Tarha-aamut taaperon kanssa (ei sisällä vinkkiä miten niistä selvitään)



Tarha-aamut! En ole koskaan ollut niiden ylimmäinen fani, enkä tule koskaan olemaan, niin kauan kun meidän poika on taaperoikäinen. Tämän aamuinen Facebookin tilanpäivitykseni kuului: Miten yksi lapsi voi olla samana aamuna ihan kamala ja sitten aivan yli-ihana? Ihmettelen vain! Tällä viikolla aamut ovat menneet ihan jokerilla. Joskus sängystä voi kömpiä syliin hieman uninen, silmiä hierova ja suloisella äänellä kuiskiva poika pupu kainalossa. Toisen aamuna hän kömpii syliin, mutta jos yrität laskea sohvalle, alkaa huuto. Vaipan vaihto on yhtä tuskaa, koska hänen täytyisi samaan aikaan saada avata vaippa, mutta tyrkkää sen silti minun käteeni sen, jotta äiti laittaa. Sukkien pukeminen kestää viisi minuuttia, koska niitä laitetaan jalkaan aina uudelleen ja uudelleen. Eikä aamulla osata päättää, ottaisiko muroja vai leipää. Tänään sohvatyyny kasteltiin maidolla ja vaihtoon meni juuri ylle puetut päivävaatteet. Pikku kakkonen ei edes ehdi alkaa, kun pitäisi jo mennä. Hankojen pukemisessa on jotain todella mystistä, koska jo pelkän hanskan näkeminen nostattaa pojan verenpaineen. Tarhamatka pitäisi saada kävellä tai olla äidin sylissä.

Mutta samaan aikaan se pieni hymypoika näyttää peukaloaan ja kysyy, onko tämä peukalopotti? Suusta kuuluu raikuva nauru, kun laulan Maijan Karitsaa. Aiemmin salaa varastettu siskon Topi-koira tuodaan äidille ja pyydetään palauttamaan siskolle. Tarhaan kuitenkin jää onnellinen ja yli-ihana poika, jota katsellessa miettii, että mitä me taas väännettiin aamulla? Hänen suloisiin poskiin tekisi mieli painaa oma poski ja pitää tiukasti sylissä. Ja tietenkään meidän omaa enkelikiharaista tyttöä unohtamatta - joka oli muuten paljon säyseämpi taapero kuin veljensä. En muista aikaa, jolloin olisin ollut niin helisemässä tytön kanssa. Kai se kuuluu tähän perhe-elämään, että viimeisimmät ison perheen haaveet tapetaan väsymyksellä taisteluun taaperon kanssa ja kaukaiselta tuntuvaan haaveiluun siitä, jossa poika olisi yhtä reipas (ja iso) kuin siskonsa on nyt.

ps. Huomenna voin unohtaa päiväksi turhat taistelut mistään, kun lähden suoraan koulusta juhlimaan hienosti menestynyttä ystävää. Minulla on reppu pakattuna ihan yökylää varten, laskiaispullat tehtynä ja illalle kaksi asuvaihtoehtoa mukana. Muuten viikonloppu on sitten pyhitetty tenttiin lukemiselle ja sunnuntaina tytön ja minun päivälle.


10 kommenttia

  1. Onkohan tämä joku kakkosten syndrooma? ;) Paljon samaa kuin Tytyssä ja (kuulemma) minussa lapsena (huom. kakkonen). Veikan kanssa harvemmin saa vääntää mistään, tytön kanssa jatkuvasti.

    T. Hanna (huutelee täältä naamakirjan kautta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla! Ensimmäisen kanssa kaikki menee uutuuden seassa helpommin, kunnes kakkonen pistää kaikki taidot koville. :-D

      Poista
  2. Meilläkin nuo taaperon tarha-aamut alkaa syksyllä sitten, saas nähdä miten pärjätään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoittelette kesän aikana, hehe! :-)

      Poista
  3. Toisille noissa aamuissa vaan jotenkin on niin paljon enemmän draamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtävästi! Meidän poika pistää kyllä kaikki kepulikonstit kehiin - ja äiti menee lankaan..

      Poista
  4. Meillä isosiskon kanssa ei koskaan ollut suurempaa draamaa tarha-aamujen kanssa, mutta voi sentään miten pikkuveli pistää vastaan aamuisin. Herää hyvällä tuulella ja tahtoo tarhaan, mutta ulkovaatteiden pukeminen on yhtä tuskaa; jos se ei ole hattu niin se on hanskat jotka ei lainkaan mene päälle niin kuin pitäisi... Se on hiuskarvan varassa, että oma pokka pitää eikä hermot mene kun on tietty aikataulu ja pukemiseen on mennyt sen puoli tuntia.. No, eipä varmaan tarvitse tapella enää kouluikäisen kanssa?

    nim. lämpimämpiä kelejä odotellessa, jolloin lähdetään kotoa sandaalit jalassa ja lippis päässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää talvipukeutuminen tuo oman haasteensa aamuihin. Ja hien pintaan! Mie en ihan vielä jaksa uskoa, että kouluikäisenä helpottaa. Ei ainakaan meidän geenit ja temperamentin tuntien.

      Poista
  5. Koskaan ei voi aamulla sängystä noustessa tietää, kummanlainen aamu tänään mahtaa taaperolla olla. Valitettavasti useinkin (ainakin meidän huushollissa) sellainen, että vanhempien pitää korottaa ääntään vähintn kerran. Klo 5:30 herätys ei auta asiaa yhtään.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!