Musiikkia lapsille Porvoossa + ARVONTA!

Nyt on aivan loistava menovinkki tulevalle viikonlopulle kaikille Porvoolaisille ja tänne tuleville lapsiperheille! Meidän perheen musiikkimestari on ehdottomasti Ukko, joka on soittanut rumpuja lapsuudesta asti. Jos rytmi ei ihan kulje äidin veressä, niin ainakin lapset ovat saaneet jotain vaikutteita isältään. Joten kun yhdistää Porvoon ja musiikin, niin niistä kahdesta tulee aika mukava yhdistelmä.

Avanti! Suvisoitti järjestetään tulevana viikonloppuna Porvoossa keskiviikosta sunnuntaihin 25.6.-29.6. Suvisoitto lupaa 12 konserttia tai tapahtumaa: makabeerin mysteereistä musiikkileikkikouluihin. Suvisoitossa on tänä vuonna koko perheen konsertit ja muskarit - kaksikielisinä. Koko perheen konsertin ohjelmassa lauantaina 28.6. on Kirmo Lintisen musiikkisatu Haapaneitty, Mettäntyttö. Se on Arja Puikkosen ja säveltäjä Kirmo Lintisen yhteistyön tulos. Eino-pojan ja kissan jännittävän kertomuksen kertoo Tarja Nyberg ja hänen kanssaan tarinoivat huilu, oboe, kaksi viulua, alttoviulu, sello ja kontrabasso. Kertomus ja musiikki kutsuvat ainutlaatuiselle mielikuvamatkalle. Ensimmäinen konsertti klo 15 suomeksi ja toinen konsertti klo 16 ruotsiksi. Konsertin kesto n. 30 minuuttia, ei väliaikaa. Ikäsuositus +4. Liput lippupisteestä 12,50 €, sis. palvelumaksu. Paikkana toimii Taidetehdas, Tehdashalli. Läntinen Aleksanterinkatu 1, 06100 Porvoo.


Vuonna 2013 ensimmäistä kertaa järjestetty musiikkileikkikoulu Piccolo Avanti! järjestetään uudestaan tänä vuonna. Täysin kaksikieliset muskarit tarjoavat herkullisen kattauksen kansanmusiikista nykymusiikkiin tuttujen ja kuuloaisteja hivelevien kappaleiden siivittäminä. Lauletaan, soitetaan, kuunnellaan, tanssitaan ja lorutellaan - kaikkea sitä, mitä muskari perinteisesti tarjoaa ja lisäksi vielä jotain aivan uutta. Mukana on kissateeman mukaisesti muun muassa looppikone kissannau'unta-sävellysten tekoon. Sekä lauantaina 28.6. että sunnuntaina 29.6. on omat ryhmänsä 0-2- ja 3-5-vuotiaille.


0-2-vuotiaat LA 28.6. ja SU 29.6. klo 13, kesto 35 min, Taidetehdas. Hinta 20 €, sis. kaksi kertaa. Muskari on tarkoitettu vauvoille ja vanhemmille. Vetäjinä ovat Jenni Rahunen ja Boris sekä Michaela Iljäs ja Esmeralda. 


3-5-vuotiaat LA 28.6. ja SU 29.6. klo 14, kesto n. 45 min, Taidetehdas. Hinta 30 €, sis. kaksi kertaa. Vetäjinä ovat Jenni Rahunen ja Michaela Iljäs.


Muskareihin löytyy siis vielä paikkoja, joten käy varaamassa omasi! ILMOITTAUTUMISET MUSKARIIN SÄHKÖPOSTITSE OSOITTEESEEN toimisto@avantimusic.fi


_DSC9492 _DSC9494

NYT siihen ARVONTAAN:


minulla on mahdollisuus arpoa yhdelle onnekkaalle joko yksi lippu muskariin TAI 4 lippua konserttiin (näin mukaan pääsee esimerkiksi kaksi aikuista ja kaksi lasta). Osallistut arvontaan jättämällä nimimerkin, sähköpostiosoitteesi ja kerrot, tavoitteletko lippua muskariin vai kenties konserttilippuja. Nyt arvotaan siis yksi voittaja, joka päättää, minne haluaa lähteä. Voittaja arvotaan perjantaina klo 08.00. Julkaisen voittajan blogissani ja lähestyn häntä sähköpostite. 


Onnea kaikille arvontaan!


Tutustu lisää tarjontaan tapahtuman omilta nettisivuilta!


Pysy ajantasalla Facebookin kautta!


Liput Lippupisteestä!


Taidetehdas, Läntinen Aleksanterinkatu 1, 06100 Porvoo


Toteutettu yhteistyössä Avanti! musiikkitapahtuma Suvisoiton sekä Otavamedian kanssa.


 

4 kommenttia

  1. Lippu muskariin kelpais tänne :) Inkkis (inka.nevalainen@gmail.com)

    VastaaPoista
  2. Lippu muskariin olisi ihana voittaa! Meidän neiti 8kk ei ole vielä kertaakaan päässyt muskariin, mutta tykkää musiikista kovasti!
    marjukka.asiainen(at)netti.fi

    VastaaPoista
  3. No me pidetään peukkuja ja toivotaan pääsevämme tonne konserttiin! ^_^ (y)

    VastaaPoista
  4. Haluan osallistua arvontaan! Ja jos voitan haluaisin liput konserttiin!

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!