Congratulations, It's a Match eli kokemuksia Tinderistä

tinder4

Tulin Tinder-kaapista tulos ohimennen uudenvuodenlupauksia käsittelevässä postauksessa. Kyllä, minäkin olen siis kokeillut deittisovelluksena tunnettua Tinderiä. Lyhyesti kerrottuna Tinder on sovellus puhelimessa, johon lataat Facebook-profiilin kautta kuvia itsestäsi ja etsit tiettyjen hakukriteerien mukaan toisia ihmisiä. Voit valita Facebook-profiilistasi kuvat, jotka sinusta näkyvät. Etunimi ja ikä tulee Facen kautta automaattisesti. Sukunimeä tai asuinkuntaa ei tule näkyville, ellet itse halua sitä tietoihisi lisätä. Kuvien lisäksi voit kirjoittaa itsestäsi pienen tekstinpätkän. Asetuksista määrittelet etsitkö miehiä ja/tai naisia, millä ikähaarukalla ja kuinka monen kilometrin säteeltä. Samalla periaatteella saat nähdä muiden profiileja, joiden asetukset esimerkiksi iän suhteen täsmäävät sinun asetuksiesi kanssa. Kun olet nämä asetukset määritellyt, niin ei muuta kuin toisten profiileja katsomaan.

tinder

tinder3

Tinder on hyvin simppeli paikka. Näet toisilta kuvat ja mahdollisesti profiilitekstin, jos joku on sellaisen kirjoittanut. Näet myös yhteiset Facebook-kaverit ja tykkäämisten kohteet. Jos tykkäät jonkun profiilista, painat sydäntä tai pyyhkäiset oikealle. Jos et tykkää, painat rastia tai pyyhkäiset vasemmalle. Kukaan ei saa tietää, oletko painanut rastia vai sydäntä hänen kohdallaan. Mutta jos sinä ja toinen osapuoli olette painaneet toisilleen sydäntä, teille aukeaa keskustelu. Tinder-matchin voi myös myöhemmin poistaa, jos on vahingossa painanut sydäntä. Aika simppeliä ja välillä tylsinä hetkinä aika koukuttavaa.

tinder 6

Sovelluksena Tinder on todella pinnallinen paikka. Koska ainoat asiat, jotka toisesta näet, on kuvat ja mahdollinen tekstinpätkä. Myönnän nauraneeni usealle profiilille tai olevani vain hyvin hämmentynyt. Vastaani on tullut niin seksikumppanin hakijoita kuin eronneita isukkeja, bodareita, hippejä, outoja tyyppejä, niitä joiden nimi on saanut nauramaan, niitä joiden puolesta vähän häpeää ja sitten normaaleilta tuntuvia tyyppejä.

Isolla otannalla moni miehistä käy profiilitekstin (ja kuvien) mukaan salilla, seinäkiipeilee, sukeltaa, matkustaa (ja kuvassa pitää sylissä tiikeriä tai makaa riippumatossa), toiset tykkää kulttuurista, musiikista, soittaa tai laulaa, on insinööri, tykkää hyvästä viinistä ja ruoasta, ja joku pyytää profiilissaan että olet lapseton (ihan oikeasti). Tai kertoo itsestään pelkkien emojien (hymiöiden) avulla pitkänäkin pätkänä. Sitten on ukkomiehiksi itseään tituuleeraavia, jotka etsivät toista naista. Tai vaan omalla (tai netistä) otetulla vatsalihaskuvallaan haluaa seksiä, jotkut jopa kertovat heti minkälaisesta seksistä tykkäävät. Nämä ovat onneksi harvassa. Välillä on profiiliteksteissä tullut vastaan, että kyseinen henkilö ei etsi mitään vakavaa tai sitten tekstin mukaan ollaan elämänkumppania etsimässä.

Pakko myöntää, että parhaimmat profiilitekstit ovat tulleet niiltä, joille en ulkonäön puolesta painaisi sydäntä. Ei tietenkään päde ihan kaikkiin. Sitten on niitä, jotka näyttävät todella huolitelluilta (ja hieman pissipäiltä), joiden kohdalla tulee vaan tunne, että minkälainen tyyppi onkaan kyseessä. Jotkut, jotka ovat profiilin puolesta vaikuttaneet lupaavilta, ovat aloittaneet keskustelun sanomalla "panisin". Juu, ei ole napannut. Tai sitten minut on poistettu, kun on kysytty lapsista. :-D

tinder5

tinder2

Mutta kyllä, vastaan on tullut kivan näköisiä, hauskoilla teksteillä varustettuja tyyppejä. Joidenkin kanssa on keskustelu auennut ja oikeasti juttu lähtenyt luistamaan. Joskus huomaa aivan heti minkälainen tyyppi on kyseessä ja kannattaako juttua jatkaa. Parhaimmat keskustelut ovat olleet sellaisten kanssa, joilla on samanlainen huumorintaju. Jotkut ovat saaneet minut nauramaan vatsa kipeänä ja jotkut vain haukottelemaan. Välillä ei tule juteltua Tinderin kautta kuin sen yhden kerran ja joidenkin kanssa on tullut heitettyä viestiä useampana päivänä tai silloin tällöin. Lähtökohtaisesti Tinder on hauskaa ajanvietettä, jota en ole ottanut liian vakavasti. Yleensä siellä on tullut selailtua myöhään illalla, kun on ollut tylsää.

Täytyy vielä lopuksi kertoa, että kaksi ystävistäni ovat löytäneet rakkauden Tinderin kautta. Toisen näistä ystävistäni taisin hieman pakottaa kokeilemaan Tinderiä ja siellä sitä nyt vaan seurustellaan. ;-) Olen tällä hetkellä suositellut kahdelle ystävälle Tinderiä, joista kummallakin on ollut hyviä kokemuksia siitä. Mikään mahdottomuus ei ole vakavamman suhteen löytäminen tälläisen kautta. Se vaatii vaan heittäytymistä, seikkailumieltä ja huumorintajua.

Kohti lapsivuodeosastoa, osa 1

Nyt ne kätilöopinnot ovat sitten kunnolla alkaneet. Eihän sitä itse osannut edes kuvitella, kuinka paljon asioita tulee ottaa kätilönä huomioon lapsivuodeaikana. Koska kurssin voi toteuttaa myös oppimispäiväkirjamaisessa muodossa, niin samalla muokayten laitan ajatuksia ylös blogin puolelle. Pitkään aikaan ei kätilöaiheisia postauksia ole ollutkaan, joten tässä niitä olisi taas tulossa. Seuraava harjoitteluni tulee olemaan lapsivuodeosastolla, joten tämä postaussarja saikin nimen sen mukaan.

Ensimmäisellä tunnilla kävimme läpi lapsivuodeaikaa, puerperiumia, yleisellä tasolla. Lapsivuodeaika on välitön syntymän jälkeinen aika, joka alkaa kun synnytys päättyy ja loppuu jälkitarkastuksen paikkeille. Naisen elimistöä palautuu sen kuluessa lähes raskautta edeltävään tilaan. Äidin palautumiselle tulisi siksi antaa aikaa. Naisen keho ei ole todellakaan valmis fyysisesti mihinkään hurjiin urheilusuorituksiin. Keholle tulee siksi antaa aikaa palautua. Eikä tämä todellakaan ole ainoa asia, joka synnytyksen jälkeen tulee lapsivuodeaikana ottaa huomioon.

Aika lapsivuodeosastolla on lyhentynyt, ensisynnyttäjät viipyvät siellä pidempään kuin jo aikaisemmin synnyttäneet. Silti näihin päiviin tulisi saada paljon asiaa ja monta seikkaa kuntoon ennen kotiutumista. Itse kätilönä minun tulee asennoitua ja ohjata tuoretta perhettä yksilöllisesti, perhekeskeisesti sekä antaa kaikkeen aikaa. Lapsen syntymä on aina mullistus entiseen perheasetelmaan. Perhe tarvitsee yksilöllisesti ohjausta, tietoa sekä rohkaisua uuden perheenjäsenen kanssa toimimseen. Lapsivuodeosastolla tärkeää on perhekeskeisyys sekä vierihoito. Jäin myös pohtimaan sitä, kuinka lyhyt aika nykyään lapsivuodeosastolla ollaan ja minkälaisilla tiedoilla ja taidoilla vanhemmat sieltä kotiutuvat. Aikaa on siis vähän ja jokaisella perheellä yksilöllinen tarve tiedolle ja ohjaukselle. Oma asemani kätilönä on varmistaa niinkin iso asia, että annan tarpeeksi tietoa ja annan aikaa käydä läpi keskustelua ennen perheen kotiutumista.

Tunnilta jäi mieleen keskustelu ensimmäisestä yhdynnästä synnytyksen jälkeen. Tunnilla otettiin esille se kuinka herkullinen paikka lapsivuodeosasto on ottaa puheeksi äidin sekä isän kanssa yhdyntä, ehkäisy sekä muut ajatukset seksuaalisuudesta synnytyksen jälkeen. Jäin pohtimaan tapoja ottaa asia puheeksi ja kätilön asemassa oleminen, kuinka minulla on velvollisuus kertoa perheelle seksuaalisuuteen synnytyksen jälkeen liittyvistä asioista. Ohjaus ja puheeksi ottaminen on tässä asiassa erityisen merkittävää. Äidillä ja isällä voi olla hyvinkin erilaiset käsitykset ja odotukset asiasta. Myös aiemmat tiedot, uskomukset ja käsitykset eroavat aina jokaisen perheen kohdalla. Siksi en saa tehdä oletuksia enkä sivuuttaa ehkäisyasiaa lapsivuodeosastolla. Kätilönä minun tulee osoittaa tässä asiassa perhettä kohtaan kunnioitusta sekä välttää torjutuksi tulemisen tunnetta. Luottamuksellisuus ja kuunteleminen ovat myös tärkeitä elementtejä perheen kanssa työskentelyssä ja näistä asioista keskustellessa.

Kaikki ei aina kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Äiti tai isä voi kokea synnytyksen jälkeen pettymyksen tunnetta. Toiset ovat suunnitelleet synnytystä enemmän kuin toiset. Jotain voi kuohuttaa se, ettei ehtinyt saada vahvaa kivunlievitystä. Joku voi taas olla aivan rikki sektion jälkeen, kun taas joku toinen ei ole koskaan voinut paremmin (näin karkeasti sanottuna). Erilaisten tunteiden, varsinkin pettymyksen tunteiden vastaanottaminen ja perheen tukeminen oli asia, jota jäin miettimään ja otin asiakseni havainnoida itsessäni tulevassa harjoittelussa.

Tunnilta jäi mieleen myös isän tai puolison mukaan ottaminen ja sen tärkeys. Jos kohdistan sanani ja ohjaukseni vain äitiin, voi isä jäädä helposti kaiken ulkopuolelle. Kyseessä on kuitenkin perhetapahtuma, jossa isä on yhtä isossa roolissa. Tunnilla käyty keskustelu siitä, kuinka esimerkiksi imetysohjausta tulisi antaa myös isälle, jäi mieleeni. Sitä tulen aivan varmasti toteuttamaan. Olkoot perhe täysimetyksen tai pulloruokinnan kannalla, niin isän on mahdollisuus saada samanlainen vuorovaikutus ja kokemus vastasyntyneen kanssa. Vaikka maidon nousun kannalta vierihoito äidin ja vastasyntyneen kanssa on tärkeää, niin yhtälailla isä voi ottaa vauvan paidan alle ja saada oma kokemus ja yhteys vauvaan. Minusta on muutenkin hyvä ottaa isä mukaan kaikkeen ja ohjata häntä yhtälailla, joissain asioissa vaikka jopa äitiä enemmän.

Tälläisiä ajatuksia ja mietteitä minulla on tulevana kätilönä lähestyvästä lapsivuodeharjoittelusta. Janoatteko lisää?

Akupainanta synnytyksen tukena

 

Kävin viikonloppuna mielenkiintoisella päivän kurssilla akupainannasta synnytyksen tukena. Akupainanta on akupunktiopisteisiin kohdistuvaa painantaa, joita löytyy ympäri kehoa. Se perustuu kiinalaiseen lääketieteeseen, jota sivuutimme kurssin alussa aika nopeasti. Qi eli elämänenergia virtaa ihmisessä ja ihmisen ympärillä kaikkialla maailmankaikkeudessa. Qi suojelee ja lämmittää kehoa, muuntaa ja kuljettaa, kontrolloi eli pitää elimet oikealla paikallaan, aktivoi, käynnistää ja on itse liikettä. Qin kulkuun vaikuttavat liikkuminen, lihaskireys, tunteet, ravinto, lepo sekä ulkoiset tekijät.

Mielenkiintoisia juttuja liittyy kiinalaiseen lääketieteeseen, esimerkiksi se, että sisäelimet toimivat pareittain. Esimerkiksi keuhkot ja paksusuoli ovat pari, jotka poistavat kuona-aineita kehosta. Osasin hyvin samaistua ajatukseen, että yleensä astmaatikoilla on myös vatsanalueen ongelmia. Mutta maksa ja sappirakko parina, joihin liittyy mm. silmät ja tunteet, ei aivan omaan ajatusmaailmaani kolahtanut. Kiinalainen lääketiede nimittäin uskoo, että tukahdetut tunteet johtavat silmäongelmiin. Tämän mukaan voimakas, äkillinen tunne tai liian kauan jatkunut patoutunut tunne aiheittaa sairauksia, joka käy välillä ihan järkeen. Esimerkiksi stressihormoni, kortisoli, vaikuttaa pitkällä juoksulla negatiivisesti ihmiseen ja terveyteen.  Pieni katsaus tähän maailmaan oli mielenkiintoinen ja avartava.

Akupisteet ovat energeettisesti herkkiä, voimakkaasti sähköisiä pisteitä eri puolilla kehoa. Kullakin pisteellä on oma erityinen laatunsa ja vaikutuksensa ja kaikki pisteet ovat yhteydessä toisiinsa. Yksikin piste vaikuttaa dominoefektin tavoin koko kehon energeettiseen kokonaisuuteen. Yhden pisteen kautta voidaan vaikuttaa moneen erityyppiseen ongelmaan. Akupisteet sijaitsevat usein helposti paikannettavissa kohdissa, kuten lihasten yhtymäkohdissa tai luissa tuntuvissa koloissa.

Länsimaissa on pyritty selvittämään mihin akupunktio tai akupainannan vaikutus perustuu. Akupunktion ja akupainannan on havaittu lisäävän selvästi paksujen hermosyiden impulsseja. On myös tutkittu, että elimistö alkaa akupisteitä käsitellessä tuottaa itse omaa luonnollista kivunlievitysainetta, endorfiinia. Akupisteitä käsitellessä solujen välinen sähköinen toiminta lisääntyy.

Yhtä akupistettä painetaan, kunnes sormen alla tuntuu jotain muutosta (lämpöero, pehmeneminen, värinä tai syke). Liian voimakas tai liian kevyt painaminen ei ole suotavaa, vaan pisteitä käsitellessä hoidettavaa kuunnellaa, jotta painetaan sopivalla voimakkuudella. Kurssin vetäjä painotti, että tärkeintä on ajatus. Akupainanta vaatii myös aikaa ja toistoja. Välttämättä yhdellä kerralla ei saada pitkäaikaisia tuloksia, ellei ole kyse esim. akuutista päänsärystä. Akupainannalla on myös esteitä, kuten akuutissa vaiheessa oleva syöpä, alkoholin tai päihteiden vaikutuksen alaisena oleminen, antibioottikuuri, vasta aloitettu psyykelääkitys. Myös raskauden ensimmäisen kuukauden aikana on vältettävä tiettyjä pisteitä, jotka saattavat vaikuttaa abortoivasti.

AKUPISTEITÄ


Ennen synnytystä on hyvä vahvistaa selkää, lantion aluetta ja kohtua. Yksi piste, joka tukee sekä sukuelimiä tai luustia ja hoitaa alaselkää löytyy 2. lannenikaman sivusta. Piste paikallistetaan laittamalla kädet kylkiluiden alle, peukalot osuvat selkärangan viereen. Tämän pisteen pitäisi auttaa myös kuukautiskipuihin.


Peukalon ja etusormen luiden yhtymäkohdasta etusormeen päin luun kuopassa on herkullinen piste. Tämän pitäisi mm. jouduttaa synnytystä, auttaa päänsärkyyn ja virkistää. Tämä piste on myös yleinen kipupiste, jota voi kokeilla kipuun. Myös hartian korkeimmailla kohdalta löytyy piste, jonka pitäisi käynnistää synnytys, auttaa selkäsärkyyn ja synnytysvaikeuksiin, niskajäykkyyteen ja riittämättömään maidontuloon. Kummatkin pisteistä ovat abortoivia, joita ei akupainannan periaatteiden mukaan suositella alkuraskauden aikana.


Korvan takana kartiolisäkkeen takana, kuopassa kallonpohjan alareunassa on piste, jonka pitäisi auttaa niin päänsärkyyn, niskajäykkyyteen sekä särkyyn selkä- ja lannealueella. Tätä pistettä voi kokeilla synnytyksen aikana kipuun. Niin sanottu paniikkinappula taas löytyy mieltä rauhoittamaan keskeltä rannetaivetta jänteiden välistä. Kiukkuisuuteen taas nimettömän sormen pikkurillin puoleisessa kynnen reunassa on hyvä piste lepyttämään.


Mielenkiintoisin piste mielestäni löytyy neljä sormenleveyttä navan alapuolelta. Tämä on oikea naisen piste, jonka pitäisi hoitaa kohtua ja avustaa hedelmöittymisessä. Se on naisen mestariposte, joka elvyttää naisen hormonaalista ja seksuaalista energiatasoa ja antaa muutenkin vitaliteettia. Piste auttaa mm. päänsärkyyn, huimaukseen, unettomuuteen, epäsäännöllisiin kuukautisiin, kivuliaisiin kuukautisiin, poisjääneisiin kuukautisiin.


Akupainanta on hyvä kivunlievitysvaihtoehto, jota varmasti tulen tarjoamaan synnyttävälle äidille. Omakohtaista kokemusta minulla ei ole synnytyskivun lieventämiseen tällä menetelmällä, mutta miksi ei kaikkea voisi kokeilla. Nykyään puhutaan niin paljon synnytyksen medikalisoinnista ja lääkkeellisestä kivunlievityksestä synnytyksissä. Akupainanta voi aivan hyvin olla varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi synnytyksen alussa. Opiskelijana ja valmistuneena kätilönä ainakin kysyn haluaako perhe kokeilla tätä kivunlievitykseen. Maalaisjärki ja kohtuus kaikessa on muistettava tässäkin asiassa, joten en lähtisi pelkkiä akupisteitä painamalla käynnistämään esimerkiksi yliaikaista raskautta käynnistyäkseen. Joku voi uskoa tähän enemmän ja joku ei varmaan saa minkäänlaista apua akupisteiden painamisesta. Tämäkin on vain yksi vaihtoehto monien joukossa.


Vaikka tulen varmasti kätilönä kertomaan sekä tarjoamaan lääkkeettömistä kivunlievitysmenetelmistä, niin jokaisen tulisi tuntea omat rajansa sekä mennä omien tuntemusten mukaan. Synnytyskipua ei ole pakko kestää ja lääkkeellisiä menetelmiä olemassa. Itse tulen rohkaisemaan lääkkeettömien kivunlievitysten kokeilemista niin äidin kuin vauvankin kannalta. Tulee muistaa, että kätilö arvioi ja tietää, koska on esimerkiksi epiduraalin aika. Synnytyskipu on hyvä mittari synnytyksen etenemisestä, mutta kärsimystä ei synnytyksen pidä olla.




Onnellinen tässä ja nyt

eevi_sydamenasialla_onnellinen eevi_sydamenasialla_onnellinen2 eevi_sydamenasialla_onnellinen3 eevi_sydamenasialla_onnellinen4 eevi_sydamenasialla_onnellinen5 eevi_sydamenasialla_onnellinen6 eevi_sydamenasialla_onnellinen7 eevi_sydamenasialla_onnellinen8

Pysähdyin tänään hetkeksi. Join aamukahviani ja hengitin syvään. Taustalla soi musiikki. Pöydällä oli tenttimateriaali levällään. Ulkona ilma näytti kauniilta. Olo oli rauhallinen, lämmin ja hyvä. Sisälläni hymyili. Mulla on onnellinen olo, tässä ja nyt. Tässä kodissa, tässä arjessa, juuri tässä hetkessä.

Koulu on alkanut taas toden teolla. Yhden tentin ehdin jo tehdä. Toinen tentti on taas perjantaina. Koulussa on alkanut kätilöopinnot syntymän jälkeisellä kätilötyöllä. Kaikki odottavat seuraavaa harjoittelua lapsivuodeosastolla. Näitä hetkiä olemme kaikki odottaneet todella pitkään. Vihdoin olemme asian ytimessä. Seksologian luennot naurattivat ja herättivät (ammatillisen) mielenkiinnon taas uusiin sfääreihin. Tällä lukukaudella minusta tulee myös WHO:n vauvamyönteisen ohjelman mukainen imetysohjaaja. Kaksi vuotta koulussa on mennyt valoakin nopeammin ja olemme aivan kohta puolessa välissä opintoja! Koulupäivät ovat välillä pitkiä, mutta arki koulun ja lasten kanssa on sujunut paremmin kuin hyvin. Nautin koulusta taas enemmän kuin koskaan. Aamuisin ei ole vaikea herätä aikaisin bussiin, vaikka joskus tekisin mieli nukkua vielä hetki. Luokalta saamieni ystävien kanssa tulee vaihdettua hauskoja Whatsapp-viestejä ja memejä. Heidän kanssa vaihdetaan elämän iloja ja suruja, nauretaan ja vitsaillaan. Kahden vuoden tuntemisen jälkeen tietyistä ihmisitä on tullut tärkeitä ja joiden ansiosta koulupäivät ovat aivan mahtavia.

Joulun alla aloitin keikkailun uudella osastolla. Tulen olemaan samassa paikassa kesätöissäkin ja opintopisteiden ansiosta saan tehdä töitä sairaanhoitajana. Olen nauttinut siitä, että kotihoito- sekä palvelutaloaikojen jälkeen pääsen tekemään haastavampaa ja mielenkiintoisempaa työtä. Koulun, lasten ja työn yhdistäminen on onnistunut yllättävän kivuttomasti. Olen nauttinut siitä, että pystyn tekemään välillä töitäkin. Huomaan tarvitsevani  ja jos tulee pidempi pätkä ilman töitä, on sitä vähän työntekoa jo vähän ikäväkin. Vaikka olenkin opiskellut hoitoalaa vasta kaksi vuotta, eikä kokemusta ole vielä kuin harjoitteluista ja kesätöistä, niin tuntuu hyvältä, kun minuun luotetaan ja minut on otettu töihin.

Jotenkin kaikki palaset tuntuvat loksahtaneen paikoilleen. Kokonaiskuva näyttää hyvältä, niin läheltä kuin kaukaa. Kaiken tapahtuneen jälkeen tuntuu, että aika on paras lääke kaikkeen. Vaikka oma elämä onkin välillä todella hektistä ja kalenteri onkin täynnä ohjelmaa, niin minulla ei ole kiire mihinkään. Aika kuluu, se vie uusiin paikkoihin tai vaan osoittaa sen, että juuri tästä ajasta tulee nauttia. Mikään ei tunnu paremmalta kuin huomata, että omilla jaloillaan on tukeva seisoa. Onnellisuus on tunne, josta olen aina halunnut yrittää pitää kiinni. Vuosi sitten sitä ei ollut. Nyt kun sen on vihdoin saavuttanut, ei siitä halua luopua. Se on sellainen kokonaisvaltainen olotila ja voima, jossa pienistä murheista ei jaksa välittää. Parasta kaikessa on huomata, mistä kaikesta on selvinnyt  - ja noussut. Oma onneni on vaatinut niitä asioita, joita on tapahtunut, halusin niitä tai en. Tässä hetkessä on nyt todella hyvä olla. Aurinko on paistanut joka päivä enemmän ja kevät on kohta oven takana.

Maailman tärkeimmistä ihmisistä

ystävät3

Ystävänpäivä. Minulle se ei tänä vuonna merkitse romanttista illallista, toisen kainaloon käpertymistä tai ruusuja. Tänä vuonna, kuten jokaisena vuonna se merkitsee sitä, että olen kiitollinen jokaisesta ihmisestä, joka vierelläni seisoo. Tänään, kun aamulla heräsin kahden lapsen ryömiessä sänkyyni, keittäessäni vahvaa kahvia ja katsoessani tiskipöydällä olevia likaisia lautaisia olin onnellinen. Olin onnellinen siitä, että puhelimen ja viestin päässä on joukko ihmisiä, joille voi soittaa. Langan toisessa päässä on niitä, jotka ovat jaksaneet katsoa minua kaksikymmentä vuotta. Ja kaikki he, joihin olen tutustunut sen jälkeen.

ystävät2

Olen aina ollut sosiaalinen ihminen. Ennen ehkä hieman kipakkaluonteinen, mutta nyt enemmän leppoisa ja huumorintajuisempi. Olen myöskin ollut nuorempana epävarma, varsinkin ihmissuhteissa. Sain kuitenkin kavereita, toisista on tullut sydänystäviä ja toiset ovat jääneet. Olen päättänyt ystäväsuhteita ja minut on "jätetty". Olen ajoittain elänyt mullistavia, rankkoja ja kiireisiä elämänvaiheita. Olen vuodattanut omaa pahaa oloani ja seurannut sivusta ystävien surua. Olen jakanut iloisia hetkiä, nauranut paljon ja vaalinut jokaista yhdessä vietettyä hetkeä ystävien kanssa. Joskus on pidetty vähemmän yhteyttä, joskus enemmän. Tosiystävän tuntee siitä, että mikään ei ole edellisestä tapaamisesta väleissä muuttunut. Olen löytänyt ystäviä alkaen lapsuuden kotitalon kerhohuoneesta, päiväkodista, kouluista, blogin kautta ja äiti-lapsikerhosta. Tänään olen heistä kaikista onnellinen.

ystävät

Tiedän, että tässä vaiheessa oma elämäntilanne on aika hektinen. Koulu on taas alkanut ja joulusta asti olen tehnyt säännöllisen epäsäännöllisesti töitä. Ensimmäinen tenttikin on jo tehty, teatteriharjoitukset alkaneet ja päivät venyvät välillä pitkiksi. Muutto toiselle paikkakunnalle on ollut aikamoinen testi ystävyyssuhteissani. Muistan edelleen, kuinka itkin läksiäislahjaksi saamani leipälaatikko sylissäni sitä, että minun piti muuttaa. Muistan, kuinka itkin Tuiskun huoneessa olevassa leikkiteltassa ikävääni ensimmäiset kaksi viikkoa. Ystävien jättäminen toiselle paikkakunnalle oli raskasta. Aluksi kävimme usein Kotkassa, yritin tekstailla ja soitella. Sitten alkoi koulu. Yhteydenpito oli ajoittain enemmän työn takana. Koulun edetessä alkoi työt sen ohella, raskaat ajat kotona ja lopulta avioero. Silloin jos koskaan olin kiitollinen jokaisesta, joka tuki minua. Mutta silloin jos koskaan olin vähiten kehenkään yhteydessä.

ystävät4

Ystäväni tietävät minusta paljon. He tietävät tekemäni virheet, vaikeat asiat elämässäni, lapsuuteni, ylä- ja alamäkeni. He tuntevat minut kaikkein parhaiten. Silti, he ovat lähelläni. He tietävät, mistä tykkään, minkälainen huumorintaju minulla on, minkälainen luonne olen. He tietävät ihmissuhteeni, rakastumiset ja ihastumiset. He ovat kuunnelleet minua ja he ovat luottaneet minuun. Heidän kanssaan voi nauraa, olla oma itsensä, avautua ja joskus olla ihan vaan hiljaa. He komppaavat minua, vaikka eivät ehkä aina olisikaan samaa mieltä. He seisovat päätöksieni takana, tukevat ja neuvovat. He sanovat suoraan mielipiteensä ja arvostavat minun mielipidettäni. Heiltä saa niin paljon ja samaa yritän antaa takaisin. Joskus ystävyys ottaa enemmän kuin antaa. Silti, tosiystävät ovat pysyneet rinnalla kaikesta huolimatta. Ja minä olen pysynyt heidän rinnalla. Luottamus, rehellisyys ja avoimuus on asioita, joita jokaisen ystäväni kanssa vallitsee. Ystävyys on kahden kauppa. Kahden ihmisen kiintymys, jossa täydennetään toisten lauseita, vaistotaan, koska on hyvä antaa tilaa ja koska täytyy olla tukena. Ystävyys on minulle asia, jonka koen olevan yksi tärkeimmistä asioista koko elämässä.

ystävät6

Tiedostan, että oma ongelmani ystävyyssuhteiden ylläpitämisessä on se, että olen (uskokaa tai älkää) välillä huono kirjoittamaan viestiä. Unohdan saamani viestin nopeasti. Olen aikeissa vastata, mutta huomaan joskus unohtaneeni alta aikayksikön. Yritän laittaa itsekin viestiä, mutta joskus huomaan iltakymmeneltä havahtuvani taas asiaan. Olen siis ajoittain laiska ystävä. Ja se aiheuttaa piston sydämessä. Joskus tuntuu, etten ole ollut läsnä tai tavoitettavissa, kysynyt tarpeeksi kuulumisia tai järjestänyt tapaamisia. Haluaisin välillä jakautua moneen paikkaan yhtä aikaa ja välillä olla oikeasti vain yksin, ilman kontakteja. Yhteisen ajan löytäminen on tottakai vaikeampaa nyt, kuin nuorena, jolloin ei ollut lapsia, töitä tai vastuuta. Oma kalenteri on melkoisen täynnä arkipäivät. Viikonloput taas vilistävät silmissä.

ystävät5

Sain eilen ystävänpäiväkortin. Se tuntui todella hyvältä. Itse en ajanpuutteen vuoksi saanut tehtyä kortteja, mutta tänään laitoin monelle viestiä. Haluan, että jokainen ystäväni tietää, kuinka tärkeitä he minulle ovat - ihan jokainen. Jokaisella on paikkansa sydämessäni. Jokainen heistä on omanlaisensa ja juuri siksi tykkään heistä niin valtavasti. Toivon, että olen ollut ja tulen aina olemaan hyvä ystävä. Toivon, että minuun voidaan aina luottaa. Toivon, että olen pystynyt ja pystyn aina olemaan toisten tukena. Haluan olla hyvä ystävä, koska minulla on niin monta hyvää ystävää. Ei mene päivääkään, etteikö ystävät olisi ajatuksissani. Olen voinut avata sydämeni heille, olla ihan oma itseni ja luottaa siihen, että saan olla juuri tämä Eevi, joka olen.

Itkujen taival

eevi_sydamenasialla_itkujentaival

Vein perjantaina poikani itkien tarhaan. Siis me kummatkin itkettiin pojan kanssa. Sitä ennen olin maanitellut, käskenyt, suuttunut ja huutanut. Lopulta vain itkin, koska tunsin oloni epäonnistuneeksi ja huonoksi. Eikä minua saa herkästi itkemään, mutta päiväkodin ovilla en voinut enää pidätellä kyyneleitä.

Tyttö oli vielä mummilassa, kun melkein viikon toinen oli kärsinyt kovasta kuumeesta. Meillä oli siis ollut pojan kanssa varsinaista luksusaikaa keskenämme tiistaista lähtien. Poika oli saanut jakamattoman huomioni, hän oli viihtynyt sylissä ja olimme pelailleet yhdessä. Itselläni oli tottakai voittajafiilis, kun näin olimme saaneet olla kahden. Olin pystynyt antamaan edes toiselle lapsistani kaiken huomion ja meillä oli ollut todella mukavaa yhdessä.

Perjantaina aamulla ennen kahdeksaa kävimme pukemaan päälle. Aamupala odotti päiväkodissa ja minulla kampaaja-aika ennen Kaksplussan järjestämään blogiworkshoppia. Hyvissä ajoin aloimme pukeutumisen, koska nykyään reipas (ja jääräpäinen) 3-vuotiaani haluaa pukea itse. Sitten iskikin tenkkapoo. Ei ollut villasukkia. Edellisenä päivänä villasukat olivat jääneet tarhaan. Se oli virhe, koska eihän ilman villasukkia voi pukea päälle. Tämä alkava myrsky oli onneksi ohimenevä ja maanittelin pojan pukeutumaan loppuun. "Villasukat odottavat tarhassa", lohdutin.

Pääsimme alaovelle. Minulla oli olallani painava laukku ja käsissä irtonaiset mainokset kahden roskapussin kanssa. Ehdin kävellä muutaman metrin poikaa edelle. 3-vuotiaani jähmettyi ulko-oven luona olevalle terassille. "Äiti, tule tähän minun viereeni", poika käski. "Ei, ei äiti nyt tule. Olen aivan tässä lähellä, tule minun luokseni, niin kävellään yhdessä", sanoin. "Ei, sinä tulet äiti tähän. Muuten en kävele!", poika sanoi ponnekkaasti. Vaikka kuinka rakas ja valloittava tapaus poikani onkin, niin hän osaa pompottaa. Joskus sorrun, mutta silloin päätin, etten anna periksi. Matka meidän välillä ei ollut todellakaan pitkä. Roskapussit alkoivat painamaan käsissä. Pojan oli nyt vaan käveltävä viereeni.

Arvatkaa, tuliko hän. Juu, ei tullut. Kävelin aina vaan hiljalleen eteenpäin ja poikani ääni koventui ja muuttui käskevämmäksi. "Hitto, nyt en kyllä anna periksi", ajattelin. Mutta niin ei antanut poikanikaan. Yksi naapureista tuli todistamaan tapahtumaa, kun hän raappasi autoa. Oma äänenikin alkoi jo koventumaan. "Tule nyt, Tuisku. Nyt me mennään!", huutelin pojalle jo käskevästi. "Ei, tule äiti tänne! TULE TÄNNE! ÄITI!", poikani huusi. Kävelin taas eteenpäin ja poikani huusi raivoissaan. "Jos nyt annan periksi, annan jatkossakin", mietin mielessäni. Silloin päätin viedä roskapussit roskakatokseen odottamaan, koska tilanne alkoi jo olla naurettava. Se oli syttynyt todella nopeasti, eikä se näyttänyt laantuvat. Kun kävelin päättäväisesti viemään roskiksia, poikani juoksi huutaen perässä. "Tule äiti tänne, nyt me mennään takaisin. Muuten en mene tarhaan!", hän raivosi. "No way, mister.! Tälläinen peli ei oikeasti vetele", kiukkusin takaisin.

Niin mie kävelin poikani luokse, joka taas lähti juoksemaan takaisin ulko-olvelle, josta hän olisi ollut suostuvainen aloittamaan tarhamatkan. Kaappasin 3-vuotiaani syliini. Iso ja tarmokas poikani sätki ja huusi sylissäni. Ei mennyt aikaakaan, kun kengät lensivät ensimmäisen kerran jaloista. Siinä kohtaa alkoi oma pinnani olemaan jo tiukalla. Hitto vie, kaikkien niiden rauhallisten ja mukavien hetkien jälkeen perjantai alkaa tällä. Kampaaja-aikana on aivan kohta, jonne minun pitäisi ehtiä kävellen. Saatikka sen jälkeen päivä Kaksplussalla, jonne olin sillä tuntumalla menossa hikisessä paidassa ja sarvi otsassa.

Toinen naapuri, nuori kundi, tuli myös todistamaan tätä äidin ja pojan välistä taistoa. "Äiti ei todellakaan jaksa tälläistä", latasin pojalleni. Poikani taas vaan huusi ja sätki sylissäni. Välillä lensi kengät ja välillä olalla ollut laukkuni. Mielessäni pääsi kirosanat "vittu" ja "saatana". Tarhamatkamme on naurettavan lyhyt. Siis niin naurettavan lyhyt. Perjantaina se oli ihan helvetin pitkä. Pojan kengät lensi jaloista ainakin viisi kertaa. Laukkuni samat viisi lumihankeen. Poika itki ja huusi, minä kirosin mielessäni. Kun lopulta pääsimme ovien luokse, itkin pojan kanssa kilpaa. "Millainen äiti olen?", ajattelin itkiessäni. Eiköhän samaan aikaan tuulikaapissa ollut joku isä rauhallisen ja hiljaisen tyttönsä kanssa. Toinen isä toi pojan pihalle pudonnutta kenkää luokseni. "Terve vaan teillekin", mietin kyyneleet silmissäni.

Poikani raivosi ja itki edelleen. Istahdin pojan naulakoille. Kyyneleet vaan valuivat silmistäni. Pojan ryhmän ohjaaja tuli meidän luokse. Symppis ja lempeä mieshoitaja, joka saa pelkällä olemuksellaan oman mielen rauhalliseksi. "Onko teillä tänään lasten vaihto?", hän kysyi. "Ei ole. Villasukat unohtuivat tänne, enkä antanut periksi ulkona..", sopersin. Itkettiin siinä pojan kanssa hetki. Mieshoitaja istui meidän kanssa ja hän lohdutti minua, että tämä ei ollut todellakaan pahinta, mitä hän on uransa aikana nähnyt. "Muutkin vanhemmat ovat kertoneet, että lapset ovat olleet väsyneitä tällä viikolla", hän puhui minulle rauhallisella. Olin pojan kanssa naulakoilla varmaan vartin. Annoin hänen katsoa puhelimestani YouTubesta Fröbelin palikoiden Robottilaulun. Luokseni tuli pojan kaksi kaveria. Kyyneleet kuivuivat pojan ja minun poskilleni.

Olen viimeksi itkenyt päiväkodissa tytön joulujuhlassa (josta muuten myöhästyttiin 25 minuuttia) ja silloin, kun ensimmäisen kerran lapset jäivät tarhapäivän jälkeen isän luokse. Nyt itkin taas, mutta huono äiti -oloani. Olin huutanut lapselleni ulkona. Itkin sitä, että minua hävetti. Itkin sitä, etten voinut antaa periksi ja kävellä pojan luokse sitä paria metriä. Itkin sitä, että minua itketti. Vihaan itkemistä. Silti siinä mie olin ja itkin lapseni päiväkodissa toisten nähden. Mutta poikani rauhoittui. Hän antoi hellän pusun ja kaksi halia, kuten on aina tapana. Hän piti kaulastani kovasti kiinni ja sanoi reippaasti heipat. Ja tarhapäivän aikana hän oli monesti puhunut innoissaan, kuinka Pyörämummi tulee hakemaan ja kuinka Pyörämummilla on aina tabletti mukana.

Ja freesi selfie kaiken sen (ja kampaajakäynnin jälkeen).. Kuka olisi arvannut. Se oli sitten sellainen aamu..

IMG_6691