Kätilön portfolio











Meidän on tarkoitus kerätä materiaalia koko opiskelujen ajalta omaan portfolioon. Saamme itse päättää millainen ja miten portfoliomme rakennamme. Itse olen kallistunut scrapbookin kaltaiseen isoon kirjan, johon kerään valokuvia, hauskoja muistoja koulusta (esim. oma EKG), kutsukirjeeni ja blogitekstejä. Ennen Annan kaksplusbileitä, jossa kamera luonnollisesti oli mukana, otin kuvia laboraatiotunniltamme. Tunnin tarkoitus oli tutustua ruiskupumppuun, laskea muutama lääkelaskutehtävä, letkuttaa ja valmistaa "cocktaileja". Meillä jäi hyvin aikaa myös muistuttaa itseämme kuinka lihakseen pistetään ja tehdä aquarakkuloita.

Meillä oli koulussa vasta tutortunti, jossa ryhmämme yksi tutoropettaja väläytti meidän ensi syksyä! Onhan meillä opetussuunnitelma ja aikataulu ollut aina selvillä, mutta sukkani pyörähtivät jaloissa, kun opettajan sanoi, että ensi syksynä alkaa toden teolla kätilöyteen liittyvät asiat. Meillä on tulossa naistentautien harjoittelu syksyllä, joka on juuri sitä meidän alaa. En malttanut millään istua paikoillani penkillä, koska innostukseni valitsemaani alaa kohtaan oli silloin katossa. Sen ainakin tiedän edeltävästä ryhmästä, että tulemme harjoittelemaan mm. papa-kokeen ottoa! Miten ihminen voikaan olla niin innostunut tälläisistä asioista. Ainoa varjopuoli tulevien ihanuuksien saralla on se, että minulla (ja monella muullakin) tulee olemaan jännät paikat sen suhteen, saammeko harjoittelupaikkaa juuri sieltä, josta sen haluaisimme. Kaukokentät tulevat olemaan suuri ehkä, koska minun paikkakunnallani on vain yksi paikka juuri naistentautien harjoittelussa, jonne voi haluta muutama muukin. Olen saanut aikaisemmin todella hyvällä onnella harjoittelupaikkani, joten nyt jos koskaan tarvitsen sitä onnea!!!!! Joten Pyörämummi, täältä saattaa huonossa lykyssä tulla yksi kämppis ensi syksynä asumaan.



10 kommenttia

  1. Voi kun tuli hyvä fiilis noista kuvista ja opiskeluaikaiset (sh-AMK) muistot mieleen! Sinun teksteistä välittyy kyllä todellinen into kätilön työtä kohtaan, joten hieno kätilö tulossa. :) Vahvistuu omatkin ajatukset siitä, että tahdon vielä opiskella, vaikka edellisistä opinnoista on jo yli 10 vuotta ja siinä mielessä opiskelumaailmaan lähteminen jännittää. :D

    Pienessä kylässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,
      kiva, kun kommentoit. :-) Sen verran muikea hymy mulla tossa kuvassa, että olen päässyt opiskelemaan ihan oikealle alalle!
      Ehdottomasti takaisin opiskelemaan omaa unelmaa (tai sen jatkoa)! ;-) Mitä olet ajatellut vielä opiskella?

      Poista
  2. Peukut pystyssä siis :) Susta tulee varmasti ihana kätilö!

    VastaaPoista
  3. Voi kun sohaisit nyt arkaan paikkaan ;) Portfolioni on ollut todo-listalla jo sellaiset kolme vuotta kohta. Toki se on ollut kokoajan tiedossa, että siihen kerätään mietteitä ja sitä ammatillistakasvua, noin niinkun kokemuksina ja sitä fyysistä materiaaliakin. MUTTA se ihan oikea tekeminen ja kirjoittaminen... Onhan mulla vielä muutama kuukausi aikaa sitä tehdä, mutta ois ehkä kannattanut tarttua toimeen aiemminkin.. Lämpimästi siis suosittelen laittamaan mietteitä ja sitä ammatillista kasvua jo nyt paperille :) Olen kuullut että jotkut ovat kirjoittaneet mietteitään ennen opintojen alkua, noin puoli välissä ja sitten ihan lopussa. On ajatukset ammatistakin hieman matkan varrella muuttuneet. Olisipa kiva jos olisi itsekin noin tehnyt, olisi sitä hauska nyt lukea :) Myös harjoitteluista ennen/jälkeen tekstis olisivat olleet kivoja. Huh. Ehkä tartunkin toimeen nyt Pikkuisen unien aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, voi ei! :-D Jos tämä antoi vähän buustia sun omaan portfolioon. Meillä on jokaisella lukukaudella tästä muistutettu, niin pakko kerätä sitä materiaalia. Mulla saattaa koneella vielä olla tallessa se ennakkotehtävä! Se on liitettävä mukaan myös. ;-)

      Poista
  4. Eevi sovitaanko silleen, että kun meille joskus toivottavasti vielä tulee vauvoja, niin oot sit mun kätilönä... Voisitkin ruveta ja katteleen PHKS:n vapaita työpaikkoja synnäriltä.. ;) Vai suoritetaanko kotisynnytys ja oot siinä messissä? :D

    VastaaPoista
  5. Ihana, miten tekstistäsi huokuu palo OMAA alaasi kohtaan!! <3

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!