Tuleva kätilö avautuu








Vielä kuvasatoa koulusta ja meidän jälkitarkastus-labrasta. Toiveena olisi seuraavaa harjoittelua varten, että pääsin tekemään myös jälkitarkastuksia. Kuvissa on tuttu torso blogini suosituimmasta postauksesta: alapään asiantuntijat. Mutta ei keskitytä sen enempää nyt tulevaan harjoitteluun. Kun minulle saa avautua, niin minä haluan myös avautua.

Minulle on monesti tullut vastaan keskustellessani tulevasta ammatistani, ettei voisi kuvitella työstenkelevänsä valitsemallani alalla. Ja puheeksi on myös tullut intimiteetti ja kätilön focus työssä: alapää. Minulle naisen alapää ei ole mikään kauhistuksen paikka. En sitä vierasta, inhoa tai sen kummemmin jumaloikkaan. Minulle naisen alapää on neutraali paikka. Jos olisin seksuaalisesti kiinnostunut naisista, ei kätilön ammatissa siltikään työssäni alapää olisi mikään kiihottumisen kohde.

Koulun myötä alapäästä, ihmisen seksuaalisuudesta ja yleisestikin ottaen avoimuudesta on tullut normaali ja elämän perusasia. Niin se vain on, että raskautta edeltää seksi. Seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen on nykyään aika normaalia. Siitä pystytään koulussa puhumaan ilman punastumista, häpeilyä ja yleensä aika kovaan ääneen. Kolme vuotta opiskelleena jutut ovat jo aika rivoja ja huumorilla maustettua. Ensimmäinen vuosi oli vielä aika pientä ja totuttelua. Mutta kun pääsimme opinnoissa eteenpäin ja luokka alkoi hitsaantumaan yhteen, vapautui jututkin. Samalla olen huomannut, että meidän luokassa pystytään puhumaan mistä asiasta vaan, ilman että täytyisi jotenkin suodattaa. Saimme esimerkiksi uusia naisia ryhmäämme äitiyslomilta, joiden kanssa ennen viimeisiä tenttejä tuli kovaan ääneen puhuttua lapsista ja kuinka ne joskus vituttaa. Ihanan avointa, rentoa ja humoristista porukkaa!

Mutta vastapainoksi olen huomannut, että kätilöinti, synnytys, imetys, naiseus ja se voimaantuminen välillä aikamoista paasausta. Välillä tuntuu, että on kahta koulukuntaa: luomukätilöt ja teknokätilöt. Ja siinä välillä ei voi olla mitään. Siinä missä äitiys voi tuntua välillä syyllistävältä ja sanonta "äiti on toiselle susi" tuntua pitävänsä paikkaansa, niin on se myös kätilöydessäkin. Mutta totuus on, tämä on hyvin naisvoittoinen ala! Ja naiset, joilla on oma mielipide ja tavoite... Se on samalla niin hyvä asia, mutta välillä tuntuu, että on vain se yksi ja oikea tie: oma mielipide. Mie en esimerkiksi jaksa voimaantua kahden tunnin synnytyspropagandavideota katsoessani. Enkä sen pahemmin herkistykkään, vaikka onhan syntymä yksi maailman hienoimmista asioista. Mutta kun ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla raskaana, valmistautua synnytykseen, synnyttää, imettää tai olla imettämättä ja olla äiti. Ja niin se pitäisi olla tässä työssäkin.

Kävin esimerkiksi vuosi sitten akupunktiokurssin, vaikka en ole pahemmin kiinnostunut kiinalaisesta lääketieteestä, enkä allekirjoittanut kaikkea mitä kouluttajamme siitä kertoi. Mutta mielenkiintoista se oli ja tietysti olen antanut akupainantaa siitä kiinnostuneille kavereilleni. Mutta on muitakin tapoja. Ja  minusta tuntuu, että haluan tietää mahdollisimman monista eri tavoista, jotta olisin mahdollisimman hyvä kätilö, kun annan vaikka synnyttäjälle vaihtoehtoja. Ja jos kaikki ehdotukseni tyrmättäisiinkin, niin mitäs sitten. Välillä vain tuntuu, ettei saisi kulkea lääketieteellisen synnytyksen tai luomusynnytyksen välillä. Onhan se totta, että synnyttäminen on luonnollinen asia. Se voidaan tehdä ilman medikalisointia. Mutta välillä se vaan on tarpeen. Joskus epiduraali on synnyttäjän pelastus, sisätutkimuksille on selvä syy, sikiön sydänääniä ei kuunnella turhaan ja ei se oksitosiinitippakaan taida pelkkää synnyttäjän kiusaamista varten olla.

Ja sitten on ne synnyttämään tulevat naiset. Välillä jännittää, että minkälaisen materiaalin kanssa sitä tulee työskentelemään. Enkä nyt meinaa niitä alapäitä. Vaan naisia. Seuraan mielenkiinnosta useita Facebookissa olevia ryhmiä, jotka liittyvät imetykseen ja synnytykseen. Ja joskus pelottaa se, kuinka sairaalassa synnyttämisestä ajatellaan ja kätilöistä. On turhia sisätutkimuksia, joiden perään huudellaan, huonoja kokemuksia ohjauksesta tai "sänkyyn sitomisesta". Tuleeko minusta sellainen, josta puhutaan keskustelupalstoilla. On hienoa, että kokemuksia jaetaan. Ja onhan siellä välillä ihan tietoakin. Mutta ennakkoluuloja saattaa syntyä niiden pohjalta ja joko synnyttämään tullaan asenteella: "ette osaa mitään" tai sitten avoimin ja luottavaisin mielin.

Mutta nämähän ovat vain ajatuksiani ja mietteitä. Minun tarkoitukseni ja tavoitteeni on olla luotettava, ammattimainen ja avoin kätilö. Sekä tuki koko perheelle, juuri sellaisella asenteella, kuin mitä siinä kohtaa tarvitaan. Kun siihen oikeaan työhön pääsee käsiksi, tulee enemmän kokemusta ja varmuutta, voin huudella uudelleen. Nyt voin vain olla mieli avoinna ja löytää se oma paikka tästä ammattikunnasta. Haluan saada mahdollisimman kattavasti tietoa ja kehittää itseäni. En halua keskittyä vain yhteen "totuuteen", vaan olla tiedollisesti sekä kokemuksellisesti rikas ja monipuolinen.

Ja tuleehan minusta sairaanhoitajakin. Ja sielläkin on polkuja, joita haluan kokeilla. Odotan todella paljon ensi syksyn synnäriharjoittelua. Olen kuullut, että siitä tulee rankimpia harjoitteluita ja sen uskon. Mutta se avaa myös silmiä ja pistää minut likoon. Tulen huutelemaan lisää sen harjoittelun jälkeen!


17 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus, olen täysin samaa mieltä kanssasi.
    Asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia, liika fanaattisuus ei koskaan ole hyvä asia. Luonnonmukaisuus synnytysten hoidossa on yksi mahdollisuus, lääketiedettä ja niitä toimenpiteitä kuitenkin myös tarvitaan. Kätilö joka työskentelee sairaalassa, ei ole automaattisesti medikalisoitunut. En pidä tästä uudesta ilmiöstä jossa sairaalakätilöitä piilosyyllistetään. Uskon että kaikenlaisia kätilöitä tarvitaan, jokaisella kuitenkin vaikuttaa taustalla vankka ammattitaito ja se on mielestäni juuri sen homman idea. Jokaisen kätilön tulisi toteuttaa ammattiaan kollegiaalisesti omalla tyylillään :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä kirjoitus! Opiskelen lääkäriksi ja ajatuksissa on erikoistua naistentauteihin ja synnytyksiin. Minulta kysellään jatkuvasti samaa asiaa, mikä siinä alapäässä niin kiinnostaa. Helppoa huudella, kun ei minkäänlaista todenmukaista kuvaa alan koko laajuudesta ole. Totuus on että harvassa muussa paikassa pääsee näin lähelle itse ihmistä samalla kun pääsee työskentelemään hyvin operatiivisella alalla ja tehdä erilaisia toimenpiteitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kävit kommentoimassa. Ja juuri niin, tässä pääsee ihmistä lähelle. :-D Eikä nyt vain kirjamellisesti. Hahah! Tsemppiä sulle kans opintoihin!

      Poista
  3. Hieno kirjoitus, olen kanssasi samaa mieltä. En tosin ole kätilö, vaan neljä hyvin erilaista synnytystä kokenut äiti. Itse näen luonnonmukaisuuten pyrkimisessä paljon hyvää, mutta olen joutunut käytännössäkin huomaamaan, että joskus erilaiset toimenpiteet ovat todella tarpeen. Mielestäni kaikkien tulisi saada kunnon opastusta synnytyksessä rentoutumiseen liikkumisen ja hengityksen avulla, mutta olla avoin myös erilaisille toimenpiteille. Kolmas synnytykseni oli täydellinen, voimaannuttava luomusynnytys, jota pitkään muistelin ilolla. Neljännessä synnytyksessä jouduin turvautumaan kipulääkkeisiin. Sain akupunktiota vesien mentyä supistuksia voimistamaan. Lopulta sain todella kivuliaat supistukset muutaman sekunnin tauolla. En tiedä, oliko akupunktiolla tähän vaikutusta- kätilö kyllä mainitsi, että joillekin se voi aiheuttaa todella rajut supistukset. En ollut aiemmissa synnytyksissä vastaavaa kokenut, vaikka kivuliaita nekin olivat olleet. Aluksi olin pettynyt tähän lääkkelliseen synnytykseen, mutta nyt olen tajunnut, että siinä hetkessä kivunlievitys todella oli paikallaan. Onneksi minulla oli lämmin, määrätietoinen ja osaava kätilö, joka kannusti rentoutumiseen ja liikkumiseen, mutta voimien loppuessa otti ohjat käsiinsä ja osasi jämäkästi tarjota minulle tarvitsemiani toimenpiteitä. Luomusynnytykseen perehtyminen auttoi minua liikkumaan, rentoutumaan, käyttämään ääntä ja mielikuvia sekä valitsemaan odottelun ja akupunktion oksitosiinitipan sijaan. Samalla se aiheutti pettymyksen, kun kaikki ei mennytkään niinkuin olin suunnitellut. Kunpa olisin jo silloin ymmärtänyt, että ei tarvitse valita täysin luonnonmukaista tai medikalisoitua synnytystä, vaan toimia tilanteen mukaan ja kulkea jossain siellä välillä kuten hyvin asian ilmaisit. Puoli vuotta synnytyksen jälkeen muistelen sitä jo hyvillä mielin.

    Uskon, että sinusta tulee jämäkkä, lämmin ja monipuolinen kätilö. Asenteesi vaikuttaa ainakin esimerkilliseltä. Tsemppiä opiskeluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja kommentistasi! :-) Juuri niin: tilanteen mukaisesti, omaa kehoa ja kätilö kuunnellen. Yksilöllistä ja ammattitaitoista hoitoa!

      Poista
  4. Löysin nyt vasta blogisi, todella mielenkiintoisen oloinen. Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
  5. Täällä yksi mielipide:) Olen synnyttänyt kolme kertaa, ensimmäinen epillä ja oksitosiinilla (luulin suurinpiirtein että se epiduraali on kaikilla). Kakkonen oli se voimaannuttava luomusynnytys jossa aukesin parissa tunnissa kokonaan ja lapsi syntyi ponnistamatta pelkkien supistuksien voimalla ja kolmosesa käynnistys aiheutti niin pahat supistukset (enkä päässyt suihkuun enkä ammeeseen vaikka niin toivoin), että oli pakko ottaa epiduraali. Niissä kivuissa en auennut kun kroppa pisti vastaan. Mitä mä olisin toivonut eniten, kunnollista synnytysvalmennusta ja opastusta sekä synnytyksen etenemiseen, että kivunlievityksen vaihtoehtoihin. Ja kätilöltä tosiaan vaihtoehtoisia apuja. Kolmannessa synnytyksessä oli toivelista ja taisi olla niin, että mikään toiveeni ei lopulta toteutunut ja makasin lopulta letkuissa sängyllä vauva lopulta ahdinkotilassakin. Kolmannesta synnytyksestä alkaa olemaan vuosi ja vieläkään en ole oikein päässyt sen pettymyksen yli. Vauvalla oli vieläpä kalvokiinnitteinen napanuora ja pyynnöistä huolimatta en saanut edes jutella kätilöni kanssa siitä. Jäi meinaan hieman painamaan kun kätilö totesi istukan synnyttyä "tällä vauvalla oli enkeli matkassa". Että sitä voisi vähän miettiä miten niitä asioitakin sanoo. Itse ainakin haluaisin ymmärtäväisen ja huumorintajuisen kätilön, jolla olisi juurikin ymmärrystä ja osaamista monenlaisista tekniikoista. Kannustaa pystyssä olemiseen ja miksei synnyttämiseen, eikä heti tunkea siihen sängylle. Ja kärsivällisyyttä. Synnytyshän saattaa jopa keskeytyä sairaalastressin vuoksi. Jos en olisi riskisynnyttäjä (raskausdiabetes), olisin varmaan synnyttänyt kotona jonkun lämminhenkisen kötilön ja doulan kanssa. Niin ja jos en olisi niin mukavuudenhaluinen ja haluaisi maata sairaalassa vauvan kanssa kahdestaan ensi päivät:)

    Olen itsekin miettinyt kötilön ammattia, mutta pari ajatusta on pyörinyt...joutuu hoitamaan kuolleiden vauvojen synnytyksiäkin tai muita isoja komplikaatioita plus se, että työtilanne on ilmeisesti vähän kehno varsinkin kun yksiköitä suljetaan koko ajan:(

    Suuret tsempit sulle tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaoit kokemuksesi. Juuri tämä on asia, jota haluan omassa ammatissani olla: olla tukena, kertoa vaihtoehdoista ja perustella, miksi mikäkin asia tehdään. Tai ainakin keskustella synnytyksestä jälkikäteen! Jos on jäänyt pettymyksiä, niin ne olisi syytä puhua auki. Synnytyksen tulisi olla elämän yksi suurimmista ja ihanimmista kokemuksista. Se on niin ainutlaatuinen asia, ettei ole varaa, että se jää kaihertamaan. Ammattitaito, huumori ja inhimillisyys on valttia!

      Poista
  6. "Joskus epiduraali on synnyttäjän pelastus, sisätutkimuksille on selvä syy, sikiön sydänääniä ei kuunnella turhaan ja ei se oksitosiinitippakaan taida pelkkää synnyttäjän kiusaamista varten olla"

    Mä olen ihan lähiaikoina lähdössä synnyttämään seitsemättä kertaa. Mitään koulutusta mulla ei kätilöhommiin ole. Ja tuo lainaamani tokaisu sattui silmiin samoin kuin se, kuinka luonnollisia kaikki alapää-hommat kätilöille on.

    Mulla ei nytkään mennessäni ole kätilöille kuin kaksi toivetta, jotka on täysin mahdollista toteuttaa. Kertokaa, mitä teette ja miksi (jos mahdollista, etukäteen, mutta viimeistään jälkikäteen eikä millään rasti-ruutuun-lomakkeella). Ja ottakaa huomioon se, että vaikka teille on täysin luonnollisia nämä alapäähommat ja intiimiasioiden ääneen puhumiset, ei ne potilaan näkökulmasta kuitenkaan kuulu lapsivuodeosastolla kolmen muun huonekaverin miehille ja vieraille, ei edes niille huonekavereille. Alastomuuskin on luonnollista ja silti puen vaatteet päälle, kun menen kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ainakin tämä on yksi herkimmistä ja henkilökohtaisimmista kokemuksista ja asioista, että tulen ottamaan sen huomioon synnyttäneiden äitien kanssa. Se, että joku asia on minulle luonnollista ja vapaamielistä, ei tarkoita että se on jollekin toiselle. Raskaudessa, synnytyksessä ja äitiydessä liikutaan niin herkillä maaperillä, että se herkkyys ja toisen huomioiminen tulee olla ihan perustaito tässä ammatissa. Toivottavasti saat kätilön joka ajattelee myös näin. Tsemppiä tulevaan synnytykseen!

      Poista
  7. Itse yhden lapsen, ensimmäiseni, synnyttäneenä muistelen edelleen lämmöllä, kuinka kätilöni otti minut hyvin huomioon sairaalassa. Päällimmäiset ajatukset liittyivät siihen, miten minulle tuli heti turvallinen olo hänen kanssaan, hän kannusti sopivasti, muttei tuputtanut ajatuksiaan ja ideoitaan. Vaikka kaikki ei mennyt ihan oppikirjamaisesti omasta mielestäni, minulle jäi kuitenkin loppujen lopuksi hyvä muisto tapahtuneesta. Ja allekirjoitan myös aikaisemman kommentoijan ajatuksen siitä, ettei ole kiva että omia intiimejä asioita huudetaan lapsivuodeosastolla.

    VastaaPoista
  8. Itse synnytin 8kk sitten esikoiseni ja vaikka synnytys oli vaikea, todella kivulias ja jollain tapaa myös traumaattinen niin se, mitä ajattelen jälkikäteen koko hommasta ja miten olen siitä eheytynyt on ehdottomasti paljolti kiinni kätilöstä, joka minua synnytyksessä avusti (ja hänen opiskelijastaan).

    Pelkäsin synnytystä etukäteen. Se mikä asiassa eniten pelotti, oli se, että millainen kätilö minun kanssani siellä työskentelee. Olin liikaa kuullut huonoja kokemuksia meidän sairaalan ilmeisesti parista kätilöstä, jotka ovat olleet epäasiallisia ja jopa röyhkeitä joillekin naisille. :/

    Onneksi, voi onneksi sain itse ihanan kätilön ja myös ihanan opiskelijan kanssani synnyttämään ja he auttoivat minut läpi vaikean synnytyksen, lohduttivat, tukivat ja tsemppasivat. Pitivät hyvää huolta. Muistelen heitä lämmöllä ja laitoin kirjallista palautettakin heidän nimillään kiitokseksi <3

    Jälkihoito synnytyksen jälkeen oli myös hyvää, sairaalassa sain keskustella lääkärin ja hoitajien kanssa kokemastani ja oma kätilö soitti minulle kotiin kolmen viikon päästä synnytyksestä ja kävimme vielä uudestaan synnytystä läpi ja sain purkaa tuntojani hänen kanssaan. Kaikesta tuosta johtuen alun järkytyksen jälkeen aloin pikkuhiljaa eheytyä ja nyt ajattelen jo synnytystä ihan hyvillä mielin. Toki tiedostan, että pieni pelko on jäänyt ja jos tulen joskus uudelleen raskaaksi, joudun luultavasti kamppailemaan pelkojeni kanssa, mutta sitten tiedän hakea kekusteluapua ja vaatia päästä pelkopolin kautta synnyttämään. Toisaalta salaa toivon, että saisin synnyttää vielä uudestaan ja se kokemus olisi eheyttävä ja kaikinpuolin parempi kokemus kuin ensimmäinen...

    VastaaPoista
  9. Yhden lapsen äitinä, mutta valitettavan paljon muilta äideiltä huonoja kokemuksia kuulleena pohdin, että tärkeintä lienee kätilön työssä on asiakkaan eli synnyttävän äidin kunnioitus. Tulipa äiti synnyttämään ensimmäistä tai kymmenettä lastaan, heitä toivoisi kohdeltavan kunnioittavasti ja ammattimaisesti. Taustoihin, uskontoon, kultuuriin tai mihinkään muuhun katsomatta. Synnytys on jokaiselle äidille arvokas, elämän tärkeimpitä hetkiä ja toivon, että jokainen äiti saa kokea, että häntä kuunnellaan ja kohdellaan ihmisarvoisesti hyvin intiimissä tilanteessa. Toki jokainen kätilö on oma persoonansa ja jokaisella on omat tavat toimia, mutta se ei mielestäni poista sitä, että asiakasta täytyy kunnioittaa. Niin kuin meidän omassa kätilön pitämässä synnytysvalmennuksessa sanottiin, ettei äidin tarvitse ajatella millainen hänen "pitäisi" olla vaan hän saa tulla synnyttämään omana itsenään, näyttää monenlaiset tunteet, olla haavoittuvainen ja ärsyttäväkin. Kätilön tehtävä on tulla toimeen kaikkien äitien kanssa ja on hänen ammatillisuutta olla provosoitumatta äidin tunteista ja sanoista, joita kipujen keskellä voi monenlaista tulla sanottua.

    VastaaPoista
  10. En ole todellakaan siinä iässä että minun pitäisi valita itselleni jokin ala jota alkaisin opiskelemaan. Opon tunneilla puhuuttiin eri ammateista ja kätilö oli yksi joka tuli puheeksi. Olen ajatellut sairaanhoitajan töitä mutta opon tuntien jälkeen tajusin että kätilön työ kuulostaa mielenkiintoiselta ja kiehtovalta. Ei sitä koskaan tiedä jos mieli muuttuu mutta olen nyt hyvin kiinnostunut siitä että jos vaikka opiskelisin kätilöksi. Kerroin haaveestani ystävilleni ja he alkoivat nyrpistelemään nenäänsä ja sanoivat että siinä on liikaa verta ja katselet toisen alapäätä. Nauroin heidän kommenteillleen ja reaktioilleen.

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoinen blogi ja teksti. Se on kyllä jännä miten synnytyksissä ja imetysjutuissa (ja monessa muussa vanhemmuuteen liittyvässä) asiassa on JOKO TAI. Itse olen huomannut, että kun puhun esim. fysiologisen synnytyksen puolesta (mikä on ns."katoava luonnonvara";) ) niin usein oletus on automaattisesti, että vastustan kaikkea muuta, vaikka niin ei ole. Ihmiset olettaa monesti asioita toisesta niiden omien ajatuksien/silmälasien/kuulokojeitten kautta. Ja usein monet kokee, että kun puhuu jostain asiasta niin samalla arvostelisi toisen tapaa tehdä jne., vaikka ei ole siitä kyse. Jotenkin ne vaan menee niin syvälle, että helposti menee siihen mustavalkoisuuteen ja tunteet nousee pintaan.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!