Mitä itsestäni annan

 

Eilen jäin taas miettimään tätä bloggaamista ja sitä, minkälaisen kuvan annan itsestäni blogiminän roolissa. Olen joutunut paljon miettimään omaa linjaani ihan senkin vuoksi, etten sekoittaisi muita rooleja blogiin. Olen äiti ja äitiyteen tämä blogi painottuukin. Olen myös kätilöopiskelija, joten haluan jakaa opintojani myös blogissa. Sitten olen se nauravainen, positiivinen, huumoria viljelevä, suorasanainen ja spontaani Eevi, josta yritän antaa pienen palan täälläkin. Haluan pitää tekstini rehellisinä, elämänmakuisina ja sellaisina, joita voin lukea myöhemmin itse häpeämättä ja että pystyn seisomaan tekstieni takana. Mutta en esimerkiksi bloggaa oikealla nimelläni, enkä varmaan koskaan niin tule tekemään. Eikä lapsistani tule selviä kasvokuvia tai oikeita nimiä ikinä nettiin.

Kaksplus on alusta, joka tavoittaa todella paljon lukijoita ja esimerkiksi Kaksplussan keskustelupalsta on todella vilkas paikka. Väistämättä näkyvällä paikalla bloggaaminen tuo ainakin minulle omanlaisia paineita. Onneksi blogini lukijakunta on aivan ihana, sydämellinen ja moni jättää itsestään ihania kommentteja, joita luen sydän läikkyen. Olen blogiurani aikana saanut ehkä kolme ilkeää tai outoa kommenttia. Nekin kommentit ovat tekemällä tehtyjä, tikusta oli tehty asiaa. Eikä blogini linja ole koskaan ollut tarkoituksella provoisoiva tai aihepiirit liian henkilökohtaisia, että niistä koituisi jonkinlaisia ongelmia.

Se on ihan fakta, että esimerkiksi työnantaja (nykyinen tai tuleva) voi lukea blogiani. Siksi haluan tehdä selvän rajan työminän ja blogiminän välillä. En esimerkiksi haluaisi törmätä töissä blogiini jollain tavalla, en ainakaan tällä hetkellä. Koskaan ei tiedä, mitä julkisesta kirjoittamisesta voi koitua. Sitten kun teen töitä kätilönä, niin raja on oltava siinäkin, mutta en usko, että synnyttämään tulleen äidin kommentti siitä, että hän lukee blogiani, olisi mitenkään maata kaatava (päinvastoin). Mutta myös siksi minun täytyy muistaa blogia kirjoittaessani, että kaikki kirjoittamani voi tulla minua vastaan yllättävissä paikoissa ja tilanteissa. Se on ollut ihanaa, että blogini on innostanut tai ollut muuten vain iloinen asia kätilöksi opiskelemaan haluaville/opinnot aloittaville lukijoille. Niistä kommenteista on tullut todella hyvä mieli! Ja tulee jatkossakin.

Olen tottakai miettinyt, että olenko blogissani ollenkaan kiinnostava. Mitä minulla on oikein antaa muille? Ei minulla ole shokeeraavia tai sensaationhakuisia postauksia. Minullakin on elämässä niitä asioita, ihmissuhteita tai tapahtumia, joista haluaisin kirjoittaa, mutta joiden julkaisemisessa menee raja. Eniten blogissani on kiinnostanut postaukseni liittyen kätilöopintoihin, jossa vilahti silikonisia naisten lantioita. Mutta sitten taas, kun äsken vastaisin edelliseen postaukseen tulleisiin kommentteihin, niin huomasin, että kyllähän minussa on sitä jotain. En kosketa ehkä yhtä suurta lukijakuntaa kuin muut blogit Kaksplussalla. Mutta tekstini tavoittavat lukijamäärät ovat kultaakin kalliimpia. Blogini lukijat ovat todellakin lämminhenkisiä, jotka jättävät ihania kommentteja. Saan teiltä vertaistukea ja saan jakaa sitä takaisin muille. Olen saanut teidät olemalla oma itseni, ilman, että olisin jotain mitä en oikeasti ole. Olen pysynyt aitona ja lojaalina blogiminän linjalle.

Minusta on hatun nostamisen arvoista, että joillan se raja ei ole niin tarkka. Minun on pakko myöntää (kaikella rakkaudella), että Kaksplussalla bloggaavan Katri Sorsan suolihuuhtelu-postausta lukiessani suuni jäi auki. Olin tulossa kirjoittamaan jotain blogiin, mutta se jäi siihen. Vaikka huumorilla postaus on kirjoitettu ja niin tarkoitettu luettavaksikin, niin itse vaan kykenisi. Voi johtua myös siitä, että näitäkin asioita on omassa opiskelussa ja työelämässä tullut vastaan ja sinne haluan ne blogimaailmassa jättääkin. Mutta sain siitä pienen kimmokkeen paljastaa sensaationhakuisesti itsestäni tänne jotain - ja kuvien kera. Nämä(kin) on otettava ihan huumorilla. Kaikki seuraavat asiat tapahtuivat eilen - ajatelkaas!

eevi_sydamenasialla_paljastus eevi_sydamenasialla_paljastus2 eevi_sydamenasialla_paljastus3 eevi_sydamenasialla_paljastus4 eevi_sydamenasialla_paljastus5 eevi_sydamenasialla_paljastus6 eevi_sydamenasialla_paljastus8 eevi_sydamenasialla_paljastus10 eevi_sydamenasialla_paljastus9 eevi_sydamenasialla_paljastus7

Tarhapäivien illat lasten kanssa

eevi_sydamenasialla_tarhanjalkeen2 eevi_sydamenasialla_tarhanjalkeen eevi_sydamenasialla_tarhanjalkeen7 eevi_sydamenasialla_tarhanjalkeen5 eevi_sydamenasialla_tarhanjalkeen3 eevi_sydamenasialla_tarhanjalkeen4 eevi_sydamenasialla_tarhanjalkeen6

Niin se koulu taas alkoi. Pisimpinä päivinä koulu kestää neljään asti. Parhaimpina päivinä luen kotona tentteihin ja olen siis aivan päiväkodin vieressä. Koulupäivien jälkeen Helsingissä yritän ehtiä koulun vierestä kulkevaan sporaan. Olen sen verran malttamaton, että viiden minuutin odottelu tuntuu pysäkillä pitkältä. Sporamatkakin voi kestää. Yleensä juuri silloin vaihdetaan kuskia ja kaikki istuinpaikat on täynnä. Ihmisiä nousee kyytiin ja jää pois. Oopperan pysäkillä odotan bussia. Kotimatka kestää reilun tunnin pahimmassa tapauksessa lähtien siitä, kun avaan koulun ulko-ovet.. Kaikki on aina kiinni siitä, ehtiikö nipinnapin vai joutuuko bussia odottamaan. Usein liikennevaloissa menee niin pitkään, että katson tien toiselta puolelta Porvoon liikenteen bussin ajavan ohi. Pysäkillä on kylmä odottaa. Bussissa väsyttää ja silmät painuvat väkisinkin kiinni.

Olen Porvoossa vasta viiden jälkeen. Normaalisti lapset on haettu neljän jälkeen. Olen puoli kuudelta tarhalla. Pahimmassa tapauksessa vein lapset aamulla seitsemäksi. Päiväkodissa odottaa kaksi välipalaa syövää ja hieman väsynyttä lasta. Ensin on kerättävä lelut ja vielä puettava uudestaan päälle, vaikka vasta on tultu sisälle. Matka kotiin menee yleensä niin, että poika on sylissäni ja tyttö pitää takin reunasta kiinni. Laukku painaa jo tässä vaiheessa paljon olallani.

Pääsemme väsähtäneinä kotiin. Kello lähentelee kuutta. Ruoka on yleensä valmiina kaapissa, mutta epäonnenhetkellä se täytyy äkkiä loihtia. Hieman märät rukkaset ja kengät viedään saunaan kuivumaan. Kyselen lapsilta, kuinka päivä on mennyt. Kummatkin kipuavat olohuoneessa olevalle sängylleni pötköttämään. Nälkäkin olisi vatsassa. Istuudumme yhdessä ruokapöytään ja juttelemma päivän tapahtumista. Sitten on tiskit, välillä pyykkihuoltoa tai pikaimurointia. Lapset haluavat katsoa päivällisen jälkeen jotain piirrettyä. Kerään astiat ja siivoan keittiötä. Laitan seuraavalle päivälle vaatteet valmiiksi. Jos seuraavana päivänä lapset lähtevät isälle, pakkaan reput valmiiksi. Pötkähdän lasten viereen katsomaan telkkaria. Saan syliini kaksi lasta. Silitän heitä ja suukotan. Kohta tiedän, että poika haluaa pelata Rapurallia. Tyttö saattaa piirrellä tai leikkiä lohikäärmeellään. Yleensä tunnelma on hiljainen, ellei poikaan iske Vaahteranmäen Eemelin moodi.

Kello lähentelee taas iltapala-aikaa. Syömme yhdessä iltapalaa, pesemme hampaat tai käymme suihkussa. Kerran viikossa lämmitetään sauna. Puemme yöpuvut päälle ja poika kömpii yleensä siskonsa petiin. Seison sängyn vierellä ja luen 2-3 kirjaa iltasaduksi. Edelleen pojan kanssa nukkumaanmeno on hankalaa. Eilen pojan miespuolinen ryhmänohjaaja lohdutti, että se voi johtua ihan siitä koska olen äiti. Joskus sekin vain riittää. Pusuttelemme ja halaamma ennen nukkumaanmenoa. Hyvässä lykyssä poika jää sänkyyn ja pahimmassa tapauksessa taisto kestää tunninkin verran. Lopulta makkarissa on hiljaista. Kiireisenä aikana olen itsekin puoliunessa sängyllä. Joskus jaksan katsoa pari jaksoa Netflixistä. Asetan herätyskellon soimaan ja painan pääni tyynyyn.

Lapseni eivät harrasta tällä hetkellä mitään. Viime vuonna tyttö oli tarhalla muskarissa ja keskustassa tanssissa. Pojalla ei ole vielä ollut harrastusta. Kävin vasta keskustelua asiasta. Minua syyllistettiin siitä, etten vie lapsiani harrastuksiin arkisin saatikka käy heidän kanssa ulkona. Sain aika kylmää kyytiä siitä, että olen asettanut lapseni tälläiseen asemaan. Totuus vaan on, ettei arkena ole mahdollisuutta lähteä keskustaan tai pidemmälle harrastuksiin. Raha ei välttämättä olisi ongelma, sillä edullisia harrastuksia löytyy. Tänä syksynä tyttö olisi halunnut mennä teatteriin. Esteeksi muodostui aloitusaika, joka oli jo 14.15. Siihen minulla ei olisi ollut mahdollisuutta. Emme myöskään käy ulkoilemassa tarhapäivien jälkeen. Myönnän, että en koe sitä tarpeelliseksi. Lapseni ovat ulkona tarhapäivinä 2-3 kertaa. Haluan viettää ne lyhyet tunnit lasten kanssa kotona, sisällä. Haluan, että lapseni ovat sylissäni, me pelaamme tai vaan juttelemme päivästä. Viikonloput ovat sitä aikaa, kun käymme ulkoilemassa. Viikonloppuisin voisi olla joku harrastuskin. Autottomana kun on pakko varata matkoihin aikaa. Ja sitä aikaa ei arkisin ole.

Mielestäni meille on lasten kanssa muodostunut hyvä, oma rutiini. Näin meidän arki sujuu helpoiten. Kumpikaan lapsista ei ole tuonut ilmi, että tämä olisi jotenkin huono ratkaisu elää arkea. Näin se nyt vaan on ja tulee olemaan muutaman vuoden. Sitten minulla onkin tulossa vuorotyötä, joka on aivan oma juttunsa sitten. Nyt tätä arkea on mielestäni turha arvostella. Tottakai ystäviä olisi ihana nähdä iltaisinkin, mutta monella muullakin sama arki painaa päälle. Kavereita lapset onneksi näkevät tarhassa. Äitiä he eivät ole nähneet koko päivänä. Siksi mielestäni meidän kolmen keskinäinen aika menee kaiken muun edelle. Olenhan minä lasten kanssa ollut suurimman osan ajasta aivan alusta alkaenkin yksin. Haluan viettää niin kauan kuin on mahdollista tälläistä ainutlaatuista aikaa lasteni kanssa. He menevät aina edelle. Heidän takiaan käyn koulussa ja tulen valmistumaan haaveilemaani ammattiin. Heidän vuokseen käyn välillä töissä, jotta minulla olisi edes vähän ylimääräistä rahaa. Ja heidän takiaan otan heidät syliini ja hautaudumme tyynyjen ja peiton alle, ja vain olemme. Minusta se on paljon parempi tapa viettää aikaa, kuin mitä olen esimerkiksi itse viettänyt lapsena. Tarjoan itseni heille, olen heitä varten, annan sylin ja pussaan poskelle kun pyydetään.

Minkälaisia tarhapäivien jälkeisiä iltoja muiden perheissä vietetään? Harrastaako lapsi paljon vai ei mitään? Ollaanko muiden perheissä tyytyväisiä siihen omaan arkeen?

Viimeinen lomapäivä

eevi_sydamenasialla_viimeinen eevi_sydamenasialla_viimeinen2

Tänään se on, viimeinen lomapäivä. Huomenna alkaa koulu ihan toden teolla. Lomaa on kertynyt kiitettävä määrä, johon on mahtunut myös satunnaisia työvuoroja, pojan korvatulehdus, tytön ilmoittaminen kouluun, omat synttärit, visiitti Kotkassa, kadonnut verokortti, joutenoloa ja jokailtaisia Rapuralli-otteluita. En muista, koska olisin tuntenut itseni oikeasti näin levänneeksi ja samalla koen, että enemmänkin olisi voinut nukkua, eikä kukkua yömyöhään. Lasten kanssa on ollut mukavaa, vaikka pieniä uhmakohtauksia onkin ollut havaittavissa. Tämä vuosi on kaiken puolin alkanut pehmeästi ja hyvällä fiiliksellä.

Olin ennen lomaa todella innoissani, kun pääsin tekemään keikkatyötä uudelle osastolle. Olen tähän mennessä tehnyt töitä kotihoidossa ja palvelutalossa, joten vaihtelu perushoidosta uudelle alueelle on ollut virkistävää. Toiveena onkin, että kesätöitä saisin myös tehdä vähän toisenlaisessa ympäristössä kuin mitä olen aiemmin tehnyt. Kätilönä en voi tehdä vielä töitä tulevana kesänä, mutta pisteet alkavat kohta hipomaan sitä rajaa, jossa voin toimia jo sairaanhoitajan sijaisena. Kesällä työni tulee olemaan kolmivuorotyötä, joten lasten päiväkotikuvioita olen joutunut miettimään. Onneksi voin olla luottavaisin mielin sen suhteen, että lastenhoito tulee onnistumaan kesällä ilman sen isompia järjestelyjä, vaikka se jännittääkin tässä uudessa perhetilanteessa. Sitä ennen pitää vielä selvitä kevään harjoittelusta, joka tulee olemaan oma rumbansa. Vielä menen aika luottaviasin mielin eteenpäin koulun ja kaiken suhteen. Jos selvisin kiitettävästi viime syksystä, niin tuleva kevät ei ole varmasti sen pahempi (kuuluisat viimeiset sanat). Paljon on ainakin itseopiskelua luvassa, joka on samalla vahvuuteni ja samalla suurin heikkouteni. On aivan uskomatonta ajatella, että kolmas vuoteni kätilöopiskelijana alkaa huomenna. Tänä keväänä tulen opintojeni puoleen väliin, joka lisää energiaa uudella tavalla.

Teatterissakin aloitamme näytelmän työstämistä. Yhdet teatteriharkat ovat jo olleet ja oman roolin työstäminen on alkanut. Viime vuoden projektista jäi sen verran hyvä mieli, että odotan kiinnostavaa kevättä. Samalla tiedostan, että teatteria tulee ikävä ja kesään jää iso aukko ilman treenejä. Saan olla tyytyväinen, kun olen voinut säilyttää arjessani oman harrastuksen, jossa pääsen pois kotoa ja koulusta. Jokaisella kerralla, kun astun näyttämölle tulee niin hyvä mieli. Jotain itsensä ylittämistä odotan tältä keväältä, kun puolitoistavuotta tätäkin on jo tullut tehtyä. Ainakin näytelmän aihe on niin herkullinen ja outo, että tiedän Porvoon teatterin saavan hienon näytelmän keväällä näyttämöllensä!

Arkeen on mahtava palata, vaikka samalla tämä isosta kahvikupista juominen ja Roswellin tapittaminen on ollut mukavaa sekin. Olemme pelanneet lasten kanssa pelejä, katsoneet viidettäkymmenettä kertaa Haloo Helsingin Beibi-musiikkivideota ja nauraneet. Perhekummi on myös käynyt luonamme, josta lapset ovat todella innoissaan joka kerta. Tänään täytyy hoitaa muutama juokseva asia kaupungilla ja huomenna lapset taas lähtevät isänsä luokse. Minusta tuntuu, että tältä sen elämän pitääkin tuntua. Se, että isoimmat ongelmat ovat huonot latvat hiuksissa, kadonnut leluauto tai kylmä keli, tuntuu hyvältä.

Se stressi, pahimman odottaminen ja erimielisyydet tuntuvat olevan kaukana nykyisestä tilanteesta. Vaikka mietinkin omien päätösteni vaikutusta itseeni ja lapsiini, niin silti olen sitä mieltä loppuun asti, että olen tehnyt oikein. Yritän tehdä tästä arjesta parasta mahdollista lapsilleni. Minusta meillä menee nyt hyvin. Lapset tuntuvat olevan onnellisia, saan osakseni paljon halauksia, aamuisin viereeni kömpii kaksi unista rakasta ja joka päivä tarhapäivän jälkeen syliini juostaan innoissaan. Samalla harmittaa, kun reissaaminen kahden paikkakunnan välillä alkaa, mutta samalla tiedän, että selvitään siitä hyvin. Joku tässä vuoden vaihtumisessa oli, ehkä se on joku lumevaikutus, mutta olkoot. Tässä ja nyt on hyvä olla!

Kaksplus järjestää meille ensi viikolla blogiworkshopin, jossa pääsen tutustumaan Kaksplussan uusiin portaalibloggaajiin. Tänne meille onkin tullut hienoja uusia blogeja, kuten Annu E, Katri Sorsa, Fit Fat Mama, Kasvukipuja, Akkavalta sekä oma henkilökohtainen pitkän ajan suosikkiblogini Äitilandia. Odotan innolla tulevaa blogiworkshoppia, jossa pääsen tutustumaan heihin lähemmin. On ollut hienoa huomata, kuinka Kaksplussan blogimaailma on kehittynyt ja Kaksplus-blogien sivut ovat kokeneet kasvojenkohotuksen. Mitä te olette tykänneet Kaksplussan uudistuksista ja uusista blogeista?

 

Äitiyden yksi vaikeimmista asioista - lapsen koulupaikan vahvistaminen!

eevi_sydamenasialla_kouluun

Hyväksyin hetki sitten lapseni koulupaikan. Tein samalla hakemuksen iltapäiväkerhoon. En voi uskoa, että minulla on kohta kotona ekaluokkalainen! Nyt on tammikuu ja elokuuhun sekä koulun alkuun on vielä aikaa. Silti tuleva syksy tuntuu tulevan kohti - ja todella lujaa! Olen matkalla äitiydessäni pisteeseen, jossa minun on pakko päästää napanuoraa pidemmälle. Minun, joka en vielä päästäisi eskarilaista yksin pihalle! Minun, joka on tuudittautunut vahvasti siihen, että molemmat lapseni ovat aina päiväkodissa ja arki pyörii niin - nyt ja aina! En edes osaa kuvitella aikaa, jossa olen koululaisen äiti. Eniten pelottaa ajatus siitä, että olen päivät eri paikkakunnalla kuin lapseni. Minun täytyy yleensä lähteä jo klo 7.15 bussilla kouluun. Se ajatus ei ole ennen tuntunut niin pahalta, paitsi silloin, kun Tuisku aloitti päiväkodissa vuoden ikäisenä. Meidän perheessä tulee tapahtumaan suuria muutoksia syksyllä. Huomaan, että tässä kohtaa minusta huokuu se epävarmuus ja liioiteltu huoli. Stressaan ja pelkään, vaikka kyseessä on iloinen asia lapseni elämässä.

Silti. Koulun aloittaminen! Se, jos mikä jännittää niin pirusti. Menikö kaikki hakemukset perille? Onko mahdollista, että emme saa iltapäiväkerhopaikkaa? Mitä jos emme saa sitä?! Ostammeko Mimmille puhelimen? Tai tottakai ostamme, mutta minkälaisen? Osaako hän käyttää sitä? Mitä jos puhelin varastetaan tai siitä loppuu akku kesken kaiken? Tai hän ei saa minua kiinni? Mitä jos koulumatkalla tapahtuu jotain kamalaa? Entä jos en ehdi ajoissa koulusta kotiin? Joutuuko lapseni kävelemään yksin pimeässä ja kylmässä talvi-ilmassa? Mitä jos en saa lastani kiinni puhelimella? Mitä jos lastani kiusataan koulussa? Entä jos lapsestani tulee kiusaaja? Osaanko antaa hänelle tarpeeksi tukea isossa elämänmuutoksessa? Kuinka monta typerää, mutta osin aiheellista kauhukuvaa osaan päässäni tulevien kuukausien aikana luoda?

Olen samalla ylpeä lapsestani. Hänestä on kasvamassa mahtava tyttö. Mutta tämä on elämänalue, jota en raskauden tai pikkulapsiaikana osannut edes kuvitella. Miettiikö kukaan koskaan raskauden aikana sitä, että se sisällä kasvava vauva tulee menemään vielä kouluun. Että hänet täytyy päästää yksin kävelemään ulkona? Myönnän, etten itse osannut ajatella silloin muuta kuin kuinka tulen oppimaan lukemaan vauvaani. Nyt se ajatus lapseni itsenäistymisestä on iskenyt päähäni. Minun on pakko antaa enemmän vapautta ja pystyä vaatimaan enemmän itsenäisyyttä. Minun on opittava pois siitä ajatuksesta, jossa lapseni tulee aina kulkemaan vierelläni, enkä päästä häntä silmistäni. Se vaan tuntuu nyt niin vaikealta.

Mun päässäni pyörivät ajatukset alkavat saavuttamaan samanlaiset naurettavuuden mittasuhteet kuin raskauden jälkeisissä hormonihuuruissa. Muistan, kun itkin sohvalla imettäessäni kaksiviikkoista Tuiskua. Itkin sitä, kun poikani tulee joskus menemään armeijaan ja hän on pitkiä aikoja poissa kotoa. En aina kestä itseäni. Naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Olen mie kans äiti. Ajatella, että nämä samat ajatukset täytyy kokea vielä toisen kerran. Onneksi silloin pikkuveljellä on tukena reipas isosisko. Kunhan nyt osaan asennoitua isosiskon elämänmuutokseen muullakin tavalla kuin panikoimalla aivan naurettavista asioista. Mutta niin se vain on, että tuleva koulutaival tulee olemaan todella iso asia meidän elämässä. Minun ja lasten isän on tehtävä tästä mahdollisimman pehmeä lasku Mimmille. Onneksi me asumme niin lähellä toisiamme, että saamme varmasti hyvän systeemin tälle järjestettyä.

Lapseni menee syksyllä kouluun. En vaan osaa kuvitella sitä. Olen ollut kohta 7 vuotta äiti. Muistan niin elävästi Mimmin taaperoajalta. Sen pienen riemuissaan olevan tyllerön, joka istui kesäpäivänä Pyörämummin mökin pihalla pesuvadissa. Nyt hän leikkii koululaista, pelaa kanssani risti-nollaa, käyttää mielellään farkkuja, kysyy tiukkoja kysymyksiä ja on kovapäinen prinsessa.

Äiti täyttää vuosia

eevi_sydamenasialla_26 eevi_sydamenasialla_262 eevi_sydamenasialla_264 eevi_sydamenasialla_265 eevi_sydamenasialla_267

Täytin viime perjantaina 26-vuotta. Olin flunssassa, söin liikaa karkkia ja tein töitä. Kaaduin kotimatkalla ensimmäistä kertaa talvella pyörällä, sain vasemman jalkani kipeäksi ja pyörän satulan vinoon. Illalla katsoin nostalgiapäissäni Taru sormusten herrasta -trilogiaa. Olin yksin kotona, kun lapset olivat isän luona. Sain paljon onnitteluja ja suunnittelin seuraavan päivän synttärijuhlia, jotka kutistuivat lopulta aika pieniksi. Jonkun maagisen rajan sitä aina ylittää syntymäpäivänä. Vaikka päivä oli ihan tavallinen, niin jotain erityistä siinä silti oli.

Nautin siitä, että olen edelleen nuori. 26-vuoden ikään mennessä olen ehtinyt tehdä yhtä ja toista. Minulla alkaa olemaan elämänkokemusta takana, mutta silti edessä on vielä niin paljon koettavaa ja nähtävää. Minulla on jo kaksi lasta, opiskelen unelmieni ammattia ja tunnen, että tästä vuodesta tulee hyvä. Nyt en halua suunnitella liikaa elämääni eteenpäin. Tiedän suuntaviivat, joita tavoittelen, mutta nyt tuntuu, että haluan mennä eteenpäin ilman sen suurempia odotuksia. Haluaisin pitää ns. välivuotta turhasta stressistä ja murheista. Haluan uskaltaa ottaa riskejä, elää täysillä ja nauttia hetkestä. Tavoitteena on muistaa tämä ikä ja vuosi hyvänä, onnellisena sekä jossain määrin ikimuistoisena. Olen jo aivan tarpeeksi jauhanut edellisestä vuodesta, joten skippaan sen paasauksen suosiolla ja keskityn kaikkeen siihen, joka on edessä.

Lauantaina sitten juhlistettiin synttäreitäni. Tosi monella tuli esteitä päästä paikalle, joten kokoonpano kutistui hyvin pieneksi. Syötiin silti hyvin, kuunneltiin musiikkia ja juteltiin ummet lammet. Tavoitteena oli päästä vielä yöelämään käymään. Pääsimme ensimmäiseen paikkaan, joimme yhdet drinkit ja kurvattiinkin sen jälkeen takaisin mun luo. Vaikka 26-vuotissynttärini eivät olleet yhtä menevät kuin edellisen vuoden juhlat, niin kivaa minulla oli silti. Sain viettää päivää läheisten ystävien kanssa, olimme iloisia toisen onnesta ja tuimme toista vaikean ajan keskellä. Positiivinen palaute ystäviltä tuntuu aina todella hyvältä. Kun kuulee, että olen saanut pidettyä oman positiivisen itseni pystyssä kaikesta huolimatta, väkisinkin käy hymyilyttämään. Aamulla saimme nukkua pitkään, en herännyt pahassa olossa (kuten heräsin 25-vuotissynttäreiden jälkeen) ja tunti vierähti aamupalapöydässä, joka kääntyi väkisinkin brunssiksi. Synttäriviikonlopuksi sunnuntai ei olisi voinut paremmin päättyä.

IMG_6487

Vielä(kin) tuntuu siltä, että juuri tämä ikä on hyvä. Olen tyytyväinen itseeni ja elämään ympärilläni. On sellainen olo, että mikäs tässä ollessa. Tämän vuoden tarjontaa vain odotellessa.

 

Kätilöopiskelijan 3. vuosi


Kolmas vuoteni kätilöopiskelijana alkaa piakkoin. Aika intoa puhkuen luin tämän lukukauden opintojaksojen kuvauksia. Siitä tuntuu olevan niin pitkä aika, kun koulu alkoi. Silloin vain haaveilin tästä vaiheesta koulussa, jossa oikeasti ollaan siinä asian ytimessä - kätilötyössä! Naistentaudit olivat mielenkiintoinen osio koulussa myös. Mutta seuraava harjoittelu lapsivuodeosastolla on mielenkiintoisempi potenssiin 1000! 2,5 vuotta koulua vielä jäljellä. 2 vuotta on takana. Kohta opintojen puoliväli häämöttää. Ensi kesäksi opintopisteitä on ropissut jo aika hyvä määrä! Ensi kesän kesätyöt tietenkin mietityttävät siinä suhteessa, että nyt haluan päästä tekemään jotain aivan muuta kuin pelkkää perushoitoa. Jotkut sairaalat ottavat näillä opintopisteillä jo sairaanhoitajan sijaisiksi kesätöihin! Kaksi toivetta minulla on ensi kesäksi, jonne toivon pääseväni töihin. Sormet ristissä!


Syntymän jälkeinen kätilötyö (+ harjoittelu)


Opintojakson tavoitteena on osata hoitaa itsenäisesti säännöllisen synnytyksen jälkeen äidin, vastasyntyneen ja perheen. Osaamme tarkkailla itsenäisesti äidin sekä vastasyntyneen säännöllistä synnytyksen jälkeistä fyysistä ja psyykkistä toipumista. Soveltaa äidin sekä vastasyntyneen hyvinvoinnin seurantamenetelmiä ja hallitta synnytyksen jälkeisen hoidon edellyttämät kliiniset taidot. Tavoitteena on soveltaa vauvamyönteisyysohjelman tavoitteiden mukaista toimintatapaa.
Toteuttaa ennalta ehkäisevää ja perhelähtöistä työotetta. Tavoitteena on osata ohjata perhettä tavoitteellisesti yleisimmissä ohjaustilanteissa esim. hygieniaohjaus vauvamyönteinen imetysohjaus ja varhainen vuorovaikutus, vastasyntyneen perushoito, ehkäisyneuvonta ja seksuaalisuus synnytyksen jälkeen, ravitsemus ja kuntoutuminen sekä kotiinlähtöohjaus.
Ostaa tukea vanhempien ja vauvan varhaisen vuorovaikutuksen kehittymistä.
Ostaa arvioida ja perustella toimintaansa näyttöön perustuen. Sekä tunnistaa poikkeamat normaalissa äidin ja vastasyntyneen toipumisessa ja ohjattuna toimia muutoksen vaatimalla tavalla.


Opintojakson tavoitteena on osata säännöllisen ja epäsäännöllisen lapsivuodeajan kätilötyön ja siihen liittyvät kliiniset perustiedot ja -taidot.
Hallitta keskeisimmät syntymän jälkeisen ohjauksen sisällöt ja periaatteet.
Ymmärtää ennaltaehkäisevän ja perhelähtöisen työotteen merkityksen syntymän jälkeisenä aikana.
Ymmärtää vauvamyönteisyyden merkityksen syntymän jälkeisessä kätilötyössä.


Varhainen vuorovaikutus ja imetysohjaus


Tässä opintojaksossa tavoitteena on osata soveltaa vastasyntyneen varhaista vuorovaikutusta ja vanhemmuutta tukevia työmenetelmiä. Tunnistaa vastasyntyneen ja vanhempien välisen varhaisen vuorovaikutuksen ja huolenpidon myönteistä sujumista sekä havainnoida ja tukea vastasyntyneen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta. Tunnistaa ja osata ottaa puheeksi raskauteen, synnytykseen ja vauvaan liittyviä mielikuvia, huolia ja mahdollisia vaikeuksia sekä tukea vanhempien omia ongelmanratkaisutaitoja ratkaisujen etsimisessä. Ostaa toimia imetysohjaajana WHO:n vauvamyönteisyysohjelman mukaisesti. Tukea äidin itsetuntoa ja vanhemmuutta sekä voimavaroja imettää. Tunnistaa puolison roolin imetyksen tukijana ja auttaa häntä löytämään keinoja toimia imetystä edistävästi. Tunnistaa vanhempien hyvinvointia, jaksamista ja keskinäistä vuorovaikutusta edistävää toimintaa


Vastasyntyneen kätilötyö


Opintojaksossa on tavoitteena soveltaa vauvamyönteisyysohjelman periaatteita vastasyntyneen kätilötyössä. Hallita vastasyntyneen perushoidon ja tarpeiden arvioinnin. Ostaa ohjata vanhempia vastasyntyneen hoidossa ja varhaisessa vuorovaikutuksessa. Tunnistaa erityistarkkailua tarvitsevan vastasyntyneen erityispiirteitä ja ostaa toimia vastasyntyneen voinnin edellyttämällä tavalla. Opiskelijana on perusvalmiudet hoitaa erityistarkkailua vaativaa vastasyntynyttä. Osata toimia ennakoimattomissa hoitotilanteissa ja on valmiudet aloittaa vastasyntyneen elvytys ja toimia yhtenä tiimin jäsenenä elvytystilanteissa.


Neonatologia


Neonatologian opintojaksossa tavoitteena on osata kuvata sikiön ja vastasyntyneen vointiin liittyvät normaalit muutokset, sekä osata kuvata perinataaliajan keskeiset häiriöt ja niiden hoitokäytännöt.


Seksologia


Tavoitteena on osata kuvata seksologiaa tieteen ja lääketieteen alana. Osata kuvata miehen ja naisen keskeiset seksuaaliset toimintahäiriöt ja niiden hoitomenetelmät. Tavoitteena on osata kuvata seksuaalisia kohdehäiriöitä. Osata kuvata sairauksien, leikkausten ja lääkehoidon sekä päihteiden vaikutuksia seksuaalisuuteen ja seksuaaliseen toimintakykyyn. Osata kuvata mitä tarkoitetaan seksuaalisella väkivallalla. Osata kuvata mitä tarkoitetaan seksuaalisuuden moninaisuudella ja tuntee seksuaalisen moninaisuuden käsitteistön sekä ymmärtää HBLTI-sensitiivisyyden. Osata kuvata Plissit-mallin ja ymmärtää sen käytön kätilön työssä.


Lapsen ja nuoren hoitotyö


Opintojakson tavoitteena on tunnistaa eri-ikäisen lapsen ja nuoren kehityksen pääpiirteet. Ymmärtää eri-ikäisen lapsen ja nuoren keskeisten fysiologisten erityispiirteiden haasteet hoitotyössä. Osata toteuttaa lapsen ja nuoren kliinisiä hoitotyön menetelmiä turvallisesti. Osata hoitaa äkillisesti ja pitkäaikaisesti sairaita lapsia yhteistyössä lapsen ja nuoren ja perheen kanssa. Ymmärtää, mikä merkitys sairaudella on eri-ikäiseen lapseen, nuoreen ja perheeseen. Tavoitteena on hakea näyttöön perustuvaa tietoa liittyen lapsen, nuoren ja perheen kliinisiin hoitotyön ongelmiin ja näiden ohjaustilanteisiin. Osata perustella päätöksensä näyttöön perustuvan tiedon ja hyvien hoitotyön käytänteiden avulla.


Ravitsemustiede


Tavoitteena on osata selittää ravitsemusohjauksen keskeiset käsitteet. Osata ohjata eri-ikäisiä asiakkaita/potilaita ravitsemussuositusten mukaisen ruokavalion toteuttamisessa. Tunnistaa vajaaravitsemuksen riskitekijät ja osata käyttää ravitsemustilan mittareita. Osana hoitotyötä tavoitteena on osata suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan/potilaan tarvitsemaa ravitsemusohjausta ja -hoitoa yhteistyössä monialaisen asiantuntijaverkoston kanssa. Osata soveltaa elintapaohjaukseen liittyvää ravitsemustietoa ammatillisten vaatimusten mukaisesti.


Lastentaudit


Lastentaudit-opintojakso pitää sisällää mm. lasten infektiotauteja, kromosomipoikkeuvuuksia, perinnöllisiä sairauksia, allergiat sekä neurologiset ongelmat.


Synnyttäjän omat voimavarat käyttöön - vaihtoehtoja synnytyskivunlievitykseen


Tämä on vapaavalintainen kurssi, jota meidän koulun yksi kätilötyön opettaja pitää. Onnekseni ehdin ilmoittautua tähän mukaan, sillä tämä on suosittu kurssi, eikä tätä ole kuin kerran lukukaudessa. Ehkä yksi mielenkiintoisimmista kursseista tähän lukukauteen!



Kolme lupausta

 

Vuoden vaihtuessa teimme Annan kanssa uudenvuodenlupauksia kuohuviinilasit kädessä. Kolme niitä kokonaisuudessaan tuli. Halusin luvata sellaisia asioita, jotka periaatteessa pitäisi olla kaiken järjen mukaan toteutettavissa ja positiivisia.

1. LUPAAN ELÄÄ POSITIIVISTA JA ENERGISTÄ ELÄMÄÄ


Se märehtivä ja negatiivinen minä on todella rasittava. Olen perusluonteeltani iloinen ja positiivinen. Tiedän kuitenkin kompastuskiveni tässä asiassa. Murehdin asioita joskus liikaa. Eikä asiaan auta stressi ja väsymys, koska silloin on pinna yleisimmin tiukimmalla. Oli kyseessä sitten harjoittelupaikan varaamisen möhliminen tai lähestyvät tentit, saatan murehtia aivan liikaa. Joskus se vähemmän positiivinen puoli minussa saa vallan. Se ärsyttää itseäni todella paljon, koska sellainen en halua olla oikeasti. Siksi lupaankin, että otan takaisin sen positiivisen ja energisen otteen elämään. Naiseudelle ja hormoneille en voi mitään, vaan tulen olemaan toisinaan kipakka, lyhytpinnainen ja suoni sykkii otsassa. Mutta oletusarvo itsessäni saisi taas olla se, joka nauraa ensin ja sitten vasta miettii, mitä ongelmalle pitäisi tehdä. Elämässä on niin paljon positiivisia asioita, kuten teatteriharrastus, pyöräily, musiikki, ystävät, nauraminen ja lasten halaukset.


2. LUPAAN HYPÄTÄ BENJIHYPYN


Tämä on ollut kauan haaveenani. Olen pitkään miettinyt, että tarttuisin tuumasta toimeen. En ole vain jostain syystä vielä saanut aikaiseksi tätä toteuttaa. Kun viime vuosi oli varsinaista benjihyppyä henkisesti, niin nyt sen voisi tehdä ihan fyysisesti. Joku siinä vaan on, joka kiehtoo niin paljon! Haluan tuntea sen adrenaliinin ja jännityksen. Voin vain kuvitella kuinka paha olo on sen jälkeen! Koska laskennallisesti seuraavat Kotkan Meripäivät heinäkuussa ovat minulle lapsivapaat, niin siellä sen teen. Kuvamateriaalia lupaan tuoda todisteeksi blogiinkin!


3. LUPAAN KÄYDÄ TREFFEILLÄ


Joku voi ajatella, että tämä on aika hassu lupaus. Mutta hittolainen, nyt tai ei koskaan on elettävä sitä sinkkuelämää. Tottakai lapset ja koulu tulee ennen mitään muuta, mutta totuus on, että olen nuori nainen. Elämä on muutakin kuin perusarkea. Olisi absurdia ajatella, että en olisi enää muuta kuin äiti ja opiskelija. Haluan tavata uusia ihmisiä, tuntea perhosia vatsanpohjassa ja tuntea, että joku on kiinnostunut minusta. Kuka nyt ei sellaisia asioita toivoisi? Olen ollut suhteessa 18-vuotiaasta asti. Seurustelin 7 vuotta, joista 2 vuotta olin naimisissa. Minun elämäni piti olla käsikirjoitettu sinne vanhainkodin kiikkutuoliin asti se tietty mies vierelläni. En koskaan edes voinut kuvitella olevani eronnut, kahden lapsen sinkkuäiti. On todella vaikea lähteä ulos tässä roolissa. Oletan heti, että äitiys on totaalinen turn off. Mami go go:n Minttu kirjoitti taannoin ihana aidosti ja rehellisesti tekstin yksinäisyyden tunteesta. Sekin on asia, jota olen tuntenut ja se pitääkin tuntea. Mutta onhan se ihan totta, kuinka hyvältä tuntuisi, että joku kutsuu sinua rakkaaksi tai laittaa viestiä heti ensimmäisenä kun herää. Ihan pelkät treffitkin olisi kivat. Ei sen välttämättä tarvitse jatkua siitä mihinkään. Anna naureskeli minulle, että kunhan et mene Tinderiin. Too late, my friend!


eevisydamenasialla_uusitukka5

Vuosi 2014 viimeisen kerran

beevi_sydamenasialla_kaksplusuusi (21)OLYMPUS DIGITAL CAMERA beevi_sydamenasialla_perioperatiivinen (29) beevi_sydamenasialla_kätilötuparit (48) beevi_sydamenasialla_kätilötuparit (14) beevi_sydamenasialla_punapää (4) beevi_sydämenasialla_crocs (8) eevi_sydamenasialla_elodiedetailslapset beevi_sydamenasialla_lenkkarit (8) beevi_sydamenasialla_leivotaan (21) 20140413-231107.jpg beevi_sydamenasialla_blogiworkshop (3) beevi_sydamenasialla_blogiworkshop (21) 16522.jpg eevi_sydamenasialla_viikko18523 augustinsilakat4b eevi_sydamenasialla_kanylointi6 eevi_sydamenasialla_kanylointi9 eevi_sydamenasialla_aitienpaiva2 eevi_sydamenasialla_aitienpaiva5 eevi_sydamenasialla_2052 eevi_sydamenasialla_koivut eevi_sydamenasialla_22522 eevi_sydamenasialla_josolisin eevi_sydamenasialla_josolisin2 eevi_sydamenasialla_kesanasut7 20140618-110233-39753747.jpg eevi_sydamenasialla_paivakuvina6 eevi_sydamenasialla_lattialla eevi_sydamenasialla_peikkorinne4 eevi_sydamenasialla_peikkorinne14 eevisydamenasialla_uusitukka3 eevisydamenasialla_uusitukka5 eevisydamenasialla_synttarit3 eevisydamenasialla_synttarit8 eevisydamenasialla_synttarit10 eevi_sydamenasialla_loma6 eevisydamenasialla_synttarit11 eevi_sydamenasialla_kotka3 eevi_sydamenasialla_kotka4 eevi_sydamenasialla_kotka5 eevi_sydamenasialla_kotka7 eevi_sydamenasialla_kotka11 eevi_sydamenasialla_pyörämummi8 eevi_sydamenasialla_pyörämummi11 eevi_sydamenasialla_kepparikisat2 eevi_sydamenasialla_flow eevi_sydamenasialla_flowssa eevi_sydamenasialla_helsinkipe5 eevi_sydamenasialla_helsinkipe8 eevi_sydamenasialla_urheiluhullu8 eevi_sydamenasialla_helsinki7 eevi_sydamenasialla_suomenlinna6 eevi_sydamenasialla_suomenlinna10 eevi_sydamenasialla_suomenlinna17 eevi_sydamenasialla_kaksplusjuttu2 eevi_sydamenasialla_uusikoti2 eevi_sydamenasialla_uusikoti4 eevi_sydamenasialla_takaisin2 eevi_sydamenasialla_keittiö6 eevi_sydamenasialla_papa eevi_sydamenasialla_papa4 eevi_sydamenasialla_papa9 eevi_sydamenasialla_papa10 eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva4 eevi_sydamenasialla_matkasynnytyspaiva9 eevi_sydamenasialla_lastenhuone3 eevi_sydamenasialla_lastenkanssaeevi_sydamenasialla_lastenhuoneeevi_sydamenasialla_uusikoti6

TAMMIKUU -14


Tammikuussa täytin 25-vuotta. Silloin vielä puhkuin energiaa ja tarmoa, olin varma, että vuodesta tulee vahva, parisuhde voi silloin vielä hyvin ja koulu jatkui toisella vuodella.  Olin tyytyväinen elämääni, saavutuksiini ja tulevaisuuteen. Tammikuussa vuonna yritin aloittaa 52 viikon yhteiskuva projektin lasten kanssa, joka ehti kantaa ehkä puoleen väliin saakka. Vielä ei ollut hajuakaan tänä vuonna tapahtuvista muutoksista. Postasin sisarusten välisistä riidoista, opiskelijariennoista ja siitä, kuinka Porvoo alkoi vihdoin tuntumaan kodilta.


HELMIKUU -14


Helmikuussa postauksia kertyi kiitettävä määrä. Kirjoitin kalenteririippuvuudesta (josta en ole päässyt tämän vuoden alussakaan eroon), meillä kävi ihania lounasvieraita, paljastin laukkuni vakiosisällön (tämän voisi toteuttaa taas uudestaan). Jaoin muutaman reseptinkin, esimerkiksi lemppariruokani bataatti-kookoskeiton ja rocky road brownien. Olohuoneeseen nousi pystyyn monesti lapsille maja. Elämässä alkoi myös olla rakoja. Yritin saada puolisoani kanssani uudestaan pariterapiaan, mutta lopulta kävin siellä yksin. Kävin läpi lapsuuden valokuva-albumia ja yritin löytää itsestäni muutosta tarvitsevia asioita. Halusin saada samaan rataan kulkevaan lapsiperhearkeemme muutosta. Viimeiset yritykset pelastaa avioliittomme oli käsillä.


MAALISKUU -14


Maaliskuu alkoi Annan Kaksplus-juhlien fiilistelyllä. Jäin juhlissa Annan luo yöksi ja söimme yhdessä voimauttavan aamupalan. Sen aamupalan jälkeen tiesin, että tästä naisesta saan sydänystävän. Olen saanut elämääni hänen perheestään ihanan ystävän itselleni ja lapsilleni. Liikutuin todella paljon, kun minua pyydettiin heidän kolmannen lapsen kummiksi! Vielä näissä plussajuhlissa emme tieneet, että ne olivat kaksinkertaiset plussajuhlat! Kun me nyt uutena vuotena vietimme iltaa yhdessä, lapset nukkuivat keskenään lastenhuoneessa ja me aikuiset rupattelimme olohuoneessa, olin onnellinen. Joten kiitos, Anna, kun olette elämässäni! Blogissa nähtiin ensimmäisiä (mutta ei viimeisiä) kuvia kätilöopinnoista. Kirjoitin kiireisestä arjesta ja niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin ruoasta kiireen keskellä. Meillä sairastettiin kiireisten opintojen keskellä, kävin neuvotteluja oman blogini siirtymisestä Kaksplussan alle, ja ennen kevään harjoittelua minulla oli työntäyteisiä tenttiinlukupäiviä. Postasin lapsiperheiden elämänäänistä ja siitä, kuinka joskus mietin mitä kaikkea meiltä kuuluu naapuriin. Paljastin loppukuusta suuren salaisuuden liittyen juuri blogiini ja alkavaan taipaleeseeni Kaksplussalla!


HUHTIKUU -14


Esittelin itseni Kaksplussalle ja kerroin loppukuusta tuntemuksiani tyypeistä sen takana Kaksplussan blogi-workshopin jälkeen. Kirjoitin henkilökohtaisen tekstin äitiydestä ja tytöstäni. Blogissa saatiin taas lukea kätilöopinnoista ja nähtiin laboraatioista kuvia. Blogissa nähtiin myös paljon kiinnostusta herättävät vaginamuffinit! Hiusteni väri vaihtui kuparista leiskuvan punaiseen. Henkilökohtaisen parisuhdemyllerryksen takaa yritin tsempata itseäni jatkamaan kirjoittamalla parisuhteen kestävyydestä blogiin. Ei mennyt kauaa, kun aloin olla oman tieni päässä. Siitä en kuitenkaan voinut kirjoittaa blogiin täysin rehellisesti ja avoimesti. Koulussa vuodatin kyyneleitä tuntien välissä. Aloin olla aika loppu.


TOUKOKUU -14


Rakas harrastukseni, teatteri, alkoi olla kautensa päässä. Käsillä oli Augustin silakoiden kolme näytöstä. Olin saanut todella paljon voimaa teatterista ja kevään näytökset samalla tekivät minut onnelliseksi ja surulliseksi. Harjoitusten aikana huomasin, etten enää treenien jälkeen laittanut sormusta sormeeni. Vuoden 2014 äitienpäivä oli paska. Silloin päätin, että nyt on erottava. Tein elämäni vaikeimman päätöksen istuessani riidan päätteeksi yksin lasten kanssa viltillä, Porvoon Linnamäen kupeessa. Laitoin hyvälle ystävälleni viestiä, että se oli nyt siinä. Peitin kyyneleitäni ja söin lasten kanssa eväitä. Koulussa taas harjoiteltiin kanylointia, ihan vaan muistin virkistykseksi. Kaikki alkoi olla sumuista tämän jälkeen. Tiesin, että edessä on pitkältä tuntuva projekti. Blogissa yritin peittää takana tapahtuvat myllerrykset ja mm. kirjoitin suositun postauksen omista aikuislukiokokemuksistani. Loppukuusta hain avioeroa. Sitäkin itkin yövuorossa. Pyörät lähtivät pyörimään. Samalla suoritin mielenterveys- ja päihdetyön harjoitteluani. Kesä ja koulusta irrottautuminen tuli tarpeeseen.


KESÄKUU -14


Kesäkuu oli rankka, mutta yritin silti nauttia auringosta ja pienestä lämmöstä.. Blogissa ei kiinnostanut olla, koska olisi tehnyt mieli vaan täräyttää eetteriin rehellisesti kaikki meneillään olevat asiat. Sen sijaan jaoin vaginamuffinien ja tissikakkujen ohjeet. Vietin ystäväni erobileitä. Avauduin blogissa lapseeni kohdistuneesta kiusaamisesta. Blogissa nähtiin myös ensimmäinen videopostaus ikinä! Se on muuten vielä ainoa.. Vietin lasten kanssa keskenään juhannusta, kun lasten isä oli työmatkalla. Vireillä oli asunnon etsintä ja avioeron hakemisesta oli vielä pieni hetki. Elimme räjähdysherkkää aikaa. Kaikki tuntui niin vaikealta. Tuiskun kanssa kipuiltiin (ja kipuillaan edelleen) nukkumaanmenon kanssa. Kesäkuussa pääsin lasten kanssa käymään Linnanmäellä, jolloin kierrettiin kaikki ilmaiset laitteet. Törmäsin silloin yhteen blogini lukijaan, jolle hämmästyksissäni yritin änkyttää vastauksesi kiitoksen tapaista. Blogissa kerroin minulla olevan lievän lukihäiriön.


HEINÄKUU -14


 Olin kesätöissä palvelutalossa. Sain selkäni kipeäksi nostamisesta sekä varmasti muista stressitekijöistä ja jouduin muutamaksi päiväksi saikulle. Kävin pitkästä aikaa (yli vuoteen) kampaajalla ja leikkautin otsatukan. Yritin suunnitella tytön 6-vuotissynttäreitä ja toteutinkin ne kaksi kertaa kuun aikana! Pohdin suhtautumista itseeni ja sitä, kuinka huono ihoni vaikuttaa itsetuntoon. Kotona edelleen kipuiltiin asunnon etsimisen kanssa. Yritin viettää lasten kanssa laatuaikaa ja kävimmekin viettämässä päivää kotieläinpihassa. Heinäkuussa tapahtui jotain aika raffia, jota en voi kertoa täällä, vaikka joku siitä voisikin saada vertaistukea. Aloin olla ihan loppu elämäämme saman katon alla. Yritin tehdä muistoja ja elää päivä kerrallaan. Blogissa en vielä voinut kertoa erosta, kunnes julkaisin tämän postauksen. Olosuhteiden pakosta jouduin sen piilottamaan, mutta sieltä se taas löytyy. Kuun lopussa allekirjoitin nykyisen asuntoni vuokrasopimuksen.


ELOKUU -14


Elokuussa valmistauduttiin syksyyn. Vietimme kaikki neljä viimeisiä hellepäiviä Porvoon parhaassa ja suojaisimmassa uimarannalla. Meillä oli perheenä ihan mukavaa. Elämässä oli pieniä hopeareunuksia. Pyörämummi oli mittaamaton korvaamaton, taas ja tulee aina olemaan! Mimmi osallistui keppihevoskisoihin, joka oli elokuun ihana piristys. Niputin kesän ja kesän voimabiisit pakettiin. Kävin Flowssa ensimmäistä, mutta en viimeistä, kertaa! Työt loppuivat heinäkuun lopussa ja koulu jatkui elokuun puolessa välissä. Tein Mimmin ja meidän parhaiden ystävien kanssa viikonloppureissun Helsinkiin, ei Hesaan, vaan Stadiin. Tunnelmia reissusta tuli kolmeen postaukseen, Helsinki osa 1, Helsinki osa 2 ja Suomenlinnan oman postauksen verran.


SYYSKUU -14


Syyskuu oli blogissa yksi hiljaisimmista. Hankin kesällä minulle ja lapsille oman perhekummin, jota tapasimme syyskuussa ensimmäisen kerran. Minut ja tarinani nähtiin Kaksplus-lehdessä. Odotin käsimättömästi uuteen asuntoon muuttamista, minulla alkoi olla elämän nälkä. Kesä oli ollut pitkä ja muuttoon tuntui olevan samalla niin pitkä ja niin lyhyt aika. Olin todella kiitollinen ystävistäni, joita ympärilläni oli. He olivat jaksaneet kulkea kanssani rankan vuoden ja edelleen välittivät minusta. Pohdin blogissa eron ja muuton vaikutusta lapsiini. Pelkäsin heidän puolesta ja samalla tiesin, että kyllä me pärjätään! Blogissa vilahti myös muutamia kuvia uudesta kodista, jonne muuttoa tein syyskun lopun viimeiset päivät, yksin ja adrenaliinin voimin!


LOKAKUU -14


Lokakuun 4. päivä minä vihdoin muutin! Äitienpäivänä tehdystä päätöksestä oli pitkä aika. Asunnon löytäminen tuntui nälkävuottakin pidemmältä. Ensimmäinen yö omassa kodissa oli huumaavan ihanaa. Oloni oli levollinen, vaikka samalla sydämeen sattui.  Blogissa esittelin ylpeänä 49 neliön asuntoni keittiötäni sekä lastenhuonetta! Osallistuin matkasynnytyspäivään ja blogini kävijämäärät räjähtivät yli 18 000 yksittäisellä tyypillä, kun blogissa nähtiin tekopimppejä ja papakokeeseen käytettäviä välineitä! Opettelin elämääni yksin ja yksin lasten kanssa. Tuisku täytti 3-vuotta!


MARRASKUU -14


Marraskuu. Aikamoinen kuukausi. Vietin isänpäivää lasten kanssa ilman lasten isää. Olin ensimmäisessä kätilöharjoittelussani naistentautien parissa ja minua liikutti erityisesti yksi kohtaaminen potilaan kanssa. Arki alkoi rullaamaan uudessa arjessa, uudessa kodissa ja sovituilla järjestelyillä. Jotenkin onnistuin saamaan kolauksen ihmissuhteiden saralla. Asia samalla itketti ja nauratti. Miten voikaan sattua sydämeen kahdesti vuoden sisällä? Olin elänyt ihanassa pienessä kuplassa ja lopulta putosin aika korkealta. Hetken tuntui, että olin taas lähtöruudussa. Ylös kiipeäminen alkoi tavallaan uudestaan. Samalla päätin, että tältä minusta ei tunnu enää ikinä.


JOULUKUU -14


Joulukuu ei sattuneista tapahtumista johtuen alkanut kovin iloisissa merkeissä. Parantelin haavoja, uusia ja vanhoja. Oma negatiivisuus ja asioiden märehtiminen alkoi jo ärsyttämään. Odotin vain vuoden vaihtumista. Olin niin kypsä vuoteen 2014. Yritin löytää taas iloa harjoittelustani, sillä olin viikossa koukussa leikkaussalielämään! Kipuilin kotona huono äiti -syndrooman kanssa, sillä Tuiskun uhmaikä oli ryöstäytyä käsistä. Minulla ei ollut tippaakaan joulumieltä, vaan päinvastoin halusin unohtaa koko joulun ja painaa duunia. Olin kuunnellut vuodessa niin paljon musiikkia, että se tarvitsi ihan oman postauksena blogiin. Vietin aikaa Kotkassa, ennen kuin lapset lähtivät yli viikoksi isänsä kanssa mökille. Vietimme mukavan jouluaaton yhdessä: minä, lapset, lasten isä ja hänen porukkansa. Tein töitä kauan toiveissa olleessa osastolla, johon tykästyin edellisessä harjoittelussani. Olin iloinen, kun sain tehdä jotain aivan muuta, kuin perushoitoa palvelutalossa tai kotihoidossa! Vuosi vaihtui Annan perheen kanssa. Parempaa vuoden vaihtumista ei olisi voinut toivoa, kun kuoharipullo aukesi ilotulitusten räiskyessä taivaalla ja mitä parhaimmassa seurassa! Olin onnellinen, kun vuosi vihoin vaihtui! Joku merkitys sillä oli, sillä pystyin päästämään irti tietyistä asioista, tein uudenvuodenlupauksia hieman hiprakassa sohvalla ja pystyin sanomaan itselleni: "Sie teit sen!"