Raudat tulessa

multitasking

Vielä tämä viikko. Sitten alkaa harjoittelu. Vielä huominen rokotusseminaari ja terveyden edistämisen tentti. Heti perään torstain naisen hoitotyön tentti. Tutorvastaavan hommia ja aloitusten suunnittelua. Ensi kevään harjoittelupaikan varaaminen ja Jobstepin kanssa taisteluun ryhtyminen. Ja tietenkin siitä noussut stressi, kun hakusessa onkin muuttuneiden suunnitelmien vuoksi pääkaupunkiseudun paikat! Tulossa pojan perjantain neuvola ja keskustelu tarhassa tiiviillä tahdilla. Lisää tutorjuttuja ja järkkäämistä. Kätilökavereiden tapaaminen ja rentoa meininkiä. Ensi viikon anestesiologian tenttiin lukeminen odottaa. Viikonloppuna tarkoituksena pyörähtää Kotkassa. Bussiliput pitäisi varata. Myöhään illalla juotua kahvia ja väsymystä vastaan taistelemista. Täivauhkoamista puoli kuudelta, kun päiväkodin taululla näkyy sanat: "Päiväkodissa on havaittu TÄITÄ!" Iltapalamurojen syöminen huushollin isoimmalla lusikalla, kun kaikki muut on pesussa. Tuolille kerääntyneet pyykit ja tiskivuoren kasvaminen silmissä. Jääkaapissa kuumottava pieni viinipullo. Taustalla soi Stellan kauniit sanat ja musiikki. Tää on nyt niin tätä, mun elämä. En mie valita. Vielä riittää virtaa!

Viikon mittainen tilitys

eevi_sydamenasialla_viikonpaatos eevi_sydamenasialla_viikonpaatos2 eevi_sydamenasialla_viikonpaatos3

Tämä viikko meni ohi niin, että tuuli vaan humisi korvissa. Tietokone on pysynyt aikalailla kiinni tähän päivään asti. Pääosassa on ollut tenttikirjojen lukeminen, sairastaminen ja sohva, jossa on tehty tätä kumpaakin koko viikko.

Kuluneisiin päiviin on mahtunut kolme suurta tenttiä, joista yksi oli jonkinlainen opinnollinen joukkoitsemurha. Vaikka me käydäänkin tällä hetkellä läpi todella mielenkiintoisia aihealueita ja kokonaisuuksia, niin yksi jäi kaiken sen naisenhoitotyön jalkoihin: gerontologinen hoitotyö ja etiikka. Kurssi, jossa ei ollut ainoatakaan lähiopetustuntia, pelkästään orientaatiotunti, josta ei saanut irti mitään. Laajuudeltaan kurssi on 3 opintopistettä, eli suht laaja. Luettavana oli 1,5 kirjaa ja yksi raportti. Tenttikysymykset olivat kaikki: kirjassa tämä mainittiin tämä käsite/asia ja sivunumero oli se - mitä siitä sanottiin? Ennen tentin alkua meille painotettiin, että tässähän ei saa soveltaa, vaan kaikki vastaukset pitää perustua kirjoihin. Aavistus tulevasta hiipi uhkaavasta ja kun käänsimme koetilaisuudessa tenttipaperit oikeinpäin, kuului monen suusta pari hiljaista kirosanaa ja huokauksia. Opettaja jo ilmoitti uusintatentin päivämäärän kurssin työtilaan. Siellä siis nähdään, vaikka tälläisellä "hauki on kala" -menetelmällä opiskelu on jo periaatteellisesti aika törkeää.

Viikkoon on mahtunut myös minun sairastelua ja antibioottikuuri. Alkuviikosta makasin muutaman päivän sohvalla ja Tuiskun ryhmän enterorokko tavoitti meidät perjantaina juuri ennen saunan lauteille astumista. Eilen huippulukemat olivatkin pojalla  yli 39, kun nyt toinen juoksee kuumeettomana Dusty-lentokone kädessään. Tänä viikonloppuna meille piti tulla kumpanakin päivänä ystäviä Kotkasta, mutta toisin kävi. Harmittaa, koska ainoa kulkuväline meille on bussit ja sitä tulee käytettyä harvoin yhdessä lasten kanssa. Jos joku ystävä pääsee täällä käymään, niin on se kultaakin kalliimpaa. Kolmestaan siis vietimme viikonlopun. Tänään nämä kaksion neliöt ovat tuntuneet kovin pieniltä. Ulos olisi päästävä, mutta tänään vietetään kuumeetonta päivää. Tekemäni kasvissosekeitto meni toiselle, kun lahjoin pannarilla ja toiselle keitto upposi syöttämällä. Pyykkivuori taas kasvaa. Ensi viikolla on kaksi tenttiä, joihin pitäisi lukea.

Aika perus arkinen viikko. Ei mikään huippu, mutta ei ehkä niin kamala, vaikka tänään aamulla siltä tuntuikin. Tämän kuun loppuun tuntuu pakkautuvan monta asiaa, kunnes alkaa uusi kuukausi. Viikko on enää koulua jäljellä, kunnes alkaa harjoitteluni! Taas on niin epätodellinen olo siitä, kuinka aika on kulunut näin nopeasti ja miten en tapaa suurinta osaa luokkalaisistani kuin vasta ensi vuonna. Harjoittelu kestääkin jouluun asti. Tuisku täyttää näinä päivinä kolme ja synttäritkin on järjestettävä ensi kuussa. Nyt on ollut kaikki niin arkista ja nakkia- sekä perunamuussi-meininkiä, ettei päässäkään ole mitään. Aika iso ero blogissakin verrattuna edelliseen viikkoon ja Alapään asiantuntijoiden-postaukseen, joka keräsi blogini olemassaoloaikani suurimman yleisön. Viime viikolla yli 18 000 eri tyyppiä kävi näillä sivuilla! Melkoisen haavi auki -ilmiön se saikin minussa aikaan. Nyt olen taas palannut maan pinnalle ja makaan sohvalla tenttikirjani kanssa, kun kaksi lasta tekee pommihyppynä päälleni ärhentelyistäni huolimatta.

Paavo Pesusienen puolesta

Meidän perheen yksi ehdoton suosikkipiirretyistä on Paavo Pesusieni. Minua henkilökohtaisesti Paavo on naurattanut jo ennen lapsia. Digiboksille tallentui siis luonnollisesti lasten saamisen jälkeen 19 jaksoa Paavoa. Nyt sitä katsotaan kolmistaan. Paavo Pesusieni on hieman yksinkertainen ja nauravainen hampurilaisravintolan työntekijä. Paavolla on paras kaveri, meritähti Patrick ja naapurissa asuu mustekala Jalmari. Paavon pomo, Johtaja Einari Rapu, on saita Ravunkuoren omistaja, joka ei voisi pitää ravintolaansa pystyssä ilman Paavoa. Välillä ohjelmassa nähdään Paavon ja Patrickin ystävä, orava Sanna, sekä Johtaja Ravun perivihollinen, Plankton.

Meistä Paavo on hauska ja viihdyttävä. En ole ajatellut, etteikö Paavo sopisi Tuiskulle, joka täytyy kohta kolme vuotta. Hämmentävästi törmäsin Facebookissa Iltalehden artikkeliin, jossa kansanedustaja on huolestunut Paavo Pesusienestä. Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd) mielestä Paavo on yllättävän väkivaltainen piirretty. Kymäläisen mielestä Paavossa "saadaan köniin" tai vasaralla päähän. Itse näitä yhdeksäätoista jaksoa katsoneena en allekirjoita Paavo Pesusienen väkivaltaisuutta. Yhden lehtijutun löysin, jossa esitettiin tutkimustuloksia Paavo Pesusienen haitallisuudesta lapsille. Piirretyn väkivaltaisuudesta ei puhuttu, vaan ohjelman nopeatempoisuudesta ja mielikuvituksellisuudesta, joka vaikuttaa lapsen rauhoittumiseen. Mutta mielestäni ajatus: "laita lapsi television eteen rauhoittumaan" (itse tähän myös joskus syyllistyn), ei ole niin tehokas ratkaisu minkään ohjelman kanssa kuin esimerkiksi lapsen syliin ottaminen ja kirjan lukeminen yhdessä.

Omat lapseni ovat (kohta) 3- ja 6-vuotiaita. Aikuinen on se, jonka tulee tukea ja tarjota lapsen hyvä kasvu. Me esimerkiksi katsotaan elokuvia ja piirrettyjä yhdessä. Melkein kaikessa on väkivaltaa jollain muotoa. On hyviä ja pahoja ihmisiä. Ja se on osa todellisuutta. Ei meillä esimerkiksi jaksettaisi katsoa pelkästään Kaapoa (vaikka kiva sarja sekin) tai Seikkalija Samia, jossa (anteeksi) tyhjyyteen tuijottava poika pomppii pelottavan jäniksen kanssa. Hyvän ja pahan teema tulee jo lastenkirjallisuudesta. Väkivalta on osa myös piirrettyjä. Sen päätarkoituksena on opettaa, aikuisen tukemana. Mutta väkivalta voi olla myös viihdettä. Itse ainakin katsoin lapsena Kelju K Kojootin päälle tippui alasimia tai räjähteitä - ja nauroin päälle. Eikä minusta tullut mitenkään väkivaltaa ihannoiva.

On minun tehtäväni sanoittaa esimerkiksi televiosiossa nähtyjä asioita, joita lapsi ei ymmärrä. On minun tehtäväni kertoa, mikä on oikein ja mikä väärin. On myös minun tehtäväni kertoa, että väkivaltaa on olemassa. Pelkkä pumpulissa kasvattaminen ei ole mitenkään hyödyllistä lapselle. Sama kuin jättäisi tulevaisuudessa seksitä puhumisen koulun biologian tunnille. Lapset ja nuoret tulevat saamaan tietonsa jotakin kautta, jos ei kotoa. Päävastuu niistä puhumisesta on vanhemmilla. Vaikka meillä katsotaankin Paavo Pesusientä, ei lapseni ole yhtään sen fanaattisempia väkivaltaan kuin muutkan lapset. Se, että sisarukset tappelevat keskenään ja joskus lyövät toisiaan, ei johdu televisiosta. Lapset kasvavat ja kokeilevat rajojaan, oli heidän virikkeensä mitä tahansa. On aikuisen tehtävä kasvattaa, sanoittaa tunteet ja keskustella, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Mielestäni Kymäläinen unohtaa sen, että paljon riippuu lapsen temperamentista ja kyvystä imeä ympärillä tapahtuvia asioita. Toiset ovat herkempiä asioille kuin toiset. Kotoonta ne toimintatavat tulevat. Vanhemmilta lapset oppivat paljon. Jo sitä, kuinka toisia ihmisiä kohdellaan ja onko väkivalta oikein. Sehän riippuu vanhemmista, miten lapsen annetaan käyttäytyä. Jos lapseni leikkisivät sotaleikkejä, niin tottakai seuraisin sivusta, mihin leikki johtaa. Mutta kyllä minäkin lapsena pelastin Barbien vaarasta Kenin avulla, joka tappoi lopulta taistelun jälkeen ilkeän noidan. Jos joku käyttäytyisi minun lapsiani kohtaan väkivaltaisesti, niin en ensin ajattelisi: "se on varmasti katsonut Paavo Pesusientä", vaan ensimmäisenä miettisin vanhempia ja millaista käyttäytymistä he hyväksyvät. Se, että lapsen kasvatus olisi jotenkin televiosion tai koulun vastuulla/syytä/harteilla, on edesvastuutonta käyttäymistä aikuisilta. Varmasti lapsi tuntisi itsensä turvattomaksi ja alkaisi hakemaan huomiota erilaisilla tavoilla (väkivaltaisestikin), jos aikuinen ei olisi läsnä vaan lapsen päivät menisivät television äärellä.

Paavo Pesusienen lisäksi Poliisiopisto-elokuvat aiheuttivat huolta samassa jutussa. Niitäkin katsoin lapsena ja olen aivan kunnossa edelleen.

Mitä mieltä te olette? Saadaanko teillä katsoa Paavo Pesusientä? Entä mikä ajatus teillä on piirretyissä nähtävään väkivaltaan - onko syytä huoleen?

ps. MTV:n Katsomossa Paavo Pesusieni on merkitty S-kirjaimella, eli sopii kaikenikäisille. 

Alapään asiantuntijoiden 4. lukukausi

eevi_sydamenasialla_syksykoulussa14

Tänä syksynä kätilöopinnot ovat käynnistyneet kunnolla. Kätilöksi opiskellaan 4,5 vuotta ja ensimmäiseksi opinnoissa keskitytään sairaanhoitajaopintoihin, koska saamme kaksoistutkinnon valmistuttuamme. Kolme lukukautta olemme perehtyneet ihan sieltä kliinisen hoitotyön perusteista viime kevään mielenterveysteemaan. Vasta tuleva harjoittelumme, joka on meille jo neljäs, on lähempänä omaa alaa, kätilöyttä. En voi uskoa, että jo ensi keväänä olemme harjoittelussa lapsivuodeosastolla! Nyt tuntuu, että aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin. Ei sitä uskonut millään, että tulemme pääsemään tähän pisteeseen, kun aloitin koulun.

Tämä syksy alkoi embryologian kurssilla. Meillä on koulussamme aivan mahtava anatomian opettaja, jonka juttuja jaksaa kuunnella helposti neljä tuntia putkeen. Embryologiassa opiskelimme alkion- ja sikiönkehityksen periaatteita. Kun olen ollut itse raskaana, luin kerran viikossa neuvolasta saamaani vihkosta, jossa kerrottiin mitä vatsassani kasvavalle vauvalle aina tapahtuu. Nyt, kun raapaisimme pintaa syvemmälle alkion- ja sikiönkehtiyksessä, niin aika huolettomaksi sitä tunsi itsensä raskaana ollessaan. Ja tietenkin se on tarkoitus, ettei stressaa. Mutta nyt, kun tieto on lisääntynyt, sitä miettii niitä aikaikkunoita, jonka aikana joku tietty asia täytyy tapahtua, ettei esimerkiksi tule huulihalkiota. Tai kuinka kehityshäiriössä selkärankaan voi jäädä aukko tai se jää kokonaan sulkeutumatta! Muistan ultrassa, kuinka kätilö tarkisti sikiön selkärangan ja tokaisi, että kaunis helminauha. Nyt ymmärrän, miksi se oli niin tärkeä tarkistaa. Kurssin lopuksi esittelimme ryhmissä luokalle erilaisia kehityshäiriöitä, joita voi olla, FAS:ista aivottomuuteen..

Obstetriikassa, eli synnytysopissa tavoitteenamme oli oppia kuvaamaan, milloin raskaus muuttuu matalan riskin raskaudesta korkean riskin raskaudeksi. Sekä tuntea korkean riskin raskauden eteneminen ja sikiön voinnin seurannan keskeisimmissä ongelmatilanteissa. Tavoitteena oli oppia keskeisimmät korkean riskin raskauden uhat raskaana olevalle ja sikiölle. Myös lääketieteelliset kivunlievitysmenetelmät kuuluivat kurssiin. Kävimme läpi epäsäännöllisen synnytyksen yhteydessä olevat riskitekijät ja operatiivisen synnytyksen hoidon. Meillä oli opettajana aivan loistava erikoislääkäri, jonka luentoja jaksoi niin ikään kuunnella mielenkiinnolla. On ihana huomata, kuinka intohimoisia ja fiksuja ihmisiä tällä alalla onkaan. Eikä huumori puutu lääkäreiltäkään. Emätin on luolasto, kohtu kuin rukkanen ja sikiö venkoilee kohdussa kuin rullaverho!

Naisen hoitotyössä olemme päässet tutustumaan gynekologisiin leikkauksiin ja toimenpiteisiin. Aikaisemmin mainitsemani loop-hoito ja siitä katsomamme video sai meidän luokassa silmät selälleen. Olen katsonut pari kertaa saman videon uudelleen, vaikka kipeää se tekeekin. Samoiten teki hallaa katsella kohdunsuita, portioita, joissa oli eriasteisia muutoksia. Luokassa kiersi kuvissakin näkyvät kohdunsuut, joita yksi kaverini luuli aluksi Instagramissa joiksikin hedelmiksi. Kävimme läpi myös monelle naiselle ja perheelle kipeitä asioita, kuten keskenmenoja, lapsettomuutta ja raskaudenkeskeytyksiä. Saimme myös kokemuskouluttajan kertomaan meille hänen tarinansa, joka sai monella kyyneleet silmiin. Naisen hoitotyössä aiheina oli näiden lisäksi rintasyöpä ja pääsimmekin tunnilla sekä laboraatiossa etsimään tekorinnoista kyhmyjä. Ryhmämme on todella aktiivinen ja sen saa innostumaan pienistä asioista. Kerran esimerkiksi luokassa kiersi erilaisia liukuvoiteita ja dilatointiin tarkoitettuja välineitä, joilla huolehditaan emättimen kunnosta, jos se on saanut sädehoitoa. Perhesuunnittelutunnilla luokassa kiersi kansiollinen erilaisia kondomeja, josta yksi kuva kondomien pikkumustasta päätyi samoiten Instagramiin.

Tämä syksy on selkeästi näyttänyt minulle, että olen oikealla alalla. Mitä pidemmälle opinnot etenevät, sitä suuremmaksi tunne vahvistuu. En voisi olla onnellisempi siitä, että pääsin opiskelemaan tähän kouluun! Aivan mieletön tunne. Opiskelu on kaiken lisäksi vielä todella hauskaa. Se vaatii työtä ja tämän kirjoitettua palaankin sohvatyynyjen keskelle lukemaan obstetriikan tenttiin. Olen tyytyväinen itseeni, että lasten nuoresta iästä huolimatta (poika on päälle vuoden kun aloitin koulun), rankoista ajoista, erosta ja muutosta huolimatta arvosanani ovat olleet hyviä ja opiskelumotivaatio on säilynyt! Tietenkin kaikkeen opiskeluun kuuluu niitä vähemmän kiinnostavia juttuja, kuten tähän kuuden tentin sumaankin. Mutta niistä pitäisi päästä yli. Ainakin pussillisella irttiksiä jaksaa tahkoa kuivempaakin materiaalia läpi..jotenkin.

Ps. Aikaisempi kätilöopiskeluun liittyviä postauksia blogista löytyy muutaman kappaleen verran. Voit käydä katsomassa kuvia meidän kanylointilaboraatiosta tai kun olemme harjoittelemassa tikkien ompelemista tekokäsiin. Blogissa on nähty tunnelmia kätilöopiskelijoiden vapaaillasta, jota poiki jauhopeukaloille ohjeet vaginamuffineihin sekä tissikakkuihin. Olen myös kirjoittanut pienen postauksen siitä, miten pääsee opiskelemaan kätilöksi (huom! postaus kirjoitettu 2013, joten jotain on voinut muuttua matkan varrella). Muutama miete on päätynyt myös portfoliosta, joka meidän jokaisen on tehtävä ennen valmistumista. Ja olihan meidän luokkaisista suuri osa osallisena matkasynnytyspäivään, kuten minäkin pienen ryhmän kanssa Mannerheimintiellä.

49 NELIÖTÄ: Lastenhuone

eevi_sydamenasialla_lastenhuone eevi_sydamenasialla_lastenhuone2 eevi_sydamenasialla_lastenhuone3 eevi_sydamenasialla_lastenhuone8 eevi_sydamenasialla_lastenhuone9 eevi_sydamenasialla_lastenhuone4 eevi_sydamenasialla_lastenhuone5 eevi_sydamenasialla_lastenhuone6 eevi_sydamenasialla_lastenhuone7 eevi_sydamenasialla_lastenhuone14 eevi_sydamenasialla_lastenhuone10 eevi_sydamenasialla_lastenhuone11 eevi_sydamenasialla_lastenhuone12 eevi_sydamenasialla_lastenhuone13

Koti on alkanut saamaan lopullisen muotonsa, kun tänään sain verhot ripustettua. Lastenhuone on kutakuinkin valmis. Koska asumme nyt kaksiossa, joutuivat/pääsivät lapset samaan huoneeseen. Omista huoneista muuttaminen samaan huoneeseen jännitti ehkä minua eniten kuin lapsia. Ainoa, jota alkuksi pohdin, oli nukkumisjärjestelyt. Lasten on pakko jakaa huone, vaikka Tuisku onkin aikamoinen yövilli tällä hetkellä. Mutta onneksi Mimmi sammuu nopeasti, jopa metelissä ja nukkuu sikeästi aamuun saakkaa. Tuiksu taas on se herkempi, mutta jotenkin nämä tasapainoittavat toisiansa ja vain kerran Tuisku on herännyt Mimmi käydessä vessassa yöllä. Kai se on totta, että sisaruksen ääniin ei niin herkästi herätä.

Ainoa vaihtoehto pienehköön makuuhuoneeseen oli siis kerrossänky. Tilasinkin samantien sängyn ja paketit tulivat nopeasti viemään tilaa entisestä kodista. Kerrossänkyjä tuntui olevan paljon ja hintahaarukka sahasi satasista mansikoihin. Aluksi tuli pieni paniikki, että miten löydän nätin ja edullisen sängyn, koska sellaista metallista (huojuvaa) hässäkkää en olisi kelpuuttanut. Opiskelevan äidin budjettiin onneksi löytyi 300€ maksava sänky, joka vastasi kriteereitäni: kunhan se on valkoinen ja puusta. Muuttopäivänä kaksi likkakaveriani kasasi sängyn alta aikayksikön, kun olin itse taas miettinyt pääni puhki, että mitä jos sitä ei saada kasaan ennen lasten tuloa kotiin. Siellä se nyt vaan seisoo, kaikilla neljällä jalalla ja on kestänyt hyvin lasten lukuisat retket yläpedille.

Muuten edellisestä kodista lähti mukaan vain puolet leluista, Mimmin matto ja kirjoituspöytä sekä Tuiskun Marimekon verhot. Ihanalta Annalta ostin seinään kiinnitettävän kirjahyllyn ja kattovalaisimen. Annan mies pääsi myös ne laittamaan muuttopäivänä paikoilleen. Lapset saivat omille kirjoilleen oman hyllyn, jossa kummallakin on omia aarteitaan näkyvillä. Ajattelin aluksi, että hylly tarpeeksi korkealle vaan, jotta kukaan ei yletä niihin. Aika nokkelasti Tuisku äkkäsi, että kirjoituspöydän päälle voi mennä seisomaan ja siten napata kirjoja kainaloon. Aika äkäisesti menen väliin, vaikka hylly ei voisi pudota perheen Tarzanin päälle.

Säilytystilan vähyyden vuoksi Tuiskun lelut ovat sängyn alla vetolaatikossa ja Mimmillä kirjoituspöydän istuimessa. Yhteiset junaradat ja legot majailevat Ikeasta ostetuissa laatikoissa kirjoituspöydän ja seinän välissä. Pehmolelut laitoin joskus kauan sitten ompelemaani kääntökassiin. Vaatekaapin päälle mahtuu vielä säilytettävää tavaraa neljään eri pahvilaatikkoon. Pohdin kauan Ikean ostoslistaa tehdessäni, että ostanko valmiiksi kuvioituja säilytyslaatikoita (jotka olivat kalliita) vai päällystänkö itse laatikoita. Saituus vei voiton ja Ikeasta lähti mukaan 10 alle euron pahvilaatikkoa ja kasat lahjapaperia. No, en tiedä, tuliko halvemmaksi, mutta ainakin persoonalliset laatikot miellyttävät.

Mimmillä oli kylässä kaveri viime viikonloppuna. Tytöt saivat leikkiä rauhassa lastenhuoneessa, kun Tuiskulle otettiin omat lelut olohuoneeseen. Pakko lasten on antaa levittäytyä kodissa lelujensa kanssa, vaikka aika tiukka olen aikaisemmin ollut kyseisen asian kanssa. Varsinkin, kun Mimmin koulua alkaa vuoden päästä, niin hänkin tulee tarvitsemaan oman rauhansa tehdä läksyjä. Tosin, mikä onkaan hauskempaa kuin tehdä junarata ruokapöydän alle tai piilottaa miljoonatta kertaa legojan sohvatyynyjen väliin.

Aika hyvin lapset ovat ottaneet jaetun huoneen. Mimmi on ollut innoissaan yläpedistään siitä asti, kun hän kuuli nukkuvansa kerrossängyssä. Tuiksulle taas viritän iltaisin lakanasta oman majan, jotta hän saa nukkua "pesässä". Vielä tähän asti en ole kuullut marinaa "rumasta huoneesta" tai muuta vastalausetta. Jossain vaiheessa sekin on edessä, kun äidin sisustaminen ja ratkaisut eivät enää kelpaa. Siihen asti tämä huone menee näin, kunnes toisin päätetään. Ikä on toinen asia, joka voi tulla sisaruksilla vastaan samassa huoneessa asuessaan, mutta siihen sotaan toivon olevan vielä aikaa.

Lasten uusi elämä muuton jälkeen

Vietimme juuri lasten kanssa ensimmäisen viikonlopun uudessa kodissa, kolmistaan. Monet ovat minulta kysyneet, että kuinka lapset ovat ottaneet muuttuneen elämäntilanteen vastaan. Vielä en edes osaa vastata kysymykseen. Hyvin, näin päällisin puolin. En uskalla vielä huokaista helpotuksesta, että näin helposti tämä olisi mennyt. Voi olla, että kuluvan kuukauden ja arjen käyntiin pyörähtämisen jälkeen ne oikeat tunteet tulevat pintaan.

Torstaina lapset taas lähtevät isän luo viettämään viikonloppua. Koska nyt ei ole muuttoa viemässä ajatuksiani muualle, tulee tuleva viikonloppu tuntumaan oudolta. Lapsistakin voi tuntua oudolta palata vanhaan kotiin, omiin huoneisiin ja tuttuihin nurkkiin, uuden kodin ja jaetun huoneen jälkeen.

Toivon kaikista eniten, että lapsista tuntuu hyvältä. Että he tietävät olevansa rakastettuja, ettei ero ollut heidän vikansa. Haluan, että he tietävät äidin ja isän rakastavan heitä eniten koko maailmassa. Haluan, että he voivat tuntea omistavansa nyt kaksi onnellista kotia, joissa kummassakin on ihan yhtä hyvä olla.

Oma olo uudessa kodissa on aivan erilainen kuin ennen muuttoa. Perjantaina ja lauantaina paistoimme lettuja, ihan vain koska teki mieli. Lauantaina olimme puistossa, kiikuimme ja teimme hiekkalinnoja. Mimmi sai ystävän luoksensa kylään. Pikku Prinsessa pyöri aina välillä telkkarissa. Iltasadut luettiin kummankin vuoteessa.

Sunnuntaina jaksoimme lähteä ulos kaksikin kertaa, joka on aika hyvin sunnuntain laiskaan olotilaan. Yritän antaa lapsille kaiken huomioni ja aikani, sen mitä he vaativat ja tarvitsevat. Tiedän edelleen olevani sen oman viikonlopun tarpeessa, vaikka tuleva oma aika meneekin tentteihin lukiessa. Mutta nyt tiedän voivani olevani taas parempi äiti. Jaksan olla enemmän läsnä ja lapset kyllä ottavat kaiken huomion vastaan.

Tuiskulla on ollut nukkumaanmeno aikamoista hulinaa jo jonkin aikaa. Nyt muuton jälkeen on ollut muutama ilta, jolloin hän on nukahtanut nätisti omaan vuoteeseen. Mimmi on oma temperamenttinen itsensä, mutta varmasti hänkin reagoi osin elämänmuutoksen takia. Muuten he edelleen jaksavat hymyillä, olla ehtymättömiä papupatoja ja päiväkodista ei ole tullut hälyttäviä uutisia. Pystyn paremmin mielin keskittymään kouluun kun tiedän, että lapsilla on hyvä olla. Jätän Tuiskun kylpyammeeseen keräämäni viikkausta odottavat vaatteet mielelläni vielä seuraavaan päivään, kun toisena vaihtoehtona on kaksi muksua kainalossa, kädet minun ympärilläni ja kummallakin niin paljon asiaa minulle.

Uskon vahvasti, että tämä elämänmuutos kääntyy hyväksi. Olen valmis ottamaan takapakkia vastaan, mutta uskon omiin lapsiini. He ovat reippaita, näyttävät suoraan tunteensa ja kertovat kyllä mitä haluavat. He ovat sisukkaita. Lapsilla on määrätietoisuutta, positiivisuutta, elämäniloa ja rakkautta itsessään ja ympärillään. He pärjäävät. Heillä on tukenaan rakastavia ihmisiä.

Vaikeinta on tietysti vastata miksi-kysymyksiin. Niitä on vielä edessä. Yksi sellainen jo tuli maanantaina aamulla. Niihin täytyy meidän vanhempien vastata samalla tavalla. Antaa tietoa, mutta sen, mitä niin pieni pystyy sisäistämään. Ja tukea. Sitä he tarvitsevat kaikista eniten. Lapset tarvitsevat turvallisen ympäristön, jossa voivat näyttää kaikki tunteensa ja kysyä kysymykset - ja saada vastaukset.

eevi_sydamenasialla_lastenkanssa

Alapään asiantuntijat

Nyt voisin pienen varoituksen sanaisen sanoa kuvista, että kaikista herkimmät voivat varmaan skipata suoraan tekstiin tai olla lukematta koko postausta. Ja vaikka blogissani ei ole koskaan typeriä kommentteja tullut, niin niitä ei nytkään kaivata. Turha siis provosoitua. Kyseessä on kätilökoulutukseen käytettävää materiaalia, joiden avulla harjoittelemme naisen hoitotyötä. Kaikki kuvissa nähdyt asiat ovat täysin ammatillisia ja opetusmateriaalia. Blogissani on jo nähty vaginamuffineja ja tissikakkuja, joten pienellä jännityksellä julkaisen.. Katsotaan, kuinka käy.

eevi_sydamenasialla_papa eevi_sydamenasialla_papa6 eevi_sydamenasialla_papa5 eevi_sydamenasialla_papa4 eevi_sydamenasialla_papa3 eevi_sydamenasialla_papa2 eevi_sydamenasialla_papa7 eevi_sydamenasialla_papa10 eevi_sydamenasialla_papa11 eevi_sydamenasialla_papa8 eevi_sydamenasialla_papa9 eevi_sydamenasialla_papa12

Kätilöopinnoissa ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että edessä on naistentautien harjoittelu. Tästä eteenpäin katse on juuri kätilöydessä. Kaikki harjoittelut tulevat liittymään tulevaan ammattiini, kuten koko ajan kasvamassa määrin opiskelut ja aihepiirit. Ja se tarkoittaa hurjaa hyppäystä juuri sinne, mistä tässä opiskelussa on kyse: naisen hoitotyö. Eikä meistä kukaan luokassa voisi olla enempää innoissaan, koska tätä ollaan odotettu pitkään ja hartaasti.

Minulta on aina aika-ajoin kysytty, koenko olevani oikealla alalla. Myönnettävä se on, että mitä pidemmälle opinnot etenevät, sitä suuremmaksi innostus alaa kohtaan kasvaa. Nyt, kun harjoitteluni kohdistuvat kätilön työhön entistä enemmän, niin odotan pääseväni työskentelemään naisten hoitotyön parissa. Tietysti eniten odotan raskauden hoitoa, synnytyksiä ja lapsivuodeaikaa, mutta seuraavaa harjoitteluani odotan mielenkiinnolla.

Koulussa olemme koko syksyn käyneet läpi embryologiaa, eli alkion ja sikiön kehittymistä. Olemme käsitelleet gynekologisia syöpiä, perhesuunnittelua, lapsettomuutta, keskenmenoja, raskaudenkeskeytyksiä, seksuaalisuuden puheeksiottamista ja obstetriikkaa, eli synnytysoppia. Kaikki tunnilla käydyt asiat ovat olleet toinen toistaan mielenkiintoisempia ja jano tietää lisää, kasvaa. Minua jännittää, mitä kaikkea tulevassa harjoittelussa voikaan tulla vastaan, minkälaisia naisia, tarinoita ja syitä hakeutua hoitoon.

En ole koskaan ajatellut, että minua hirvittäisi kätilön ammattiin kuuluvat asiat. Sisätutkimukset ovat esimerkiksi yksi perustutkimuksista. Suhtautumiseni kyseisiin tutkimuksiin on täysin ammatillinen. Ne ovat mielenkiintoisia asioita, mutta ammatillisesti. Olemme katsoneet tunneilla erilaisia videoita. Silmät sai levälleen kohdunkaulan loop-hoito, jossa kohdunkaulankanavan suulta poistetaan sähkösilmukkahoidolla muuttunut kudosalue. Kyllä sen videon jälkeen oli tunne, että itseääkin sattui. Joku tässä alassa vaan on, että se tuntuu omalta, joten sitäkin videota tuli katsottua hieman kauhuissaan, mutta kiehtoutuneena.

Parasta koko opiskelussa on luokallinen omanlaisia, mutta mahtavia tulevia kätilöitä. Joskus koulun käytävät raikuvat naurunremakasta ja rivoilta tuntuvista jutuista. Keidenkään muiden kanssa samanlaisia asioita ei tulisi puhuttua. Tämä ammatti varmaan vaatii tietynlaisen huumorin ja avoimuuden omaamista vastapainoksi. Mutta mitä tulee opiskeluun ja näiden asioiden kohtaamiseen, meillä on huippuryhmä! Olemme kaikki todella hyviä koulussa, otamme nämä asiat ammattitaitoisesti ja kiinnostuneina vastaan.

Oikeassa potilaskontaktissa nämä asiat otetaan ammatillisesti ja potilaan yksityisyyttä suojellen. Kuvissa nähtävä papa-kokeen ottaminen on osa tulevaa työtäni. Jotenkin sitä on harjoiteltava. Itsehän pidän näitä asioita niin mielenkiintoisina ja siksi jaan ne täälläkin, koska luulen teitä muutamia kiinnostavan kätilöksi opiskelu. This is how we do it!

Matkasynnytyspäivä

eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva2 eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva5 eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva6 eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva3 eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva4 eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva7 eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva8 eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva9 eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva10

Perjantaina 10.10 järjestettiin Matkasynnytyspäivä. Matkasynnytyspäivä oli kätilöiden kannanotto pinnalla oleviin suunniteltuihin muutoksiin synnytysosastojen osalta - ja koko synnytyskulttuuriin Suomessa. Ja saihan tähän päivään osallistua muutkin, kuin pelkät kätilöt tai kätilöopiskelijat. Tällä hetkellä synnytyksiä hoitaa Suomessa 27 sairaalaa. Suomessa olisi 1.6.2015 sosiaali- ja terveysministeriön aloitteesta enää 20 synnytyksiä hoitavaa sairaalaa. Siis vain 20 paikkaa synnyttää maassa, jossa syntyi viime vuonna 58 000 lasta. Vuonna 1975 Suomessa oli 62 synnytysyksikköä. Kaikki alle 1 000 synnytystä vuosittain hoitavaa osastoa ovat lakkautusuhan alla.  Se tarkoittaa sitä, että uhan alla ovat Kemi, Salo, Porvoo, Lohja, Oulainen, Mikkeli ja Savonlinna. Matkasynnytysten osuus on lisääntynyt viime vuonna jopa 20 prosenttia edellisvuoteen nähden. Määrä on kasvanut erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomessa. Kasvu johtuu pidennetyistä matkoista sairaalaan, mutta myös siitä, että ruuhkaisissa sairaaloissa äitejä kehoitetaan pysymään kotona entistä pidempää. Ei ole yksinkertaisesti resursseja ottaa synnyttäjiä vastaan! Jos nyt vuosittain matkalle syntyy 150 lasta, niin miten sen jälkeen, kun suunnitelmissa on lakkauttaa 7 laitosta? Fakta on, että kaikissa sairaanhoitopiireissä on yhtä suuri riski joutua synnyttämään tien päälle.

23.9 Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi tiedoitteen, Päivystysasetuksen päivityksellä taataan hoidoin laatua ja turvallisuutta. "Synnytyksiä koskevia edellytyksiä tiukennetaan potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Synnytystoiminta sairaalassa edellyttää vähintään noin 1000 synnytystä vuodessa. Tällä turvataan hyvä valmius hätätilojen hoitoon. Pitkien välimatkojen alueilla saatetaan tarvita pienempiäkin synnytyssairaaloita, jotta hoito olisi saavutettavissa kohtuullisessa ajassa. Sosiaali- ja terveysministeriö voi tarvittaessa myöntää poikkeusluvan sairaalalle, jossa on alle 1000 synnytystä vuodessa, jos palvelun saavutettavuus tai potilasturvallisuus edellyttää sitä. Myös tällöin sairaalan on täytettävä asetuksen edellyttämät vaatimukset henkilöstön osaamisesta ja riittävyydestä. Sairaalassa on oltava välitön valmius hätäkeisarileikkaukseen ja muun muassa lastenlääkäripäivystys. Matkasynnytyksiä pyritään vähentämään synnytyssairaaloiden äitiyspoliklinikoiden ja alueiden neuvoloiden tiiviillä yhteistyöllä.

Päivystystoiminnan potilasturvallisuudella on suuri merkitys väestön terveydelle ja terveydenhuollon kokonaiskustannuksille. Asetus luo valtakunnallisesti yhtenäisen pohjan päivystyshoidolle ja mahdollistaa laadukkaat palvelut väestölle paikallisesti ja alueellisesti. Tavoitteena on, että terveyskeskuksissa on edelleen iltavastaanottoja ja viikonloppuvastaanottoja, jotta lievät sairastumiset voidaan hoitaa lähellä asukkaita." Ei siis synnytyksiä, joissa on kahden ihmisen elämästä kiinni. Synnytysosaston lähtiessä sairaalasta lakkaa muutamassa vuodessa myös naisten- ja lastenosasto, jonka jälkeen sairaala onkin jo niin pieni ettei sitä kannata ylläpitää ollenkaan.

Perustelut tulevaan muutokseen ovat säästöt ja potilasturvallisuuden lisääminen. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd) vastaa matkasynnytysten kasvavaan määrään mahdollisella ensihoidon ammattitaidon lisäämisellä. Susanna sanoo, että: "Pitää olla kyky vastata tilanteeseen, jos sairaalaan ei ehditä. Oltiinpa sitten tien poskessa tai parkkipaikalla, terveydenhuollon ammattilaisia pitää saada paikalle. Olen kuullut, että varsin paljon näihin tilanteisiin on jouduttu". Kyllä, jopa 150 lasta syntyi matkalla sairaalaan. Varsin paljon, siis. Fakta on, että ensihoitajat opiskelevat synnytysoppia ja naistentauteja tällä hetkellä yhden opintopisteen verran. Se tekee 27 tuntia. Kätilöksi opiskellaan 270 opintopistettä, joka tekee 4,5 vuotta, eli 7 290 tuntia. Siinä on todella monta tuntia enemmän tietoa ja taitoa valmistautua synnytyksessä mahdollisiin komplikaatioihin. Onhan ne isätkin joskus joutuneet toimimaan kätilöinä, mutta niissä tapauksissa hyvin on käynyt vain siksi, koska vauva on syntynyt ilman komplikaatioita.

Huovinen toteaa myös seuraavaa: "Nykytilanteessa meillä on kahdenlaisia sairaaloita: niitä joissa apu on lähellä ja niitä joissa näin ei ole välttämättä aina. Tätä tilannetta ei voida seurata sivusta." Tähän väitteeseen vastaa Porvoo: "Synnytys on turvallista myös pienessäkin yksikössä". Vaikka Porvoossa synnytetäänkin piirun alle tuhat synnytystä vuodessa, ei se tee ammattitaidosta, valmiuksista tai resursseista yhtään huonompaa. Huovinen vetoaa siihen, että on ihan eri asia hoitaa vuodessa 300 synnytystä kuin hoitaa tuhansia synnytyksiä. Niin, on ihan eri asia hoitaa synnytys kätilön toimesta, joka opiskelee ammattiaan 4,5 vuotta, kuin laittaa tilalle ensihoitaja, joka on opiskellut synnytysoppia 27 tuntia! Pahimmassa tapauksessa edes ambulanssi ei ehdi paikalle ja äidin apuna on pelkkä isä, tukihenkilö tai taksikuski. Porvoossa on kaikki valmiudet synnytyksiin: "Sairaalassamme on valmius hätäkeisarileikkaukseen anestesialääkärin ja gynekologin päivystäessä sairaalassa. Lastentautien erikoislääkärin vasteaika on asetuksen mukainen, ja erikoislääkäri on usein jo vastaanottamassa syntyvää lasta." Porvoossa hätäsektio voidaan tehdä kymmenessä minuutissa. Esimerkiksi Porvoon kohdalla lakkautuksen vetoaminen ammattitaitoon on tökeröä. Eihän tässä ole muusta kysymys kuin säästöistä, joita niin kipeästi halutaan lapsiperheiden kustannuksella tehdä. Raha puhuu, ei perheiden oikeudet tai äidin ja lapsen turvallisuuden takaaminen synnytyksissä.

Eilen tosiaan seisoimme Mannerheimintiellä omien kylttiemme kanssa. Saimme paljon hymyjä, tööttäyksiä ja peukkuja. Myös muutama tuli juttelemaan kanssamme. Kun on kyse näin tärkeästä asiasta, on ehdottoman tärkeää levittää tietoa muille. Kaikki eivät ole varmaan kiinnittäneet huomiota siihen, että Hus kaavailee Kätilöopiston sairaalan sulkemistaKätilöopistolla synnytyksiä tapahtuu vuosittain yli 7 000. Nyt nämä halutaan siirtää Jorviin, jossa vuosittain syntyy noin 4 000 lasta. Tähän päälle kun lisätään vielä Porvoon melkein 1 000 synnyttäjää. Synnytyksiin ei vain voi olla jonoja. Kun se alkaa, niin se alkaa. Kätilöopiston sairaalan kohta on vielä vain keskusteluasteella, mutta iso metelihän siitä nousee.

Eniten ihmettelen sitä, että koska tässä asiassa mennään lapsiperheiden tasolle. Missä vaiheessa mietitään sitä oikeaa elämää ja tilanteita, joita synnyttäjillä on vastassa. Kun koko ajan puhutaan säästöistä ja potilasturvallisuudesta, unohdetaan se elämä lapsiperheiden kodissa. Unohdetaan se, että kyse on uuden perheenjäsenen syntymisestä. Pienen ihmisenalun, joka on täysin synnytyksen hoitavan ihmisen armoilla. Vaikka naisen keho onkin luotu synnyttämään, ei sekään mikään ihmekone ole siinä suhteessa, että synnytysyksiköitä lakkauttamalla evoluutio pitäisi huolen, että naisista muovautuu itsenäisesti tienvarsiin synnyttäviä.

Ei voida olettaa, että synnyttäjät osaavat hakeutua sairaalaan juuri oikealla hetkellä. Tai siellä matkalla synnyttäneillä on erikoiskoulutusta saanut ensihoitaja-kätilö, joka pystyy hoitamaan ambulanssissa synnytyksen. Tai ettei matkalla tapahdu vakavia komplikaatioita. Jos komplikaatio tapahtuu, on sen nopea ensihoito erityisen tärkeää. Ambulanssissa tai auton takapenkillä ei voida vastasyntyneen tehohoitoa antaa! Kun vastasyntyneellä on hätä, ei siihen auta 120 kilometrin tuntivauhti matkalla sairaalaan. Kukaan ei voi korvata perheelle sitä surua, jos synnytyksessä käy huonosti. Yksikään säästetty euro synnytysyksiköiden sulkemisessa ei helpota vaikeasti vammautunutta tai jopa synnytykseen kuollutta lasta! Eikä todellakaan voida olettaa, että pidentämällä kätilöiden koulutusta puolella vuodella, saamme siinä ekstraherkistyneen kuulon kuulemaan äidin äänestä, koska vauva syntyy, tai ennustajan taitoja arvioimaan, koska sairaalaan täytyy oikeasti tulla.

Kuka maksaa perheille hotellihuoneen, kun äidin on muutettava pois omasta kodistaan synnytyksen lähentyessä? Kuka hoitaa muita sisaruksia sillä aikaa? Kuka maksaa perheelle, kun isä haluaa ottaa palkatonta lomaa ollakseen kumppaninsa vierellä?  Kuka lohduttaa äitiä, joka pelkää pitkiä matkoja sairaalaan? Mikään päivystysasetus ei lisää yhdenkään synnyttäjän mielenrauhaa. Mustaa valkoisella kirjoitetut sanat potilasturvallisuudesta eivät lämmitä äidin mieltä, joka ei saa synnyttää omalla paikkakunnallaan, vaan joutuu matkustamaan monta kilometriä autossa. Äidin raskauden aikainen stressi lisää vain vauvan stressitasoa. Se on aivan todistettua. Potilasturvallisuuden nimissä Suomeen syntyy entistä enemmän jo valmiiksi stressaantuineita lapsia.

Synnytys on ainutlaatuinen tapahtuma. Se koskettaa monia ihmisiä perheen ympärillä. Synnytyksestä tulisi tehdä turvallinen ja ainutlaatuinen tapahtuma kaikille. Myös kätilöille. Yksikään kätilö ei halua synnytyksistä liukuhihnatyötä. Kätilön tulisi saada olla lähellä synnyttäjää, ajan kanssa. Vaikka en ole ollut mukana vielä yhdessäkään synnytyksessä, on minulle aivan selvää, miksi haluan kätilöksi. Haluan olla mukana, kun kahdesta ihmisestä tulee perhe. Haluan olla jakamassa sen ilon. Nähdä vastasyntyneen ensimmäiset henkäykset. Haluan nähdä vanhempien kasvoille nousevan hymyn. Tahdon olla se, johon vanhemmat ovat luottaneet. 

Näissä asioissa ei saa katsoa vain lukumääriä tai euroja. Nyt on kyse perheistä! Syntyvää lasta ei kiinnosta, kuinka paljon säästettiin sulkemalla taas yksi synnytysyksikkö. En usko, että tulevaisuudessa tullaan kiittelemään kauniisti synnytysten keskittämistä. On lottovoitto syntyä Suomeen. Niin ne sanovat. Onko se, jos suunta on tämä?

49 neliötä: KEITTIÖ

eevi_sydamenasialla_keittiö6 eevi_sydamenasialla_keittiö5 eevi_sydamenasialla_keittiö3 eevi_sydamenasialla_keittiö eevi_sydamenasialla_keittiö4 eevi_sydamenasialla_keittiö2 eevi_sydamenasialla_keittiö7 eevi_sydamenasialla_keittiö9 eevi_sydamenasialla_keittiö10 eevi_sydamenasialla_keittiö11 eevi_sydamenasialla_keittiö12 eevi_sydamenasialla_keittiö13

Muuton jälkeen pieni kotihiiri ja fiilistelijä on nostanut päätänsä. En ole aiemmin kokenut olevani innostunut sisustaja, enkä selaile inspiraation puutteessa pinterestin kuvia tai sisustusblogeja. Kaikki omistamani huonekalut ovat kerääntyneet aina tarpeen tullessa ja hiljalleen. Ompelukausina olen surautellut jos monen monta tyynyä tai rahia. Sisustusmentaliteetiltani olen aika fiiliksen mukaan menevä. Tykkään väreistä, mutta myös mustavalkoisesta tyylistä. Kyllähän mulla on aikalailla selkeä tyyli täällä, mutta sen sanoittaminen on vaikeaa. Ehkä joku huvikumpu sopisi parhaiten?

Nyt uudessa asunnossa käyneet ystävät ovat heti sanoneet, että koti näyttää aivan minulta. Ja todella, täällä on kotoisaa ja juuri sellaisia asioita, mistä tykkään. Huomaamattani olen tehnyt itselleni ja lapsille viihtyisän oman kodin - lyhyessä ajassa. Kaikki palaset vain tuntuivat heti loksahtaneen muutossa paikoileen. Siksi minun on aivan pakko tehdä tästä 49 neliön kaksiostamme oma postaussarja, alkaen avokeittiöstäni.

Varsinaisesti en ole mikään keittiön hengetär. Juuri tälläkin hetkellä syön niin simppeliä ja idioottivarmaa tonnikalapastaa. En siis käytä keittiössä tunteja tehdessäni ruokaa. Korvapuusteissa minulla menee pisin aika. Vaikka nautinkin ruoasta, en halua käyttää sen tekemiseen paljoa aikaa. Mutta nautin kauniista keittiöstä. Kauniissa keittiössä on kivempi tehdä ruokaa. Ja tässä kaksiossa avokeittiön ulkonäöllä on iso merkitys. Mitään tiskivuoria ei saa jättää liian pitkäksi aikaa esille, koska ne näkyvät heti sohvalla maatessa.

Edellisen asunnon keittiöön verratessa fiiliksen nostaa keittön puiset tasot ja kaappien ovet. Materiaalien ja vetimien päälle en ymmärrä, mutta nämä ovat omaa silmää miellyttävät. Tilaa löytyi kumma kyllä hyvin meidän astioille ja kattiloille. Ja löysimpä aiemmin tällä viikolla yhden kaapin keittiöstä, joka oli aivan tyhjä! Jotenkin onnistuin sivuuttamaan yhden kaapin kokonaan. Tilaa puuhata keittiössä ei ole oikeastaan yhtään vähempää kuin aikaisemmin. Hyvin tuossa ruoanlaitto sujui ja varmasti lasten kanssa leipominen (kunhan olen psyykannut itseäni tarpeeksi) onnistuu ruokapöydässä.

Avokeittiön tähti on Ikean yksi halvimmista ruokailuryhmistä: oranssit kokoon taitettavat tuolit ja päänvaivaa aiheuttanut valkoinen pöytä. Pöydästä meinasin ruuvata jo yhden ruuvin läpi, ohjeista huolimatta. Sain yksin vain yhden jalan pystyyn, kahden tyttökaverin kanssa tapeltiin pystyyn kaksi lisää ja luokkakaverin aviomies sai viimeisen jalan. Muuttopäivänä pöytä seisoi tukevasti neljällä jalalla. Annalta ostamani salmiakkikuvioinen kaitaliina ja ystävän tuomat kukat sopivat mielestäni pöytään kuin nakutetut. Mariskoolit pääsivät taas korkeuksiin tilanpuutteen vuoksi. Lapsuudenkodista mukanani kulkeneet taulut ovat aina olleet minulla keittiössä. Hyvin sopii pöydän päähän myös lasten Tripp Trapp, joka on hankittu Mimmin ollessa pieni. Kaksi pientä lisäystä puuttuu keitiöstä, materialistisena ihmisenä kun olen toivonut tuparilahjoja, jotka ovat elintärkeitä.

Mitä tykkäätte?