Tarha-aamut taaperon kanssa (ei sisällä vinkkiä miten niistä selvitään)



Tarha-aamut! En ole koskaan ollut niiden ylimmäinen fani, enkä tule koskaan olemaan, niin kauan kun meidän poika on taaperoikäinen. Tämän aamuinen Facebookin tilanpäivitykseni kuului: Miten yksi lapsi voi olla samana aamuna ihan kamala ja sitten aivan yli-ihana? Ihmettelen vain! Tällä viikolla aamut ovat menneet ihan jokerilla. Joskus sängystä voi kömpiä syliin hieman uninen, silmiä hierova ja suloisella äänellä kuiskiva poika pupu kainalossa. Toisen aamuna hän kömpii syliin, mutta jos yrität laskea sohvalle, alkaa huuto. Vaipan vaihto on yhtä tuskaa, koska hänen täytyisi samaan aikaan saada avata vaippa, mutta tyrkkää sen silti minun käteeni sen, jotta äiti laittaa. Sukkien pukeminen kestää viisi minuuttia, koska niitä laitetaan jalkaan aina uudelleen ja uudelleen. Eikä aamulla osata päättää, ottaisiko muroja vai leipää. Tänään sohvatyyny kasteltiin maidolla ja vaihtoon meni juuri ylle puetut päivävaatteet. Pikku kakkonen ei edes ehdi alkaa, kun pitäisi jo mennä. Hankojen pukemisessa on jotain todella mystistä, koska jo pelkän hanskan näkeminen nostattaa pojan verenpaineen. Tarhamatka pitäisi saada kävellä tai olla äidin sylissä.

Mutta samaan aikaan se pieni hymypoika näyttää peukaloaan ja kysyy, onko tämä peukalopotti? Suusta kuuluu raikuva nauru, kun laulan Maijan Karitsaa. Aiemmin salaa varastettu siskon Topi-koira tuodaan äidille ja pyydetään palauttamaan siskolle. Tarhaan kuitenkin jää onnellinen ja yli-ihana poika, jota katsellessa miettii, että mitä me taas väännettiin aamulla? Hänen suloisiin poskiin tekisi mieli painaa oma poski ja pitää tiukasti sylissä. Ja tietenkään meidän omaa enkelikiharaista tyttöä unohtamatta - joka oli muuten paljon säyseämpi taapero kuin veljensä. En muista aikaa, jolloin olisin ollut niin helisemässä tytön kanssa. Kai se kuuluu tähän perhe-elämään, että viimeisimmät ison perheen haaveet tapetaan väsymyksellä taisteluun taaperon kanssa ja kaukaiselta tuntuvaan haaveiluun siitä, jossa poika olisi yhtä reipas (ja iso) kuin siskonsa on nyt.

ps. Huomenna voin unohtaa päiväksi turhat taistelut mistään, kun lähden suoraan koulusta juhlimaan hienosti menestynyttä ystävää. Minulla on reppu pakattuna ihan yökylää varten, laskiaispullat tehtynä ja illalle kaksi asuvaihtoehtoa mukana. Muuten viikonloppu on sitten pyhitetty tenttiin lukemiselle ja sunnuntaina tytön ja minun päivälle.


Ja niin tuli valo
















Jos ei ole hyvää sanottavaa, on parempi olla hiljaa. Eikä mulla ole mitään sen ihmempää, kuin että aamupäivästä sain nauttia tenttiin lukemisen tuskissa valosta! Tyttö sanoi tarhamatkalla, että nyt taisi jäädä aamupala väliin, kaikki on jo ulkona. Ei suinkaan, vaan heti puoli kasilta alkoi pimeä väistymään ja pitkästä aikaa tarhamatkalla oli valoisaa! Vanha syntymäpäivälahjani Ukolta, (käytetty) 50mm objektiivi kameraan, pääsi nyt testaukseen, koska se niin lahjakkaasti oli kauan kaapissa. Muutaman kuvan räpsin tauolla, jotta kaikki tieto pääsee vähän muhimaan (yeah right).

Tänään on illalla luvassa taas teatteriharkat. Hiihtoloma oli tässä välissä ja kaiken täi-oksennus-hysterian ja tenttiin lukemisen jälkeen vuorosanat tuntuvat karkaavan toisesta korvasta ulos. Hups.


Rocky Road Brownies


Aion jakaa teille maailman parhaimpien suklaaherkkujen ohjeen. Sellaisen ohjeen, joka vie jo tekovaiheessa kielen mennessään ja tekee aivan hulluksi. En ole itse maistatanut ehkä parempaa brownieta ikinä! Minulla on yksi mokkapalojen ohje, jolle olen ollut uskollinen, mutta tässä on hyvä haastaja.

Tein näitä ensimmäistä kertaa syntymäpäivilleni, mutta ohjeen jakaminen jäi. Nyt sitten Annalla kahdesti näitä tarjonneena sain pyyntöjä laittaa ohjeen jakoon.

Alunperin ohje on Leila Lindholmin kirjasta Vielä yksi pala. 





ROCKY ROAD BROWNIE
(uunipellillinen)

Pohja
350 g voita
6 dl sokeria
3 dl kaakaojauhetta
6 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl vaaleaa siirappia
½ tl suolaa

Kuorrute
3 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
1 dl vaaleaa siirappia
400 g 70% suklaata

Pinnalle
3 dl suolapähkinöitä
pieniä vaahtokarkkeja
Tupla-toffee karkkeja (oma lisäys, kun kaapissa näitä oli)
sulatettua valkoista suklaata (oma lisäys)

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon kaakaojauhe, siirappi ja suola. Lisää munat yksitellen. Lopuksi nostele joukkoon vehnäjauhot.
2. Paista 175-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia. Pohjan pitää jäädä tahmeaksi.
3. Nosta pohja jäähtymään ja ala tekemään kuorrutetta. Kiehauta kuohukerma, maito ja siirappi. Lisää joukkoon 400 g tummaa suklaata rouheena ja anna sen sulaa joukkoon. 
4. Kaada kuorrute pohjan päälle. Heti kättelyssä ripottele päälle suolapähkinät, vaahtokarkit ja suklaakarkit. 
5. Sulata vielä valkoinen suklaa ja raidoita sillä koko komeus.
6. Anna jäähtyä hieman huoneenlämmössä, mutta lopulta parhain paikka tälle oli jääkaapissa, jotta pohjaa pystyy leikkaamaan hyvin. 





52 VIIKKOA: 8/52

Tämä viikko on ollut alkuvuotta hektisempi. Olen tehnyt kaksi tenttiä samana päivänä, viettänyt illan kielikylvyssä ystävän luona, aiheuttanut poikani riiviömäisyyden vuoksi tiukkoja tilanteita ja punaisia poskia kylässä, siivonnut yöllä KAHDESTI (eri öinä) tytön vuoteesta oksennukset, pitänyt kisastudiota uuden tuttavan kanssa, joutunut perumaan kahden rakkaan ystävän kanssa treffit yöllisen oksennusepisodin vuoksi ja kärsinyt itse tänään helkutanmoisesta niskajumista ja sen aiheuttamasta päänsärystä. Ensi viikolla alkaa tenttiin lukeminen aiheesta, joka ei voisi kiinnostaa koulussa pätkääkään, ja jonka aineen opettaja tekee tentit tyyliin: sivulla tämä-tämä oli otsikko nimeltään tuo, mitä siellä luki? Tänään olen myös päänsärystä selvittyäni siivonnut raivopäissäni asuntoa (miksi se menee aina siihen?), jotta en huomenna saisi kotona hyvää ideaa siivota vessaa tai viikata kaikki vaatteet uusiksi, jotta ei tarvitsisi lukea tenttiin. Taidan tästä vielä mennä tyhjentämään digiboksin niistä höttöohjelmista, jotta sielläkään ei kummittelisi huomenna yksikään katsomaton sarja.

Kahden yhteiskuvaa jo plakkarissa. Tämä on kaikista kuvista ehkä aneemisin. Tytön pelikoneesta on loppunut patterit, joten hänen täytyy piuha kiinni jossain elektronisessa laitteessa pelata sillä. Plus että eilisen oksentamisen jälkeen naama oli kuin kalkkilaivan kapteenilla. Poika hääräilee omiaan - välillä kävi peiton alla kanssani ja sitten söi sohvan selkänojalla istuen pullaa. Minä taas olen hautautunut peiton alle todistamaan sen tosiseikan, että Suomi hävisi Ruotsille vain siksi, jotta Tre kronor saisi selkäsaunan Kanadalta.




Mitä lapselle lahjaksi?

Oletko koskaan miettinyt, että mitä hankkia lapselle synttäri- tai joululahjaksi? Mie olen, varsinkin näin vähätuloisena opiskelijana sitä on tullut mietittyä monesti, että mitä hankkia toisen lapselle lahjaksi ja mitä itse haluaisi ehdottomasti omille lapsilleen. Meillä on ainakin se tilanne, että leluja kyllä riittää. Jos joku haluaa meidän lapsille jotain ostaa, niin sitten se lahja saisi olla pitkäikäinen, suosikki ja kestävä. Inhoan krääsää, jota lahjapaketista voi tulla. Jos ei oikeasti ole rahaa ostaa mitään, niin mielestäni on monta muutakin tapaa muistaa lasta. Olenkin tähän postaukseen yrittänyt kerätä suuntaviivoja kaikenikäisille lapsille hankittavaksi ja harkittavaksi. Jos lapsi on vielä aivan pieni, niin lahjassa voi muistaa koko perhettä, eikä se tule kovin kalliiksi. Tarvitset vain mielikuvitusta ja leikkimieltä!

TEE LAHJA ITSE - TAI ANNA LAPSEN TEHDÄ LAHJA ITSE

Osaatko tehdä jotain itse? Ommella, askarrella, tuunata, maalata, puukäsitöitä, nikkaroida tai piirtää muotokuvia tai piirroshahmoja? Itse tehty lahja on aina kaupan hyllyltä valittua parempi. Me ollaan saatu ihanalta ystävältä hänen tekemiään vaatteita lahjaksi. Olen itse tehnyt pehmolelun lahjaksi. Ne lahjat, joissa on tunnearvoa, säilyvät aikuisuuteen saakka. 

Voit myös antaa lapselle lahjaksi tarpeet tehdä lahja itse. Miten olisi pienelle tiedemiehelle tai tutkijanaiselle laatikko ja tarpeet sen tuunaamiseen, johon voi kerätä kaikenlaisia jännittäviä tavaroita? Tai kertakäyttökamera ja valokuva-albumi, jonne voi kerätä vaikka kesän parhaimmat hetket tai talven riemut? Albumin voisi koristella haluamallaan tavalla ja pyytää lasta näyttämään valmis muistojen kirja myöhemmin.

Jokainen lapsi arvostaa varmasti aikuisena sitä lahjaa, jossa 6-vuotiaana sai itse ottaa muistoja talteen, joita voi sitten näyttää omille lapsilleen.



KUTSU LAPSI KYLÄÄN VIETTÄMÄÄN PÄIVÄÄ YHDESSÄ

Mikään ei ole hauskempaa, kuin mennä yksin leikkimään (tai pienemmän lapsen kohdalla yhdessä koko perheenä) tutun ja turvallisen aikuisen luo. Siellä voi leipoa, tehdä ruokaa, pelata pelejä, rakentaa majan, katsoa elokuvia ja vaikka saunoa yhdessä. Omassa kodissa on aina ne samat säännöt, mutta kylässä voi saada tehdä jotain aivan uutta ja jännää (luvalla). Isomman lapsen voisi pyytää vielä yökyläänkin, jotta aikuiset saisivat hetken hengähtää kaksin tai pienempien sisarusten kanssa. Itse arvostaisin tälläisiä lahjoja kovasti! ;-)

VIETTÄKÄÄ PÄIVÄ PIKNIKILLÄ - KESÄLLÄ TAI TALVELLA

Päivä uimarannalla, talvella uimahallissa, makkaran paistoa metsäretkellä, pulkkamäessä tai vaikka veneellä. Mikä vain paikka, jossa on kunnon eväät mukana, on huvipuiston arvoinen. Mukaan voi lähteä koko perhe tai isompi lapsi, joka osaa arvostaa myös aikaa ilman vanhempiaan hyvässä seurassa. Oman ikäiset leikkikaverit on plussaa! Kaikki uusi ja jännittävä jää mieleen hyvinä muistoina, joita on kiva muistella myöhemmin. Leffalippu ja popcornit eivät ole paha idea sekään. 

TAI VIE LAPSI HUVIPUISTOON - TAI HANKI SINNE EDES SE LIPPU

Jos se piknik ja päivä rymyten ulkosalla ei kiinnosta, niin sitten on huvipuistot! Meidän tyttö sai viime vuonna lipun Linnanmäelle, jonne menimme kahdestaan. Synttärilahja, jonka saa vähän myöhemmin, on ainakin meidän tytölle todella mieluinen. Vaikka sitä päivää joutuu ensin odottamaan, niin se on sen arvoista. Meidän tyttö ainakin muisteli koko päivän, että tämä on nyt se minun synttärilahja. Sitten on näitä huvipuistoihin verrattavia isoja leikkipuistoja ulkona (ohjattuine aktiviteetteineen), joissa saa vietettyä päivän kuin päivän (mielellään auringossa).


ELÄMYS KONSERTISSA, LELUMUSEOSSA, ELÄINTARHASSA TAI KALOJA KATSELLESSA

Siinähän se tuli! Anna lapselle mahdollisuus päästä ihastelemaan kaloja, lelumuseon leluja, eläviä tai täytettyjä eläimiä (mikä lause).. Isompi lapsi osaa ainakin innostua tämänlaisista lahjoista. Tai hei, liput johonkin konserttiin, jos sellainen vain on tulossa!? Paikkakunnan omien tapahtumien sivuilta voi hakea vinkkiä, jos ei ole mahdollisuutta viedä vaikka muualle museoon tms. Pääkaupunkiseudulla ei luulisi tapahtumien loppuvan kesken.


PÄIVÄRETKI

Meillä Porvoossa kesäisin kulkee jopa Keravalle saakka höyryjuna! Tähän huviin uppoaa kyllä rahaa, mutta näitä elämyksiä on harvassa. Rannikolla kulkee tuurit ja muut alukset lähisaaristoon, jossa voi viettää päivän. Ja miksi ei voisi yrittää luottaa VR:n juniinkin. Nämä nyt ovat tälläisiä kesähuveja, mutta jos synttärit ovat kesän korvalla, niin lupaus tulevasta retkestä ei ole pöllömpi idea.




ps. Jos näistä ei mikään nappaa, niin osta sitten lahjakortti johonkin laadukkaaseen leluliikkeeseen, jossa kaikki ei ole muovia ja Made in China. Mulla olisi ainakin muutamia vinkkejä vähän luontoystävällisempiin leluihin, mutta niistä varmaan kuullaan myöhemmin.


Voimauttavat valokuvat

Minulla on meneillään oma henkilökohtainen projekti. Tämä on asia, jota en koskaan ole ymmärtänyt tarkastella juuri tältä kantilta - näin syvällisesti. Vaikka sitä kuvittelee olevansa aivan sujut menneisyyden kanssa, niin jotain voi silti oppia. Voin oppia ammentamaan voimaa aivan uudenlaisesta lähteestä. Olen kysynyt itseltäni kysymyksen: kuka rakasti minua lapsena. Se on kysymys, johon ensin vastasin: niinpä, kuka minua rakasti. Tästä kysymyksestä tulee ensin vain vähän haikea mieli, koska loppujen lopuksi olen ollut näkymätön lapsi. Olen lapsena ollut keskellä elämää, joka on ollut hajalla. Elämää, jossa toisilla on ollut isoja asioita selvittävänä. Vaikka minua on varmasti rakastettu, niin silti muut asiat ovat vieneet huomion muualle. Lapsuuteni on lasinen ja täynnä kipeitä muistoja. Vaikka näitä asioita en mieti päässäni sen kummemmin, niin ne ovat silti olemassa.


Mutta on olemassa jotain muutakin. On olemassa yksi albumi täynnä valokuvia, johon olen kerännyt kuvia aina omista ristiäisistäni aikuisuuteen asti. Nyt voisi taas tilata kasan valokuvia sinne jatkoksi, niitä hyviä ja voimauttavia kuvia - niitä, joita aikuisuuteni on täynnä. Siksi käynkin nyt kuva kuvalta läpi ne lapsuuden muistot, vaikka en itse niitä aina muistaisikaan. Löydän jokaisesta kuvasta vastauksen kysymykseen, kuka minua rakasti lapsena. Projekti etenee hiljalleen, mutta etenee kuitenkin. Voimauttavien kuvien voima on monta kertaa suurempi kuin ne kipeät asiat, jotka muistan vain päässäni. Enhän minä aivan lapsena niitä asioita ymmärtänyt aivan täysin. Kaikissa kuvissa hymyilen. Olen ollut sinut asioiden kanssa, vaikka teinivuosina olenkin ollut kapinahengellä liikkeellä. Löydän monia hyviä muistoja, iloisia kasvoja, hauskoja sattumuksia, turvallisia ihmisiä ympäriltäni. Kesiä mammojen luona, ystäviä, serkut, Pyörämummini, jouluja ja rakkaan Rusina-nimisen kissani. Tämän projektin tarkoitus ei ole avata kipeitä asioita, vaan keskittyä niihin muistoihin, joista saa lisää hyvää energiaa kolikon toiselle puolelle.


Valokuvaaminen on minulle nytkin tärkeä ja voimauttava asia. Varsinkin haluan tallettaa kuvia omista lapsistani ja nyt koko vuoden ajan jokaiselta viikolta yhteiskuvia meistä yhdessä. Haluan, että lapseni aikuisina voivat katsoa kaikkia kuvia ja huomaavat heti, ketkä kaikki heitä rakastivat.




Arjellista

Tänään tarhan jälkeen kaikki liikenne kotona pysähtyi (tai ei edes alkanutkaan), kun Leijonien pelin viimeinen erä piti äidin lapsineen sohvalle nauliutuneena. Tytön mielestä Venäjä olisi vielä voinut saada toisen maalin, jotta niille ei olisi tullut niin paha mieli. Siellä me kolme saman viltin alla jännättiin ja AIAJAiajjiajai kuului aina välillä.

Koti oli taas jotenkin räjähdyspisteessä, vaikka vasta sen omasta mielestäni imuroin. Lämmin ruoka saatiin vasta iltapalalle, mutta poika sai pissan pottaan ja vaahtokylvyn. Ruokapöydän alla lainehti pojan toimesti pieni merellinen vettä. Hiekka rapisee taas jalkojen alla. Kaksi täyttä kuivaustelinettä odottaa vaatteinensa purkajaa. Silmät meinaa painua väkisin kiinni viiden tunnin yöunien jälkeen. Tyttö oli itkenyt aamulla, kun antamani halikortti oli hukuksissa. Isä oli kortin löytänyt aamulla, mutta juuri ennen nukkumaanmenoa itku pääsi kadonneen pupusukan etsinnässä.

Poika oli aivan yhtä vaativa nukkumaan mennessä kuin yleensäkin. Ensin luetaan mopokirja, jossa jokaisella sivulla hän kertoo, kenen moottoripyöriä mikäkin on. Ennen kuin voi kääntää sivua, minun täytyy vielä kysyä, että mikä pyörä nyt oli hänen. Mopokirjan jälkeen täytyy laulaa luikauttaa muutama laulu (aina ne samat), mutta pojan täytyy saada pyytää: "laula tilpitappi, laula ihahhaa, laula tuiki tuiki tähtönen". Sitten vielä laitetaan pupun ympärille kapaloksi harso viimeisenä pusu ja lopuksi hali. Tyttö sentään tyytyy Karviseen ja silittelyyn (ja yövaloon ja vesilasilliseen).














Kaiken kaikkiaan aivan tyypillinen, "rauhallinen" ja mukava ilta. Ei valittamista.


Lihapullahuijaus

En ole kummoinen kokki. Olen amiksesta saakka ollut ilman punaista tai valkoista lihaa, ihan muuten vaan (mitä nyt muutaman kerran pekonia maistanut). Syön kyllä maitotuotteita, kalaa ja kananmunaa, eikä taustalla ole sellaista eettistä arvoa. Osaan kyllä pitää itseni kylläisenä hyvin simppeleillä ohjeilla. Enkä oikein osaa valmistaa makaroonilaatikkoa kummempaa liharuokaa perheen lihansyöjille. Varsinkin tämän kasvissyöntiurani alkupuolella käytin paljon soijarouhetta. Mieheni kanssa tapasimme seitsemän vuotta sitten, jolloin soijarouhe löytyi monesta ruoka-annoksesta. Hyvin se hänellekin upposi seurustelun alussa, mutta myöhemmin mies valitti, että nyt riittää. Olen kuulemma aiheuttanut hänelle traumoja soijarouheella, ja nykyään hän haistaa ja maistaa sen monen metrin päästä. Lapset ovat myös kasvaneet aikamoisiksi lihansyöjiksi, jotka erottavat jyvät akanoista.

Eilen luin tenttiin kotona ja jääkaappi ammotti tyhjyyttään viikonlopun jäljiltä. Kaapista löytyi pussiperunamuusia, mutta siinä ne vaihtoehdot tuntuivat olevankin. Onneksi ylähyllyllä oli vielä käyttökelpoista soijarouhetta, jääkaapissa vähän vihanneksia ja kermaa. Pakko oli jotain loihtia ja hätävaraksi tein vielä pannukakun, jos pääruoka ei menesty. En tohtinut lapsille kertoa, että kyseessä on soijarouhepullia, vaan yritin myydä ne lihapullina. Illalla sitten oli pakko päivittää facebookkiin, että olen tehnyt vuosisadan huijauksen. Tyttö sanoi, että lihapullat maistuvat todella hyviltä ja meidän pieni herra ronkeli halusi lisää! Buahahaha! Ja kaiken kukkuraksi isompi mies "soijarouhe pilasi elämäni" sanoi, että kylläpä maistuivat! Itsekseni kihertelin, että nyt minä tempun tein. Muutama kaveri pyysi kyseisten pullien ohjetta, joten tässä se tulee.

Lihapullahuijaus eli soijarouhepyörykät

3 dl soijarouhetta
3 kananmunaa
2 dl kolmen juuston kermaa
juustoraastetta
pieni pussi porkkanoita
3 tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
paprikajauhetta

1. Mittaa soijarouhe kulhoon ja kaada päälle vettä niin, että soijarouhe kastuu kauttaaltaan ja anna turvota hetki.
2. Pilko sipulit ja kuullota ne pannulla voin tai öljyn kanssa. Lisää pannulle turvonnut soijarouhe ja ruskista sitä hetki pienellä lämmöllä. Mausta paistos.
3. Raasta porkkanat ja juusto raasteeksi ja  soseuta tomaatit. Pistä ne yhdessä kulhoon. Viskaa joukkoon kananmunat ja kerma. 
4. Yhdistä hieman ruskistettu soijarouhe-sipuli-paistos muiden aineiden kanssa ja sekoita yhdeksi massaksi. 
5. Kastele kädet viileällä vedellä ja ala muodostaa massasta pallomaisia kasoja uunipellille. Voit halutessasi lisätä pyöryköiden päälle vielä juustoraastetta.
6. Paista tuotoksesi 200-asteisessa uunissa about 20-30 minuuttia. 
7. Tarjoile pyörykät perunamuusiin naamioutuneena ja lisää vielä ruokailijan niin halutessaan päälle ketsuppia. Kutsu ruokaa lihapulliksi ja naura vasta yksin vessassa huijauksen onnistuessa, jotta vältät turhat epäilyt. Kehu itseäsi facebookissa, kuinka ovela olet ollut!




Sohvaperuna tunnustaa

On tullut aika tunnustaa. Rakastan televisiota, paitsi silloin kun sieltä tulee vain hiihtoa, huonoja kokkausohjelmia tai remontti reiskamaisia sarjoja. Olen nörtti, kauhuaddikti ja höttösarjojen kuluttaja. En ehdi katsomaan televisiota kuin iltaisin, ellei mies ole jättänyt läppäriä töihin ja ole vallannut sohvaa Poliisit-sarjoinensa. Muuten klo 20.30 eteenpäin sohva ja kaukosäädin ovat minun omistuksessani. Aikaa ole moneen sarjaan yhtäaikaa, mutta kyllä saan aikani kuitenkin kulutettua.

En nyt käy sen kummemmin sarjojen filosofiaa referoimaan, koska kaikissa sarjoissa ei ole oikeastaan mitään syvällistä merkitystä. Varsinkin MTV:n tarjoamat sarjat ovat juurikin sitä aivosoluja pehmentävää tavaraa, jotka mieheni mukaan pitäisi kieltää lailla. Laskin, että ainakin kolmea sarjaa kyseiseltä (entiseltä) musiikkikanavalta katson. Are you the one, jossa kymmenen naista ja kymmenen miestä on laitettu yhteen taloon (täynnä alkoholia ja kondomeja?) kilpailemaan ryhmänä huikeasta rahapalkinnosta. Tarkoituksena on löytää itselleen juuri se oikea, joka jonkun MTV:n psykologisten testien avulla on samaan taloon laitettu asumaan. Kaikkihan ovat kuvankauniita ja nuoria, miesten vatsalihaksilla voisi raastaa juustoa ja naisten kuppikoot yhteensä lähentelevät tähtitieteellisiä lukemia. Awkward. taas tarjoaa teinidraamaa lukiossa, jossa ennen niin lahjakas, hiljainen ja näkymätön Jenna pössyttelee nyt kolmannen poikaystävänsä kanssa pilveä ja kapinoi ovia ja ikkunoita vastaan. Sarjan paras hahmo on you're welcome-Sadie, jonka häikäilemätön suorapuheisuus on aina yhtä hauskaa. Teen mom jatkaa 16 and pregnantin suosituimpien teiniäitien elämää, joissa ei silikonit, huumeet, vaihtuvat aviomiehet, kyyneleet ja hiustenpidennykset lopu. Jotkut äidit vaikuttavat ihan järkeviltä ja toiset taas aiheuttavat minussakin hieman kukkahattutätimäistä paheksuntaa.




Sitten on Glee, myöskin teinidraamaa, mutta höystettynä autotunetetuilla hittibiiseillä ja iki-ihanalla Sue Sylvesterillä (Jane Lynch), jonka elämäntehtävä on tuhota laulavat teinit. Kuorossa vallitsee vaihtuvat parisuhteet, epämääräiset tapahtumat sarjan taustalla, jotka kerrotaan alle minuutissa katsojille. Jos sarjasta ei muuten tykkäisi, niin muutama todella kova laulaja ja tanssija sieltä löytyy, jota on hauska katsoa. Nyt Kutoselta tulee ensimmäinen kausi, jota voi katsoa, ennen kuin päästään taas oikeaan tahtiin.


Tyra Banksin Huippumalli haussa on jokainen kausi sitä samaa, jossa (yleensä) huonoista oloista tulevat nuoret naiset haluavat roolimalleiksi olemalla huippumalli. Jokainen mallikokelas on toistaan laihempi ja aiheuttavat riitoja talossa milloin siivoamisesta tai puhelimen käytöstä. Sarjan pelastus on lavakävelyyn erikoistunut homomies J. Alexander, joka kävelee korkeilla koroilla paremmin kuin kukaan naisista ikinä. Lisää höttöä aivosoloilleni!


Oih, Wisteria Lane tuo takaisin muistoja teinivuosieni lempparisarjasta (joka tosin lässähti lopussa pahasti kokoon - siis sarja, ei mun teinivuodet). Silti omistan kaikki Täydellisen naisen kaudet, koska varsinkin ensimmäiset kaudet pettämiset teinipuutarhurin kanssa, ihana Mike, karmiva Paul Young, suorasanainen Edie, hurrikaanit ja tekoraskaus jaksaa lämmittää mieltä. Nämä naiset eivät vanhentuneet koko sarjan aikana, vaan mitä pidemmälle mentiin, niin sitä hohdokkaammilta he näyttivät.


Sitten vähän kauhua, koska siitä olen aina tykännyt nuoresta lähtien.Vähän kun saa adrenaliinin virtaamaan pelottavien juonenkäänteiden kanssa, niin yhtä villit unnet on taattu. Ainakin karmivia hetkiä tarjoilee American Horror Storyn 2. kausi, Asylum. Sata kertaa parempi kausi, kuin edeltäjänsä, jossa nahkapukuinen haamu hiippaili dramaattisen perheen talossa. Nyt ollaan 60-luvun psykiatrisessa laitoksessa, jossa ennen hoidettiin tuberkuloosipotilaita. Laitosta johtaa entinen juoppo, josta tuli nunna ja lopulta potilas itse. Toista nunnaa riivaa demoni, yksi lääkäri/hullu tidemies on entinen natsi, psykiatri olikin jotain ihan muuta, välillä käy alienit pistämässä muutaman naisen raskaaksi ja multa on vielä loppu näkemättä. Aivan loistava sarja, joka oikeasti pelottaa.Vaikka selostukseni saa sarjan kuulostamaan b-luokan opiskelijatuotannolta, niin sitä se ei ole. Sarjan alkutunnari pistää jo veren kylmäksi..


Parhain viimeisenä, The Walking Dead, lempparisarjani ikinä, joka perustuu sarjakuvaan zombiemaailmanlopusta. Mieheni tästä silloin kertoi ja olen ollutkin zombiekoukussa Suomen ensi-illasta lähtien. Suht todellisen tuntuinen sarja, jonka kantava voima on ihmisen mielen muuttuminen ja ihmiskunnan säilyttämiseen vaadittavat teot. Ja kyllä, Daryl on mun mies, joka voisi ponchonsa kanssa hurauttaa minut tieheni. Haha!


Siinäpä ne. Olen tunnustanut. Olen 25-vuotias, jonka televisiosta katsomani anti perustuu höttösarjoihin ja zombeihin. Ajankohtaiset ohjelmat ja kaikki kätilöyteen liittyvät sarjat ovat kuumaa kamaa myös, mutta näillä mennään nyt. Uutiset voi lukea sitten Ampparista. En edes halua tietää, kuinka joku minut määrittelisi tämän listan perusteella. Tai ainakin sitä ennen vaadin muidenkin astumista kaapista ulos!

ps. Elokuvat ovat luku erikseen.