Suomen korkein benji!









Hullu olin ja menin lupaamaan Annan ja Henkan luona uudenvuodenlupauksissani, että hyppään benjihypyn. Ja olin niin hullu ja menin toteuttamaan sen! Ja kun minä johonkin ryhdyn, niin sitten kans tehdään kunnolla. Koska Meripäivillä hyppääminen jäi, päätin suunnata Kaivopuistoon ja hypätä samantien Suomen korkeimman benjin, 150 metristä. Normaalisti benjihyppy on n. 50 metriä.

Sain itseni aika tärinöihin jo lukiessani hypyn järjestäjien, Sky breakersien nettisivuja. Hypyssä tulisi olemaan täysin vapaata pudotusta 50 metriä, vauhtia olisi n. 120 km/h ja ensimmäisen pompun aikana vauhtia riittää vielä 80 km/h ylöspäin. Olin aivan varma, että minulta joko irtoaisi naama hypyn aikana tai vaan kuolisin. Silti hyppy oli toteuttava, sillä olen jo kauan haaveillut benjihypystä.

Hyppypäivänä jännitin niin pirusti. Olin sopinut ystävän kanssa, että hän tulee mukaan ja ikuistaa hypyn. Tai ottaa omaisuuteni haltuun, jos saisinkin vähän liian kylmää kyytiä. Matkalla jännitys vähän lieventyi, mutta ostaessani pääsylippua alkoi polvet tutista. Samantien se olikin menoa, sillä hyppypaikka oli vapaana.

"Mennään laittamaan valjaat päälle" 
"Mitä, ai nyt vai?"

Nopeasti minulle laitettiinkin jo varusteita päälle. Sky breakersin porukka tuntui olevan todella mukavia. Kaikki meni rutiinilla. Niin rutiinilla, että ehtivät kiusoitella valjaiden pukemisen lomassa. Seuraavaksi minun pitikin jo hypätä korin kyytiin. En muista matkasta ylöspäin muuta kuin jännityksen sekä kauhun tunteen. Painoin itseni koria vasten, sillä minun tuli vain pitää kiinni reunoista, eikä edessäni ollut muuta kuin hyppy tuntemattomaan. Katsoin kerran ylös ja alas ja mietin, kuinka helkkarin pitkä matka 150 metriä voi olla. Kai me siinä samalla juteltiinkin, mutta en muista, että mistä. Suomenlinna näkyi takanani hyvin pienenä ja Helsinki siinti edessäni. 

Ylhäällä ei paljoa aikailtu. Minun kuulemma tulisi hypätä heti, kun on laskettu kolmeen, muuten hyppääminen olisi vaikeampaa. Irrotin käskystä otteeni, mutta jalat eivät liikkuneet mihinkään. Kiljuin ja mumisin jotain, että: "ei saatana". Lopulta toinen takanani sanoi: "auta vähän", johon muistan huutaneeni: "TYÖNNÄ!"

Ja niin minut työnnettiin alas. Kiljuin kuin mikäkin. Nyt vain hurmiosta. On aivan mahtava fiilis vain tippua, pompahtaa takaisin ylöspäin ja taas tippua. Adrenaliiniryöppy on aivan sanoinkuvaamaton. Sen tiedän, että hyppy oli yksi parhaimmista kokemuksista koskaan. Laskeuduttuani lautalle takaisin taisin vain tokaista, että voisin jäädä siihen kuolemaan. 

Benjihyppy on aivan mieletön kokemus. Itsensä ylittämisen tunne on uskomaton. Kun pelkää jotain todella paljon ja ylittää ne pelot, tuntee itsensä ihan supernaiseksi. Tärisin, nauroin ja höpötin kaikkea hypyn jälkeen. Joku nainen tuli juttelemaan minulle hyppyni jälkeen ja kiittämään, että huusin niin kovaa. Edelliset hyppääjät olivat kai olleet kovin vaisuja. Kyllä Kaivopuisto raikui, kun tämä likka hyppäsi. 

Hypätkää hyvät ihmiset, tehdää jotain hullua. Tulen itse ainakin hyppäämään uudestaan, ei sitä tunnetta saa millään muulla tavalla!


2 kommenttia

  1. Olet kyllä rohkea! Mä en uskaltaisi. :) Mä olen muutaman kerran Meripäivillä katsonut ja pahaa on tehnyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä muakin pelotti ihan todella paljon. Meinasin jo siellä ylhäällä, että perun koko jutun. Mutta se tunne, kun on hypännyt, on aivan mahtava!

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!