan olemattomasti nahistelua. Järkyttävää. Mutta on tässä eilisen aikana ehditty ottaa se riitelemätön aika takaisin korkojen kera ;)

    Minäkään en tahdo joka riitaan puuttua. Ja huomaan esikoisesta ainakin, että on aika hyvä selvittämään jo erimielisyyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se tässä hyvä juttu on, että isompi osaa kertoa mikä harmitti ja pyytää välillä ihan spontaanisti anteeksi. :-) Onneksi on niitä hyviä ja hattaraisia päiviä niiden huonojen päivien välissä. Ymmärrän myös nyt sen, mistä laulun sanat "älä tule meille känkkäränkkä, tule vain kerran viikossa" tulee. :-D

      Poista
  6. Oih pitkää pinnaa, suklaata ja tsemppiä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaata ja tsemppiä löytyy ainakin! :-D

      Poista
  7. musta on niin ihanaa että kirjotat näistä huonommistakin arkipäivistä kun tulee itellekki tunne että onneksi on muitakin enkä ole ainoo jonka lapset tappelee keskenään.Meillä esikoinen 7vuotias (tyttö)ja kuopus 3vuotias (poika) ja riidat on tällä hetkellä aikamoisia.Odotusaikana maalailin jo mielessäni kuvia kuinka ihanaa kaikki tulee oleen.Shokki olikin aikamoinen sitten kun vauva päätti syntyä (esikoinen oli tuolloin 4,5vuotias) esikoinen oli kamalan mustasukkainen heti alusta lähtien eikä mustasukkaisuus ole tähän päivään mennessä juuri helpottanu.Rakkaita nuo ovat toisilleen kaikesta huolimatta mutta kyllä riitatilanteet on joskus vaan kertakaikkiaan niin väsyttäviä. Joten tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaoit kokemuksesi. :-)

      Olisi voinut jopa luulla, että isompi ikäero olisi helpompi. Meillä ikäeroa on n. 3v ja 4kk. Eka 6kk meni todella hyvin. Kun poika oli täyttämässä 1v alkoi mustasukkaisuus nostaa päätään. Nyt se sitten on huipussaan. Huh. Onneksi aina tulee niitä rakoja, että voi antaa omaa aikaa yhdelle lapselle kerrallaan. Kovasti tyttö suunnittelee retkiä äidin kanssa kahdestaan, jonne veikalla ei ole mitään asiaa, heh.

      Poista
  8. KIITOS KIITOS, kun sain lukea vertaistukea. Mulla on just saman ikäiset tyttö ja poika ja istuin tähän koneelle lukemaan blogeja, että tulis ees vähän parempi mieli kurjan riitelypäivän jälkeen. Just minäkin lapsille möyhösin, että on tehty vaikka mitä kivaa ja silti pitää kiukutella ja riidellä ja olla tyytymättömiä. Minunkin haaveissani ihana perhepäivä, todellisuudessa lapset riiteli ja huusi ja taisteli vähän väliä ja lopulta minä ja mieskin sanaharkassa ja mulkoilussa mukana. Mulla jo välillä puskee migreeniä, kun niin stressaa jatkuva riitely millon kenenkin kanssa eikä mulla oo koskaan ennen ollu migreeniä. Jospa tää tästä tosiaan helpottais ja jos ei helpota ni jospa sitä löytäis ittestään piileviä voimavaroja tässä vuosien mittaan. Oikein paljon tsemppiä sinne teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Kuulostaa todella tutulta!! Paljon tsemppiä myös sinne!

      Minusta tää blogimaailma tarvitsee kaiken ihanan, söpön, kauniiden kotien ja kuuluaisten Mini Rodini -lapsien ihan raakaa ja rehellistä perhe-elämää. Olen aika suorasanainen, rehellinen ja huumoriveikko. Siksi voin suoraan kirjoittaa siitä meidän oikeasta perhe-elämästä, jotta muut saisivat vertaistukea ja MINÄ saisin sitä myös. :-) Luen itse kaikenlaisia blogeja aina fiiliksen mukaan. Ihanaa, että te saatte tästä jotain irti - vaikka edes niin, että oma elämä menee paljon paremmin. ;-) Te lukijat olette minulle todella iso voimavara! Kiitos siis teille. Ja tsemppiä myös sulle sinne kaiken keskelle. Kyllä niitä voimavaroja tulee kerättyä pienestäkin hetkestä.

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!