Miten se jouluaatto meni?

eevi_sydamenasialla_joulu142 eevi_sydamenasialla_joulu14 eevi_sydamenasialla_joulu145 eevi_sydamenasialla_joulu144 IMG_6234

Vietin eilen jouluaattoa lasten ja entisen mieheni porukan kanssa mökillä. Pakko myöntää, että aluksi jännitin kuinka päivä menee. Niin paljon lapset kuitenkin minua sinne odottivat, että siitä oli vaan päästävä yli. Nyt on sitten ensimmäinen joulu ohi tässä uudessa tilanteessa avioeron jälkeen. Päivästä jäi päällimmäisenä hyvä mieli. Takana on kuitenkin ihan kohta kahdeksan vuotta, kun olen tuntenut entisen mieheni ja hänen perheensä. Lapset tulevat aina yhdistämään meidät ja hänen perheensä. Minun ja entiseni eroon johtavista tapahtumista ja ajoista alkaa olla jo hyvin aikaa, joten yhteisen joulun viettäminen tuntui mukavalta.

Ja onhan tämä vuosi ollut sellaista vääntämistä, yhtä ylä- ja alamäkeä, kyyneltä ja selviytymistä, että yksi päivä tänä vuonna saikin olla jo seesteinen ja vailla liikaa ajatustyötä. Olihan nyt kuitenkin joulu. Meidän lapsille parasta, mitä voimme kaiken tämän jälkeen tarjota, on juuri yhteinen joulu vanhempien kanssa. Joulu on lasten juhla, jolloin he ovat päätähtinä. Minulla on ollut aina hyviä muistoja joulusta, vaikka oma lapsuus olikin rosoinen. Ei ole syytä, miksi omille lapsille ei voisi tarjota sitä parasta. Parasta oli, kun kumpikin lapsista istui sylissä, avasi innoissaan paketteja ja rakastui ostamiini joululahjoihin. Jos en olisi sitä nähnyt, niin olisin jäänyt niin paljosta paitsi. Suukotin heitä, siltin ja nauroin heidän jutuilleen. Minut vaadittiin lukemaan iltasatua, peittelin heidät ja kerroin, että ensi viikolla nähdään. Ikävä tuli heti, kun suuntasin kotiin.

Tämä loppuvuosi on ollut aika tunteikas myös. Minulla olisi siitäkin niin paljon sanottavaa. Nyt kuitenkin haluan vain unohtaa tiettyjä asioita ja jatkaa eteenpäin. Jotenkin eilinen aatto oli hyvä osoitus itselleni, että kaikki lähtee tästä parempaan. En tarvitse niitä asioita, joita luulin tarvitsevani, enkä enää ikävöi niitä ihmisiä, joita luulin tarvitsevani elämääni. Odotan vuotta 2015 kuin kuuta nousevaa. Siihen vuoteen minä uskon. Ensi vuonna seison omilla jaloillani ja pää pystyssä. Haluan jo lopettaa tämän murehtimisen. Haluan päästää tästä vuodesta irti ja todeta, että vaikka se kuinka heitti esteitä matkalleni, niin selvisin siitä. Ihmiselle annetaan juuri sen verran kannettavaa kuin mitä se jaksaa kantaa.

Tänä vuonna omaa sietokykyäni koeteltiin. Olen tuntenut paljon. Olen joutunut määrittelemään itseäni uudestaan. Olen ottanut sen vastaan, mitä on vastaan tullut ja kestänyt sen - vaikka ei aina olisi jaksanut. Kaikki asiat eivät menneet kuten olisin halunnut. Jotkut tapahtumat tuntuivat aluksi vaikeilta ja ylitsepääsemättömiltä. Nyt olen kuitenkin tässä. Omassa kodissani, kun uusi musiikki soi taustalla ja kynttilät palaa vieressä. Nyt on jo aika antaa tiettyjen asioiden olla. Ehkä joskus katson taaksepäin ja kohatutan olkiani niille. Haluan elää täysillä, kuten tähänkin asti. Haluan tuntea, kuten tähänkin asti. Haluan, että teatteriharrastus jatkuu, haluan tehdä enemmän sijaisuuksia uudessa työpaikassa, haluan tutustua uusiin ihmisiin ja olla ystävien kanssa. En halua jättää tekemättä mitään, mitä voisin vielä katua. Enkä halua tehdä sellaista, mitä katuisin.

Summa summarun. Onnellinen olen tästä joulusta, vaikka joulumielen puuttuminen vaivasikin aaton aamun asti. Entisenä kasvissyöjänä vedin tyytyväisenä kinkkua, punajuurilaatikkoa ja join paljon kokista. Parasta oli kuitenkin omat lapset. Niitä sileitä poskia tulen taas suukottamaan ensi viikolla. Nyt nautin hiljaisuudesta, pekonipastasta ja vaan tuijotan leffoja. Vuosi tulee päättymään työskennellessä ja vuosi vaihtuu rakkaan Annan ja hänen perheensä kanssa.

1 kommentti

  1. […] blogiin. Vietin aikaa Kotkassa, ennen kuin lapset lähtivät yli viikoksi isänsä kanssa mökille. Vietimme mukavan jouluaaton yhdessä: minä, lapset, lasten isä ja hänen porukkansa. Tein töitä kauan toiveissa olleessa osastolla, […]

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!