Äiti-tytär viikonloppu

20140815-141628-51388536.jpg

20140815-141630-51390594.jpg

Pienet reput on nyt pakattu ja matka kohti pääkaupunkia on alkanut. Tänä viikonloppuna, lomani viimeisinä hetkinä, me vietetään aikaa Mimmin ja bestiksien kanssa hotellissa. Helsinki on viikonlopun ajan meidän ja mieli avoinna pienille seikkailuille. Suomenlinna ja sunnuntain ravintolapäivä ovat ensimmäisinä listalla.

Tuisku on ollut aina se vaativampi lapsi ja siten myös vienyt paljon aikaa minulta. Ja varsinkin loman viimeiset päivät menivät sisarusten kesken nahistellen ja toisiaan kiusaten. Ystäväni ehdotus yhteiselle hotelliviikonlopulle ja matkan suunnittelu tuli siis aika sopivasti loman loppuun. Tämä on hyvää hemmottelua niin äidille kuin tuoreelle eskarilaiselle. Vaikka 6-vuotiaan kanssa on omat kommerverkkinsä, niin tälläiselle reissulle on helpompi lähteä mitä isompi lapsi on kyseessä. Varsinkin, kun mukana on tytön poikakaveri, paras ystävä.

Seuraavat päivät me syödään hyvin, pidetään hauskaa, seikkaillaan Helsingissä ja lähennytään. Nopealla Googlettamisella löytyy hyviä vinkkejä viikonlopun matkaajille ja hyviä paikkoja, joita kokeilla lasten kanssa.

Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!