"Voitko olla? Mut mä en voi olla sun kaa!"

Jouduin tänään sanomaan napakasti naapuruston tytöille. Ihan jo siitä saisi oman postauksensa, että saako toisten lapsille sanoa "hyvää päivää" kummempaa, mutta nyt oli kyseessä aihe, jota en voi sivuuttaa. Nimittäin kiusaaminen. Minun tyttöni taitaa olla pihapiirimme nuorimpia lapsia, joka saa nyt mennä ilman vanhempia kavereiden kanssa ulkona. Tyttöäni tullaan hakemaan aina välillä, mutta usein leikkeihin on mahtunut mukaan vaikka hän olisi lähtenyt ulos itsekseen etsimään kavereita. Mimmi on hyvin sosiaalinen päiväkodissa ja on jo sitä kautta saanut ihania ystäviä. Myös ovella käy ainakin kolme vakitutuista naapuria hakemassa tyttöä ulos. Mimmi on tutustunut niin muiden tyttöjen kanssa kuin yhden pojankin. Päällisin puolin tytön sosiaalinen piiri vaikuttaa hyvältä kodin lähelläkin.

Tänään kuitenkin kuulin vessan ikkunasta Mimmin ja muiden tyttöjen äänet. "Tuolta se tulee, juostaan karkuun. Sä et tuu meidän kanssa pelaamaan", kuulin tytön kavereiden huutavan. Sitten kuulin tyttöni sanovan: "Mie kerron äidille, että te kiusaatte", johon muuta naureskelivat. Ennen kuin Mimmi edes ehti pimpottaa ovikelloa, avasin oven. Kysyin heti, että mitäs nyt. Mimmiä vanhemmat tytöt selittivät, että he olivat kolmestaan pelaamassa peliä, johon Mimmi oli kuulemma liian nuori. Tyttöporukasta yksi oli minun tyttöäni vielä nuorempi.  Kun kysyin, että miten niin Mimmi ei mahdu peliin mukaan, niin vastaus oli vain "Mutta, siis, kun…"

Ovella seisoi kaksi tuttua tyttöä, jotka ovat aikaisemminkin leikkineet tyttöni kanssa. Ja aiemminkin kiusaamistilanteita on ollut. Välillä Mimmiä tullaan hakemaan niin hymy kasvoilla ja ollaan iloisia kaverista. Mimmi on tullut kaveriporukalla hakemaan kaikille jätskiä ja aina kaikki ovat kiittäneet nätisti. Toinen heistä on usein ollut meillä leikkimässä ja vastavuoroisesti Mimmi heillä. Mutta sitten on se kääntöpuoli. Nämä kaverit tuntuvat leikkivän Mimmin kanssa jos siltä heistä tuntuu tai muita kavereita ei ole hollilla. Kerran Mimmi leikki tämän saman tytön kanssa, mutta pyysin Mimmiä syömään välissä. Tytöt sopivat, että leikitään parin tunnin päästä taas uudelleen. Meni hetki, jolloin tämä sama tyttö tuli supatellen kaveriporukan kanssa meidän takapihan ohi. Mimmi tietysti innostui ja pyysi päästä mukaan. Vastaus oli vain "En mä nyt voi, kun…" ja lauma jatkoi supattelua kuljettuaan ohitsemme. Sellaisiakin tilanteita on ollut, että Mimmiä on tultu hakemaan, mutta kun tyttöni on vihdoin ehtinyt ulos, enää ei voidakaan olla.

Tänään minun oli siis puututtava tähän säännöllisen epäsäännölliseen syrjimiseen. Sanoin suoraan tytöille, että joko Mimmin kanssa ollaan kavereita tai sitten ei. Se ei sovi, että yhtenä päivänä tullaan iloisesti hakemaan leikkimään ja toisena päivänä juostaan karkuun. Kerroin myös tytöille, että en hyväksy kiusaamista yhtään, koska tiedän itse miltä kiusaaminen tuntuu. En huutanut tai kuulostanut vihaiselta. Tytöt olivat aika hiljaisia ja sanoivat heti, että Mimmi voi pelata heidän kanssaan. Tilanne oli sillä selvä ja taas kaikki tuntuivat olevan kavereita.

bully

En halua olla nipo naapurin täti, mutta tiettyjä asioita en sulata. Kiusaaminen on asia, joka saa vereni kiehumaan. "Mutta, siis, kun" ei kelpaa minulle vastauksesi, että miksi yksi pelaaja lisää ei mahdu mukaan. Enkä hyväksy sitä, että käydään ovella asti hakemassa leikkimään ja sitten ei voidakaan olla viiden minuutin päästä. Tiedän, että aina ei jaksa leikkiä saman kaverin kanssa, mutta on parempiakin tapoja esittää asia kuin juoksemalla karkuun naurun saattelemana. Minua on kiusattu niin ala- kuin ylä-asteellakin. Henkinen kiusaaminen on tyttöporukassa nyrkkiä pahempaa. Tai oli ainakin minulle.  Oli aikoja, jolloin kouluun meneminen pelotti tai kaupungilla ei uskaltanut käydä. Juoruilu ja keksittyjen asioiden levittäminen totena on ihan perseestä. Ja sitä minun kohdalleni on osunut varmasti enemmän kuin edes olen saanut tietää.

Mutta myönnän myös sen, että olen itse ollut se v*ttupää, joka on kiusannut. Olen jo ala-asteella voinut niin pahoin oman perhetilanteeni vuoksi, että olen ollut itsekin ilkeä ja välillä ihan kamala. Olen ollut välillä todella vihainen ja tiuskinut ihan ilman syytä. Oma paha olo on ollut niin sietämätön, että pään päällä on tuntunut olevan jatkuva ukkospilvi. Parempi olisi ollut puhua ääneen mikä vaivaa, mutta silloin siihen ei pystynyt. Jälkeenpäin ajateltuna olen ollut aikamoisten tunteiden myllerryksessä ihan sinne 18-vuotiaaksi saakka, kunnes olen osannut käsitellä kaikki asiat. Se, että kotona asiat ovat olleet huonosti ei oikeuta purkamaan sitä muihin. Olen joutunut paljon kasvamaan ja katsomaan itseäni peiliin nuoruusiän toilailujen vuoksi. Ja kadun sitä syvästi, että olen ollut myös se kiusaaja. Se, että minua on myös kiusattu sattuu, mutta se että olin kiusaaja sattuu ehkä enemmän.

Tietysti ajatus siitä, että omaa lasta kiusattaisiin satuttaa. Mutta en ole sokea sille, etteikö oma lapseni kykenisi kiusaamaan toista. Lasten kiusaaminen tuntuu välillä olevan hyvin raakaa ja se satuttaa toista pientä ihmistä. Tytöt osaavat olla hyvin pahoja kiusaamaan sen henkisen puolen takia. Pahinta on se, että jos vanhemmat eivät puutu asiaan tai edes tiedä koko asiasta. Tulen pitämään huolen, että omat lapseni eivät kiusaa ketään, mutta että he osaisivat seisoa omilla jaloillaan ja puolustautumaan. En myöskään halua, että lapseni olisivat vahvempien persoonien vietävissä ja tekisivät siksi mitä vain saadakseen hyväksyntää. Ihanteellista olisi, että lapseni saisivat sen verran järkeä ja empatiaa elämäänsä, että he osaisivat puolustaa itseään ja muita. Kaikkien ja kaikenlaisten ihmisten kanssa pitää tulla vähintään toimeen. Eihän se elämä ainakaan helpotu aikuisena. Työpaikkakiusaaminen taitaa olla oma lukunsa sekin, mutta mistäs ne kiusaamisen "taidot" oppii ellei jo lapsena.

stay-strong-and-stop-bullying

 

Onko sinua kiusattu koskaan? Onko sinun lastasi ikinä kiusattu? Oletko nähnyt kiusaamistilanteita tai jopa puuttunut sellaiseen?

Kuvat Googlen kuvahausta.

 

14 kommenttia

  1. Erinomainen kirjoitus! Itsekin kouluaikoina jouduin kiusatuksi, kunnes muutuin myös kiusaajaksi. Totesin kai, että sillä puolella on helpompaa. Muistan edelleen ne tunteet, kun ulkona oleminen pelotti. Ja kuinka sairaana ollessani koulun tytöt sopivat ettei kukaan leiki kanssani. Tunnistan edelleen tuon epävarman pikkutytön itsessäni ja ajoittain edelleen mietin, että kuinka monta epävarmaa pikkutyttöä itse olen aiheuttanut. Tyttöjen henkinen kiusaaminen voi olla todella rankkaa ja se jättää pitkäkestoiset jäljet, joten täysin sallittua puuttua asiaan heti. <3

    VastaaPoista
  2. Itse olen aika natsi tässä asiassa. KETÄÄN ei kiusata, KETÄÄN ei jätetä leikeistä pois jos ollaan julkisilla paikoilla esim. leikkipuistossa. Jos halutaan leikkiä kahdestaan, sitten leikitään esim. jonkun luona. Jollei jo lapsesta opeteta, että erilaisten ihmisten kanssa on tultava toimeen vaikka parhaita kavereita ei oltaisikaan, niin milloin sitten?

    Välillä olen joutunut sanomaan omille lapsille, välillä muiden. Itse en tee eroa siinä, kenen lapsi on. Viimeeksi perjantaina roijasin kiusankappaleen pois leikkipaikalta jossa terrorisoi muita ilman valvontaa. Kiusaamisessa tai leikeistä pois jättämisessä en jousta tippaakaan.

    Omasta lapsuudesta on jäänyt mieleen juuri se, että kuiskutellaan ja jätetään leikeistä pois. Ei kutsuta syntymäpäiville kun muut kutsutaan.

    VastaaPoista
  3. Ei mulla muuta kuin että löysit kyllä oikeat sanat tilanteeseen. Mä olisin veivannut ratkaisua tosi paljon ja viesti olisi jäänyt puuroksi. Mutta tuo että "joko leikitte aina tai ette ollenkaan" oli napakka ja helppo tajuta, hyvä!! Ja kiitos. Lisäksi hehkutan vielä kuinka pidän tästä sun henkisestä kypsyydestä, siitä miten olet jotenkin tosi korkealla "tasolla", rauhallisuutesi tarttuu. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Kiusaamista en minäkään hyväksy millään tapaa, olen ollut niin ala kuin yläasteella koulukiusattu ja olen sitä edelleen. Käyn siis amista ja aloitan kolmannen vuoden syksyllä. Ensimmäisellä vuodella kiusaaminen oli pahinta: oma pukukaappini töhrittiin jollakin rasvalla, lyötiin ovia lukkoon nokkani edestä ja läskiksi haukkumista ja kaikkea muuta ilkeää, kävimme yhden kaverini kanssa kertomassa siitä koulumme rehtorille ja ns kuraattorille ja he lupasivat puhutella kiusaajiamme, mutta mitään ei tapahtunut. Ainoastaan kerrottiin, että heitä pitäisi sääliä ja ymmärtää että heillä,on vaikeuksia yms. Ja että heidän ois pitäny siivota mun kaappi, mutta loppujen lopuksi siivoja sen teki ja kiusaaminen jatkui. Tämä ei oo siis mikään säälinkerjäys kommentti vaan oma kertomukseni omasta kiusaamisestani!

    VastaaPoista
  5. samanikäisen äiti10. kesäkuuta 2014 klo 0.31

    Niin ajankohtainen kirjoitus minulle! Samanikäisen tyttöni äitinä sydämeni huutaa verta, kun huomaan, että tyttöni on joillekin "kavereille" se ikuinen kakkonen. Tyttöni kanssa tällainen "kaveri" aina leikkii, jos ei muita ole. Mutta muutama pv sitten tyttöni oli hakenut tätä "kaveria" ulos, odotellut puoli tuntia ja sitten tämä "kaveri" vain kääntää tytölleni selkänsä ja alkaa supattaa toisen tytön korvaan... Ihan tietoisesti jättävät toisen ulkopuolelle... Ja tämä toistunut useamman kerran! Saapa tästä edes tyttöni leikkiä hieman vähemmän "kaksinaamaisten kavereiden" kanssa. Ps. tulee aika leijonaemo -fiilis näissä tilanteissa!

    VastaaPoista
  6. Kyllä minua on kiusattu koko kouluikä (1.lksta aina lukion 3.lk asti). ja ny en sulata ollenkaa sitä että joku kiusaa jotakin vaan puutun siihen joskus jopa rankemmalla kädellä (puhuttelen lapsen ja hänen vanhempansa) .

    VastaaPoista
  7. Hyvä kirjoitus ja tosi hyvin hoidit tuon tilanteen! En kans tiedä, olisinko osannut noin viisaita sanoja käyttää tuossa tilanteessa. Mun tyttö on vielä niin pieni, että mitään tuollaista kiusaamista ei ole tarvinnut kohdata, mutta aion ehdottomasti ottaa tiukan linjan, että puutun heti, jos tyttöä kiusataan tai jos hän kiusaa. Yritän kyllä jo nyt pienestä asti opettaa, että kaikkien kanssa pitää tulla toimeen ja sanon tasapuolisesti omalle ja naapurin lapselle, ettei leluja saa ottaa toisen kädestä. Joskus jo kyllä kauhulla mietin, että toivottavasti tyttöä ei tulla kiusaamaan. Kamalaa olisi myös se, jos hän kiusaisi. Toivottavasti osaan kuitenkin opettaa häntä niin, ettei hän kiusaa.
    Oli kiva huomata, ettet käyttänyt omia perheolosuhteitasi tekosyynä kiusaamiselle, vaikka sanoitkin, että se sieltä kumpusi. Minulla aina kiehahtaa, kun sanotaan, että kiusaajia pitää ymmärtää, kun heillä on varmaan kotona niin vaikeaa. Minulla oli oikea perhehelvetti, mutten kiusannut ketään. Sen sijaan helvetti jatkui koulussa, kun minua kiusattiin läpi juuri niiden vuosien kun kotona oli kaikken vaikeinta. Onneksi olen saanut nuo asiat kuitenkin käsiteltyä jo vuosia sitten, eivätkä ne enää vaivaa minua, vaikka varmasti ovat vaikuttaneet minuun ihmisenä.

    VastaaPoista
  8. Hei! Tyttöjen väliset tilanteet ovat aina näin vaikeita,minusta vanhempien pitäisi osata kasvattaa lapsistaan toisia huomioivia ihmisiä.Nykypäivänä jokainen tahtoo olla ykkönen,paras,suosittu joka asiassa,siinä se kilpailuasetelma on valmis ja vielä kun vanhemmat säestävät taustalla..
    Emme me voi seistä jatkuvasti lastemme selän takana katsomassa,miten leikit sujuu,minusta ristiriitatilanteet pitäisi lasten antaa itse selvittää,jos aikuisia ei ole paikalla,koska esim.kiusaamistapauksissa jokainen vanhempi puolustaa omaa lastaan ja tämä ei ole oikein,koska voi olla että pahimmassa tapauksessa syy kiusaamisesta laitetaan syyttömän niskaan,kuka tämän sitten selvittää?

    VastaaPoista
  9. Vau! Käsittelit upeasti vaikeaa aihetta. Joku kommentoi, että aikuisten puuttumisessa asiaan on omat vaaransa. Totta, mutta mitenpä muuten lapsi oppii omat rajansa asettamaan kuin aikuisen esimerkillä. Itse olen myös saanut kärsiä kiusaamisesta ala-asteella.

    VastaaPoista
  10. Kiitos jokaiselle tykkäyksistä ja kommenteista!
    Nyt olen ollut muista syistä huono vastaamaan kommentteihin, mutta eh-dot-to-mas-ti palaan näihin! Kiitos! <3

    VastaaPoista
  11. Halusin vielä palata. Olen lukenut joskus Mannerheimin LL:n sivuilta artikkelin, että joskus vanhemman oma huono kokemus saattaa kääntyä ajatukseksi, että "kun minäkin kestin, niin kaitpa tuon oman lapsenkin on parasta kestää". Tai siten että kun lapsen tilanne nostaa omat muistot pintaan, jääkin omiin muistoihin eikä pysty auttamaan lasta vaan esim. tiuskaisee asian maton alle.

    Niin, eli siksi halusin tulla sanomaan että on tosi kunnioitettavaa että pystyit tuohon. Se on jotain mikä ei ole itsestäänselvyys. Tuli hyvä mieli!

    VastaaPoista
  12. […] lasten kanssa Linnanmäellä ja samalla minua haastateltiin Stadi.ON-bloggaajasarjaan. Mietin lapseeni kohdistuvaa kiusaamista ja sen nostattamia tunteita. Menin yhden iltavuoroni jälkeen suoraan Annan Babyshowereille, jäin […]

    VastaaPoista
  13. […] jaoin vaginamuffinien ja tissikakkujen ohjeet. Vietin ystäväni erobileitä. Avauduin blogissa lapseeni kohdistuneesta kiusaamisesta. Blogissa nähtiin myös ensimmäinen videopostaus ikinä! Se on muuten vielä ainoa.. Vietin […]

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!