Yksin ja yksin lasten kanssa

eevi_sydamenasialla_illalla eevi_sydamenasialla_illalla2 eevi_sydamenasialla_illalla3 eevi_sydamenasialla_illalla4 eevi_sydamenasialla_illalla5

Taas se oma viikonloppu vain meni. Olen alkanut tottumaan tähän yksinoloon. Huomaan jo kaipaavani sitä. Osaan jo nauttia sitä ja tiedän joka solullani tarvitsevani sitä. Keskiviikkoillat ovat tiukimpia, kun tiedän saavani taas omaa aikaa seuraavasta illasta lähtien, mutta ikävä lapsia kohtaan on samalla suuri. Kun on maanantai-ilta ja tiedän lasten tulevan seuraavana päivänä kotiin, olen samalla innoissani ja aina ihmettelemässä, kuinka nopeasti aika taas meni. Menikö se liian nopeasti? Sainko mitään aikaiseksi? Olenko levännyt vai väsyneempi?

Yhdeksän päivää putkeen yksin lasten kanssa (miinus yksi ilta lasten ollessa isällä) vie veronsa. Lasten kanssa arki on pyörähtänyt aika hyvin käyntiin. Kädet täynnä koen olevani kaikki arki-illat, mutta silti arki sujuu ihan mukavasti. Yksin oleminen ilman lapsia on vain ollut asia, johon on pitänyt tavallaan tottua. En ole nimittäin koskaan ollut näin paljoa erossa lapsistani. Ihmettelen välillä, miten olen siihen pystynyt. Olen tottunut taas olemaan yksin lasten kanssa arjet. Olen asunut yksin lasten kanssa vauva-ajat, vaikka olimme lasten isän kanssa yhdessä. Silloin hoidin suurimman osan perheen pyörittämisestä. Viikonlopun mittaiset iritotot ovat olleet ainoita pisimpiä taukoja lapsista. Muuten olen kuuden vuoden ajan omistautunut lapsilleni. Kun muutimme tänne ja aloitin koulun, niin omaa aikaa oli todella vähän meillä kummallakin, arki piti järjestää uudelleen ja kaikki vaati paljon totuttelua. Homma pyöri paljon lasten ympärillä.

Meidän lapset eivät ole sieltä rauhallisimasta päästä. Mutta kuka lapsi olisi. He tarvitsevat paljon huomiota ja ottavat osansa kun vain pystyvät. Joskus käsiä tuntuu olevan heidän kanssaan liian vähän ja joskus taas jaettu syli riittää. Välillä koen piston sydämessäni, kun ilta menee pyykkihuoltoon, ruoanlaittoon tai siivoamiseen. Välillä on koulujuttuja, tenttejä tai harjoittelu väsyttää. Joskus kaipaan vierelleni sitä toista, joka jakaisi vastuun kanssani, ottaisi joskus ohjat ja tekisi sen makaronilaatikon puolestani. Moni asia on erilaisempaa, kun on yksin lasten kanssa. Moni asia täytyy suunnitella etukäteen ja kaupassa saan käydä aina hakemassa jotakin pientä päivittäin.  Sain selkäni kipeäksi, kun kerran kävimme kaupasssa Tuisku tarakalla ja Mimmi kävellen. Siksi kaupassa käyn ilman lapsia aina koulupäivän tai harjoittelun jälkeen.

Samalla kuitenkin koen olevani onnellisempi kuin pitkään aikaan. Olen onnellinen voidessani hoita lapseni yksin ja olen onnellinen voidessani saada olla yksin. Asiat on aina järjestettävissä. Mikään ei ole katastrofaalisesti muuttunut. Kaikesta selviän ja kaiken saan hoidettua. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole. Toki olen illalla väsynyt, kun olen saanut lapset petiin ja itse rojahdan sohvalle. Mutta kun huomaan selvinneeni taas yhdestä askareesta, lapset tulevat halaamaan ja kaikilla on hyvä olla, niin tiedän selviytyväni yksin.

Selviydyn yksin lasten kanssa ja selviydyn yksin ilman lapsia. Mikään ei ole mahdotonta. Väsyttävää se voi välillä olla ja rankkaakin, mutta ei mahdotonta. Kotihiirenä ja sosiaalisena ihmisenä päivän läpikäyminen sohvalla maatessa toisen kanssa olisi tietysti mitä ihaninta. Mutta enhän mie aivan yksin aina ole. Sen takia puhelimen toisessa päässä on ystävät ja illan viihdyttäjäksi on valitettavasti muodostunut Siskoni on noita. Välimatka ystäviin on pitkä, joka yksinäisinä iltoina raastaa ja sitä vaipuu johonkin horrokseen peiton alle, mutta siksi itsekin tulee otettua ekstempore-reissuja vaikka Kotkaan tai Helsinkiin. Seuraavana viikonloppuna en tule olemaan yksin, kun tupa täyttyy Tuiskun synttärivieraista ja kahdesta yökyläilijästä. Sen jälkeen koittaakin omat tuparini, jolloin yksin ei tule pahemmin oltua.

Hyvin tämä arki menee, yksin ja yksin lasten kanssa. Tästä olen onnellinen.

5 kommenttia

  1. Täällä kyyneleet silmissä luen kirjoitustasi. Kuin suoraa minun kynästäni. Onhan tää arki melkoista mutta kyllä me pärjätään, yksin ja yksin lasten kanssa!
    Ihanaa joulun odotusta sinulle ja lapsille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos niin paljon, Taika! Kyllä me pärjätään! <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä sitä vaan kuin ihmeen kaupalla jostain ne voimansa ammentaa. Mä oon aina putkeen 13 päivää yksin lapsen kaa ja sit se käy 2 päivää isällään. Joskus ne kaks päivää on pitkiä ku nälkävuosi ja joskus tuntuu et moni asia jöi hoitamatta/tekemättä. Kaikkeen ilmeisesti tottuu. <3

    VastaaPoista
  4. Oho, sulla on pitkä putki! Mutta niinhän se on, että kaikkeen tottuu. Saatko muuta apua tuon 13 päivän aikana? :-) Tsemppiä ja ihanaa joulua! <3

    VastaaPoista
  5. Oikeestaan ainut apu mitä saan on mun äiti jos se vaikka käy täällä kylässä tai me käydään siellä. Onhan sekin parempi et on ees joku toinen aikuinen lähellä. Muuten asioiden hoidot yms hoidan lapsen kaa.. hoitoajatkin on just mun työajat. Päivätyö 5päivänä viikossa.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!