Turvallisessa kuplassa


Niin meni maaliskuu. Tottuukohan koskaan siihen, että aika vaan lipuu välillä niin nopeasti ohitse. Mutta jotenkin se on hyvä merkki. On turvallista. Oma kupla, jonka sisällä on ne perustarpeet. Ne asiat, joiden voimin aika saa lipua joskus nopeasti.

Välillä hieman hirvittää, kuinka lapset kasvavat niin nopeasti. Kun viime keväänä jännitin tytön tulevan koulun alkua, niin nyt huomaan pohtivani tulevaa kesää. Sitä kesää, kun lapsellani ei ole ensimmäistä kertaa elämässä hoitopaikkaa. Sitä kesää, jota viime vuonna ajattelin tulevan joskus hamassa tulevaisuudessa vastaan. Poikakin kasvaa ja kipuilee kohisten. Välillä yhden koululaisen ja 4-vuotiaan kombo on haastava, mutta sitten taas kaikkeen tottuu. Oppii soutamaan ja huopaamaan. Aikamoisia pörpylöitä nuo ovat, kiristävät mieltä ja taas aiheuttavat näin pidemmän poissaolon jälkeen suunnattoman ikävän. Lupasin viikonlopulle tortilloja. Puhelimesta kuului iloinen kiljahdus. Pian koti on taas täynnä ääntä ja kaatuneita maitolaseja.



Koulun neljäs vuosikin starttasi ja on pian ohi jo. Opinnäytetyötä painetaan kovaa vauhtia ja kohta senkin pitäisi olla valmiina. En kyllä hetkeen tee opparia, olkootkin ihan eri luokkaa kuin gradut tai muut. Hyvät arvosanat silmissä kiiluen kolme tulevan kätilön voimin kirjoitetaan seksuaalisuutta loukkaavasta väkivallasta. Myös synnäriteoriat alkoivat, sillä ensi syksyllä minut pitäisi löytää salista. Paikkakin on jo plakkarissa, kiitos arpaonnen. Valmistuminen ei ainakaan vielä ole vaakalaudalla myöhästyä. Sellainen stressitekijä noiden synnäripaikkojen saaminen kyllä on. Seuraavia harkkapaikkoja tarvitsee jännittää vasta ensi syksynä.

Mahtuu tähän turvallisen kuplaan lasten ja koulun lisäksi varmistunut kesätyö, salitreenit, teatteria, ystävät ja perus onnellisuutta. Niitä perusasioita, joita tässä kuplassani tarvitsen. Tuntuu hyvältä huomata, että oma arki on löytänyt tasapainonsa. Tietää, mitä haluaa ja uskaltaa tehdä asioita sen eteen. Uskaltaa toteuttaa itselleen tärkeitä asioita. Vaikka aina olisi asioita, joita voisi viilata, niin silti on tyytyväinen. Ei ole mitään hätää. Tietää, että tämän hetkinen tilanne koostuu niin monesta eri tukipilarista, että yhden horjuessa tietää muiden pysyvän vankkoina. Jotenkin tähän asti muutama kevät ennen tätä ovat olleet epävakaita. Sellaisia surullisia. Erilaisia siirtymävaiheita, irtipäästämistä ja ikävää. Nyt odotan tätä kevättä innolla.

Tämä on hyvä kupla. On turvallinen olo, kun ajattelee tulevaa. Uskaltaa haaveilla. Saada perhosia vatsaan ajatellessa pienempiä ja suurempia toiveita. Maalailla kuvia tulevasta. Varovasti. Ja välillä vähän innostuen. Elämä näyttää hyvältä juuri nyt. On mukava mennä ajan virran mukana. Tässähän tämä soljuu. Onnellisesti.

Ehkä tämä into kirjoittaa vielä palaa.  Ehkä ei. Tuntui oudolta palata kirjoittamaan. Mutta sitten taas aika kivalta. Vaikka eihän tässä mitään tajunnanräjäyttävää tullut. Arki on ja se tuntuu kivalta. Koska blogi ei päivity, niin Instagram ja Snapchatkin on löytänyt tiensä puhelimeeni. Niitä arjen palasia löytyy sieltä. Instagramissa @einekirsikka ja Snapchatissa Eine-Kirsikka















Ei kommentteja

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!