Voimauttavat valokuvat

Minulla on meneillään oma henkilökohtainen projekti. Tämä on asia, jota en koskaan ole ymmärtänyt tarkastella juuri tältä kantilta - näin syvällisesti. Vaikka sitä kuvittelee olevansa aivan sujut menneisyyden kanssa, niin jotain voi silti oppia. Voin oppia ammentamaan voimaa aivan uudenlaisesta lähteestä. Olen kysynyt itseltäni kysymyksen: kuka rakasti minua lapsena. Se on kysymys, johon ensin vastasin: niinpä, kuka minua rakasti. Tästä kysymyksestä tulee ensin vain vähän haikea mieli, koska loppujen lopuksi olen ollut näkymätön lapsi. Olen lapsena ollut keskellä elämää, joka on ollut hajalla. Elämää, jossa toisilla on ollut isoja asioita selvittävänä. Vaikka minua on varmasti rakastettu, niin silti muut asiat ovat vieneet huomion muualle. Lapsuuteni on lasinen ja täynnä kipeitä muistoja. Vaikka näitä asioita en mieti päässäni sen kummemmin, niin ne ovat silti olemassa.


Mutta on olemassa jotain muutakin. On olemassa yksi albumi täynnä valokuvia, johon olen kerännyt kuvia aina omista ristiäisistäni aikuisuuteen asti. Nyt voisi taas tilata kasan valokuvia sinne jatkoksi, niitä hyviä ja voimauttavia kuvia - niitä, joita aikuisuuteni on täynnä. Siksi käynkin nyt kuva kuvalta läpi ne lapsuuden muistot, vaikka en itse niitä aina muistaisikaan. Löydän jokaisesta kuvasta vastauksen kysymykseen, kuka minua rakasti lapsena. Projekti etenee hiljalleen, mutta etenee kuitenkin. Voimauttavien kuvien voima on monta kertaa suurempi kuin ne kipeät asiat, jotka muistan vain päässäni. Enhän minä aivan lapsena niitä asioita ymmärtänyt aivan täysin. Kaikissa kuvissa hymyilen. Olen ollut sinut asioiden kanssa, vaikka teinivuosina olenkin ollut kapinahengellä liikkeellä. Löydän monia hyviä muistoja, iloisia kasvoja, hauskoja sattumuksia, turvallisia ihmisiä ympäriltäni. Kesiä mammojen luona, ystäviä, serkut, Pyörämummini, jouluja ja rakkaan Rusina-nimisen kissani. Tämän projektin tarkoitus ei ole avata kipeitä asioita, vaan keskittyä niihin muistoihin, joista saa lisää hyvää energiaa kolikon toiselle puolelle.


Valokuvaaminen on minulle nytkin tärkeä ja voimauttava asia. Varsinkin haluan tallettaa kuvia omista lapsistani ja nyt koko vuoden ajan jokaiselta viikolta yhteiskuvia meistä yhdessä. Haluan, että lapseni aikuisina voivat katsoa kaikkia kuvia ja huomaavat heti, ketkä kaikki heitä rakastivat.




5 kommenttia

  1. Liikuttava ja rehellinen postaus.

    Olethan huomannut YLE Teemalla upean tv-sarjan Valokuvan voimaa? Sarja on kipeä, mutta lohduttava. Tai ei sittenkään kipeä: vain asiat ovat kipeitä, mutta haavat ovat parannettavissa.

    Hieno tapa sinulla Eevi työstää mennyttä sekä ottaa ohjat nykyisyydestä. Iloa ja valoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Todella hieno kirjoitus, kosketti kovasti <3 Käsittelet asioita, sehän on mahtava juttu. Olen itsekin huomannut kuinka terapeuttista valokuvaaminen on. Huonot päivät unohtuvat jos saan hetken itselleni ja valokuvaamiselle.

    VastaaPoista
  3. Minulle tästä huokui paljon sydäntä ja viisautta. Varon käyttämästä sanaa rohkeus tai reippaus, koska en halua antaa kuvaa että pitäisi pärjätä tai että se olisi se juttu.

    Minulla herää suuri kunnioitus kun luen kuinka näet kokonaisuuden. Muilla oli niitä isoja asioita selvitettävänä - niinpä. Upeasti sanottu.

    Meille töissä luennoitiin juuri että hyvät muistijäljet "kasvattavat kokoa" aivoissa jos niitä tuo mieleen. Hyvän terapia tekee hyvää.

    Upeaa.

    VastaaPoista
  4. Koskettava teksti. Viilsi niin läheltä omia tuntemuksia/ kokemuksia, että tuli ihan kyyneleet silmiin. Ja kyllä - valokuvilla on valtava voima! Ihanaa, että sinäkin olet löytänyt ne <3

    VastaaPoista
  5. Kaunis kirjoitus, olet vahva nainen <3 -Malin

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!