Elämän arvaamattomuudesta

eevi_sydamenasialla_flunssapaiva9 eevi_sydamenasialla_flunssapaiva8 eevi_sydamenasialla_flunssapaiva6 eevi_sydamenasialla_flunssapaiva7 eevi_sydamenasialla_flunssapaiva eevi_sydamenasialla_flunssapaiva2 eevi_sydamenasialla_flunssapaiva5 eevi_sydamenasialla_flunssapaiva4 eevi_sydamenasialla_flunssapaiva3

Viimeaikoina on kuljettu vuoristoradalla. Elämä on näyttänyt sen arvaamattomuuden, olen tuntenut surua sydämessä sekä olen pyyhkinyt kyyneleitä silmäkulmista. Olen kuunnellut soittolistan tunteikkaita kappaleita ja välillä vaan yrittänyt makaa hiljaa paikoillani katsoen hömppää. Olen etsinyt positiivisia asioita, olen toivonut parasta ja yrittänyt pitää naurusta kiinni. Olen katsonut puhelintani ja miettinyt, mitä toiselle kuuluu. Olen heittänyt vitsiä, nauranut vatsan kipeäksi aivan älyttömille jutuille kipeästäkin asiasta ja toisella hetkellä ollut huolissani.

Omaa pientä maailmaa ravisteli alkuviikosta uutinen, jonka seurauksena Kampin ostoskeskus tuli vedettyä pari kertaa läpi, enkä tajunnut mistään mitään. Kaikki jouluvalot ja koristeet tuntuivat vilisevän silmissä. Korvissa vain soi ja ihmiset tuntuivat virtaavan ohitseni. Vatsa kääntyi ylösalaisin ja veri pakeni sydämeen, joka hakkasi ylimääräisiä lyöntejä kuultuani uutisen. Aika pysähtyi ja samalla meni liian nopeasti. Pää ei ehdi aina toimia yhtä nopeasti kuin pitäisi. Asiat tulevat tajuntaan hiljalleen ja välillä silmät kostuvat yllättävissä tilanteissa. Oli se sitten merkityksellinen kappale tai hetkellinen muisto. Olen halannut tosi pitkään, yrittänyt pistää muistiin miltä se tuntuu ja toivonut, että pian halataan taas uudelleen. Olen kertonut toiselle, kuinka tärkeä hän on. Olen miettinyt, kuinka tälläistä voi käydä niin mahtavalle ihmiselle ja samalla uskotellut itselleni, että meille annetaan vain sen verran mitä jaksaa kantaa. Olen toivonut, että pianhan tässä taas nähdään. Sitten taas nauretaan. Pakko.

Samalla arki pyörii ja joulu lähenee. Olen kätkenyt kyyneleet lapsilta ja leiponut joulupipareita. Olen ollut liian myöhään liikkeellä ja saanut kaupan viimeisen joulukalenterin (miksi ne ei pidä varastossa myöhäisheränneille ylimääräisiä?). Olen kohta suorittanut harjoittelun loppuun. Joulun suunnitelmat ja työt ovat muotoutuneet. Lumettomuus on ollut nautinnollista pyöräilijälle. Flunssapäivänä auringon pilkahdus on tuntunut hyvältä. Kahvi on maistunut hyvältä ja muutama joululaulukin tuli kuunneltua. Pysäyttävästä uutisesta huolimatta pidän toivosta kiinni viimeiseen asti. Elämä on arvaamatonta. Koskaan ei saa kuitenkaan antaa periksi. Silti välillä pelottaa, kun tietää, ettei voi oikeastaan tehdä mitään.

3 kommenttia

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!