Äiti, ole itsellesi armollinen


Minun ensimmäinen äitienpäivä ihan yksin. Aamulla itketti. Vähän säälinkin itseäni. Ei tullut kukaan herättämään aamupalalla vuoteeseen. Kukaan ei keittänyt kahvia ja tuonut itsetehtyä korttia. Isäviikonloppu ja yllätysvisiitti mökille. Kehtasivatkin. Mutta sain puhelun. Tyttö toivotti iloisella äänellä hyvää äitenpäivää ja kertoi mehiläisestä, jonka nimesi Pörriksi. Koska se oli pörröinen. No tietysti, kyllä äiti ymmärtää. Ihana nimi. Tiistaina sitten vietetään äitienpäivää, tyttö varmisti. Ja kuulemma sitä ei voi viettää ilman koko perhettä. Pyysin kutsumaan isänkin. Poika riiteli ennen puhelua jostain kivestä, jota ilman ei voinut jutella. Lopulta höpisi jotain hetken ja karkasi taas mökin pihalle leikkimään. Joo, on uitu, heippa. Join aamukahvini loppuun parvekkeelle paistaneessa aamuauringossa ja keräsin itseäni kasaan.



Minun äitienpäivä ei ole yhdestä päivästä kiinni. Eron jälkeen on joutunut muutenkin opettelemaan luopumaan tietyistä asioista. Esimerkiksi joulut. Äitienpäivät on tähän asti vietty lasten kanssa yhdessä. Tämä päivä olisi ollut minulle tärkeä, mutta yksin vietetty äitienpäivä ei poista omaa äitiyttäni. Laitoin omalle äidillenikin tekstiviestin, jossa toivotin hyvää äitienpäivää. Aina ei niin ole tehnyt mieli tehdä. Mutta tapahtuneita ei voi muuttaa, eikä omia vanhempia valita. Sain vastauksenkin. "Kiitos". Sitten päätin viettää tämän päivän kuin minkä tahansa sunnuntain.

Olen aina ollut ankara itselleni, soimannut niistä negatiivisista tunteista ja tekemistäni valinnoista läpi elämän. Vielä kahdeksan vuotta sitten halusin suorittaa äitiyttä ja olla täydellinen. Nyt oikeasti osaan sanoa suoraan, että lapset on välillä ihan perseestä. Kaksi lasta ei mene siinä missä yksi. Välillä yksikin on liikaa. Joskus tekisi mieli huutaa - ja huudankin. Käyttäydyn itsekin kuin se nelivuotias, hermostun ja menetän malttini. Olen sellainen hirviöäiti. Haluaisin itse valita, mitä telkkarista katsotaan. Suutun, jos vihanneksia ei syödä. Vittu kun mikään ei kelpaa. Ärsyttää, kun vessaan tullaan just samaan aikaan kun itse olen siellä. Miten voi olla vessahätä just nyt? Tai kun nukkumaanmeno on yksi farssi. Pitää tulla söpöttämään jotain siihen oviaukolle, kolistella tai tulla viideltä herättämään, kun käyvät pissalla. Siinähän menevät. Antakaa mun nukkua.

Äitinä oleminen on yhtä jatkuvaa kasvua ja kipuilua. Aika monesti on saanut mennä itseensä ja reflektoida niitä syntyneitä tunteita. On joutunut opettelemaan päästämään irti tietynlaisesta kontrollista. Maailma ei kaadu yhteen vatsatautiin, missattuihin juttuihin tai itkupotkuraivareihin. Vaikka välillä siltä tuntuukin. Koskaan en kadu äidiksi tulemista nuorella iällä, mutta nykyään uskallan sanoa, ettei aina jaksa. Ihan sama olenko 27-vuotias ja kohta tokaluokkalaisen äiti. Äiti olen siinä missä joku muukin. En enää mieti, mitä joku muu saattaa ajatella minusta äitinä.

Olen alkanut oppimaan olemaan itselleni armollisempi äitiydessä. Ja mikä parasta - osaan olla itsekäs. Myönnän, etten ole sataprosenttisesti äitityyppiä. En elä ja hengitä yksinomaan äitiydelle. Nautin suunnattomasti tästä omasta ajasta, jonka olen saanut eron jälkeen. Mutta ei se tee minusta yhtään huonompaa. Päinvastoin. Se tekee minusta rehellisen ja aidon. Se tekee minusta äidin, joka osaa tehdä asioita lastensa parhaaksi. Se tekee minusta rohkean. Lapseni ovat parasta, jota minulle on tapahtunut ja aion pitää huolen, että katkaisen sen kierteen, jonka koen osuneen minun kohdalleni lapsuudessani. Vaikka en tule koskaan olemaan ihanneäiti (ei sellaista ole varmaan olemassakaan?), niin tulen olemaan lapsilleni aina rehellinen, luotettava ja rakastan. Pyydän anteeksi, jos olen huutanut. Kerron, ettei se ole heidän vika. Silitän ja suukotan, vaikka kuinka olisi ollut paska päivä. Ja olen läsnä. Henkisestikin.

Tänä vuonna vietän siis äitienpäivän yksin. Makoilin parvekkeella auringossa niin kauan, kun aurinkoa riitti. Söin hyvin ja katsoin Sykettä. Taidan tänään vain olla ja rentoutua. Mikä hätä mulla tässä. Tiedän, että lapsilla on hyvä olla. He ovat vain puhelun päässä. Ylihuomenna vietetään omat äitienpäiväkekkerit. Sitten palataan taas siihen meidän arkeen. Siihen, joka tekee meistä juuri meidät.

Ihanaa äitienpäivää jokaiselle äidille ja äidinmieliselle!


8 kommenttia

  1. Mä voin samaistua täysin tuohon "hirviöäitiyteen" ja samaa taistelua olen käynyt itseni kanssa hyväksyäkseni itseni ja murtaessani äiti-ihanteeni, johon en tule koskaan yltämään. Silti, olen ihan hyvä ja tarpeeksi. Hyvää äitienpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihmisiähän me äiditkin ollaan. Ollaan ihan oikeutettuja kaikkiin tunteisiin, vaikka meillä onkin lapsia. Meidän täytyy olla niitä roolimalleja meidän lapsille, eikä mitään täydellisyyden kuoria, joista puuttuu sisältö.

      Ihanaa äitienpäivää! <3

      Poista
  2. Kaunis ja tärkeä kirjoitus! Äitiys ei todellakaan ole yhdestä päivästä kiinni ja äitien olisi hyvä osata olla armollisempia myös itseään kohtaan - ei kukaan voi olla täydellinen ihmisenä eikä äitinä. Kirjoitin myös samasta asiasta eilen ja sen voi käydä lukemassa täältä, jos kiinnostaa. :)

    Mukavaa tiistaista äitijuhlaa teille! :)

    VastaaPoista
  3. miksei teillä ole sopimuksessa että isänpäivänä isällä ja toisin päin?

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!