Koskaan ei ole liian myöhäistä lukioon

Oli syksyn alkua 2009, kun mainospostin seasta lattialle tippui aikuislukion esite. Mimmi oli täyttänyt vuoden kesällä ja sähelsi nyt lattialla täyttä häkää. Ukko opiskeli toisella paikkakunnalla ja oli vain siksi viikonloppuisin kotona. Ja minä olin 20-vuotias, valmistunut parturi-kampaajaksi juuri ennen äitiyslomani alkua ja jättänyt täten amislukio/kaksoistutkinto osuudesta lukion viimeisen vuoden kesken. Ammattikoulu oli minulta mennyt oikein hyvin. Niin lukiokin, paitsi matematiikkaa, jonka opettaja oli minulle suoraan sanonut, etten tule IKINÄ suorittamaan lukiota loppuun. Eikä äidinkielen opettajatkaan minua ikinä ylistäneet, vaan minä olin joka kerta siinä joukossa, jonka aineiden otsikoita opettaja luki ääneen tyylillä huonoimpia ikinä! Matematiikassa kaksi hylättyä putkeen ekoista kursseista pakotti jo ennen raskautta minut aikuislukioon suorittamaan kyseisiä kursseja uudelleen.

Katsoin hetken lattialla heiluvaa taaperoani ja mietin, että mitä minulla on hävittävää. Minulla oli jo hyvä tuntuma aikuislukion matematiikan opettajasta, jonka ansiosta uskalsin tarttua puhelimeen. Soitin Pyörämummille, äidin äidilleni, että hoitaisitko Mimmiä iltaisin jos lähtisin nyt suorittamaan lukioni loppuun. Ehdottomasti, kuului puhelimen toisesta päästä. Ja niin minä palasin takaisin koulun penkille seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, iltalukioon. Päivälukiossa olisin ollut valmis vuodessa. Aikuislukiossa pystyin suorittamaan uudelleen muutamia kursseja, kuten matematiikan aivan alusta alkaen.

Pyörämummi tuli meidän luokse siitä syksytä lähtien, joskus pari kertaa viikossa ja joskus jokaisena arkipäivänä. Koulu saattoi alkaa jo neljän jälkeen ja viimeiset tunnin kestivät melkein kahdeksaan saakka. Syksyt ja keväät pystyin taittamaan matkat pyörällä. Muuten kuljin kouluun bussilla ja tulin illalla päästämään mummin kotiin. Synkkä talviaika oli pahin kulkea, opiskella ja hoitaa yksin tyttöä. Opiskelin aina Mimmin päiväuniaikana ja lähiopetusta oli iltaisin. Vuoden opiskelun jälkeen luin syksyn psykologian kirjoituksiin koko kesän parvekkeella. Seuraavaan koitokseen en ikinä arvannut lukevani raskauspahoinvoinnin kourissa.

Aikuislukiossa en olisi ikinä uskonut tutustuvani niin värikkääseen porukaan. Oli minua nuorempia ja sitten taas seuraavaksi eläkkeelle jääviä opiskelijoita. Yhteen vanhempaan rouvaan tutustuin todella hyvin ja pian kävin Mimmin kanssa hänen luonaan leikkimässä. Meitä yhdisti saman aaltopituuden lisäksi hänen lapsenlapsensa, joka oli tyttöni nimi- sekä synttärikaima. Sain aikuislukiosta ystäväkseni myös saman ikäisen miespuolisen ystävän, jonka kanssa olen tavannut säännöllisen epäsäännöllisesti. Olin myös pienen lukiomme oppilaskunnan puheenjohtajan, jonka ominaisuudessa järjestin vuotuiseen pikkujoulun kahvihetkeen opettajien voimalla (yllätettynä tottakai) näytelmän. Aikuislukiossa oli mahtava porukka, jonka takia kouluun jaksoi raahautua myös räntäsateen läpi iltaisin.

Opiskelijakavereiden lisäksi ihania oli myös opettajat. Jos päivälukiossa opettajien ja opiskelijoiden välillä oli iso kuilu, niin ei aikuislukiossa. Päivälukiossa jotkut opettajat antoivat huonoimpien opiskelijoiden raahautua perässä, jos kykenivät. Tietysti sieltäkin muutamia oikeasti hyviä ja kannustavia opettajia löytyi. Mutta aikuislukion opettajat - mikä porukka! En olisi ikimaailmassa epävarmana parikymppisenä äitinä suoriutunut lukiosta ilman heitä. Koska luokassa istui opiskelijoita kaikista ikäluokista, oli opetuskin sen tasoista. Meitä kaikkia kohdeltiin kuin aikuisia, yhdenvertaisina ja jokaisesta pidettiin huolta. Yhden opettajan kanssa tuli kerran keskustelua silloin hyvinkin koskettavasta aiheesta, jota en olisi ikinä ennen voinut kuvitella puhuvani OPETTAJAN kanssa. Matematiikan opettajani oli ihmeidentekijä hänkin, sillä kahden hylätyn arvosanan jälkeen kurssiarvosanat olivat hänen opetuksen jälkeen 8-10. Viiden vuoden jälkeenkin siitä porukasta muistoksi jäänyt ilmapiiri koskettaa minua niin, että  minun oli laitettava entiselle opettajalleni viestiä. Aidosti koen, että ilman sitä koulua ja niitä ihmisiä, en olisi ikinä kirjoittanut niin hyvin ja päässyt unelmieni kouluun. Kun painoin ylioppilaslakin päähäni 12 muun kanssa, olin onneni kukkuloilla. Mie tein sen!

eevi_sydamenasialla_aikuislukio eevi_sydamenasialla_aikuislukio3 eevi_sydamenasialla_aikuislukio4 eevi_sydamenasialla_aikuislukio2

Enkä olisi pystynyt tähän ilman Pyörämummia, joka sitoutui kahdeksi vuodeksi hoitamaan Mimmiä meidän kotona. Onneksi viimeiset kuukaudet asuimme lähempänä toisiamme, mutta sitä ennen mummi pyöräili tai tuli bussilla säästä ja muusta välittämättä. Olen ikuisesti hänelle kiitollinen, koska ilman häntä en olisi nyt tässä, opiskelemassa kätilöksi ja fiksumpana kuin 18-vuotiaana. Teit eteeni jotain todella suurta. Kiitos!

 

6 kommenttia

  1. Minä täällä itkeä tirautin ihan onnen kyyneleet - tää on ihan uskomatonta, mihin ihminen pystyy kun vain on riittävästi tukea ja asiaan vihkiytyneitä ystäviä/opettajia/sukulaisia!

    VastaaPoista
  2. Onneksi on iltakoulu!

    VastaaPoista
  3. ei ole liian myöhäistä ei ::). minulla on jo ihan hyvö työkokemus yms,mutta tulen ongelma perheestä,ja sairastin aikuis iän masennusta,nyt +25vuotiaana aijon käydä peruskoulun 9 luokan netissä loppuun! :)

    VastaaPoista
  4. mää tulin just yliopistolta pääsykokeista, ja ei sujunt matikka ei.. yo oon, mutta surkein paperein, kirjoitin vuosia sitten kevällä ja elokuun alussa syntys vauva. ei ollut paljoa kiinnostus 19vnä koulussa :D
    taitaa käydä niin että seuraavaksi meitsi löytää itsensä korottelemasta numeroitaan aikuislukiossa..

    VastaaPoista
  5. […] yritin peittää takana tapahtuvat myllerrykset ja mm. kirjoitin suositun postauksen omista aikuislukiokokemuksistani. Loppukuusta hain avioeroa. Sitäkin itkin yövuorossa. Pyörät lähtivät pyörimään. Samalla […]

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!