Maailman helpoin juustokakku

eevi_sydamenasialla_helppojuustokakku

Olen tehnyt tätä itselleni nyt kahtena äitienpäivänä. Tästä tuli vuosi sitten uusi perinneherkkuni juhliin, vieraiden varalle tai itsekkääseen omaan hetkeen. Laiskoin dippaa suoraa suklaakeksiä kulhoon, jonne on kermavaahdon vatkannut ja sekoittanut joukkoon tuorejuuston.

Mikä on teidän nopean herkun ohje? Löytyykö teiltä hyvää ohjetta suklaakakun tekemiseen mukissa? Siis sellaiseen, joka lämmitetään lopuksi mikrossa. :-)



Ison pojan uusi tukka

eevi_sydamenasialla_tuiskuntukka3 eevi_sydamenasialla_tuiskuntukka2 eevi_sydamenasialla_tuiskuntukka

Leikkasin taas pitkästä aikaa Tuiskun hiukset. Onneksi löytyy ammattitaito omasta takaa ja säästää tässäkin asiassa. Viimeksi jouduin ajamaan hiukset päiväkodissa riehuvien täiden pelossa, mutta nyt konetta inspiroi ihan vain tämä kesä, riehuessa tuleva hikinen pää ja kokeilunhalu. Koska Mimmin hiukset ovat niin kiharat, niin ainoa vaihtoehto hänellä on vain todella lyhyet tai sitten pitkät, jotta hiukset saa ponnarille. Tässä samassa rytäkässä lyhensin Mimmin hiuksia, jotka taipuivat kiharoina näyttäen entistä lyhyemmiltä. Pientä kesäkevennystä kaipasi hänkin.

Tykkään jotenkin enemmän poikien/miesten hiusten leikkaamisesta, varsinkin jos on vapaat kädet. Valitettavasti riskinä on, että kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä Tuisku katsoo näitä kuvia nolona ja kauhistellen. Nyt poika voi ehkä olla kiitollinen eniten siitä, ettei hiukset tule leikkiessä silmille tai tukka ei ole kuuma. Minusta jotenkin välillä tuntuu, että pojilla hyväksytään suvaitsevammin tälläisiä erilaisia hiustyylejä. Minusta ainakin on hauskaa, että pojan tukka on vähän tälläinen villimpi. Aivan kuten hänen luonteensakin. Tyttöjen hiuksissa taas tuntuu, että heiltä odotetaan otsatukkaa ja pitkää tukkaa. Tai ainakin kovin sellaista tylsää ja perusmallia. Tai enää en osaa sanoa kampaajan näkökulmasta, mutta ainakin jos on erilaisiin tapauksiin uskominen. Tiedän nimitäin tapauksen, jossa ala-asteella olevan tytön toive toteutettiin ja tyttö sai hienon sivusiilin. Ainahan niitä äitejä löytyy, jotka haluavat arvostella toisten päätöksiä. Arvostelijoita oli kuulemma löytynyt sillekin tukalle. Minusta taas tukka oli älyttömän hieno!

Heti, kun lapset osaavat itse pyytää, minkälaiset hiukset leikataan, toteutan heidän pyyntönsä. Nyt mennään sillä, mitä äiti keksii tehdä. Lapsen päässähän se tukka on, joten jos Mimmi pyytäisi myöhemmin sivukaljua tai todella lyhyttä mallia, niin miksi ei. Minusta tuntuu, että yhä nuorempina lapset haluavat kulkea virran mukana. Tietysti persoonallisuus ja oma halu on se tärkein. Hiuksia en anna värjätä pitkään aikaan. Onneksi löytyy värikkäitä klipsejä (irtohiuksia), kivoja hiuskoristeita ja tytön vanhemmalla iällä sävyttäviä hiusnaamioita. Itse olen saanut värjäyttää hiukseni kellan kolmannella luokalla. Niistä tuli mahongin punaiset. Nyt olen punapää uudelleen. Tietysti haluan omille lapsilleni painottaa luonnollista kaunetta, mutta hiusten leikkaamista lasten halutulla tavalla voin alkaa toteuttamaan nuorella iällä. Valitettavasti 2,5-vuotiaan Tuiskun hiukset ovat äidin leikkikenttää kunnes toisin sanotaan.

Toteutatteko te lasten pyyntöjä hiusten leikkaamisen suhteen? Minkä ikäinen lapsi saa kokonaan päättää, millaiset hiukset leikataan? Koska antaisitte/annatte lasten värjätä hiuksensa?

 

Elämää lukihäiriön kanssa

Minulla on ollut lukihäiriö niin kauan kuin muistan. Sitä ei ole kuitenkaan koskaan testattu. Viimeksi aikuislukiossa asia on otettu esille, mutta silloin olisin joutunut matkustamaan niin pitkälle tekemään testin, että asia jäi siihen. Mutta aika selvä tapaus tämä mielestäni on, enkä muuta syytä tähän keksi. Olen huomannut, että kevään ja kesän aikana tämä on ns. pahentunut. Syytän suorilta käsin stressiä ja vallitsevia olosuhteita.

Kirjoittaessa tulee virheitä


Tämä taitaa olla lukihäiriön yksi tunnuspiireitä. Käsin kirjoittaessa kirjoitusvirheitä minulla ei tule juuri lainkaan, mutta puhelimella kirjoittaessa tai koneella näpytellessäni virheet ovat yleisempiä. Kun kirjoitan käsin, kirjoittaminen on hitaampaa ja pysyn siinä jotenkin "mukana". Nytkin kirjoitan tätä tekstiä aika nopeasti, jolloin virheiden määrä lisääntyy. Joudun oikolukemaan kirjoittamani postaukset usein läpi.


Joudun lukemaan joskus monta kertaa tekstin, enkä silti ymmärrä sitä


Nyt on käynyt pari kertaa niin, että olen lukenut ystävieni lähettämät viestit väärin. Joku lause on mennyt ihan ohi ja olen joutunut palaamaan kirjoitettuun tekstiin myöhemmin todetakseni lukeneeni sen aivan väärin. Luulin tosi kauan (monta vuotta), että teemaku Keisarin Malja on Keisarin Maja. Ja jos käytte Instagramissa katsomassa kuvaa, jossa pidän kädessäni kahta pesuainepulloa, niin luulin tähän asti sen tuotesarjan nimen olevan Muumi ja Minä. Ei ihme, etten löytänyt sitä netistä Googlettamalla. Se nimittäin olikin Mummi ja Minä. Yllättävää kyllä, opin teatterissa vuorosanani lopulta ennen esitystä, mutta siinä uskon sanallisen harjoittelun vaikuttavan asiaan. Yksin hiljaa lukemalla en olisi ikinä oppinut. Kirjoissa joudun joskus palaamaan taaksepäin.Väsymys pahentaa tätä huomattavasti.


Ääneen lukeminen on vaikeaa


Suoraan tekstistä ääneen lukeminen on piinallista. Takeltelen pitkissä sanoissa, ääneni välillä ihan kuin puuroutuu ja lukeminen on hidasta. Siksi en tykkää lukea lapsille iltasatua, vaikka luenhan minä, mutta en tykkää. Muistan vieläkin, kun jouduin ala-asteella lukemaan ääneen uskonnon tunnilla. Aiheena oli ristiäiset. Tekstissä luki, että paikalle ristiäisiin yleensä tulee sukulaiset ja perheenjäsenet. Luin viimeisen sanan perseenjäsenet. Ääneen. Oikeesti, tokalla luokalla. Olin ainoa, joka ei luokassa nauranut.


Puhuessani sanat menevät sekaisin


Nyt olen havahtunut toden teolla, että puhuessani sanat menevät sekaisin. Sanon pyörä, vaikka piti sanoa auto. Sanon keltaisen sijaan sinisen. Tuisku on Mimmi ja toisinpäin. Tämä on todella rasittavaa tällä hetkellä. Olen sitä tyyppiä, joka innostuessaan puhuu nopeammin. Mutta kun puhun nopeammin, niin sanatkin menevät helpommin sekaisin. Tiedän tarkoittavani oikeaa asiaa, mutta puhuessa suusta tulee toinen sana. En tiedä, liittyykö tämä suoralta käsin lukihäiriöön, mutta epäilisin liittyvän.


Opiskelu ja työ


Olen tästä kaikesta huolimatta menestynyt koulussa aina. Englannissa olen ihan hyvä, mutta ruotsinkieli on vielä haastavaa lukea. Paremmin ymmärrän kumpaakin kieltä kuin itse puhun. Aikuislukiossa ja nyt ammattikorkeakoulussa arvosanani ovat olleet tosi hyviä. Joudun käyttämään lukemiseen paljon aikaa ja joskus tuntuu, että asioiden yhdistäminen kestää tovin. Enemmän suoritettuna on kuitenkin vitosia ja nelosia, kuin vaikka kakkosia (joita on oikeasti ehkä kaksi?). Tämän takia käytän paljon aikaa luetun tekstin tarkistamiseen, varsinkin töissä. Koska tiedostan ongelmani, niin osaan ottaa sen tärkeissä asioissa tai vaikka potilaan hoidossa liittyvissä asioissa.


Onko muita, joilla on todettu tai epäilty lukihäiriö? Mikä on pahin tai naurettavin asia, joka on tapahtunut teille lukihäiriön vuoksi?



Suvisoitto-arvonnan voittaja!

Onnea voittajalle! Voittajaan on otettu yhteyttä!

Ja kivaa viikonloppua niille, jotka pääsevät nauttimaan muskareista ja konsertista. Minulla se menee töissä.

Toivotaan Porvooseen kesäistä säätä koko viikonlopuksi. :-)



20140626-220335-79415620.jpg

20140626-220350-79430632.jpg

(Sairastelu)päivä kuvina

Vitsit, että mie oon aina tykännyt lukea ja katsella toisten bloggaajien päivä kuvina -postauksia. Vaikka eihän kuvat kerro koko totuutta, niin silti on välillä niin mukavaa hypätä postauksen verran toisen arkeen mukaan. Meillä sairastettiin yhden karhunpojan voimin ennen juhannusta. Kerroinkin videopostauksessani, että olen ottanut pitkin päivää kuvia. Ennen näitä päivä kuvia -postauksia tuli tehtyä paljon enemmän. Oli aika hauskaa taas ottaa otos sieltä ja toinen täältä koko päivän ajan. Mitä te tykkäätte näistä? Vai tykkäättekö ollenkaan?

eevi_sydamenasialla_paivakuvina eevi_sydamenasialla_paivakuvina2 eevi_sydamenasialla_paivakuvina3 eevi_sydamenasialla_paivakuvina4 eevi_sydamenasialla_paivakuvina5 eevi_sydamenasialla_paivakuvina6 eevi_sydamenasialla_paivakuvina7 eevi_sydamenasialla_paivakuvina8 eevi_sydamenasialla_paivakuvina9 eevi_sydamenasialla_paivakuvina10 eevi_sydamenasialla_paivakuvina11 eevi_sydamenasialla_paivakuvina12 eevi_sydamenasialla_paivakuvina13 eevi_sydamenasialla_paivakuvina14 eevi_sydamenasialla_paivakuvina15 eevi_sydamenasialla_paivakuvina16

Nyt kun näitä kuvia katsoo, niin meidän päivästä tulee kauhean seesteinen ja rauhallinen tunnelma. Siitä nimittäin puuttuu ne olennaiset: jatkuva rään pyyhkiminen, Tuiskun hippaaminen kuumeestaan huolimatta, Mimmin niskojen nakkeleminen välillä minulle ja joskus veikalle, äidin epätoivoinen lösähtäminen päikkäriaikaan sohvalle kahvikupin kanssa ja päivän äänet ja kolinat. Mukava päivä meillä oli, en mie sillä. Kuitenkin päätin jättää siitä räkäisestä harsosta kuvan ottamisen pois, oman vähemmän hymyssä olevan naaman peiliin ja Mimmin kädet puuskassa olemisen ikuistamatta. Vaikka juuri sitä rehellistä arkeahan nekin ovat - sitä aitoutta, jota yritän itsestäni antaa blogiini.

Facebookissa taisi olla alkukesästä meneillään haaste, jossa piti ottaa kuvia päivästään ja julkaista ne aikajanallaan. Kivoja niitäkin oli katsoa, mutta ehkä jäin niissä kaipaamaan (kuten nyt omassa postauksessani) sitä rehellisyyttä, miltä näyttää heti herättyään, kuinka likainen on keittiö ruokailun jälkeen tai miltä näyttää lapsen ravaaminen ennen nukkumaanmenoa. Ehkä haastankin itseni ja otan joku vapaapäivä seuraavaksi juuri sellaisia päivä kuvina -otoksia, jossa päätähtinä ei ole juuri siivotut nurkat tai vastapesty tukka. Kivojen kuvien taakse on hyvä piiloutua arjen puuduttavammalta puolelta, mutta vertaistuen merkeissä seuraavaksi sellainen postaus. Miltä kuulostaisi?

Selviytymisopas huvipuistopäivään

eevi_sydamenasialla_huvipuisto3

Minä tein sen! Kävin yksin lasten kanssa Lintsillä. Uhmasimme kalliita pikaruokaravintoloita, sadetta ja tuulta. Ja selvittiin jopa kotiin asti. En voisi olla itsestäni ylpeämpi, koska reissu olisi voinut mennä vaikka miten mönkään. Ehkä ne pahimmat skenaariot karkaavasta taaperosta, housuun pissaamisesta (aikuisen tai lapsen) tai varastetuista tavaroista ovat ihan tarkoituksella kauhukuvia. Ajattelin kerätä pienen selviytymisoppaan huvipuistopäivään, jotta ehkä joku siitä viisastuneena tajuaa ottaa oman vesipullon mukaan ja pari pillimehua lapsille, ettei tarvitse maksaa siitäkin lystistä triplahintaa..

eevi_sydamenasialla_huvipuisto5

TUTUSTU PAIKKAAN ETUKÄTEEN, TEE JOUSTAVA SUUNNITELMA JA VARAA AIKAA




  • Tarkista, missä on vessat! Pissahätä yllättää nopeasti.

  • Ja pidä mukanasi huvipuiston kartta!

  • Mieti, menisikö päivä helposti perheen pienimmän osalta ilmaisissa laitteissa. Siinä nimittäin säästää kivasti.

  • Tutki, monta ruokapaikkaa on tarjolla, plärätkää menut läpi ja ilman riitaa selviää päättämällä ruokailupaikan etukäteen. (Meillä diktaattori-äiti päätti vain viedä "nyt mennään tonne, piste")

  • Huvipuistopäivän sää on kiva tietää päivää ennen. Sadetutka ja ennusteet kannattaa kuitenkin tarkistaa vielä samana päivänä aamulla, jotta sääennuste on luotettavampi.

  • Pohtikaa, millainen rannekke kannattaa ottaa? Varsinkin, jos on luvattu sadetta, niin sisällä olevat paikat pelastavat. Esim. Lintsin Sea Lifeen saa suht edullisesti ostettua rannekkeseen pääsylipun. Sadetta on kiva mennä pakoon sisätiloihin ihmettelemään. Myös joitain laitteita tai elokuvateatteri-hässäköitä voi olla sisällä. Kannattaa tarkistaa etukäteen, monelta sellaiset pyörii.

  • Älä tee liian tiukkaa suunnitelma. Ainakin ne laitteet, jotka haluaa ehdottomasti testata, kannattaa laittaa itselleen muistiin.

  • Huvipuistopäivään kannattaa varata aikaa, hermoja ja yllättäviä tilanteita varten joustavaa mieltä.


eevi_sydamenasialla_huvipuisto6

MATKUSTA KEVYESTI




  • Pienten nappuloiden perheen kannattaa miettiä, millä rattailla kulkeminen ulkona ja sisätiloissa onnistuu parhaiten. Ruokailupaikat voivat olla ahtaamman puoleisia, jolloin jokin kantoväline voi pelastaa. Tai taaperolla "talutus"hihnallinen reppu.. En myönnä, että se olisi ollut meillä mukana.. En..

  • Rataspäätöksessä kannattaa ottaa huomioon rattaissa oleva säilytystila ja minkälaiset kassit sekä pussukat mahtuu mukaan.

  • Varaa lompakolle ja kännykälle pieni kassi, jonka voi ottaa mukaan laitteisiin tai hurjapäisen ajelun ajaksi säilytykseen.

  • Pystyykö valitsemassa kulkupelissä perheen pienin/pienimmät ottamaan välillä unet?

  • Sateen varalta sadesuoja on hyvä pitää mukana.


eevi_sydamenasialla_huvipuisto2

MATKUSTA KEVYESTI, MUTTA VARAA MUKAAN TÄRKEIMMIKSI HAVAITSEMASI ASIAT




  • Varaa lasten iän mukaan muita pelastavia viihdykkeitä. Meillä ne oli rusinat ja siskon pelikone.

  • Säävarauksella sadetakki on mukavampi kuin rapiseva ja ylihintainen muovipussimainen sadeviitta. Meillä oli ainakin kaikki kuravaatteet mukana. Kivempi istua märässäkin laitteessa.

  • Juomapullot ja mahdollisesti mehua mukaan!!

  • Kitupiikki ottaa termarissa mukaan myös omat kahvit. Esim. Lintsin kahvi 2,8€ on aika helkutin paljon opiskelijalle. Tai 1,5€ pillimehut x 2!

  • Ei ole yhtään huono idea ottaa edes jotain nopeaa ja säilyvää naposteltavaa mukaan. Esimerkkinä kerrottaneen, että (hintavat) Lintsiburgerin hampparit pitävät nälän tosi vähän aikaa loitolla, joten pitkän päivän varalle kannattaa rahat sijoittaa tukevampaan ateriaan ja omiin eväisiin.

  • Huvipuistossa on tietysti kivoin olla aurinkoisella säällä. Aurinkorasva ja aurinkolasit eivät ole ollenkaan huonompi ajatus ottaa mukaan.

  • Huvipuiston metrilakutarjonta kannattaa aina tsekata, mutta jos oikein säästeliääksi ryhtyy, niin popcornia saa kaupanhyllystä valmiissa pussissa. Maken ja suolaisen tasapainosta kannattaa pitää huolta. Ja ei ne pähkinät, rusinat, porkkanatikut tai omenalohkot ole yhtään sen huonompia eväitä huvipuistoon.


eevi_sydamenasialla_huvipuisto

OTA NIIN MONTA KIERROSTA SAMASSA LAITTEESSA, KUN VAIN VATSA JA PÄÄ KESTÄÄ




  • Kun on lapsista kyse, niin jos samassa laitteessa halutaan käydä kolmekin kertaa peräkkäin, niin go for it. Äiti saa siinä välissä istua tai ihastella, kuinka se villiksi tituuleerattu taapero istua nakottaa laitteessa niin hienosti.

  • Varaudu herkkävatsaisen kanssa eväiden ylösnousemiseen. Ehkä ei ole viisasta heti ruokailtuaan jälkeen mennä kaikkein pyörivämpään laitteeseen.


eevi_sydamenasialla_huvipuisto4

Valitettavasti meilläkin väsymys purkaantui kiukkuna ja itkuna. Vaikka kuinka on yrittänyt pitää hauskan ja lastentahtisen päivän, niin alle kouluikäinen voi tirauttaa kyyneleen jos toisenkin. Ei hätää, onneksi ne lopulta kysyy, että koska mennään uudelleen. ;-)


TÄRKEIMPÄNÄ: PIDÄ HAUSKAA. JÄTÄ KIREÄ JOUHI KOTIIN!



Musiikkia lapsille Porvoossa + ARVONTA!

Nyt on aivan loistava menovinkki tulevalle viikonlopulle kaikille Porvoolaisille ja tänne tuleville lapsiperheille! Meidän perheen musiikkimestari on ehdottomasti Ukko, joka on soittanut rumpuja lapsuudesta asti. Jos rytmi ei ihan kulje äidin veressä, niin ainakin lapset ovat saaneet jotain vaikutteita isältään. Joten kun yhdistää Porvoon ja musiikin, niin niistä kahdesta tulee aika mukava yhdistelmä.

Avanti! Suvisoitti järjestetään tulevana viikonloppuna Porvoossa keskiviikosta sunnuntaihin 25.6.-29.6. Suvisoitto lupaa 12 konserttia tai tapahtumaa: makabeerin mysteereistä musiikkileikkikouluihin. Suvisoitossa on tänä vuonna koko perheen konsertit ja muskarit - kaksikielisinä. Koko perheen konsertin ohjelmassa lauantaina 28.6. on Kirmo Lintisen musiikkisatu Haapaneitty, Mettäntyttö. Se on Arja Puikkosen ja säveltäjä Kirmo Lintisen yhteistyön tulos. Eino-pojan ja kissan jännittävän kertomuksen kertoo Tarja Nyberg ja hänen kanssaan tarinoivat huilu, oboe, kaksi viulua, alttoviulu, sello ja kontrabasso. Kertomus ja musiikki kutsuvat ainutlaatuiselle mielikuvamatkalle. Ensimmäinen konsertti klo 15 suomeksi ja toinen konsertti klo 16 ruotsiksi. Konsertin kesto n. 30 minuuttia, ei väliaikaa. Ikäsuositus +4. Liput lippupisteestä 12,50 €, sis. palvelumaksu. Paikkana toimii Taidetehdas, Tehdashalli. Läntinen Aleksanterinkatu 1, 06100 Porvoo.


Vuonna 2013 ensimmäistä kertaa järjestetty musiikkileikkikoulu Piccolo Avanti! järjestetään uudestaan tänä vuonna. Täysin kaksikieliset muskarit tarjoavat herkullisen kattauksen kansanmusiikista nykymusiikkiin tuttujen ja kuuloaisteja hivelevien kappaleiden siivittäminä. Lauletaan, soitetaan, kuunnellaan, tanssitaan ja lorutellaan - kaikkea sitä, mitä muskari perinteisesti tarjoaa ja lisäksi vielä jotain aivan uutta. Mukana on kissateeman mukaisesti muun muassa looppikone kissannau'unta-sävellysten tekoon. Sekä lauantaina 28.6. että sunnuntaina 29.6. on omat ryhmänsä 0-2- ja 3-5-vuotiaille.


0-2-vuotiaat LA 28.6. ja SU 29.6. klo 13, kesto 35 min, Taidetehdas. Hinta 20 €, sis. kaksi kertaa. Muskari on tarkoitettu vauvoille ja vanhemmille. Vetäjinä ovat Jenni Rahunen ja Boris sekä Michaela Iljäs ja Esmeralda. 


3-5-vuotiaat LA 28.6. ja SU 29.6. klo 14, kesto n. 45 min, Taidetehdas. Hinta 30 €, sis. kaksi kertaa. Vetäjinä ovat Jenni Rahunen ja Michaela Iljäs.


Muskareihin löytyy siis vielä paikkoja, joten käy varaamassa omasi! ILMOITTAUTUMISET MUSKARIIN SÄHKÖPOSTITSE OSOITTEESEEN toimisto@avantimusic.fi


_DSC9492 _DSC9494

NYT siihen ARVONTAAN:


minulla on mahdollisuus arpoa yhdelle onnekkaalle joko yksi lippu muskariin TAI 4 lippua konserttiin (näin mukaan pääsee esimerkiksi kaksi aikuista ja kaksi lasta). Osallistut arvontaan jättämällä nimimerkin, sähköpostiosoitteesi ja kerrot, tavoitteletko lippua muskariin vai kenties konserttilippuja. Nyt arvotaan siis yksi voittaja, joka päättää, minne haluaa lähteä. Voittaja arvotaan perjantaina klo 08.00. Julkaisen voittajan blogissani ja lähestyn häntä sähköpostite. 


Onnea kaikille arvontaan!


Tutustu lisää tarjontaan tapahtuman omilta nettisivuilta!


Pysy ajantasalla Facebookin kautta!


Liput Lippupisteestä!


Taidetehdas, Läntinen Aleksanterinkatu 1, 06100 Porvoo


Toteutettu yhteistyössä Avanti! musiikkitapahtuma Suvisoiton sekä Otavamedian kanssa.


 

Vuoden mutsi ja eteisen lattialla nukkuva taapero!

eevi_sydamenasialla_lattialla eevi_sydamenasialla_lattialla2

Meillä taistellaan nykyään Tuiskun kanssa nukkumista vastaan. Eikä tämä ole mitään pientä kitinää ja sängyssä peuhaamista, vaan nyt puhutaan jopa kahden tunnin taisteluista. Taistelulta tämä nimittäin tuntuu. Peitto potkitaan jatkuvasti pois, on jano, pissahätä tai pupu on kadonnut. Huoneen ovella käydään huhuilemassa "huhuu" tai huoneesta karataan eteiseen asti. Jos menen viemään poikaa takaisin, toinen nauraa rätkättää oikein mojovasti. Ilman päiväunia Tuisku ei vielä 2,5-vuoden iässä pärjää. Se nähtiin juhannusaattona. Olen yrittänyt pitkittää nukkumaanmenoa, mutta joskus vielä kymmenen aikaan rumba jatkuu. Olemme ulkoilleet ahkerasti, jättäneet jogurtin tarjoamisen (piilosokerin takia) aamuun, syöneet illalla tukevasti puuroa ja pitäneet kiinni iltarutiineista. Silti sama temppuilu on levinnyt jo päikkäriaikaan.

Alkaa jo vähän ärsyttämään. Illat ovat nimittäin sitä omaa kultaista aikaa. Silloin voin kirjoittaa blogia, katsoa lemppariohjelmia, istahtaa ja rauhoittua. Nyt illat menee poikaa vahtiessa, omien hermojen kurissa pitämisessä ja joskus keittää yli. Ei ole ikinä kiva laittaa ketään nukkumaan ärtyneenä. Mutta tunnin hippaamisen jälkeen pinna on herkällä.

Kerran jouduin tekemään jotain vähemmän äidillistä. Yli tunnin riehumisen ja ties kuinka monennen sänkyyn viemisen jälkeen menin makuuhuoneeseen ja suljin oven perässäni. Kuulin, kuinka Tuisku tuli laulamaan Leijonanmetsästystä oven taakse. En huomioinut häntä mitenkään. Sitten vähän ajan päästä laulu loppui ja äänet vaimenivat. Odotin hetken, ennen kuin avasin oven. Siinä lattialla se nukkui. Olo oli kuin vuoden mutsilla. Samalla todella huvittunut ja samalla vähän paska. Näinkö välinpitämätön olin, että annoin sen nukahtaa tähän? Tietysti tilanteesti piti ottaa oikein kuvat Instagramiin, omaan Faceen ja vielä kertana kiellon päälle blogiin. Näin toimii vain oikea vuoden (huonoin) mutsi. Kiitos vaan äänestäneille. Tietysti lopulta kannoin lapsen pois matolta nukkumasta ja peittelin omaan sänkyyn. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole ottaa tätä tavaksi. Mutta sinä iltana en vaan enää jaksanut olla johdonmukainen. Tämän episodin jälkeen olen taas kovasti yrittänyt olla järkevämpi ja kantaa pojan takaisin hippaloimisesta välittämättä. Nyt vain kävi näin..

Mites siellä? Muita yhtä hyviä äitejä? Ja onko vinkkejä, kuinka saada taaperon nukkumaanmenosta taas inhimillisen ja kaikille mukavamman kokemuksen? Please!

Kaupunkijuhannus 2014

eevi_sydamenasialla-jussi14b eevi_sydamenasialla_jussi142eevi_sydamenasialla_jussi143Meillä oli juhannus vailla suunnitelmia, aikataulua ja sitä reissaamista. Toisinhan piti olla. Ehkä ihan hyvä näin. Syötiin hyvin pienellä budjetilla, leikittiin kotona ja mässättiin kaikki pienet kasat karkkia. Illalla käytiin seurakunnan juhannusjuhlassa katsomassa kokon sytytystä ja sitä ennen (päiväunien skippaamisesta johtuen) Tuisku levytti leirikeskuksen lattialla ennen hartausta. Aika perusmeininkiä meiltä. Ja koska Tuisku tosiaan nukahti automatkalla ja olisi jatkanut unia vielä rattaisakin, niin oli kamala vääryys herättää poika pullalle ja mehulle. Pullajonossa poika känisi ja pyöri sylissäni. Kun lopulta oma pulla ja mehulasi saatiin vietyä pöytään, oli Tuisku unohtanut jo kerran haukanneensa omasta pullastaan. "EI OLE MINUN PULLA!" Itkuhan siitä tuli ja uusi pulla oli lopulta haettava. Onneksi äiti uhrautui syömään kerran haukatusta pullasta. Se punatukkainen äiti huutavan lapsen kanssa on varmasti seurakunnan suosikki..

Tämä oli ensimmäinen juhannus Porvoossa, etten ollut töissä. Oikeastaanhan tämä oli vasta meidän toinen juhannus koko paikkakunnalla, uudessa kodissa. Kauan piti etsiä, että löysin lähimmän paikan, jonne pystyi lasten kanssa mennä ja jossa kokko syttyisi aikaisin. Meinasi ensin usko loppua, kun yksi juhannusjuhla löytyi puolen tunnin ajomatkan päästä Pornaisista ja Haikkon kokko olisi syttynyt vasta kympin aikoihin. Nyt matka juhannusjuhlaan kesti 15 minuuttia. Autolla oli mukava ajaa, kun kadut olivat niin hiljaisia. Juhannusjuhlan pihassa puhallettiin monet saippukuplat, Tuisku jatkoi maassa kierimistä ja Mimmi huiteli ympäri pihaa.

Lopulta Tuiskukin rauhoittui eväsbanaania syömään ja muutamaan kierresipsiin. Meillä ollaan nyt monta iltaa taisteltu sängystä karkaamista vastaan, mutta eilen poika sammui vuoteeseen vartissa. ERÄVOITTO! Mimmi vaan kysyi, että mitä me tehdään taas tänään! Täytyy yrittää etsiä sadesäätä kestävää tekemistä, nyt kun Tuiskussa on enää nuhaa jäljellä ja ulkona pilkahtaa edes joskus aurinko.

Onko muita kaupunkijuhannusta viettäneitä?

Toista oli juhannuksena 2007

En olisi vielä vuonna 2007 uskonut, jos joku olisi kertonut minulle seuraavan juhannukseni 2008 menevän ison vatsan kanssa. Tai sitä, kuinka seuraavat juhannukset siitä lähtien menevät mökillä tai kotona lasten kanssa. Tai että juhannuksena 2013 olen kahden lapsen opiskeleva äiti ja vietän juhannuksen tekemällä töitä. Ja olisin voinut hieman ihmetellä, että juhannuksena 2014 herään kuudelta lasten kanssa, korkkaan juhannusjuomana kupin kahvia ja katson Muumeja. Sään puolesta tämä juhannus on todella tylsä. Sadetta se on luvannut iltapäivästä lähtien. Tuiskulla vuotaa edelleen nenä, kaksi päivää sisätiloissa on tehnyt tehtävänsä ja raivo on ollut irti aamiaismurojen syömisestä lähtien. Omat suunnitelmat ovat ihan auki, nyt kun jäin lasten kanssa sairastupaan kotiin. Tänään piti syödä mummilassa, käydä mammalla ja illalla viettää lapsiperhekivaa juhannusjuhlassa. Nyt ollaan kotona, yökkäreissä ja vailla päätettyä suunnitelmaa. Toisaalta olisi ihana ottaa auto alle ja lähteä pois kotoa. Toisaalta nautin siitä, että kotona on nyt rauhallista.

Minulle on tällä hetkellä aika sama, onko nyt juhannus, arkipäivä vai viikonlopun alku. Olisi ihana tehdä silti kaikkea kivaa tai vain olla tekemättä sen kummempaa. On outoa, kuinka samalla pystyn hengittämään vapaasti ja samalla tunnen myrskyjen olevan taas edessä. Nyt on tasaista, rauhallista ja samalla junnaan jossain. Ensi vuonna juhannus on varmasti taas erilainen. Niin, toista oli juhannuksena 2007.

eevi_sydamenasialla_juhannus07 eevi_sydamenasialla_juhannus2007

Ensimmäinen videopostaus EVER!

https://www.youtube.com/watch?v=I44OdVScq3U

Voin kertoa, että yli tunnin ähelsin ja väkersin saadakseni blogihistoriani ensimmäisen videopostauksen julki! Meinasi hermo mennä, välissä tuli jano ja nälkä sekä päätä kivisti. Mutta nyt se on tässä ja lisäksi vielä Lintsin reissulla minusta tehty haastattelu on tässä mukana. Joten saatte minua videolla tuplana. Mitä te pidätte?

ps. Löydätte mun haastattelun "Soittolista" kohdasta. Sieltä etsitte mun blogin nimellä. ;-)

https://www.youtube.com/watch?v=HOSBFLYJmJg&list=UUmDyMaoKgzhe1bIxKMPEMoQ

Helsinkikammo ja siedätyshoitoa

Olen aina sanonut itselleni, että olen vähemmän hiekkalaatikko-äiti ja enemmän mennään kaupungilla ja hulinoissa -äiti. Keväällä olosuhteiden pakosta otin kummatkin lapset mukaan Helsingin vilinään ja riennoille, kun ensin oli suunnitelmissa ottaa mukaan vain se isompi (aamulla tuli pieni ullatuuus). Päätin, että minähän selviän tästä, Helsingin keskustasta ja yksin kahden lapsen kanssa. Olen liian mukavuudenhaluinen, koska oman kaupunkimme keskusta on ihan tarpeeksi meille normaalisti. Muistan vielä, kun 1,5 vuotta sitten kouluni aloitettua kauhistelin, että minusta ei olisi matkustamaan täysissä ratikoissa tai Kampin ruuhkassa lasten kanssa. Johtuu ihan vaan siitä, että olen pienen kaupungin tyttöjä. Ajatus yli kymmenestä ihmisestä mun ja rattaiden ympärillä tuntuu aika ahdistavalta. Itse kuljen jo suht moitteettomasti isossakin ruuhkassa yksin, mutta minä, lapset ja ihmisvilinä on vielä no no.

Aiemmin kuitenkin laitoin itseni koetukselle, koska pakkohan sitä on omia rajojaan kokeilla. Aikaisemmin olimme pojan lääkärissä, joka nyt on oma seikkailunsa.  Ja koska aikataulut Helsingin päässä menivät yli tarha-ajan, niin ei muuta kuin poika mukaan. Bussilla olemme jo muutamaan otteeseen kulkeneet ja se on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Kumpikin lapsi nakottaa tosi nätisti nopealta tuntuvan bussimatkan ilman ylimääräistä vääntöä. Siinä pystyy itsekin huilaamaan hetken. Varsinkin paluumatkat menee kaikilla torkkuessa.

Ensimmäinen etappi Helsingissä meillä oli ratikkamatka kauppaan ja koululle. Kumpikin lapsista on ihan mehuissaan ratikasta, vaikka joku tietty kuuntelemisen taito puuttuu vielä 5-vuotiaalta. Sen verran lähellä Mimmi kävi raiteita tai käveli suoraan ihmisten alle. Johtuu ihan siitä, että asumme peltojen vieressä, bussiliikenne täällä lähenee nollaa ja vilkkaita teitä ei oikeastaan ole - tai niitä aktiivisia raiteita. Muuten matkustaminen Helsingin keskustassa oli kivutonta. Tuisku istui nätisti rattaissa ja katseli maisemia. Mimmi sai aina painaa pysähdysnappia ja huusi kirkkaasti kiitokset kuskille.

Olen siis jo viime keväänä ollut koulussa tytön kanssa ja nyt sinne menin koko pataljoonan kanssa. Hampparinjämät ja pillimehu riitti pitämään hiljaisena hetken. Sitten Tuisku keksi kirjoittaa opettajan muistiinpanoihin omiaan, piilotti yhden tussin pöydän alle "sinne meni" ja suuttui kun en piirtänyt oikeaoppisesti rekkaa. Ulkona otin blogia varten luokkalaisistani muutamia kuvia, kun yksi vuorollaan ihanat tytöt viihdyttivät poikaa karkkien ja sylien avulla.

Aamupäivä oli ollut sen verran rankka, että Tuisku nukahti vihdoin sopivasti lounaan ajaksi vaunuihin. Mimmi löysi leikkinurkkauksen ja äiti sai nauttia hyvästä ruoasta ja vielä paremmasta seurasta. Olen aina ajatellut, ettei Helsingin keskustasta voi löytyä rauhallista nurkkaa, jossa voisi nauttia samalla ruokaa. Arkipäivänä klo 14 sellainen oli kuitenkin olemassa. Kun tyttö leikki ja poika nukkui, sain itse syödä rauhassa.

Parin tunnin päästä pressipäivässä ei ollut niin rauhallista. Tyttö olisi kotiuttanut kaikki näytillä olevat vinkulelut, kun Tuisku levytti keskellä lattiaa, hieman väkisi ja kiemurteli spagettina. En tiedä, johtuiko se hektisestä päivästä, kuumuudesta vai minusta, mutta lähdimme kohti bussipuysäkkiä aika vikkelään. Tulipahan kokeiltua, ajattelin, mutta en ehkä kokeile ihan vähään aikaan. Onhan nämä muistoja lapsille, kun on saanut syödä suklaajälkkäriä ja mansikoita jossain ihme paikoissa, mutta äidistä olisi paljon kivempaa jutella myös muidenkin kanssa kuin sen sijaan vahtia, että hajoaako kohta pullotorni meidän lasten toimesta.

Se kertoo jo paljon, että yhden yhtä kuvaa en ottanut koko reissulta lapsista. Kun on omalla turvallisella alueella, niin uskaltaa relaksoitua enemmän. Toisella paikkakunnalla sitä on heti vähän varuillaan. Vaikka hyvin selvittiin kotiin iltapalalle, niin olin sitä mieltä, ettei ihan heti uudestaan. Lapsille on kiva antaa elämyksiä, mutta millä hinnalla. Jos itse on kotipuolessa vetelemässä hermojensa rippeitä, niin ehkä on hyvä odottaa vielä vähän aikaa seuraavaa reissua.

Ja se seuraava reissu on jo nurkan takana. Huomenna pistän itseni taas koetukselle. Me lähdetään Lintsille! Sadettahan se on luvannut, mutta koska vielä on kesää jäljellä, me tehdään pieni retki Sea Lifeen. Tuiskun täti osti jouluksi hauskan repun, jossa on hihna. Minusta tuntuu, että huomenna otan sen mukaan. En tiedä, otanko kameraa. En ehkä uskalla. Tekisi mieli ottaa allergialääkkeet mukaan pojalle, koska niidenhän pitäisi väsyttää. Hah hah, sanon minä. Ehkä nyt ihan ensiksi otan mukaan rusinoita ja yritän lahjoa Tuiskun niillä. Mimmi on helpompi tapaus. Nyt vähän harmittaa, kun olen saanut kaikki kolme kantovälinettä myytyä eteenpäin. Toivottavasti rattaiden vyöt riittävät pitämään vauhti-veikon kiinni. Wish me luck!

Mistä Kaksplussalaiset tykkää?

Olen ollut nyt Kaksplussan bloggaaja huhtikuun alusta lähtien, eli yli kaksi kuukautta. Olen viihtynyt täällä hyvin ja moni vanha lukija seurasi onneksi mukana (vaikka pelkäsin jotain mystistä katoa). Ja onhan teitä uusiakin tullut jo hyvä kourallinen mukaan. Ajattelinkin listata blogini TOP 10 luetuinta postausta Kaksplussalla oloni aikana. Pääset lukemaan postauksen klikkaamalla aina otsikkoa.

TÄÄLLÄ ASUN MIE! 


Tässä postauksessa esittelen itseäni teille, sillä onhan se ensimmäinen postaus täällä Kaksplussalla. Muistan vieläkin, kuinka minua jännitti kirjoittaa tätä postausta. Blogialusta oli aivan uusi, koska en ollut koskaan käyttänyt Wordpressiä. Yli kaksi vuotta bloggasin siis blogspotissa. Kaikki tuntui niin uudelta ja ihmeelliseltä. Taisin käydä ehkä miljoona kertaa päivän aikana katsomassa, onko kukaan tullut kommentoimaan ensimmäistä postaustani täällä. Minäkö bloggaan nyt Kaksplussa? Tän täytyy olla unta! Kuinka moni teistä hyppäsi blogini mukaan siirryttyäni Kaksplussalle? Entä mitä vanhat lukijani tykkäsivät siirrosta?


beevi_sydamenasialla_kaksplusuusi (15)


TYTTÖ, JOKA TEKI MINUSTA ÄIDIN


Oodi tyttärelleni, jonka äitinä olen saanut olla kohta 6 vuotta. Tämä onkin toinen postaukseni Kaksplussalla. Sain monelta blogin kommenttikenttään ja omaan Facebookkiini ihania kommentteja tekstistä. Teksti on hyvin henkilökohtainen, koska kerron siinä rehellisiä tuntojani Mimmin odotusajasta ja siitä, kuinka minusta tuli niin nuorena äiti. Tämä postaus on minullekin tärkeä, koska onhan koko tekstin takana niin mahtava tyttö. En kadu päätöstäni tulla 19-vuotiaana äidiksi. En edes voisi kuvitella toisenlaista elämää ilman Mimmiä. Rankkaa koko äitiys ja kasvaminen äidiksi on ollut, mutta on se ollut myös niitä ilonhetkiä ja suurta rakkautta. Löytyykö muita nuoria äitejä?


eevi_sydamenasialla_mimmi (9)


VÄRIKÄS LASTENHUONE POJALLE & TYTÖN OMA HUONE


Kummankin lapsen huoneiden esittelyt keräsivät myös lukijoita. En ole sisustusihmisiä, vaikka haaveilenkin milloin millaisestakin kodista, joita blogeissa tai lehdissä näkyy. Mimmin ja Tuiskun huoneet ovat koostuneet kierrosta saaduista tavaroista, synttärilahjana pyydetyistä huonekaluista ja opiskelijan budjetista. Itse ainakin huoneista tykkään, mutta pääasia on lasten kokemuksilla ja huoneiden käytännöllisyydellä. Saa nähdä, koska tulee ensimmäinen aalto, etteivät huoneet enää kelpaa. Vielä mennään mahdollisimman pitkään edullisilla hankinnoilla ja mielikuvituksella. Mitä te tykkäätte huoneista?


beevi_sydamenasialla_lastenhuoneet (44)


NYT PUHUU KERTISVAIPPAILIJA HENKEEN JA VEREEN


Bloginaapurini ja real life ystäväni Anna keräsi kestovaippapostauksellaan huiman määrän lukijoita. Ja koska olen ollut haastateltavana Kaksplussaan kertisvaippojen vannoutuneena käyttäjänä, piti minunkin laittaa lusikkani soppaan. Olen edelleen sitä mieltä, että vaippa kuin vaippa. On olemassa paljon huonompiakin tapoja pitää lapsistaan huolta. Vaippavalinnalla ei varmaan voi kasvattaa lastaan kieroon. Meillä kertikset ovat toimineet. End of story. Kestoissa ei ole vikaa. Pissahätäviestinä, go for it, jos osaat. Joko kyllästyttää koko keskustelu vaipoista?


eevi_sydamenasialla_kertis


VAUVATTOMUUSVAKUUTUS


Pitihän sitä nyt jakaa muillekin, että käytän ehkäisykapselia lopun elämäni. No ei, vaan jutun pointti oli oman lapsilukuni olevan täynnä. Kaksi on hyvä, tyttö ja poika, näillä hermoilla ja tällä hyväksi havaitulla kokoonpanolla. Kun lapset kasvaa kohisee vanhemmiksi, niin oman aika lisääntyy hiljallee, elämä helpottuu ja reissuun lähtiessä ei tarvitse miettiä imetystaukoja tai unettomia öitä. Ja onhan kahden lapsen äitinä olemisessa muitakin hyötykä - kuten niitä haittojakin. Nämä lapset minun kuuluikin saada. En koe, että haluan yhtään enempää. Kahdella on hyvä mennä. Monta lasta teillä on haave/tavoite/hyväksi havaittu?


eevi_sydamenasialla_vakuutus


KÄTILÖT TIKKAAMASSA


Kerron blogissani myös opiskeluuni liittyviä asioita ja kokemuksia. Olen nyt 1,5 vuotta opiskellut kätilöksi ja 3 vuotta on edessä. Meillä kuuluu koulussa teoriatuntien kylkeen laboraatio-opiskelua, jossa ne kädentaidot ja käytännön jutut tulevat enemmän kosketuksiin. Tässä postauksessa harjoittelimme haavojen tikkaamista tekokäsiin. Oli muuten kiva labra! Syksyllä onkin edessä jo ihan sinne kätilön työmaalle liittyviä asioita. Joten pysykää korvat höröllä, koska sitten päästään jo oman alan juttuihin käsiksi - kirjaimellisesti. Kuinka paljon haluatte lukea kätilöksi opiskelemisesta? Itse ainakin tätä alaa ja opiskelua tulen tykittämään jatkossa. ;-)


beevi_sydamenasialla_perioperatiivinen (29)


IHANIA KÄTILÖITÄ, TISSIKAKKUJA JA VAGINAMUFFINEJA


Postaukseni luokkakaverini tupareista, joissa viini virtasi ja vieraat söivät vaginan näköisiä muffineja ja tissikakkua. Olen jakanut ohjeetkin näihin herkkuihin, jotka loihti kaksi luokkalaistani. Tupareissa oli myös mällimajoneesia ja pippelinakkeja. Ei me (tulevat) kätilöt olla härskejä, ei.. Olen vahvasti sitä mieltä, että omissa valmistujaisjuhlissani tullaan tarjoilemaan myös samoja herkkuja. Konservatiivisemmat vieraat voivat nyt kolme vuotta varautua iskemään hampaansa alapäihin. Onko vaginamuffinit jo vähän liikaa? Vai joko teitte oman satsin ohjeiden mukaan?


beevi_sydamenasialla_kätilötuparit (8)


EROBILEET


Kirjoitin ystäväni erobileistä, joita vietettiin kevään korvalla. Bileet eivät ehkä ihan ensimmäisenä tule mieleen eron hetkellä, mutta joku tapa viedä ajatukset muualle täytyy olla. Ja mikä sen parempaa kuin viettää iltaa ystävien kanssa. Minusta kaikki keinot on saatava olla käytössä, kun erosta täytyy päästä yli. Oli se sitten vanhojen kuvien polttamista, voimauttavien kappaleiden kuuntelemista tai bilettämistä. Oletteko itse olleet koskaan erobileissä?


erobileet2


"VOITKO OLLA? MUT MÄ EN VOI OLLA SUN KAA!"


En olisi ikinä uskonut, että hetken mielijohteesta ja yhdeltä istumalta kirjoittamani teksti tyttäreni kiusaamisesta olisi näin luettu. Olen kipuillut itsekin kiusattavana olemisen roolissa, joten jos omaa lastani kiusataan, nostaa se karvat pystyyn. Lapset tarvitsevat ohjausta ja puuttumista tälläisiin tilanteisiin. En aio anta 6-vuotiaan edes yrittää selvitä ilman vanhemman apua tilanteessa, jossa kiusaaminen on niin selvää. Kun kyseessä on vielä vanhemmat lapset jotka kiusaa (joilla kuvitteleisi olevan järkeäkin hitusen enemmän päässä), niin vanhemman kuuluu puuttua tilanteeseen. Mutta en tule olemaan sokea sille, etteikö omat lapseni kykenisi kiusaamaan. Siksi aion puuttua näihin asioihin napakasti ja avarakatseisesti.


Löytyykö edellä mainituista postauksista teidän suosikkia? Nyt on hyvä rako kysyä teiltä, kuinka kauan olette blogiani lukeneet? Mistä haluatte lukea lisää? Onko toivepostauksia?  Tai ihan vaan, että mitä kuuluu? :-)



Lasteni yksityisyys blogissa

eevi_sydamenasialla_yksityisyys eevi_sydamenasialla_yksityisyys2

Olen yrittänyt varjella lasten yksityisyyttä blogissani blogini alkuajoista lähtien. Kaksplussalle siirtymisen aikoihin ainoa ehtoni oli, että lapset saavat esiintyä edelleen keksityillä nimillä. Mimmi ei siis ole Mimmi ja Tuisku on myös vain bloginimi. Eikä minunkaan nimi ole oikeasti Eevi. Omat kasvoni paljastin tässä postauksessa (kuvanlaatu on kärsinyt siirrossa). Myös omaa vartaloani olen paljastellut A Beautiful Body -haasteessa. Lapseni kasvot olen aina joko sotkenut tekstillä tai muulla tavalla. Tai kuvakulmat ovat vain olleet kasvoja varjelevia. Mutta tästä huolimatta jutut ovat tosia ja aitoja.

Minusta olisi kyllä ihana näyttää koko maailmalle, kuinka kauniita lapsia minulla onkaan. Lapseni ovat ihan samoista vanhemmista, mutta ovat silti eri näköisiä. Olisi ihana näyttää teillekin, kuinka tyttö näyttää niin isältään ja miten poika on ihan kuin minä. Joskus kameraan tarttuu niin hassuja ilmeitä tai kommelluksia, että ne olisi kiva jakaa blogissa. Harvoin julkaisen edes omassa Facebookissani kuvia lapsista. Instagramissakin näkyy vain osa kasvoista tai perus takaraivo.

Lasteni kasvojen varjeleminen blogissa on ollut meidän kummankin päätös, minun ja lasten isän. Lasten isä on varsinkin erittäin tarkka tästä asiasta. Mutta niin olen minäkin. Lasten yksityisyydestä blogeissa on ollut puhetta jos toista. Oma mielipiteeni on tähän ristiriitainen siinä suhteessa, että vanhemmat ovat lasten huoltajia ja saavat päättää heidän asioistaan. Mutta miten sitten kuvat julkisesti netissä? Miten käy lapsen oman päätäntävallan? Saako vanhempi päättää, että julkaisee kuvia lapsestaan blogissa, Instagramissa tai Facebookissa. Silti, tunnustan tykkääväni katsella blogeista toisten lasten kuvia. On ihana verrata samanikäisiä lapsia omiin lapsiin lasten kehityksen kannalta. Tulen iloiseksi toisten lasten hymykuvista ja sydämeni sulaa jokaisesta vauvakuvasta.

Eniten vaakakupissa painaa netin hirviöt ja kuvakaappaukset. Liian monessa blogissa on näiden vuosien varrella tullut ilmi, että kuvia on käytetty väärin. Voihan joku minunkin kuvia käyttää väärin, vaikka kuinka olen ne "leimannut". Mutta eniten hirvittäisi se, että joku julkaisisi lasteni kuvia keksityissä profiileissa tai pahempaa - jossain por*osivuilla.. Muistan hyvin, kuinka yhden bloggaajan lasta haukuttiin eräällä MIESFOORUMILLA! Siis aikuiset miehet julkaisivat keskusteluketjussa bloggaajan lapsen kuvan ja haukkuivat sitäkin vuoron perään. Oksettavaa!

Toinen painava asia on se, että asumme pienellä paikkakunnalla. On aina vaara, että joku häiriintynyt ihminen tunnistaa lapseni. Onhan se mahdollisuus aika pieni, mutta se olemassa. En ole kuitenkaan koskaan lukenut uutisista, että jonkun bloggaajan lasta oltaisiin ahdisteltu koska hän on ollut juuri sen tietyn lapsi. Mutta tämä äitileijona pelkää sellaista - olkoon aihetta tai ei. Minut on tunnistettu tällä paikkakunnalla. Se tilanne, joka siitä muodostui oli hieman ikävä(hkö), mutta onneksi siitä ei aiheutunut mitään ongelmia. Mutta totta kai Kaksplussan kokoisessa saitissa omalla kuvalla kirjoittaminen voi johtaa ties minkälaisiin tilanteisiin. En kuitenkaan halua, että lapseni joutuisivat mihinkään tilanteisiin sen takia, koska äiti bloggaa heistä heidän omilla kasvoillaan.

Mutta voiko perheblogia pitää ilman, että paljastaa lapsensa kasvoja? Voinko silti kirjoittaa lapseeni liittyviä asioita nettiin, vaikka olenkin kasvokuvia ns. vastaan? Toisaalta, minun blogini on paljon muutakin kuin pelkkiä lapsia. Tällä hetkellä en koe, että olen tehnyt noloja paljastuksia lapsistani blogiini. Mutta koen kuitenkin, että ilman lasten kasvokuvia blogini on aivan yhtä pätevä kuin joku muukin. Painin omassa genressä, kirjoitan siitä mistä milloinkin tuntuu ja se sisältää niin minua kuin niitä lapsia. Kaikki, mitä nettiin laittaa, jää sinne. Siksi yritän miettiä, mitä tänne päätyy. Itsestäni voin kirjoittaa vapaammin, koska voin ottaa sen palautteen vastaan ilman ongelmia. Tietysti äitiys ja vanhemmuus ovat aiheita, joita voidaan vääntää milloin mihinkin pisteeseen asti. Olen kuitenkin varma itsestäni ihmisenä, joten uskallan seisoa sanojeni, tekojeni ja blogini takana. Minulle saa sanoa, jos tarve niin vaatii. Lapseni ovat eri juttu.

Ja yksi hyvä syy sille, miksi en halua lasteni esiintyvän julkisesti blogissani on nämä ihmiset, jotka käyvät arvostelemaan ulkonäköä. Minusta minulla on maailman suloisimmat lapset. Poika on syötävän hurmaava ja tyttö kuin prinsessa. Sen kestän, että minua kehoitetaan tekemään naamalleni JOTAIN, koska nyt on niin punainen tukka. Sitä en kestäisi, että samanlaiset tyypit tulisivat arvostelemaan lasteni ulkonäköä ja kehoittamaan tekemään lasteni naamalle jotain. Eli tässä samalla vastaus sinulle, joka kysyit, miksi sotken lasteni kasvot ja joka sattuu olemaan aivan sama henkilö, joka kehoitti tekemään juuri JOTAIN omille kasvoilleni. En haluaisi edes kohdata sitä leijonaemoa, joka voisi hyvinkin kuoriutua lasteni ulkonäköä arvostelevien kommenttien jälkeen ilmoille. Siihen ei auta kommentit "täytyy kestää kritiikkiä", ei sitten yhtään.

Miksi en ole asukuvabloggaaja

eevi_sydamenasialla_kesanasut3 eevi_sydamenasialla_kesanasut4 eevi_sydamenasialla_kesanasut6 eevi_sydamenasialla_kesanasut8 eevi_sydamenasialla_kesanasut9

Niinhän mie vannoin ja vakuutin, että asukuvia ei oo eikä tuu. Onhan minusta tullut epäsäännölliseen tahtiin kuvia blogiin, mutta kuvat minusta ei ole otettu ajatuksella: asukuva. Itse kyllä tykkään asukuvista blogeissa. Ne piristävät ja ilahduttavat. Kuvattava kohde osaa aina näyttää niin rennolta ja kauniilta kuvissa. Ja tietysti asut ovat kauniita. Joten onhan se aina kiva yrittää jotain uutta, vaikka asukuva tai ei, en osaa olla kameran edessä. Miksi? No, koska..

1) En koe olevani kovin kuvauksellinen

En tunnista omia hyviä puoliani tai kuvakulmia. Silmäni jäivät edellisissä kuvissa ihan piiloon, joten näytin päältä, jossa leijui silmälasit. Hymyni on jotenkin jähmeä, enkä kehtaa hymyillä hampaat näkyvillä. Otsani tuntuu aina vievän niin suuren osan kuva-alasta, että jo ajatus suuripäisestä ja tönköstä muijasta kuvissa ei nappaa. Kyllähän sitä naisena tulee katsottua itseään peilin kautta ja välillä voi ihan todeta, että kivalta näyttää. Mutta kun sen ajatuksen vielä saisi siirrettyä kuviinkin.. Kun esimerkiksi meistä Kaksplussan bloggaajista otettiin heidän studiolla kuvia esittelytekstin kylkeen, niin ilman hyvää kuvaajaa ja ohjeita olisin ollut pulassa itseni kanssa.

2) Minulla ei ole usein kuvaajaa asukuvia varten

No, tähän se yleensä kaatuukin. Lapsista tulee kyllä otettua kuvia, mutta jotain toista on aina niin vaivaannuttavaa pyytää ottaamaan kuvia vain minusta. Jos toinen lapsista/kummatkin tulee haarniskaksi, niin silloin tulee hauskoja kuvia. Minusta on kiva katsella vanhoja kuvia ja verrata kuinka paljon on muuttunut ajan saatossa. Paperiversioina kuvat ovat parhaita. Mutta pelkästään itse peilin kautta otetut kuvat ovat aika tylsiä, koska jalustaa ei ole. Ja omat kirjahyllyviritelmät ja ajastinsekoilut ovat nihkeitä toteuttaa. Joten seuraava hankinta voisikin hyvin olla jalusta kameralle ja se "kauko-ohjain" kameraan. Niin saisi edes välillä otettua kuvia itsestä tai yhdessä lasten kanssa. Ja onhan nyt minulla menossa se vuoden yhteiskuvaprojekti lapsen kanssa, joten nyt tai ei koskaan.

3) Tykkään enemmän toiminnallisista kuvista

Minusta tuntuu saavan parempia kuvia, kun en tiedosta kameraa. Silloin osaan rentoutua ja kuvista tulee hauskempia. Kun kuvista välittyy sen hetken toiminta ja fiilis, niin ne muistaa myöhemmin kuvaa katsellessa. Tosin, nämä edelle olleet toiminnalliset kuvat ovat kyllä kaukana siitä rennon letkeästä ja kivan näköisestä tyylistä.

Mutta mitä te tykkäätte asukuvista tai kuvista bloggaajista yleensä? Tuoko kuvat kirjoittajasta enemmän tuttavallisemman tunteen? Onko teistä kiva tietää, miltä bloggaaja näyttää tai miten hän pukeutuu?