Mitä itsestäni annan

 

Eilen jäin taas miettimään tätä bloggaamista ja sitä, minkälaisen kuvan annan itsestäni blogiminän roolissa. Olen joutunut paljon miettimään omaa linjaani ihan senkin vuoksi, etten sekoittaisi muita rooleja blogiin. Olen äiti ja äitiyteen tämä blogi painottuukin. Olen myös kätilöopiskelija, joten haluan jakaa opintojani myös blogissa. Sitten olen se nauravainen, positiivinen, huumoria viljelevä, suorasanainen ja spontaani Eevi, josta yritän antaa pienen palan täälläkin. Haluan pitää tekstini rehellisinä, elämänmakuisina ja sellaisina, joita voin lukea myöhemmin itse häpeämättä ja että pystyn seisomaan tekstieni takana. Mutta en esimerkiksi bloggaa oikealla nimelläni, enkä varmaan koskaan niin tule tekemään. Eikä lapsistani tule selviä kasvokuvia tai oikeita nimiä ikinä nettiin.

Kaksplus on alusta, joka tavoittaa todella paljon lukijoita ja esimerkiksi Kaksplussan keskustelupalsta on todella vilkas paikka. Väistämättä näkyvällä paikalla bloggaaminen tuo ainakin minulle omanlaisia paineita. Onneksi blogini lukijakunta on aivan ihana, sydämellinen ja moni jättää itsestään ihania kommentteja, joita luen sydän läikkyen. Olen blogiurani aikana saanut ehkä kolme ilkeää tai outoa kommenttia. Nekin kommentit ovat tekemällä tehtyjä, tikusta oli tehty asiaa. Eikä blogini linja ole koskaan ollut tarkoituksella provoisoiva tai aihepiirit liian henkilökohtaisia, että niistä koituisi jonkinlaisia ongelmia.

Se on ihan fakta, että esimerkiksi työnantaja (nykyinen tai tuleva) voi lukea blogiani. Siksi haluan tehdä selvän rajan työminän ja blogiminän välillä. En esimerkiksi haluaisi törmätä töissä blogiini jollain tavalla, en ainakaan tällä hetkellä. Koskaan ei tiedä, mitä julkisesta kirjoittamisesta voi koitua. Sitten kun teen töitä kätilönä, niin raja on oltava siinäkin, mutta en usko, että synnyttämään tulleen äidin kommentti siitä, että hän lukee blogiani, olisi mitenkään maata kaatava (päinvastoin). Mutta myös siksi minun täytyy muistaa blogia kirjoittaessani, että kaikki kirjoittamani voi tulla minua vastaan yllättävissä paikoissa ja tilanteissa. Se on ollut ihanaa, että blogini on innostanut tai ollut muuten vain iloinen asia kätilöksi opiskelemaan haluaville/opinnot aloittaville lukijoille. Niistä kommenteista on tullut todella hyvä mieli! Ja tulee jatkossakin.

Olen tottakai miettinyt, että olenko blogissani ollenkaan kiinnostava. Mitä minulla on oikein antaa muille? Ei minulla ole shokeeraavia tai sensaationhakuisia postauksia. Minullakin on elämässä niitä asioita, ihmissuhteita tai tapahtumia, joista haluaisin kirjoittaa, mutta joiden julkaisemisessa menee raja. Eniten blogissani on kiinnostanut postaukseni liittyen kätilöopintoihin, jossa vilahti silikonisia naisten lantioita. Mutta sitten taas, kun äsken vastaisin edelliseen postaukseen tulleisiin kommentteihin, niin huomasin, että kyllähän minussa on sitä jotain. En kosketa ehkä yhtä suurta lukijakuntaa kuin muut blogit Kaksplussalla. Mutta tekstini tavoittavat lukijamäärät ovat kultaakin kalliimpia. Blogini lukijat ovat todellakin lämminhenkisiä, jotka jättävät ihania kommentteja. Saan teiltä vertaistukea ja saan jakaa sitä takaisin muille. Olen saanut teidät olemalla oma itseni, ilman, että olisin jotain mitä en oikeasti ole. Olen pysynyt aitona ja lojaalina blogiminän linjalle.

Minusta on hatun nostamisen arvoista, että joillan se raja ei ole niin tarkka. Minun on pakko myöntää (kaikella rakkaudella), että Kaksplussalla bloggaavan Katri Sorsan suolihuuhtelu-postausta lukiessani suuni jäi auki. Olin tulossa kirjoittamaan jotain blogiin, mutta se jäi siihen. Vaikka huumorilla postaus on kirjoitettu ja niin tarkoitettu luettavaksikin, niin itse vaan kykenisi. Voi johtua myös siitä, että näitäkin asioita on omassa opiskelussa ja työelämässä tullut vastaan ja sinne haluan ne blogimaailmassa jättääkin. Mutta sain siitä pienen kimmokkeen paljastaa sensaationhakuisesti itsestäni tänne jotain - ja kuvien kera. Nämä(kin) on otettava ihan huumorilla. Kaikki seuraavat asiat tapahtuivat eilen - ajatelkaas!

eevi_sydamenasialla_paljastus eevi_sydamenasialla_paljastus2 eevi_sydamenasialla_paljastus3 eevi_sydamenasialla_paljastus4 eevi_sydamenasialla_paljastus5 eevi_sydamenasialla_paljastus6 eevi_sydamenasialla_paljastus8 eevi_sydamenasialla_paljastus10 eevi_sydamenasialla_paljastus9 eevi_sydamenasialla_paljastus7

26 kommenttia

  1. Olen raskausaikanani lukenut aika monia blogeja, ja kaksplussallekin on tullut vaikka kuinka paljon uutta viimeisen 7kk aikana. Kaikki uudet blogit vilkaisin läpi, mutta vain harvat ovat ylittäneet sen kynnyksen, että oikeasti lukisin jokaikisen uuden postauksen. Tämä on yksi niistä. Erotut muusta joukosta etenkin sillä, miten olet kirjoittanut opiskeluistasi (Useat kirjoittavat vain esimerkiksi siitä, kuinka rankkaa opiskelu on, tai minkälaisia tehtäviä heillä on kesken. Kuvat luovat paljon selkeämmän kuvan, ja olen ylipäätään saanut blogisi kautta hyvän kuvan siitä, miten erilaiset harjoittelut ja kurssit sijoittuvat aikajanalle), ja täytyy myöntää, että pikkaisen kiinnostaisi kätilön homma. Olen sitä jo aiemminkin ajatellut, mutta vaikka kuinka voisi selata aiheesta kirjoja ja muuta infoa, itse opiskelusta voi kuulla vain sellaiselta, joka alaa todella opiskelee. Olen siis kiitollinen ja inspiroitunut blogistasi!

    Toisaalta en tietenkään seuraa blogiasi pelkästään opiskelujuttujen toivossa. Lukiessa tärkeää on myös se, että kirjoittajan ääni sopii lukijan korvaan, eli pidän tavastasi kirjoittaa ja näyttää pieniä paloja arjestasi. Joissain blogeissa minua häiritsee se, että muista perheenjäsenistä ei näytetä kasvokuvia, tai että käytetään jotain kummallisia lempinimiä tai pelkkiä kirjainlyhenteitä, mutta olet toteuttanut tämän aika hyvin omassa blogissasi. Jos ei tietäisi jonkun postauksen perusteella, että käytät bloginimiä, ei sitä huomaisi ollenkaan. Lasten kasvottomuus ei häiritse, koska lapset on kuvattu aina luonnollisesti, eikä tunnu siltä, että kasvoja erityisesti piiloteltaisi.

    Vielä sivumennen sanoen on käynyt mielessä, että joku, jonka blogia olen nyt lukenut, saattaisi olla esimerkiksi harjoittelussa silloin kun menen parin kuukauden päästä synnyttämään... tuntuu hassulta ajatukselta, että miettisin jossain kipuhöyryissäni mistä tunnen tuon ihmisen, ja sitten jossain vaiheessa supistusten välistä karjaisisin "Nyt mä tiedän! Oon lukenut sun blogia!" Ja loppuajan juttelisin blogissa näkyneen lastenhuoneen sisustuksesta kipuni unohtaakseni... :D

    VastaaPoista
  2. Tutun näköisiä kuvia! Mullakin on aina puhelin mukana joka paikassa, myös ruokapöydässä. Pitäisi vissiin vähän rajoittaa, mies sanoo että oon ihan liian some-riippuvainen.. :D

    VastaaPoista
  3. Tuttuja fiiliksiä! Mä oon kans miettinyt, että sitten kun hoitoalalla työskentelen niin pitäskö koko bloggaus lopettaa. Että onko se jotenkin väärin tai hölmöä. Mutta miksi toisaalta ois, jos rajan pitää selvänä, enkä mä tietenkään mitään asiakkaiden juttuja blogiin tuo. Enhän ole niin nytkään tehnyt, enkä todellakaan kerro blogissa kaikkea. Mun elämä ei ole mun blogi, vaikka joskus jotkut niin luuleekin :D Mainiot kuvat! Tuliskohan banskuista hyvää banaanikakkua...

    VastaaPoista
  4. Ootko sä käynyt kuvaamassa meillä...? :D

    VastaaPoista
  5. Ihana elämänmakuinen blogi:) Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  6. Tämä ei oikeestaan liity juuri tähän postaukseen, mutta harkitsemme muuttoa Porvooseen ja ajattelin jos ehtisit vastata muutamaan kysymykseen. :) Olen kotona lasten kanssa vielä ainakin pari vuotta (toinen 1,5vuotta ja toinen 2kk). Onkohan siellä lapsiperheille paljon toimintaa? Entä tutustuuko näin ulkopaikkakuntalaisena ihmisiin helposti? Pelottaa jättää Helsingin syke mutta omakotitalo ja rauha toisaalta kiinnostaisi..

    VastaaPoista
  7. Heippa!

    Pakko kirjoittaa, että olen pahoillani jos häiriköin silloin taannoin ottaessani kontaktia ruokatauolla kertomalla olevani blogin lukija.
    Tarkoitus oli ennemminkin ilahduttaa ja antaa mukavaa palautetta. Ymmärrän kyllä nyt tarpeesi pitää työ-ja blogiasiat erillään En ajatellut kai sen kummemmin. :)

    Porvoosta kiinnostuneen toivotan puolestani tervetulleeksi. Muutimme tänne samoista syistä n. 3 vuotta sitten.Kerhoja ja toimintaa lapsiperheille on mielestäni ihan mukavasti, aika vähällä käytöllä meidän osalta tosin kun toistaiseksi nuorinkin päiväkodissa. Pikkukaupungissa kaikki on melko lähellä ja lapset tuntuvat viihtyvän. Kaupunki tosiaan tuntuu Helsingin jälkeen PIENELTÄ, alkuun ahdisti kun tuntui että kaikki tietää toisistaan kaiken. ;) Päivähoitosysteemi vaikuttaa jäykemmältä kuin mihin Helsingissä asuessa totuimme. Helsingistä kaipaan myös omia sosiaalisia ympyröitä ja eläväistä leikkipuistomeininkiä. Täällä on usein saanut kökkiä yksinkin lasten kanssa puistossa. Lähiluontoa on kyllä kivasti tarjolla ja tiettu tykkään omasta tönöstä ja pihasta. Jään äitiyslomalle loppukeväästä ja silloin taidan itsekin tutustua paremmin esim. kerhoihin ja kenties verkostoitua paremmin muiden perheiden kanssa.

    VastaaPoista
  8. Lukematta muita kommentteja niin pakko sanoa. Olet aivan ihana, sinusta saa sellaisen kuvan, että jos vielä toisen lapsen joskus saan, niin haluat SINUT kätilökseni! Jatka samaan malliin, blogisi saa minut aina hyvälle tuulelle :) ps. kätilöopinnoista lukeminen on todella mielenkiintoista, lisää postauksia niistä!

    VastaaPoista
  9. Iiiks! <3 Kiitos! Jos me joskus törmätään synnärillä, niin lupaan tehdä parhaani! :-D

    VastaaPoista
  10. No heippa, Sylvia! :-)

    Hei, ei yhtään haittaa! Se oli enemmänkin iloinen asia. Enemmän pelkään, että jotenkin bloggaaminen voisi vaikuttaa negatiivisesti työssä. Se voi olla tietenkin enemmänkin ylireagointia, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka esim. työnantaja kävisi lukemassa omaa blogia. Sinun tapaamisesi oli positiivinen yllätys. Näytän joka kerta niissä tilanteissa ihan pöllömystyneeltä, enkä osaa vastata kovin järkevästi niissä tilanteissa. Heheh! :-D

    Ihanaa, kun vastasit Porvoosta kiinnostuneelle. Samoja ajatuksia on minullakin Porvoosta. :-)

    VastaaPoista
  11. Moikka, Marjukka!

    Olen alunperinkin pienestä kaupungista, joten olen tottunut tälläiseen pienempään menoon. Oikeastaan tykkään tästä ja Porvoosta. Täällä on hyvin kerhoja ja ainakin viime kesänä oli vielä puistokahveja. Joitain lastentapahtumiakin on täällä ollut, joissa olen lasten kanssa käynyt. Suosittelen katsomaan alueen kerhotarjontaa ja tutustumaan lähipuistoihin. Kyllä täällä ihmisiä on ja oikein mukavia sellaisia. Itse tutustuin ensimmäisellä viikolla yhteen ihanaan ihmiseen, jonka ystävä olen edelleen. Tervetuloa tänne! :-)

    VastaaPoista
  12. Kiitos, Peppilotta! Jatkan ehdottomasti samaan malliin! ;-)

    VastaaPoista
  13. Hahah! Näyttääkö tutulta? :-D

    VastaaPoista
  14. Yksi banaani jäi jäljelle. Loput poika söi! :-D Joo, raja on oltava selvä, jotta saa pidettyä erillään blogiminän, työminän ja sen siviiliminän. :-)

    VastaaPoista
  15. Kiitos ihanasta kommentistasi! Teidän lukijoiden antama palaute on kultaakin kalliimpaa, varsinkin silloin, kun inspiraatio on hukassa. Olen todella kiitollinen, että jaksatte käydä kommentoimassa! <3 Ja jos tavataan joskus, niin vetäise hihasta! Tuli tosi hyvä mieli tästä!

    VastaaPoista
  16. Mun mielestä sun blogi on just hyvä tällaisenaan. Liian harvoin tulee kommentoitua, mutta kaikki luen. Vaikutat tosi sydämelliseltä ja olen ihan samaa mieltä kuin yllä ollut Marika, että mielelläni olisin sinut ottanut kätilökseni. :) Nää kuvat vois olla hyvinkin myös meiltä ;)

    VastaaPoista
  17. vautsi toises silmäs saari ja toises menee polku himaan jossa palaa valo :)

    VastaaPoista
  18. Heheh! Aika hieno tulkinta mun silmistä. :-)

    VastaaPoista
  19. Miten oon unohtanut vastata sun kommenttiin!!!! Ihana, kiitos! <3

    VastaaPoista
  20. mut tsiigaa sitä kuvaa :)ni kato siellä menee selkeesti polku ja valo ja hämynen mökki kato läheltä heijjasteet :)

    VastaaPoista
  21. Täytyy kattoa lähempää. :-)

    VastaaPoista
  22. löysitkä sää sen siitä silmmästä?

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!