Äitiyden yksi vaikeimmista asioista - lapsen koulupaikan vahvistaminen!

eevi_sydamenasialla_kouluun

Hyväksyin hetki sitten lapseni koulupaikan. Tein samalla hakemuksen iltapäiväkerhoon. En voi uskoa, että minulla on kohta kotona ekaluokkalainen! Nyt on tammikuu ja elokuuhun sekä koulun alkuun on vielä aikaa. Silti tuleva syksy tuntuu tulevan kohti - ja todella lujaa! Olen matkalla äitiydessäni pisteeseen, jossa minun on pakko päästää napanuoraa pidemmälle. Minun, joka en vielä päästäisi eskarilaista yksin pihalle! Minun, joka on tuudittautunut vahvasti siihen, että molemmat lapseni ovat aina päiväkodissa ja arki pyörii niin - nyt ja aina! En edes osaa kuvitella aikaa, jossa olen koululaisen äiti. Eniten pelottaa ajatus siitä, että olen päivät eri paikkakunnalla kuin lapseni. Minun täytyy yleensä lähteä jo klo 7.15 bussilla kouluun. Se ajatus ei ole ennen tuntunut niin pahalta, paitsi silloin, kun Tuisku aloitti päiväkodissa vuoden ikäisenä. Meidän perheessä tulee tapahtumaan suuria muutoksia syksyllä. Huomaan, että tässä kohtaa minusta huokuu se epävarmuus ja liioiteltu huoli. Stressaan ja pelkään, vaikka kyseessä on iloinen asia lapseni elämässä.

Silti. Koulun aloittaminen! Se, jos mikä jännittää niin pirusti. Menikö kaikki hakemukset perille? Onko mahdollista, että emme saa iltapäiväkerhopaikkaa? Mitä jos emme saa sitä?! Ostammeko Mimmille puhelimen? Tai tottakai ostamme, mutta minkälaisen? Osaako hän käyttää sitä? Mitä jos puhelin varastetaan tai siitä loppuu akku kesken kaiken? Tai hän ei saa minua kiinni? Mitä jos koulumatkalla tapahtuu jotain kamalaa? Entä jos en ehdi ajoissa koulusta kotiin? Joutuuko lapseni kävelemään yksin pimeässä ja kylmässä talvi-ilmassa? Mitä jos en saa lastani kiinni puhelimella? Mitä jos lastani kiusataan koulussa? Entä jos lapsestani tulee kiusaaja? Osaanko antaa hänelle tarpeeksi tukea isossa elämänmuutoksessa? Kuinka monta typerää, mutta osin aiheellista kauhukuvaa osaan päässäni tulevien kuukausien aikana luoda?

Olen samalla ylpeä lapsestani. Hänestä on kasvamassa mahtava tyttö. Mutta tämä on elämänalue, jota en raskauden tai pikkulapsiaikana osannut edes kuvitella. Miettiikö kukaan koskaan raskauden aikana sitä, että se sisällä kasvava vauva tulee menemään vielä kouluun. Että hänet täytyy päästää yksin kävelemään ulkona? Myönnän, etten itse osannut ajatella silloin muuta kuin kuinka tulen oppimaan lukemaan vauvaani. Nyt se ajatus lapseni itsenäistymisestä on iskenyt päähäni. Minun on pakko antaa enemmän vapautta ja pystyä vaatimaan enemmän itsenäisyyttä. Minun on opittava pois siitä ajatuksesta, jossa lapseni tulee aina kulkemaan vierelläni, enkä päästä häntä silmistäni. Se vaan tuntuu nyt niin vaikealta.

Mun päässäni pyörivät ajatukset alkavat saavuttamaan samanlaiset naurettavuuden mittasuhteet kuin raskauden jälkeisissä hormonihuuruissa. Muistan, kun itkin sohvalla imettäessäni kaksiviikkoista Tuiskua. Itkin sitä, kun poikani tulee joskus menemään armeijaan ja hän on pitkiä aikoja poissa kotoa. En aina kestä itseäni. Naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Olen mie kans äiti. Ajatella, että nämä samat ajatukset täytyy kokea vielä toisen kerran. Onneksi silloin pikkuveljellä on tukena reipas isosisko. Kunhan nyt osaan asennoitua isosiskon elämänmuutokseen muullakin tavalla kuin panikoimalla aivan naurettavista asioista. Mutta niin se vain on, että tuleva koulutaival tulee olemaan todella iso asia meidän elämässä. Minun ja lasten isän on tehtävä tästä mahdollisimman pehmeä lasku Mimmille. Onneksi me asumme niin lähellä toisiamme, että saamme varmasti hyvän systeemin tälle järjestettyä.

Lapseni menee syksyllä kouluun. En vaan osaa kuvitella sitä. Olen ollut kohta 7 vuotta äiti. Muistan niin elävästi Mimmin taaperoajalta. Sen pienen riemuissaan olevan tyllerön, joka istui kesäpäivänä Pyörämummin mökin pihalla pesuvadissa. Nyt hän leikkii koululaista, pelaa kanssani risti-nollaa, käyttää mielellään farkkuja, kysyy tiukkoja kysymyksiä ja on kovapäinen prinsessa.

12 kommenttia

  1. Suosittelen sinulle lämpimästi Timo parvelan ja Jari sinkkosen kirjoittamaa kirjaa nimeltä Kouluun!.
    Se on yksi parhaimmista kirjoista, koita kasvatusalan alalla olen koskaan nähnyt. Itse suosittelen sitä ensimmäisen kerran vanhemmille yleensä jo syksyllä eskarien vanhempainillassa. Kirjassa kerrotaan ekaluokkalaisen elämästä niin lapsen kuin opettajakin kannalta. Kirja herättää meissä vanhemmissa ajatuksia, mutta antaa myös näkökulmaa koulumaailmaan. Sinä, missä päiväkodin henkilökuntaa nähdään päivittäin, opettajaa vartin verran pari kertaa vuodessa. Loppu kommunikointi jää periaatteessa lapsen varaan. Se on tosi iso muutos.

    VastaaPoista
  2. No tuohon kommenttiin kommunikaatiosta ( koulussa) lapsen varassa... ystävämme tietotekniikka on tässäkin astunut kehiin ja opettajien kanssa kommunikoidaan, halusi tai ei, sähköisissä ympäristöissä päivittäin. Meillä se on nimeltään wilma- järjestelmä.

    VastaaPoista
  3. Se on kyllä iso askel, molemmille - mutta lapselle onneksi yleensä hyvässä mielessä, niin että loppujen lopuksi mun ainakin oli aika helppo iloita lapsen kanssa isoksi kasvamisesta vaikka itsestä tuntui haikealta ja huolestuttavaltakin. Tosin meillä harppaus ei ollut ihan niin iso, koska ranskalaisessa koulussa jo aika pieniltä odotetaan aika isojen käytöstä, eli monet koulujutut oli jo ennestään tuttuja. Me ei muuten olla hankittu vielä tokaluokkalaisellekaan puhelinta vaikka kulkee osan koulumatkasta itsekseen bussilla, tuntuu, että puhelimesta huolehtimisesta olisi enemmän huolta kuin mitä siitä olisi hyötyä. Tsemppiä joka tapauksessa teille molemmille!

    VastaaPoista
  4. Tuttuja tunteita ja ajatuksia. Yhtäkkiä ne vauvavuoden heitot "aika menee niin nopeasti, että kohta se menee jo kouluun", olivatkin totta.

    Itselleni oli paljon totuttelemista tuohon edellä mainittuun viestinnän vähyyteen. Eskarissa tuli juteltua työntekijöiden kanssa päivittäin päivän kuulumisista ja yhtäkkiä kaikki tieto olikin pääosin lapsen muistin ja kertoman varassa. Meillä opettaja käyttää hyvin vähän sähköistä tiedottamista. Koulun alussa pyysin opettajaa laittamaan sähköisesti vaikka kerran viikossa kokoomaviestin kuluneen viikon jutuista koko luokan vanhemmille. Yhden kerran opettaja tällaisen viestin laittoi, mutta siihen se jäikin.

    Yksi iso asia pohdittavaksi on koulumatkojen kulkeminen.

    Tsemppiä! Olet vain syksyllä hyvin valmistautunut, kun pohdit näitä etukäteen.

    VastaaPoista
  5. Mä ahistelen jo esikoisen kouluun menoa vaikka hän on vasta syksyllä täyttänyt kolme :D Mutta on se niin vaikeaa päästää napanuoraa pidemmäksi.. Tuntuu oudolta ajatella, että joskus lapseni on yksin kotona ja hänelle voi soittaa että miten menee. Siis kääk! Aika menee niin äkkiä.. Että tuo sun "En aina kestä itseäni. Naurattaa ja itkettää samaan aikaan." on kyllä niiiin sama mulla :D

    VastaaPoista
  6. Varmasti jännittää, mutta usko pois - kaikki tulee järjestymään oikein hyvin! Mimmi on sellainen tyttö, että pärjää. :) Viime syksynä siitä eskarista sopivat jo keväällä vanhempien kesken, että samaan kouluun menevät lapset kävelevät yhdessä koulumatkan! Ehdotapa samaa jossain vanhempainillassa, niin ei tarvitse yksin kävellä koulumatkaa. :)

    Vastuun antaminen pienelle lapselle kyllä kirpaisee, mutta kyllä sä selviät! <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos kirjavinkistä! Tämä täytyy ehdottomasti lukea! :-)

    VastaaPoista
  8. Joo, sama kanava taitaa olla meilläkin. Täytyy opetella sen kanssa pelaamaan. :-)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentista, Emilia! Lohduttavaa luettavaa. Tuo teidän koulu kuulostaa aika mielenkiintoiselta. Ja kiva kuulla kokemus tuosta puhelimestakin. Se on iso asia, joka tulee opeteltavaksi meillä.

    VastaaPoista
  10. Se on ihan totta, että vauvavuotena sitä heitti aika huoletta "kohta se on jo koulussa". No niinpä, kohta se sinne menee! Toivottavasti tytöllä on aktiivinen opettaja, jonka kanssa viestittäminen ja tiedotus pelaa. Niitä aikoja odotellessa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommentistasi, Tintti! Ihana kuulla, että muita samanlaisia löytyy! :-D En vielä kestä ajatusta, että mun lapset tulevat olemaan ilman mun valvovaa silmää. Iso kääk!

    VastaaPoista
  12. Joo, aion kyllä lyöttäytyä yhteen niiden vanhempien kanssa! :-D Kyllä tuosta syksystä sitten selviää. Vielä se vaan jännittää niin paljon. Mimmi kyllä pärjää, onhan hän tullut äitiinsä. <3

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!