Paavo Pesusienen puolesta

Meidän perheen yksi ehdoton suosikkipiirretyistä on Paavo Pesusieni. Minua henkilökohtaisesti Paavo on naurattanut jo ennen lapsia. Digiboksille tallentui siis luonnollisesti lasten saamisen jälkeen 19 jaksoa Paavoa. Nyt sitä katsotaan kolmistaan. Paavo Pesusieni on hieman yksinkertainen ja nauravainen hampurilaisravintolan työntekijä. Paavolla on paras kaveri, meritähti Patrick ja naapurissa asuu mustekala Jalmari. Paavon pomo, Johtaja Einari Rapu, on saita Ravunkuoren omistaja, joka ei voisi pitää ravintolaansa pystyssä ilman Paavoa. Välillä ohjelmassa nähdään Paavon ja Patrickin ystävä, orava Sanna, sekä Johtaja Ravun perivihollinen, Plankton.

Meistä Paavo on hauska ja viihdyttävä. En ole ajatellut, etteikö Paavo sopisi Tuiskulle, joka täytyy kohta kolme vuotta. Hämmentävästi törmäsin Facebookissa Iltalehden artikkeliin, jossa kansanedustaja on huolestunut Paavo Pesusienestä. Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd) mielestä Paavo on yllättävän väkivaltainen piirretty. Kymäläisen mielestä Paavossa "saadaan köniin" tai vasaralla päähän. Itse näitä yhdeksäätoista jaksoa katsoneena en allekirjoita Paavo Pesusienen väkivaltaisuutta. Yhden lehtijutun löysin, jossa esitettiin tutkimustuloksia Paavo Pesusienen haitallisuudesta lapsille. Piirretyn väkivaltaisuudesta ei puhuttu, vaan ohjelman nopeatempoisuudesta ja mielikuvituksellisuudesta, joka vaikuttaa lapsen rauhoittumiseen. Mutta mielestäni ajatus: "laita lapsi television eteen rauhoittumaan" (itse tähän myös joskus syyllistyn), ei ole niin tehokas ratkaisu minkään ohjelman kanssa kuin esimerkiksi lapsen syliin ottaminen ja kirjan lukeminen yhdessä.

Omat lapseni ovat (kohta) 3- ja 6-vuotiaita. Aikuinen on se, jonka tulee tukea ja tarjota lapsen hyvä kasvu. Me esimerkiksi katsotaan elokuvia ja piirrettyjä yhdessä. Melkein kaikessa on väkivaltaa jollain muotoa. On hyviä ja pahoja ihmisiä. Ja se on osa todellisuutta. Ei meillä esimerkiksi jaksettaisi katsoa pelkästään Kaapoa (vaikka kiva sarja sekin) tai Seikkalija Samia, jossa (anteeksi) tyhjyyteen tuijottava poika pomppii pelottavan jäniksen kanssa. Hyvän ja pahan teema tulee jo lastenkirjallisuudesta. Väkivalta on osa myös piirrettyjä. Sen päätarkoituksena on opettaa, aikuisen tukemana. Mutta väkivalta voi olla myös viihdettä. Itse ainakin katsoin lapsena Kelju K Kojootin päälle tippui alasimia tai räjähteitä - ja nauroin päälle. Eikä minusta tullut mitenkään väkivaltaa ihannoiva.

On minun tehtäväni sanoittaa esimerkiksi televiosiossa nähtyjä asioita, joita lapsi ei ymmärrä. On minun tehtäväni kertoa, mikä on oikein ja mikä väärin. On myös minun tehtäväni kertoa, että väkivaltaa on olemassa. Pelkkä pumpulissa kasvattaminen ei ole mitenkään hyödyllistä lapselle. Sama kuin jättäisi tulevaisuudessa seksitä puhumisen koulun biologian tunnille. Lapset ja nuoret tulevat saamaan tietonsa jotakin kautta, jos ei kotoa. Päävastuu niistä puhumisesta on vanhemmilla. Vaikka meillä katsotaankin Paavo Pesusientä, ei lapseni ole yhtään sen fanaattisempia väkivaltaan kuin muutkan lapset. Se, että sisarukset tappelevat keskenään ja joskus lyövät toisiaan, ei johdu televisiosta. Lapset kasvavat ja kokeilevat rajojaan, oli heidän virikkeensä mitä tahansa. On aikuisen tehtävä kasvattaa, sanoittaa tunteet ja keskustella, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Mielestäni Kymäläinen unohtaa sen, että paljon riippuu lapsen temperamentista ja kyvystä imeä ympärillä tapahtuvia asioita. Toiset ovat herkempiä asioille kuin toiset. Kotoonta ne toimintatavat tulevat. Vanhemmilta lapset oppivat paljon. Jo sitä, kuinka toisia ihmisiä kohdellaan ja onko väkivalta oikein. Sehän riippuu vanhemmista, miten lapsen annetaan käyttäytyä. Jos lapseni leikkisivät sotaleikkejä, niin tottakai seuraisin sivusta, mihin leikki johtaa. Mutta kyllä minäkin lapsena pelastin Barbien vaarasta Kenin avulla, joka tappoi lopulta taistelun jälkeen ilkeän noidan. Jos joku käyttäytyisi minun lapsiani kohtaan väkivaltaisesti, niin en ensin ajattelisi: "se on varmasti katsonut Paavo Pesusientä", vaan ensimmäisenä miettisin vanhempia ja millaista käyttäytymistä he hyväksyvät. Se, että lapsen kasvatus olisi jotenkin televiosion tai koulun vastuulla/syytä/harteilla, on edesvastuutonta käyttäymistä aikuisilta. Varmasti lapsi tuntisi itsensä turvattomaksi ja alkaisi hakemaan huomiota erilaisilla tavoilla (väkivaltaisestikin), jos aikuinen ei olisi läsnä vaan lapsen päivät menisivät television äärellä.

Paavo Pesusienen lisäksi Poliisiopisto-elokuvat aiheuttivat huolta samassa jutussa. Niitäkin katsoin lapsena ja olen aivan kunnossa edelleen.

Mitä mieltä te olette? Saadaanko teillä katsoa Paavo Pesusientä? Entä mikä ajatus teillä on piirretyissä nähtävään väkivaltaan - onko syytä huoleen?

ps. MTV:n Katsomossa Paavo Pesusieni on merkitty S-kirjaimella, eli sopii kaikenikäisille. 

1 kommentti

  1. Mun mielestä jutun pointti oli se että ikärajoja ei ilmaista selkeästi. Tästä olen samaa mieltä. Minun tv tuijottajani on 2v ja välillä kaikille saliitut tai perheleffat saa tämänkin tuijpttajan pelkäämään. Mulle tuli mieleen että edustaja on lienee kasvattanut lapsiaan telkkarilla ja nyt iski huono omatunto ja tämä pitää kieltää ettei muille käy samoin

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!