Loman hajatelmia









Joulun pyhät, neljä eri joulupöytää, sukulaisia ja yksi ystävä. Paljon ruokaa, ihmisiä ympärillä ja iloiset sekä suklaa-addiktoituneet lapset. Näin lomalla sitä on oikeasti ehtinyt pysähtymään ja huomaamaan, että minulla on ikävä (ei ikäviä, kuten vahingossa aluksi kirjoitin....) ihmisiä ympärilläni. Minulla on ollut viimeisen vuoden kova tahti koulun ja töiden kanssa. Välillä arkea on varjostanut oma sairastelu, varsinkin tänä syksynä. Pahempaakin voisi olla, ei siitä saisi valittaa. Silti homekoulu on vienyt syksyn aikana koulupäivinä viimeisetkin voimat olla sosiaalinen ja toimelias.

Minulla on ollut siitä huono omatunto. Kaipaan ystäviäni ja sukulaisiani. Kaipaan sitä, että minulla on tunne, että minusta välitetään. Se tunne juontaa jo lapsuudesta ja minun ja äitini suhteesta. Pienestä pitäen olen tottunut pitämään itsestäni huolta, koska ei ollut muita vaihtoehtoja. Oli pakko hoitaa asiat itse, sillä niitä ei usein tehty puolestani. Olen kasvanut itsenäiseksi ja vahvaksi. Olen tottunut selviytymään yksin, olemaan yksin. Mutta olen silti aina välillä tuntenut itseni yksinäiseksi, aikuisenakin. Tänä syksynä on ollut vähän yksinäinen olo. Mutta kun ei ole jaksanut. Oman arjen pyörittäminen on nielaissut kaiken muun mahdollisen.

Nyt lomalla on ollut ihanaa, kun se normaali arki ja tahti on poissa. Ei tarvitse miettiä monelta täytyy laittaa kello soimaan. Ei tarvitse mennä kouluun, olla väsynyt ja päänsäryssä loppupäivää. Ei tarvitse juosta kaupan läpi bussille, soittaa tyttö iltapäiväkerhosta kotiin, hakea poika. Ei tarvitse laittaa kiireessä ruokaa, viettää lasten kanssa ilta ja lopulta lysähtää väsyneenä sohvalle. Ei yhtäkään koulutyötä, tenttiä tai opparia. Nyt on vain aikaa. Aikaa huomata, että on tuntee itsensä yksinäiseksi.

Haluaisin muistaa ystäviäni joka päivä jotenkin. Aikuisena oleminen on välillä oikeastaan aika syvältä. Ennen ei ollut muuta kuin koulu ja ystävät. Nyt on koulu, lapset, koti, välillä työ ja rajoitetusti aikaa. Mutta lomalla olen taas muistanut ihmisiä ympärilläni. Olen nähnyt sukulaisiani ja kymmenen vuotta vanhaa ystävääni. Olen käynyt katsomassa ystäväni alle viikon ikäistä nyyttiä, pitänyt Nälkäpeli- ja avokadopastaillan, käynyt salilla tuttavan kanssa, suunnitellut tulevaa kuukautta ja kysellyt ystävieni kuulumisia. On ollut todella ihanaa, kun huomaa, ettei väsytä samalla tavalla kuin koulupäivinä. Jaksaa ihan eri tavalla.

Odotan tulevaa vuotta innolla. Minulla on hyvä tunne vuodesta 2016. Vuosi sitten oli ihan erilainen olo. Olin väsyneempi ja murheellisempi. Nyt tunnen oloni taas paljon energisemmäksi ulkoa- ja sisältäpäin. Olen yrittänyt suunnitella ensi vuotta, miettinyt tulevaa kesää sekä töitä, ja tulevia harjoitteluita. Olen päättänyt olla stressaamatta koulun kanssa. Olen hoitanut vuoden vaihteeseen kuuluvia asioita ja soitellut virastoihin. Hyvä ja energinen draivi päällä. Vuosi vaihtuu tähtisädetikkujen sekä herkutellen lasten kanssa. Kohta on minun synttärit ja harjoittelu alkaa. Vielä saa onneksi vain olla, tuijottaa Netflixiä ja olla huoleton. Mieletön fiilis!


Pieni jouluihme












Loma on ihanaa aikaa. Mutta välillä se on myös ihan kamalaa. Vaikka lapset ovatkin jo "isompia", tarvitsevat he silti ohjelmaa ja viihdyttämistä. Isompi menisi kavereidensa kanssa, mutta 4-vuotiaan kanssa on pidettävä rytmiä yllä. Jos erehtyy lepäilemään sohvalle, jossain kohtaa huomaa, että lastenhuoneessa on revitty kaikki mahdollinen ja mahdoton lattialle. Tai kiipeillään. Tai tullaan repimään kädestä, että pitäisi tulla laittamaan joku lelu kunnolla tai leikkimään. Eikä sillä, tykkään leikkiä lasten kanssa. Silti lomalla olisi ihanaa olla edes hetki omissa puuhissa, eikä jatkuvasti sirkuspellenä.

Ennen jouluaattoa oli taas yksi sellainen päivä, että meno alkoi olla liian villiä. Keksin siis huikean idean lähteä katsomaan vanhan kaupungin valoja ja ostamaan aaton joulupuuroon maitoa. Lupasin reippaille ja kilteille lapsille kaupasta jotain hyvää. Otin kamerani mukaan, sillä olisi ihana ikuistaa jouluinen ja valaistu vanha kaupunkin. Pienempi kulki pyöräni tarakalla ja isompi sai kävellä.

Pääsimme sillalle, josta aloin räpsiä kuvia. Yritin olla todella innostava ja pyysin assistentteja auttamaan äidin kameran kanssa ja ottamaan itsekin kuvia äidin kameralla. Päätin, että tästä reissusta tulee hyvä! Pääsimme aina hieman eteenpäin ja otin kuvia pitkin matkaa. Kello läheni kuutta ja halusin käydä ostamassa Brunbergilta joulutuliaisia. Sanoin, että yritetään ehtiä kauppaan ostamaan joulusuklaat. Mimmi otti tästä stressiä ja meni meidän edellä huolestuneena, että ehdimmekö kauppaan. "Pakko ehtiä!", Mimmi huusi. Ehdimme onneksi. Mutta sieltä alamäki alkoi. Kouralliset maistiaissuklaita ja hiki hatussa halusin vielä käydä ottamassa Jokikadulta kuvia. Huono ajatus.

Tuttu sisarusten välinen riita alkoi. Mikä helvetti siinä on, että on pakko olla toisen kyljessä kiinni, ärsyttää ja yllyttää? Lääniä olisi vaikka muille jakaa, eikä toisen naaman eteen ole pakko mennä. "Joko mennään ostamaan tikkarit?", kyseltiin kun yritin ottaa kivoja kuvia. Lähemmäs kauppaa meno vaan yltyi. Tönittiin, härnättiin ja juoksenneltiin. Lopulta sanomiseni meni kuuroille korville ja pyöräni kaatui. Sitten minulla meni hermo ja pakkasin kamerani ja lähdimme kauppaan kahden itkevän lapsen kanssa. "Sinne meni tikkarit", sanoin. Nyt jos koskaan oli oltava tiukkana. Sitä samaa sähläystä ja kiusaamista oli kotona ollut joka päivä. Mimmi otti enemmän hikeä ja itku vaan yltyi mitä lähempänä oltiin kauppaa.

Vaikka matka oli lyhyt, tuntui se liian pitkältä. Kuulin siinä matkalla, kuinka kakka, pylly, tyhmä ja ilkeä äiti olen. Pakko oli pystyä olemaan rauhallinen, sillä joskus turhan nopeasti ärähdän ja sen jälkeen kenelläkään ei ole kivaa. Kaupan edessä meidän eteen tuli eräs nainen. Hän ojensi minulle karkkirasian, kiitti hyvästä asenteestani äitinä, ja ettei itse olisi jaksanut kuunnella moista. Itse repesin iloiseen nauruun, toivotimme hyvät joulut ja jäin kahden itkevän lapsen kanssa kuvan marmeladit kädessä. Aikamoinen jouluihme. Tuli hyvä mieli, eikä kaupassa jatkuva kiukuttelu harmittanut niin paljoa.

Tulen muistuttamaan tästä päivästä aina lapsia!




Hyvää joulua!



Hyvää joulua ja tunnelmallista aattoa! Syökää hyvin, nauttikaa perheenne seurasta ja ollaan onnellisia!


Joka toinen joulu













Luin taannoin Hesarin kolumnin: "Ensimmäinen joulu ilman lapsia on raastavin". Luin sitä matkalla koulusta kotiin ja jäin miettimään tulevaa joulua. Meillä on nimittäin myös sama käytäntö: joka toinen joulu. Viime joulu oli isän, tämä joulu on minun. Heitimme kolikkoa asiaa sopiessa ja arpa osoitti, että ensimmäinen joulu tulee isälle. Muistan kuinka itkin. Ensimmäisen joulun odotus eron jälkeen oli se vaikein.

Vuosi sitten omaan asuntoon muutosta oli lyhyt aika, kun joulunaika koitti. Vakavissani mietin hetken, että pitäydymme sovitussa ja vietän lasten kanssa oman joulun ennen aattoa. Päivän viettäminen yhdessä lasten isän kanssa tuntui epämukavalta. Onko pakko ja en halua, ajattelin. Käytyäni yhden keskustelun itseäni viisaamman kanssa luovuin lapsellisesta ajatuksestani olla aatto yksin ja istuimme saman joulupöydän ääreen lasten ja isän kanssa. Ja mukava aatto olikin porukalla, hyvän ruoan ja joulusaunan kera. Tietysti erilainen, hieman outo, mutta vapautunut. Tänä jouluna tulemme olemaan aaton myös yhdessä. Ja varmasti kaikki aatot tämän jälkeenkin, vaikka muut joulun päivät lapset noudattavat sovittua kaavaa.

Tänä jouluna ei jännitä tai tunnu muutenkaan yhtään niin epämukavalta kuin vuosi sitten. Koska lasten takia tätä joulua vietetään. Se on lapsilta ja minulta tai isältä pois, jos emme saa jakaa sitä iloa ja riemua yhdessä. Kaikissa perheissä se ei ole varmaan mahdollista. Ja se on todella harmi. Jouluaatto on syntymäpäivien lisäksi SE päivä vuodessa, joka tuntuu erityiseltä. Ja jos äitinä jäisin siitä paitsi, katuisin sitä aina. Yksinäni viettäisin joulun varmaan sen rosollin, kinkun ja sinapin kanssa katsoen elokuvia, jos lapsia ei olisi. Mutta lasten vuoksi teen mitä vain, että he saavat ihania joulumuistoja. Vaikka omat joulumuistoni ovat ihan ok, ei minulle ole jäänyt mieleen kuitenkaan sitä ison perheen kanssa vietettyä päivää. Yleensä taisimme olla äitini kanssa kahden.

Muistan jouluja, jolloin olin äitini luona puolet päivästä ja toisen puolen isäni äidin luona. Minun vanhempani eivät viettäneet juhlia yhdessä heidän eron jälkeen. En muista, miltä minusta tuntui silloin, mutta voin kuvitella miltä omista lapsistani tuntuisi, jos emme viettäisi joulua yhdessä. Lasten syntymän jälkeen joulun rakentaminen ja sen viettäminen on alkanut tuntua entistä merkityksellisemmältä.

Olemme suunnitelleet joulunpyhät valmiiksi. Mukava joulu varmasti tulossa lapsille ja itsellenikin. Tämän joulun odottaminen on tuntunut sen suhteen todella mukavalta. Yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja lapsille iloisia hetkiä. Ensi joulu on taas vielä helpompi.

ps. Tämän vuoden piparisatsi todistetusti myös blogissa. Lidlin valmistaikina ja kaksi pellillistä pipareita. Yksi kerta leipomista riittää. Joulun yksi perinne siis kunniakkaasti suoritettu, vaikka taikina ei aina totellut, päätyi enimmäkseen suuhun ja tontun pää irtosi aina kriittisellä hetkellä. Onneksi ei tarvitse kuin vasta ensi vuonna uudestaan. 


Lämpimämpää joulua: aineettomat joululahjavinkit

Olen opiskelijana oppinut tekemään kompromisseja rahan suhteen ja joutunut miettimään usein lahjojen kanssa, mitä on varaa hankkia ja mitä haluaisin lahjaksi antaa. Haluaisin nimittäin aina antaa lahjaksi vaikka ja mitä. Kaikkea kivaa ja ihanaa. Mutta tällä taloudella on pakko improvisoida. Olen esimerkiksi kauan suosinut lasten kavereille synttärilahjana jotain aineetonta, kuten elokuvalippuja tai pääsylippua HopLoppiin. Tykkään antaa lahjaksi elämyksen, vaikka kyseessä olisikin pieni elämys. Aina lahjan ei tarvitse olla materiaa, ellei ole joku oikeasti toivottu ja tarpeellinen lahja. Halusinkin kasata viime hetken lahjavinkkejä pienille ja suurille, pienellä tai vähän isommalla budjetilla. Mielikuvitus on vain rajana! Vaikka materia säilyy, niin muistoja tulee yhteisistä vietetyistä hetkistä.

1. Elokuvailta
Elokuvalippu teatteriin tai omassa kotona järjestetty elokuvailta herkkuineen. Varsinkin jos tietää, että tulossa on joku odotettu elokuva tai muuten vain tarpeessa oleva pieni hengähdystauko, on elokuvaillan järjestäminen hauska ja kiva idea. Tälläisen hetken järjestää helposti parillakympillä, oli sitten paikkana leffateatteri tai oma kotisohva. Eikä lippuakaan tarvitse ostaa, vaan askarrella itse lahjakortin, jossa saaja voi itse päättää, missä leffailta järjestetään.

2. Lahjakortti hemmotteluun
Tämä on enemmänkin ystävälle tai puolisolle. Tai miksi ei omalle pienelle tyttärelle. Mimmi on esimerkiksi monesti halunnut, että kynnet lakataan ja tukka laitetaan kivasti - aivan kuten kylpylässä. Kyllä sellaiset pienetkin kaipaavat vähän luksusta, eikä ole kovin iso juttu järjestää. Isommalle sopisi esimerkiksi opiskelijahieronnat, jotka ovat edullisi. Jos haluaa tarjota kokovartalohieronnan saa sen opiskelijahieroloista hyvin edullisesti. Eikä tasokaan ole mielestäni ollut huonoa. Itse opiskelijana haluan tukea muita opiskelijoita, sillä pakkohan sitä on jotenkin oppia ja kehittyä alallaan. Puolisolle voi tietysti tarjota hieronnan itse. Muutama kynttilä, rauhallinen hetki ja avot!

3. Urheilullisempaa uutta vuotta
Lahjakortti kuukaudeksi salille, personal trainerille, sarjalippu uimahalliin tai parin kerran kokeilu johonkin eksoottisempaan ryhmäliikuntaan, vaikka Air Joogaan! Miksi lahja ei voisi olla urheilusta pitävälle tai siitä kiinnostuneelle joku liikunnallinen? Ja päälle lupaus lähteä mukaan. Tai jos itsellään on enemmän kokemusta, lupaus olla itse se personal traineri ja tsemppaaja.

4. Vapaudu kotitöistä -kortit
Sopii niin puolisolle, ystävälle kuin mummollekin! Lahjana antaa itsensä päiväksi auttamaan kotitöissä, vie matot pestäväksi, auttaa pesemään ikkunat, vaihtaa verhot ja siivoaa keittiön kaapit. Tai antaa puolisolle muutaman "Vapaudu vankilasta" -kortin, joilla saa skipattua jonkun kotityön korttia näyttämällä.

5. Musiikin lahja
Itse olen Spotifyn suurkuluttaja. Kuuntelen musiikkia kaikilla matkoilla, eri fiiliksiin, voimauttamaan ja saamaan hyvän mielen tai ihan vain ärsytykseen ja suruun. Kauan menin ilmaisversiolla, mutta jossain kohtaa satunnaissoitto alkoi ärsyttämään ja satsasin kympin kuussa siihen, että voin kuunnella juuri sitä mitä haluan. Spotofysta saakin lahjaksi lahjakortteja alkaen yhdestä kuukaudesta. Ja päälle juuri hänelle tehty soittolista, jossa on lempibiisejä tai uusia tuttavuuksia.

6. Elämys
Konsertti, kartingia, stand up -ilta, huvipuisto tai lippu Escape roomiin. Näitä ideoita voi soveltaa niin lapsille kuin aikuisille. Onko joku konsertti tai paikka, jossa on aina pitänyt käydä? Vinkkiä voi kysyä niin ystäviltä tai googlettamalla löytyy paikkakunnan tarjonnat. Ja miksi ei voisi tehdä reissua vähän kauemmas.

7. Itse tehty lahja
Osaatko ommella, tehdä koruja tai ottaa tunnelmallisia valokuvia? Itse tehty lahja on aina ihana ja siinä on oikeasti käytetty ajatusta. Ja vaikka ei olisi jotain taitoa takataskussa, niin aina voi yrittää. Joskus niitä tarvikkeita voi löytyä ihan samantien kotoa, esimerkiksi herkkukeksien aineksiin ja antaa ne lahjana kauniissa purkissa.







Tämä postaus on osa Lumoblogien kuukausittain vaihtuvaa #lumohaaste -tempausta.  Joulukuun #lumohaasteen saatesanoina on "Lämpimämpää joulua". Joulukuussa emme vedä villasukkia omiin jalkoihin, vaan haastamme jokaisen tekemään jotain hyvää joka tuo iloa toiselle ja lämmittää yhtälailla saajan kuin antajansa mieltä. Sinäkin voit osallistua linkkaamalla teemaan sopivan blogipostauksesi Lumoblogien Facebook-sivuille tai jättämällä muuten vain ajatuksia joulun alla auttamisesta. 


Ihanan kamala joulu










Joulu. Joka vuosi siihen yrittää varautua, ja joka vuosi se yllättää. Hitto, kun se on ovela. Tulee kuin ninja ja iskee päähän: "Tsädääm, tässä oon!". Eipä sitten tullut tänäkään vuonna tehtyä joulukortteja. Lahjatkin piti tietenkin hankkia melkein h-hetkellä. Joulu on ihanaa aikaa, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa, mutta siihen valmistautuminen on välilä ihan perseestä.

Olen joskus yrittänyt olla tosi jouluihminen. Ihan oikeasti. Sellainen, jonka äidin odotetaan olevan. Eli hullu. Hulluuspäissäni sitten askartelin varmaan parikymmentä korttia ja lähettelin niitä ystäville ja sukulaisille. Ensimmäisissä postauksissani tässä blogissa esittelin ylpeänä, kuinka olin askarrellut toinen toistaan mielenkiintoisia kortteja. Kun koulu alkoi ja päivät täyttyi vähän muusta kuin kotiäitinä olemisesta, jäi askartelut. Joten julkisesti pyydän anteeksi, että tänäkin vuonna jäi kortit tekemättä. En varmaan viettäisi joulua, ellei lapsille se olisi niin tärkeä. Yksinäni söisin peiton alla rosollia, katsoisin Harry Potteria ja joisin viiniä. Mutta kun taloudessa on kaksi tonttua, täytyy siihen jouluun varustautua. Ihanaahan se on katsella, kun poika pyörii ympyrää ja laulaa omia versioita joululauluista. Tai kun tyttö tuo koulusta joululiinaa ja kuusenkoristeita. Ja suklaakalenterilla on niin hyvä kiristää. Pari kertaa on ollut kalenteri kädessä ja olen kysynyt, että kannattaako vielä temppuilla.  Vuoden mutsi matskua.

Mutta kun joulun mukana tulee stressi. Olen aina ollut se äiti, joka ei vie päiväkodin joulujuhlassa mitään tarhantädeille. Kummallakin lapsella kun niitä oli yhdessä vaiheessa kolmisen kappaletta. Jotenkin ajatus kuudesta pienestä lahjasta tai joulukukasta heille tuntui...kalliilta ja teennäiseltä. Ensimmäkin vastaan tulee rahakysymys. Joo, joo, ei tarvitse olla kallis lahja, mutta mitä kivaa saat edullisesti ja joka olisi oikeasti tarpeellista? Tietysti voisin askarrella, mutta en nyt jaksanut decoupageta sydämiä tai tähtiä sillä trust me, yhtenä vuonna kokeilin. Meni hermot. Niitä tähtiä ei kukaan kärsisi katsoa läheltä. Siksi ne nyt ovat seinällä, jonne ei pahemmin kurkita. Ja aina voisi leipoa. No, enpä leiponutkaan.

Tänä vuonna tietysti olisi ollut VAIN kolme tarhantätiä ja yksi opettaja. Mistä minä tiedän, mitä joku tarhantäti tarvitsee, jota näkee päivittäin kymmenisen minuuttia. Tai opettaja, jonka kanssa kommunikoit Wilman kautta. "Joo, se näyttää ihan siltä, että se tykkää posliinisista kissoista" tai "Tässä olisi tätä vessapaperia, kun sitä kuitenkin tarvitsee". Jos viet suklaata (joka ei varmaan ole ainoa sinä vuonna saatu konvehtirasia) tuntuu sekin jotenkin jopa vittuilulta: "Katselin, että tykkäät syödä. Tässä sika, syö lisää" tai "En keksinyt muutakaan, mutta tuntui, että jotain oli pakko ostaa". Olen pihi opiskelija ja laitan nekin rahat omien lasten joululahjoihin. Olen se äiti, joka ei näe syytä lahjoa tarhantätiä, koska ne tarhantädit saavat työstään palkkaa, ja tänä vuonna joululahjana saavat olla ilman minun pientä kullannuppusta melkein kolme viikkoa. Hyvää joulua!

Sitten tulee se stressi siitä, mitä hankkia lapsille. Onneksi taidan ehtiä työllistymään ennen kuin lahjatoiveet kallistuvat ja priorisoituvat. Itse edustan sitä koulukuntaa, että turhaa krääsää haluan välttää. Haluan hankkia jotain sellaista, josta oikeasti tykätään ja on haluttu lahja. Mutta jos ostat vain pari takuuhittiä, voi tulla ilmoille kysymys, että miksi vain niin vähän. Jotenkin pakotan itseni miettimään monta tarpeellista lahjaa, jotta säästyn huono äiti -imagolta. Ja tottakai haluan tarjota kivan joulun senkin puolesta, että niitä lahjoja on.

Vältän suuria kauppoja jo ihan ruokaostoksia tehdessäni, mutta varsinkin lahjoja hankkiessa, koska minulta puuttuu naisilta ominainen shoppailu-geeni. Ihmismäärä ja se kuumuus ahdistaa. Ninjailin lähimpään markettiin etsimään Frozen-leluja, sillä salapoliisina siellä ne löytyisivät edullimpisina. Kumpikin ajattelemani lahja löytyi. Kymmenen erilaista ääntä pitävä Olaf, jonka yksi ääni kuulosti ihan orgasmilta. Saa kelvata. Ja laulava Elsa-nukke, jonka odotin laulavan edes sen rallin kertosäkeen. Ei muuten laulanutkaan kuin "Let it go, let it go". Ja ei, ei auta vaikka painat kymmenen kertaa putkeen. Kokeilin.

Lahjojen hankkimisen jälkeen tulee se paketointi. Minulta puuttuu sekin geeni. Paketointi on joku erikoistaito. Onnistun aina leikkaamaan liian ison tai liian pienen palan. Lopulta pakettien päädyissä on metri lahjapaperia, eikä mitenkään kauniisti taiteltuna. Ja jos leikkaat ne päädyt tulee farssi. Ja sitten se naru... Onko turhempaa asiaa kuin lahjanaru? Eihän sitä saa siihen mitenkään kauniisti. Tai Martha Stewart saa.. Minulla on vaikeuksia sitoa rusettipiponi rusettiakin pesun jälkeen, joten auta armias kun on monta pakettia sidottavana. Toivottavasti nämä kädentaitoni eivät periydy synnärille, koska en haluaisi, että synnyttäneen alapää näyttäisi samalta kuin lahjapakettini: niin ja näin pursittu kasaan, ylimääräiset pakattuna yhteen paikkaan, sinne tänne repsottaen. Ja päälle huonosti sidottu rusetti. Että hyvää joulua vaan sen perheen isälle. Yleensä jossain kohtaa pakettien kanssa taistellessani tulee se turhautuminen, jossa tekisi mieli kieriä sen lahjapaperin sisään ja lähettää tekstari, että minut saa avata paketistani vasta jouluaattona.

Onneksi tänä vuonna sain muutaman päivän omaa vapaata viimeisen tentin jälkeen, jonka aikana suoritin joulusiivouksen ja viimeiset joulutuliaisten hankinnat. Mikähän siinä joulusiivouksessakin on, että on pakko käydä joka kaappi läpi? Minulta puuttuu myöskin se "pidä kaapit siistinä". Kaikki ei nyt ihan usko minua, mutta siistin ulkokuoren sisällä vaanii kaaoottisessa järjestyksessä olevat kaapit ja huonosti viikatut vaatteet. Mutta kun mikään kaappi ei pysy minulla kauaa järjestyksessä. Joskus yritin jopa pitää vaatteeni värijärjestyksessä. No se kesti siihen asti, kunnes tuli uusi satsi pestyä pyykkiä takaisin kaappiin. Joten ensimmäisenä omana lomapäivänäni kävin läpi kaikki huushollin kaapit, imuroin ja pesin lattiat. Ja kyllä nyt on kuin viivoittimella järjestetyt kaapit. Se on jännä, miten paljon turhaa tavaraa ihminen säästää. Tai ne gluteenittomat jauhot, jotka olen hankkinut kaksi vuotta sitten ja kerran kokeilin leipoa siitä Tuiskulle leipää. Siitä tuli muuten läpinäkyvää!

Kun ensimmäisen vapaapäiväni käytin kahdeksan tuntia siivotessa, seuraavana vapaapäivänäni hain likan koulusta ja pistin hänet töihin. Mummeille menevät paketit ovat meidän yhteisvoimien käsialaa. Eikä noista paketeista oikeastaan erota, että onko kyseessä kokonaan minun pakettini vai juuri 7-vuotiaan paketti. Hain myös varastosta kaikki askartelujuttuni ja annoin 7-vuotiaalle vapaat kädet. Itse keskityin pakettilappujen tekemiseen. Jotain oli pakko yrittää panostaa. Pistimme joululaulut soimaan ja kahden tunnin aikana saimme ihmeitä aikaan. Toisin sanoen tyttö jaksoi tehdä kolme korttia ja paketoida lahjat kunnes äitinsä lailla turhautui ja rojahti sohvalle.

Kyllä tästä joulusta taas kiva tulee. Se on vain se odotus. Tarvitsisin tälle kuukaudelle jonkun oman joulukalenterin, jossa olisi jokaiselle päivälle pari senttiä punaviiniä. Vielä olisi edessä pipareiden leipominen. Taidan jättää senkin lapsille. Mutta kun se aatto on, niin nautin siitä. Minusta on ihana antaa lahjoja ja nähdä se ilo ja hymy, joka niistä tulee. Etenkin odotan sitä, että minulla on se puulattioilla varustettu talo kuistilla ja mansardikatolla, jonka sisällä on ötökkävapaa joulukuusi, kulho rosollia ja kainalo johon käpertyä. Että vinkkinä vaan, hyvä Joulupukki. 


The Christmas Awakens














Minussa on aika paljon nörttiä. Rakastan fantasiaelokuvia, varsinkin Star Warsia. Kun eilen törmäsin Facebookissa Star Wars -aiheiseen lumihiutaleeseen, minun oli pakko kokeilla onnistuisiko minulta sama. Nopealla googlettamisella löytyi helpot ohjeet ja monta erilaista mallia myös aiempien vuosien ohjeista. Ja kun jaksaa etsiä lisää, niin löytyy lisää ohjeita ja erilaisia variaatioita esimerkiksi Darth Vaderista.

Mulla menee kaikki askartelut ja muut käsityöt aina kokeilun kautta. Ensin täytyy epäonnistua ja tehdä vaikeimman kautta, jotta onnistuu edes jotenkin. Joskus olen ollut ahkera ja yrittänyt askarrella enemmänkin. Tietysti näistä lumihiutaleista innostuneena kuumeisesti kävin etsimään paperia, jotta saisin omat lumihiutaleet ikkunaan HETI. No, kaivoin likan vihkosta pari tyhjää valkoista paperia ja kävin tekemään Yodaa. Juu, ei onnistu paksulla tai liian pienellä paperilla. Sitten muistin, että hain vanhoja askartelutarvikkeitani varastosta ja siellä olikin ohutta paperia, jonka leikkaaminen onnistui paljon kivuttomammin.

Lumihiutaleiden onnistumisen maksimoimiseksi tee tarpeeksi iso ympyrä, jotta pienet yksityiskohdat on helpompi leikata ja lumihiutale näyttää hyvältä. Käytä ohutta paperia ja pieniä, teräviä askartelusakia. Omana huomiona ei ehkä kannata käyttää kauhean näkyvää kynää, jos on vaikeuksia leikata niin, ettei ääriviivat näy lopputuloksessa. Muuten lumihiutaleiden onnistuminen on ihan omasta käsialasta kiinni. Minullakin meni yksi Darth Vader pari kertaa mönkää, kun päästä tuli rusinan kokoinen. Nyt ikkunassa on kaksi isopäistä Darthia, mutta makukysymys.

Nopeasti syntyi monta lumihiutaletta, kun homma helpottui alun taistelun jälkeen. Tein ensin Darth Vaderin, sen jälkeen syntyi Stormtrooper, Boba Fett, R2-D2, TIE Fighter Pilot, Yoda sekä Jabba The Hutt. Minusta näistä tuli aika onnistuineita. Yodan ja Jabban kohdalla on pientä taiteellista näkemystä.

Kaukaa katsottuna nämä näyttävät kuin miltä tahansa lumihiutaleilta. Tosi kiva idea erilaiseen jouluun ja nörttiäitiä miellyttämään.