Kasvatuksesta, kepistä ja porkkanasta


Juuri kun postaan kiukuttelusta ja sen sallimisesta, niin tänä viikonloppuna sitä omaa kärsivällisyyttä sitten on koeteltu. Voihan vittu, mikä viikonloppu. Poika on koettellut rajojaan, hakenut reaktioitani ja pistänyt hanttiin. Ihan kunnolla. Kaikin keinoin. Viimeiseen temppuun asti. Kaksi päivää ja kaksi älytöntä raivaria. Niitä kuuluisia kiellettyjä tunteita ja yhdet itkutkin.

Äitinä oleminen vaatii multitaskaamisen lisäksi välillä jotain supervoimia. Tai ainakin epäonnistumisen kestämistä. Sitä, että opit virheistäsi, luovut tietystä keinosta ja muutut. Sen, että olet valmis muutokseen. Kyllä sen muutoksen tarpeen huomaa lopulta. Viimeistään, kun makaat taistelukentän jälkeisissä tunnelmissa sängyssä itku kurkussa. Koska pahinta on se hetki, kun huomaat olevasi umpikujassa oman kasvatuksesi kanssa. Se, kun olet mielestäsi käyttänyt kaikki keinot rauhallisuudesta kiristämiseen, huomiottajättämiseen ja lopulta omaan huutamiseen. Kun olet siinä hetkessä, että istut rimpuileva lapsi sylissäsi, joka huutaa kurkku suorana ja itkee, käy läpi kaikki asiat, joista etsit omaa epäonnistumistasi. Olisi, pitäisi, miksi en, vittu olen paska -kela pyörii päässäsi.



Pikkuveli on selvästi isosiskoaan haasteellisempi tapaus. Sen huomaa aina välillä. Ehtii jopa vähän unohtaa, tuudittautuu, että vaikeimmat hetket on takanapäin. No, ei ole vielä. Pohja ehkä löytyi tänä lauantaina. Kun huomaa, että aiemmin kuvitellut hyvät keinot ei oikeasti toimi. Kuten jäähy. Helvetti mikä idea istuttaa lasta. Teki mieli nimittäin istua pojan päälle, kun kymmenen minuuttia vuorotellen nostin ja käskin poikaa istumaan tuolille. Jälkeenpäin ajateltuna aivan typerä ajatus istuttaa lasta. Jäähy siis roskakoriin. Meilläkin hyvin vähän käytetty keino, mutta joskus siihen olen ajautunut. Enpä ajaudu enää.

Tuossa eilen raivariepisodin jälkeen istuttiin lasten kanssa yhdessä pöytään. Isosisko pääsi kirjuriksi ja alettiin kirjoittamaan yhteisiä pelisääntöjä ylös. Yhdessä sovittiin asioista, joita ei saa tehdä. Listasimme ylös mm. huutamisen, temppuilun ja tavaroiden heittelyn. Pelisääntöihin tuli myös asioita, jotka täytyy muistaa: ystävällisyys, anteeksianto ja anteeksi pyytäminen. Jokainen sai sanoa oman mielipiteensä ja jokainen sääntö hyväksyttiin yhdessä.

Koska jäähy on toimimaton keino, jossa ei menetä muuta kuin viimeisenkin kontrollin ja pääse ainaiseen valtataisteluun, päädyttiin rangaistukseen. Kuulostaa pahalta, mutta rankku on toimivampi keino. Rankku tuntuu. Rankku on pidempikestoisempi ja järkkymättömämpi. Meillä tuntuvin rankku on peli- ja tv:n katsomiskielto. Mimmi sai myös kyläilykiellon. Sovittiin yhdessä, että joissakin tapauksissa joku sovittu meno tai ekstrajuttu voidaan perua.

Mutta jotta koko huusholli ei pyöri kiellettyjen asioiden ja rankkujen keskellä, on myös porkkana. On pakko olla porkkanaa. Tarrataulu, jonka täyttyessä voi saada jotain ekstrakivaa. Varsinkin poikaa ajatellen tarrojen kerääminen on ihan fiksu idea. Kehuminen ja hyvistä asioista iloitseminen yhdessä on rankkuja tärkeämpää. Jopa niitä tarroja tärkeämpää. Koskaan ei voi kehua lastaan liikaa. Kymmenen tarraa saatuaan saa palkinnon. Tarran saa hyvästä käytöksestä, omatoimisuudesta tai muussa tapauksessa, jossa on toiminut hienosti. Pojalle se merkitsee sujuvia aamuja tai iltoja, itsenäistä pukemista ja kärsivällisyyttä. Tytölle kärsivällisesti tehdyt läksyt, avuliaisuus ja sujuvat leikit veikan kanssa.

Tänään koeteltiin taas, kun neljän tunnin leikkimisen jälkeen piti lähteä kaverin luota kotiin. Puolet kotimatkasta toinen jaksoi huutaa ja kiristää. Oma kärsivällisyys ja jutellaan sitten kun olet rauhoittunut -mantra auttoi. Kotona napsui rankku. Poika nieli tappionsa ja tokaisi, että ehkä voisi käyttäytyä niin saisi tarrat täyteen. Ei hassumpi idea.

Keppiä ja porkkanaa siis jatkossa. Hyvin sujuneista hetkistä tarra ja kehut motivoimaan, ja rankkua, jos homma leviää käsistä.

ps. Picmonkeyssä kuka tahansa voi olla oman elämänsä graafinen suunnittelija. Postereita anarkiaan vastaan vaan seuraavaksi kehiin. Liimaan niitä sitten ympäri tätä kämppää. 


5 kommenttia

  1. Tsemppiä! Välillä kyllä tuntuu, että ei mikään toimi, ei auta vaikka päällään seisoisi - ehkä joidenkin lasten vaan täytyy saada se kiukuttelukiintiönsä täyteen? Tarrasysteemi on meillä ollut aika toimiva, piti vaan olla tarpeeksi selvästi sovittuna, mistä tarran saa, ja tarpeeksi pieniä juttuja, jotta se jaksoi motivoida. Yhdessä vaiheessa loputonta iltariekkumista esim. hillittiin sillä, että tarran sai kun pysyi nukkumaanmenon jälkeen omassa sängyssä (joustoa oli yhden pakollisen pissahädän /janon /"mä vaan halusin vielä kysyä" verran).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin se taitaa olla. :-D Kiintiön täyttymistä odotellessa.

      Tänään just laitettiin tarra hyvin menneestä nukkumaanmenosta. Meillä on ollut välillä tuo sama: pissahätä, jano, kysymys, asia jne... Ehkä eilisillan sauna myös auttoi. :-D

      Poista
  2. Kiitos hyvästä kirjoituksesta :) Oma 4v-tyttö on saavuttanut tuon uhman ja pinna alkaa olemaan kireenä :) Tuo tarra juttu kuulostaa hyvältä idealta. Meillä kans tyttö keksii sängyssä illalla kaikki jutut: on pissahätä,kakkahätä,jano jne... ARGH!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta ja ole hyvä! Vaikka ei ole kivaa, että muillakin on samoja kamppailuja, niin ainakin helpottaa kuulla etten ole ainoa! Tsemppiä! Ja kokeilkaa tarrataulua! ;-)

      Poista
  3. Minulla on jo niin kauan siitä kun omat lapset oli pieniä, etten oikein enään muista mitä keinoja käytettiin, mutta sen muistan että joku lapsista sai kympin kiukuttelusta kun toinen sai nelosen, eli se vaihtelee samassakin perheessä ihan valtavasti se kiukuttelun määrä. meillä on 6 lasta, niin että on kokemusta kaikenlaisesta. Mutta lopulta se loppuu ja hyviä lapsia niistä kaikista on tullut.
    Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!