Väriä (kenkä)elämään & CROCS ALEKOODI

Koska maaliskuu on uusi huhtikuu, niin alkaa olla aika luopua talvikengissä heilumisesta. Eikä varmaan kesäkenkien invertaatiokaan ole kaukana. Me ollaan yleensä toivottu uudet kengät joko mummeilta tai yritetty löytää itse jotain edullista. Yleensä se edullinen ei ole ollut sama kuin laadukas, joten opiskelevana perheenä kestävyys sekä jälleenmyyntiarvo on iso plussa. Me ei olla löydetty kengistä vielä niitä merkin kannalta kaikkein must have. Muutama hyväksi havaittu merkki on kyllä, mutta uusien löytäminen on aina iloinen asia. Tässä tapauksessa iso yllätys on Crocs! Pakko sanoa, että olen luullut pitkään Crocsin valmistavan vain sitä klassista mallia. Ystävien kautta olen päässyt hypistelemään Crocsin muita kenkiä, jonka perusteella olen ajatellut kokeilla tänä keväänä ja kesänä Crocsia meillekin. Sain teille (ja minulle) Crocsilta alekoodin, jota aion hyödyntää meidän kenkäostoksissa. Jotta päästään vähän tunnelmaan, selasin läpi Crocsin kevään ja kesän 2014 uutuudet ja ihastuin seuraaviin malleihin:




Miehelle tarvitsisi ihan kunnon kesäkengät, koska jotenkin tuntuu, että ne samat hiostavat sämpylät ovat jalassa vuodenaikojen ympäri. Minulla ei ole ollut varmaan koskaan mitään oikeasti värikästä kesäkenkää ja tämä malli kaikkine värivalikoimineen iski heti silmään. Saappaita ei ole koskaan liikaa, ja ne ovat jatkuvasti hankintalistalla. Crocsin uudessa mallissa on hauskat lenkit, jonka avulla lapsi saa saappaat helposti itse jalkaan (loppuun asti). Saappaissa on myös niin pirteitä värejä, että ne pesee tietyt mustat klassikot kyllä kuus-nolla.

Nämä ja monta muuta katsomisen arvoista löydät alekoodin takaa. Meillä (lue minulla) on jo päässäni lasten seuraavat kengät kevääksi ja kesäksi katsottuna.

Saat Crocsille 20% alennuksen koodilla MUUMITALO20
Alekoodi on voimassa 10.-12.3.2014
Alennus lasketaan kassalla. Alekoodi koskee myös jo alennettuja tuotteita, mutta sitä ei voi yhdistää muihin kampanjoihin. 


1 kommentti

  1. Noi kumpparit on muuten ihan parhaat ja kevyet! Ja mä jehna menin viime viikolla jo tilaamaan pojille, damn, nyt ois saanut paremman alen... ;) Onnille otin just nuo kahvalliset keltaisena ja Viljolle ne "toiset" sinisenä. Ja postausta olin just niistä rustaamassa... Telepatiaa. :D

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!