Heikot juuret, vahva puu

eevi_sydamenasialla_kaksplusjuttu eevi_sydamenasialla_kaksplusjuttu2

Tämän kuun Kaksplussasta löytyy tuttu naama, minun. Olen tämän kuun Kaksplussan "Matkalla äidiksi", jossa esitellään otsikon mukaisesti aina jonkun äidin tarina kohti äitiyttä. Aika jännittyneenä odotin jutun ilmestymistä, sillä minun matkani on ollut vähän kivikkoinen. Jännitti, että miten lounaan aikana kertomani asiat lopulta ovat asettuneet lehtijutuksi. On aika vaikea saada mahdutettua omaa tarinaansa muutamaan kappaleeseen. On paljon hyviä asioita, joita jää mainitsematta ja liikaa ei voi painottaa, kuinka niistä vaikeista asioista on lopulta selvitty. En toivoisi minulle tapahtuneita asioita kenellekkään. Siksi olen esimerkiksi onnellinen, ettei minulla ole sisaruksia. Mutta ilman tapahtuneita asioita minä olisin erilainen.

Koska olen sen verran avoin ihminen, niin en tiedä, voisko joku ottaa tälläisen tarinan jakamisen jotenkin huomionhakuisena asiana tai muuten liian rankkana aiheena, että se ei saisi päätyä lehteen asti. Mutta itse ajattelen omaa lapsuuttani ja kaikkia tapahtuneita asioita enää voimavarana. Olen selvinnyt aikamoisen mankelin läpi. Olen joutunut käymään läpi liudan tunteita ja esteitä. Olen tuntenut itseni turvattomaksi, heikoksi enkä teininä yhdessä vaiheessa uskonut eläväni aikuisuuteen saakka. Jo ala-asteella olen miettinyt synkkiä asioita ja sitä, että jaksanko vielä mennä eteenpäin. Olen kuitenkin selvinnyt sieltä. Olen nyt elämäni siinä pisteessä, jossa koen olevani vahva. Olen kahden kauniin lapsen äiti, rakas lapsenlapsi, serkku, kohta toistamiseen kummitäti, ystävä, kätilöopiskelija, teatteriin hurahtanut kovaääninen, röhkönauruinen sekä huumorintajuinen nainen. Olen lopulta löytänyt itseni. Olen paljon hyvää, mukana sekoitus niitä pikkuvikoja. Jotkut asiat ovat lapsuuden taakka, ansioita tai palkka, mutta vain muokatakseen minusta juuri tämän ihmisen. Ja jotkut asiat on vasta tullut opittua viime aikoina.

Elämä on tehnyt minusta sellaisen, että avoimesta luonteestani huolimatta osaan myös pitää asioita sisälläni. Joskus jopa liikaa. Oma puolustuskeinoni on ollut nuorena pystyä pistämään jotkut asiat pois mielestä. Isäni kuoleman aikoihin oli aivan liikaa asioita tapahtumassa. Kuolema on ollut muutenkin isossa roolissa siihen aikaan, kun tuntui, että ihmisiä vain kuoli ympäriltä. Yläasteikä ja aika lastenkodissa ovat olleet sekoittamassa pakkaa nekin. Olen joutunut kasvamaan aivan liian aikaisin. Silti, yhdeksännelle luokalle siirryttyäni ja pienryhmässä koulua käyneenä alkoi pahimmat olot olemaan poissa. Minuun luotettiin niin paljon, että pääsin muuttamaan lastenkodista 16-vuotta täytettyäni omaan asuntoon. Ja olinkin sen luottamuksen arvoinen. Se, että on ollut ihmisiä, jotka ovat tsempanneet, on ollut kultaakin kalliimpaa. Ja niinhän minä pääsin eteenpäin.

Omaa elämää on niin outoa välillä katsoa taaksepäin. Sitä miettii, että tapahtuiko näin oikeasti minulle. Kun olen jäänyt 18-vuotiaana odottamaan Mimmiä, niin elämä tuntui vasta silloin oikeasti alkavan. Nyt, 25-vuotiaana, toisen ihmissuhdemankelin läpikäyneenä sitä huomaa, että tämä tyyppihän mun on aina pitänyt ollakin. Hiljalleen olen hionut omia särmiäni, joutunut myöntämään omia virheitä, oppinut tasoittamaan niitä ja elämään niiden kanssa. On tapahtunut asioita, minunkin puolestani joskus, jotka vaan täytyy hyväksyä. Olen päättänyt taistella itseni tähän ja tässä sitä nyt ollaan. En luovuttanut. Usko siihen, että jokaiselle annetaan vain sen verran kannettavaa kuin mitä jaksaa kantaa, lohduttaa tavallaan. Joskus tietenkin tuntuu, että eiköhän jo riittäisi. Silti, here I am still standing!

Äidin äitini, Pyörämummi, on elämässäni äidin roolissa. Kuitenkin olen tavannut äitiäni kesän aikana taas vähän useammin ja olemme saaneet puhuttua ensimmäistä kertaa asioista aika suoraan. Hän on oma äitini, enkä voisi koskaan lopullisesti häntä leikata pois elämästäni. Lapset rakastavat vanhempiaan, ainakin minä rakastan äitiäni kaiken tapahtuneiden asioiden jälkeen. Äitini äiti on kuitenkin elämässäni se, jonka kanssa olemme jakaneet paljon. Hän on ollut minulle uskomaton tuki ja turva. Olen hänestä niin kiitollinen, että en varmasti osaa edes tarpeeksi hyvin ilmaista kiitollisuuttani ja rakkauttani häntä kohtaan. Kuluneen talven ja kevään aikana hän on ollut elämässäni se, johon olen turvautunut. Pyörämummin mielipidettä arvostan todella paljon ja haluan yleensä tietää, mitä mieltä hän on asioista. Mutta minusta tuntuu, että suvumme naiset ovat kaikki hyvin itsenäisiä ja topakoita luonteita. Jos joitain asioita en äitini äidissä nuorena ymmärtänyt, niin nyt sitä huomaa, että aivan samasta puusta on minutkin veistetty. Luultavasti tulen muistuttamaan paljon häntä minun ollessani vanhempi.

Elämä on sulkenut minulta ovia, eikä jotkut ovet olleet koskaan auki. Olen jollain ihmeen kaupalla löytänyt avonaisia ikkunoita, joista kiivetä uudelle polulle. Nytkin, rankan talven ja kevään jälkeen syksy tuli tuodessaan minulle uusia asioita, ihmisiä ja toivoa. Sitä taas huomaa elävänsä. Ja se elämä tulee tuntumaan todella hyvälle.

Huikatkaa ihmeessä, jos luitte Kaksplussan jutun läpi. Ajatuksia, tuntemuksia tai omia kokemuksia?

10 kommenttia

  1. Rohkeaa tekstiä! Ja juuri tällaisista asioista pitää julkisestikin voida puhua! Ne ovat kuitenkin osa yllättävän monen elämää eikä vertaistukea varmasti koskaan ole liikaa tarjolla. Sinun kaltaisesi selviytyjä voi olla jollekulle juuri se ratkaiseva tsemppi, joka saa uskomaan, että itselläkin on vielä mahdollisuus selvitä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä juttu oli sinusta kaksplussassa, oma elämä tiivistettynä. Huikea nainen olet kun olet rankasta lapsuudesta huolimatta päässyt elämässä hyvin eteenpäin, olet saanut kaksi suloista lasta ja luet toivomaasi ammattiin ym. Yksi kiinnostavimmista blogeista täällä jota luen, tsemppiä sulle♥

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus, Emansipaatio-Eevi! <3 Erityisesti ilahdutti toi, että "tämä tyyppi mun piti ollakin" - sä oot sankari, tosi monella saralla. Todellinen tahtonainen, ja hyvä kun puhut asioista niiden oikealla nimellä - saat olla ylpeä mihin oot päässyt ja miten oot esim. rikkonnut kaavan kasvatuksessa kun ottaa karut lähtökohdat huomioon. Upea sä.

    VastaaPoista
  4. Löysin juttusi kirjaston lehtihyllystä.

    En oikein syvällistä osaa kirjoittaa, mutta minulle tuli siitä erittäin hyvä mieli ja hymyilin koko matkan kotiin. Rauha ja luottamuksesi sekä asenteesi oli häkellyttävän ihanaa lukea tekstin välistä. Onnea eteenpäin.

    VastaaPoista
  5. Mielettömän rohkea juttu! Se jäi mietityttämään että miksi siinä näytit lastesi kasvot mutta täällä et? Itsekin olen alkoholistiäidin tytär mutten ole kokenut läheskään sellaista kuin sinä.

    VastaaPoista
  6. Heippa! Kiitos kommentista. Elämä heitteli ja pisti koville, mutta siitä selvittiin.

    Mietin ihan samaa kuin sinä. Lasten kasvot näkyvät vain lehdessä tämän kerran. Lehtiä on vain rajattu määrä, vaikka ikuisesti siinä kuvat onkin. Jotenkin se on turvallisempi kuin ikuisesti kuvat netissä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon! Ihana ja lämmittävä kommentti. Pisti minutkin hymyilemään! :-)

    VastaaPoista
  8. Kiitos! Näin minäkin haluan uskoa ja toivoa. Pienikin vertaistuki ja tieto siitä, että joku muukin on käynyt samanlaisia asioita läpi, voi auttaa jaksamaan!

    VastaaPoista
  9. Kiitos ihan toooosi paljon kommentista! Juuri tämän takia bloggaaminen alkaa taas tuntumaan hyvältä kaiken tämän synkän jakson jälkeen. Kiitos sinulle! <3

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!