Helsinkikammo ja siedätyshoitoa

Olen aina sanonut itselleni, että olen vähemmän hiekkalaatikko-äiti ja enemmän mennään kaupungilla ja hulinoissa -äiti. Keväällä olosuhteiden pakosta otin kummatkin lapset mukaan Helsingin vilinään ja riennoille, kun ensin oli suunnitelmissa ottaa mukaan vain se isompi (aamulla tuli pieni ullatuuus). Päätin, että minähän selviän tästä, Helsingin keskustasta ja yksin kahden lapsen kanssa. Olen liian mukavuudenhaluinen, koska oman kaupunkimme keskusta on ihan tarpeeksi meille normaalisti. Muistan vielä, kun 1,5 vuotta sitten kouluni aloitettua kauhistelin, että minusta ei olisi matkustamaan täysissä ratikoissa tai Kampin ruuhkassa lasten kanssa. Johtuu ihan vaan siitä, että olen pienen kaupungin tyttöjä. Ajatus yli kymmenestä ihmisestä mun ja rattaiden ympärillä tuntuu aika ahdistavalta. Itse kuljen jo suht moitteettomasti isossakin ruuhkassa yksin, mutta minä, lapset ja ihmisvilinä on vielä no no.

Aiemmin kuitenkin laitoin itseni koetukselle, koska pakkohan sitä on omia rajojaan kokeilla. Aikaisemmin olimme pojan lääkärissä, joka nyt on oma seikkailunsa.  Ja koska aikataulut Helsingin päässä menivät yli tarha-ajan, niin ei muuta kuin poika mukaan. Bussilla olemme jo muutamaan otteeseen kulkeneet ja se on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Kumpikin lapsi nakottaa tosi nätisti nopealta tuntuvan bussimatkan ilman ylimääräistä vääntöä. Siinä pystyy itsekin huilaamaan hetken. Varsinkin paluumatkat menee kaikilla torkkuessa.

Ensimmäinen etappi Helsingissä meillä oli ratikkamatka kauppaan ja koululle. Kumpikin lapsista on ihan mehuissaan ratikasta, vaikka joku tietty kuuntelemisen taito puuttuu vielä 5-vuotiaalta. Sen verran lähellä Mimmi kävi raiteita tai käveli suoraan ihmisten alle. Johtuu ihan siitä, että asumme peltojen vieressä, bussiliikenne täällä lähenee nollaa ja vilkkaita teitä ei oikeastaan ole - tai niitä aktiivisia raiteita. Muuten matkustaminen Helsingin keskustassa oli kivutonta. Tuisku istui nätisti rattaissa ja katseli maisemia. Mimmi sai aina painaa pysähdysnappia ja huusi kirkkaasti kiitokset kuskille.

Olen siis jo viime keväänä ollut koulussa tytön kanssa ja nyt sinne menin koko pataljoonan kanssa. Hampparinjämät ja pillimehu riitti pitämään hiljaisena hetken. Sitten Tuisku keksi kirjoittaa opettajan muistiinpanoihin omiaan, piilotti yhden tussin pöydän alle "sinne meni" ja suuttui kun en piirtänyt oikeaoppisesti rekkaa. Ulkona otin blogia varten luokkalaisistani muutamia kuvia, kun yksi vuorollaan ihanat tytöt viihdyttivät poikaa karkkien ja sylien avulla.

Aamupäivä oli ollut sen verran rankka, että Tuisku nukahti vihdoin sopivasti lounaan ajaksi vaunuihin. Mimmi löysi leikkinurkkauksen ja äiti sai nauttia hyvästä ruoasta ja vielä paremmasta seurasta. Olen aina ajatellut, ettei Helsingin keskustasta voi löytyä rauhallista nurkkaa, jossa voisi nauttia samalla ruokaa. Arkipäivänä klo 14 sellainen oli kuitenkin olemassa. Kun tyttö leikki ja poika nukkui, sain itse syödä rauhassa.

Parin tunnin päästä pressipäivässä ei ollut niin rauhallista. Tyttö olisi kotiuttanut kaikki näytillä olevat vinkulelut, kun Tuisku levytti keskellä lattiaa, hieman väkisi ja kiemurteli spagettina. En tiedä, johtuiko se hektisestä päivästä, kuumuudesta vai minusta, mutta lähdimme kohti bussipuysäkkiä aika vikkelään. Tulipahan kokeiltua, ajattelin, mutta en ehkä kokeile ihan vähään aikaan. Onhan nämä muistoja lapsille, kun on saanut syödä suklaajälkkäriä ja mansikoita jossain ihme paikoissa, mutta äidistä olisi paljon kivempaa jutella myös muidenkin kanssa kuin sen sijaan vahtia, että hajoaako kohta pullotorni meidän lasten toimesta.

Se kertoo jo paljon, että yhden yhtä kuvaa en ottanut koko reissulta lapsista. Kun on omalla turvallisella alueella, niin uskaltaa relaksoitua enemmän. Toisella paikkakunnalla sitä on heti vähän varuillaan. Vaikka hyvin selvittiin kotiin iltapalalle, niin olin sitä mieltä, ettei ihan heti uudestaan. Lapsille on kiva antaa elämyksiä, mutta millä hinnalla. Jos itse on kotipuolessa vetelemässä hermojensa rippeitä, niin ehkä on hyvä odottaa vielä vähän aikaa seuraavaa reissua.

Ja se seuraava reissu on jo nurkan takana. Huomenna pistän itseni taas koetukselle. Me lähdetään Lintsille! Sadettahan se on luvannut, mutta koska vielä on kesää jäljellä, me tehdään pieni retki Sea Lifeen. Tuiskun täti osti jouluksi hauskan repun, jossa on hihna. Minusta tuntuu, että huomenna otan sen mukaan. En tiedä, otanko kameraa. En ehkä uskalla. Tekisi mieli ottaa allergialääkkeet mukaan pojalle, koska niidenhän pitäisi väsyttää. Hah hah, sanon minä. Ehkä nyt ihan ensiksi otan mukaan rusinoita ja yritän lahjoa Tuiskun niillä. Mimmi on helpompi tapaus. Nyt vähän harmittaa, kun olen saanut kaikki kolme kantovälinettä myytyä eteenpäin. Toivottavasti rattaiden vyöt riittävät pitämään vauhti-veikon kiinni. Wish me luck!

4 kommenttia

  1. Miten sattuikaan. Helsinki, Helsinki! Käypä katsomassa, minkä syksyllä alkavan postaussarjan juuri esittelin blogissa :)
    http://blogit.kaksplus.fi/kolmistaan/kahvia-kirppista-kylmaa-tuulta-ja-edelleenkin-sita-kesaista-kesaa/

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, Karkki! Tämähän tuli kuin tilauksesta. ;-)

    VastaaPoista
  3. piti tulla heti ilmottautumaan et minä se olin joka tuli lintsillä jutteleen! :D Kuinkas teidän reissu suju? Itsekin olin 3 pojan kanssa siellä (5v,4v,3v) ja hyvin meni. Oon sen verran ihmiskammonen sekä maalainen (vai onko se vaan itsesuojeluvaistoa) et lapsilla oli nimilaput ja puh.numerot tarralla niskassa, jos eksyy niin saattaa löytyä helpommin. :) aurinkoista kesää teille, täällä satoi äsken lunta!

    VastaaPoista
  4. Heippa! Tosi kiva, kun tulit jättämään kommenttia! Olin loppupäivän ihan innoissani, kun joku tuli moikkaamaan. Kiitos sinulle. :-)

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!