Kun arki tulee liian nopeasti

Tietokonepöydän yläpuolella on iso liitutaulutarra, joka toimii perheeni viikkokalenterina. Kirjoitin tänään ensi viikon ohjelman ylös. Tuleva viikko näyttää kiireiseltä, kivuliaalta ja hyvin täydeltä. On viisaudenhampaan poisto, eskarin vanhempainilta, teatteritreenit, yhden bändin jäähyväiskeikka, kampaaja ja Kaksplussan blogitapaaminen. Ja siinä samassa aamuviikko lapsivuodeosastolla.

Huomenna herätyskello soi taas aikaisin lapsivuoteelle. Lasten kiskominen ylös tuntuu jo nyt työläältä. Vaatteet on onneksi valmiina, jääkaapissa odottaa leivät ja eteisessä nököttää reput pakattuina. Puntaroin vielä, voinko vitkuttaa omaa suihkuun menoa huomiseen aamuun. Herätyskellon soiminen viideltä tuntuu kyllä liian aikaiselta. Nyt jo väsyttää kuitenkin ihan liikaa. Aamulla joudun kuitenkin taas polkemaan myöhästymisen pelko mielessä työmaalle.

Onneksi sain uskollisen pyöräni käytettyä huollossa viime viikolla, koska pari työmatkaa toimimattomilla jarruilla sekä kirskuvilla ketjuilla oli aikamoista - varsinkin, kun oli kiire jokaisena aamuna. 5,5 kilometrin työmatka taittui viime viikolla 16 minuuttissa, koska eräs 3-vuotias on ollut tyytymätön aikaisiin herätyksiin ja kitinää on tullut milloin mistäkin. Toiminta on ollut sen mukaista. Yleensä ulkovaatteet on kiskottu päälle itkun kanssa. Ja sitten tulee äidille kiire ehtiä osastolle työvaatteet päällä seitsemäksi.

Tuleva viikko ja arki tulee siis aivan liian nopeasti. Jotenkin tuntuu, että tässä viikonlopussa ei ole ollut lepohetkeä lainkaan. Perjantai meni infernaalisessa päänsäryssä aamusta siihen saakka, kun pääsin painamaan kipeän pääni tyynyyn. Olen nukkunut koko viikonlopun suht huonosti, heräten alvariinsa kello neljästä lähtien. Eilen kävimme Kotkassa sukuloimassa sekä synttäreillä. Bussimatka kotiin meni 3-vuotiaan Tuiskun kannalta liian villisti, vaikka Instagramiin lataamani kuva takapenkillä koisaavista lapsista kieli muuta. Tänään vietimme pitkän tovin Annan ja lasten kanssa ulkona leikkien. Kotona odottikin siivousurakka ja samalla piti olla erotuomarina omille lapsille. Nyt taitaa olla päivän ainoa hetki, jolloin nuo kaksi eivät tappele. On ollut todella hermoja raastavaa kuunnella oman kahden mussukan muuttuvan toisiaan jatkuvasti kiusaaviksi, ärsyttäviksi kakaroiksi.

Vaikka kevät, harjoittelu, arki, lapset, omat menot ja ympärillä olevat ihmiset ovat ihania tällä hetkellä, niin arki on välillä todella väsyttävää. Nyt nimittäin väsyttää. Se on hyvää väsymystä, mutta samalla se kiristää turhaa pinnaa. Kevät merkitsee aina muutoksia ja joidenkin asioiden loppumista, toisten asioiden alkamista. Esimerkiksi teatterissa ensi-ilta lähenee. Enää ei ole montaa treeniä jäljellä, yhtäkään läpimenoa ei olla vielä käyty ja vasta nyt vuorosanat alkavat painua omaan muistiin. Vaatteet täytyisi valita, roolihahmon hiomista työstää ja kohta alkaa esityksen markkinointikin. Sitten on teatterikin taas loppu. Taas! Aivan uskomatonta.

Harjoittelun ensimmäinen viikko todella jo meni ja neljä on vielä edessä. Harjoittelut menevät aina todella nopeasti. Kohta huomaan, että enää on kaksi viikkoa ja sitten se viimeinen viikko jäljellä. Harjoittelun jälkeen ehtii olla viikko koulua sekä tentti ja laboraatiot päälle. Työt alkavatkin viimeisten koulupäivien kanssa samaan aikaan. En odota viimeiseen tenttiin pänttäämistä, mutta odotan töiden alkamista. Ensimmäisen työlistan suunnittelu toi jo kesän mieleen. Jotenkin kesä, loma koulusta ja arjen pyörittäminen erilaisessa arjessa on asia, jota tällä hetkellä odotan todella paljon. Nyt eletään jotain muutoksen vaihetta, mutta ihan ei vielä olla perillä. Ja se samalla väsyttää ja stressaa, mutta samalla se on innostavaa. Nyt vaan kuitenkin tuntuu, että yksi löhöpäivä karkkipussin ja peiton kanssa olisi ollut tarpeen. Taidan ensi viikonloppuna ottaa univelkaa takaisin ja nostaa ainakin yhden maljan menetetyn viisaudenhampaan muistolle - jos nyt saan leukaani auki loppuviikosta. Kai se menee pillilläkin. Jäätelöä olin ainakin suunnitellut varaavani pakkaseen, jos poiston takia tulee pakon edessä mehudieetti.

Tulipas aikamoista höttöä. Mutta nyt tuntuu siltä. Taidan painua pehkuihin samaan aikaan lasten kanssa. Voisikohan ne laittaa jo nyt nukkumaan?

 

Ei kommentteja

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!