Viimeisen vuoden kätilöopiskelija

Aika tuntuu lentävän niin hurjalla vauhdilla eteenpäin. Blogi on ollut pitkään hiljaisena, mutta elämä on kuitenkin tullut siihen vaiheeseen, että opiskelen viimeistä vuottani kätilöksi. Jotenkin arjen on täyttänyt se turvallinen oravanpyörä: lapset ja koulu, bussimatkat ja kauppatilauksien tekeminen, hömppää telkusta ja ystäville chattailu. Elämä on nyt tasaista ja ihanan onnellista. Blogi on pyörinyt ajoittain mielessä ja olen yrittänyt päästä tämän kanssa johonkin päätökseen. Lopettamaankaan en pysty, joten tässä taas olen. Uutta ideaakin olen pyöritellyt liittyen viimeiseen vuoteeni ja ensi kevään kurssiin, johon saa hyvin liitettyä tämän julkisen päiväkirjan pitämisen. Katsotaan, miten ideani toteuttamisen kanssa käy.

Samalla kun lapset ovat kasvaneet, olen minä matkalla tuoreeksi kätilöksi. Viimeisen puolen vuoden aikana on iskenyt tajuntaan se, mitä tämä kätilötyö oikeastaan on - tai mihin mun pitäisi pystyä. Mutta tämä syksy on viimeistään konkreettisesti näyttänyt sen, että missä mun pitäisi olla ensi keväänä. Ja silloinhan varsinainen kasvaminen kätilöksi vasta alkaa. Ehdin nimittäin syksyn alettua käydä suorittamassa synnytysosastolla ensimmäisen harjoitteluni.

Kun vielä viime keväänä harjoittelimme ulosautto-otteita, pyöri vatsanpohjassa pieni kutina. "Joo, ehkä tämä tästä. Näinhän se meni. Okei.", ajattelin. Mutta kun tänä syksynä astuin synnytyssaliin ja pääsin mukaan koko prosessiin, pyyhkiytyi kaikki päästä pois. Silloin nimittäin se oikea oppiminen alkoi. Teoriatiedot oli hallussa, kyllä, mutta käytäntö on aina käytäntö. Synnytykseen ja sen etenemiseen kuuluu niin monta huomioitavaa asiaa ja eri nyanssia, että lähdettiin pisteestä 0.

Pahimmat ja epärealistisemmat pelot pyöri tietenkin päässä ennen ensimmäistä päivää - ja vähän sen jälkeenkin. Seitsemän viikon ajan näin valehtelematta joka yö unia synnytyksistä. Jokainen päivä synnärillä ensimmäisten kolme viikon ajan oli kuin ensimmäinen päivä. Onneksi perheiden kohtaaminen ei ollut iso kynnys. Nopeasti pääsin aina juttuun perheiden kanssa ja pääsin luomaan jokaisen kanssa omaa erityistä suhdetta. Kivuliaan synnyttäjän kohtaaminen oli onneksi helppoa, sillä osasin samaistua heihin oman kahden kokemukseni verran. "Tää sattuu, I feel you!". Salissa samaan aikaan puuhaaminenkin alkoi sujua, kun vain luotti itseensä. Mutta kun ensimmäinen vauva syntyi käsiini, itkin liikuttumisen lisäksi myös huojennuksen takia: "Mie tein sen!". Kukaan ei kuollut, vastasyntynyt itkee ja alapään tunnistaa vielä alapääksi. Huh.

Olen aina ollut sen tyyppinen oppija, että kun minut heittää samantien itsenäisesti hommiin, niin silloin oppiminen on parhainta. Haluan tietysti aina nähdä jonkun asian vaikeusasteesta riippuen kerran tai useammin, mutta kun pääsee itse tekemään, niin homma jää paremmin päähän. Minulla oli onneksi ihana ohjaaja, jonka kanssa oli turvallista opetella. Kun kolmen viikon jälkeen aloin työskentelemään muiden kätilöiden parina, pääsin näkemään erilaisia tapoja tehdä tätä työtä. Ja heistä jokainen otti minut vastaan myönteisesti. Sain toimia enemmän ja enemmän itsenäisesti. Oli aika mahtavaa huomata, kuinka rauhallisesti pystyi seurailemaan salissa yksin synnyttäjän ponnistellessa omien tuntemusten mukaan ja luottaa siihen, että tiesin koska pyytää apua paikalle.

Pääsääntöisesti sain hoitaa säännöllisiä synnytyksiä ja jokainen päättyi onnellisesti. Muutama poikkeustapaus sattui kohdalleni, mutta niissäkin löysin nopeasti paikkani ja sain oppia paljon. Mutta kaikkein tärkeintä on, että olen löytänyt paikkani. Lähdin opiskelemaan kätilöksi, sillä halusin olla salikätilö. Ja salikätilö haluan edelleen olla. Rauhallisessa päivätyössä tulisin kuolemaan tylsyyteen, vaikka jokainen työ raskauden, synnytyksen ja sen jälkeen on todella tärkeää. Mutta haluan haastaa itseäni ammatillisesti. Haluan olla vielä olla synnytyssalissa.

Työskentely salissa näin kätilöopiskelijan näkökulmasta on vähän jopa pelottavaakin. Synnytykseen kuuluu niin iso vastuu, muutoksiin tulee osata reagoida ja työssä tulee olla suunnitelmallinen: "Jos teen nyt näin, niin sitten tämä ja tuo.". Isoin pelko perseessä on tietysti silloin, jos tulee jotain poikkeavaa eteen, niin mitä silloin teet.

Mutta kaikkein parasta tässä on olla mukana elämän isoimmissa tapahtumissa. Kun osaat olla se tuki ja turva, ohjaat ja vastaat kysymyksiin. Oli sitten ensisynnyttäjä ja synnyttämässä viidennettä lasta, niin jokainen kerta on erityinen. Minulle on sattunut niin onnellisesti, että ensimmäinen jakso oli juuri niitä asioita, joita tällä harjoittelulla haettiin. Pääsin rauhassa ajautumaan edes vähän hommaan sisään. Jokainen kohtaamani perhe oli ihana ja minut otettiin vastaan hyvin. Sain tavata mielettömän rohkeita synnyttäjiä, huolehtivia isejä sekä tukihenkilöitä. Ja ne vastasyntyneet.. Aika siirappista, mutta mikään ei ole mahtavampaa kuin ensimmäiset parkaisut ja äidin iholle nostaminen. Ne jännityksen ja ilon sekaiset tunteet, kyyneleet ja kiitokset hyvästä hoidosta.

Ja se, kun vauvan lisäksi syntyy perhe.






13 kommenttia

  1. Ihanaa, että kirjoitit taas! Olen säännöllisen epäsäännöllisestä käynyt tsekkaamassa onko uusia, varsinkinkin opiskeluaiheisia, postauksia tullut. Nyt kun huomasin vinkkauksesi instagramissa syöksyin tänne ohjuksen lailla!

    Minäkin opiskelen kätilöksi, mutta vasta toista vuotta. Et uskokaan kuinka paljon iloa ja odotusta blogisi herättää. Vielä jonain päivänä itsekin pääsen harjoittelemaan ns. Itse asian pariin, jahka olen kahlannut sairaanhoitajaopinnot alta pois... en tosin jaksaisi odottaa, varsinkin kun näen kirjoittamiasi postauksia. Olen lukenut blogiasi siitä saakks kun sain tiedon kouluun pääsystä, sillä tämä on käytännössä ainut kätilöaiheinen blogi, josta koen saaneeni iloa ja tietoa. Älä ikinä lopeta kirjoittamista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emmi! Ihana kuulla, että täällä joku käy lukemassa ja tarkistamassa, onko tullut postauksia.

      Jee, olet valinnut mahtavan ammatin! Ihana kuulla, että tästä on vertaistukea. :'-)

      Mulla on työn alla ihan uudenlainen kanava, joka saattaisi kiinnostaa sua tulevana kätilönä. Pysy kuulolla! ;-)

      Poista
  2. Mulla tuli ihan kyyneleet silmiin tätä lukiessa. :) Susta tulee niin mahtava kätilö. <3
    Kun olin synnyttämässä meidän viidettä, oli salissa harjoittelija mukana. Hän oli 3 viikon aikana nähnyt vain avautumisvaihetta ja lupasin hänelle että kerkiää nähdä meidän vauvan syntymän. Synnytys oli nopea (2h..synnytys katsottiin alkaneeksi kalvojen puhjettua..sitten odoteltiin supistuksia) ja olin vain viimeiset 15min kipeä ja salissa oli silloin aika hässäkkä. :) Mutta opiskelija ainakin näki syntymän. Synnytyksen ajan hän lähinnä vain katseli sivusta mutta vauvan hän hoisi syntymän jälkeen. :)

    Luen aina innolla näitä sun postauksia, sillä oma haaveammattini olisi kätilö. Ehkä vielä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teitä ihania! <3 Kiitos paljon kommentista. Ja ihanaa, että olette vielä siellä! Tosi hyvä mieli tuli tästä.

      Mahtavaa, että sulla on ollut opiskelija mukana ja se oli susta hyvä kokemus. Se on tärkeää niin perheellee kuin opiskelijallekin. Yritän olla opiskelijana perheelle se ylimääräinen tuki, jolla on aikaa olla salissa ja tukea synnytyksen aikana.

      Toivottavasti pääsisit joskus toteuttamaan sun haavetta! Tää on ihan tosi mahtavaa! <3

      Poista
  3. Okei saatan vähän itkeä täällä nyt..

    VastaaPoista
  4. Meen suorittamaan kliinisen harjoittelua vanhainkotiin, ja aika kaukaiselta kuulostaa tuo kaikki tällä hetkellä. En mitenkään malttaisi odottaa tuota vaihetta. Nyt just vaan ahdistaa monestiko joudun uusimaan afyn ja lääkalaskut, ja montakohan kertaa Jobstep kaatuu, kun viikon päästä varaillaan sisätauteja.

    Sun blogi on kyllä ihana ❤️ Tää on ihan mieletön vertaistuki! Oon alkanut selailemaan noita vanhempiakin postauksia ihan uusin silmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Ihania (ja joskus tuskaisia) hetkiä opintojen parissa. Pian huomaat olevasi tässä pisteessä. MUA PELOTTAA! Tsemppiä! <3

      Poista
  5. Kiitos tästä tekstistä ♡ ja blogista. On ihana lukea, miten sä etenet kohti unelmaasi.
    Voimia tälle viimeiselle vuodelle ♡ :)

    VastaaPoista
  6. Vau. Itsekkin toivon vielä joku päivä pääseväni opiskelemaan kätilöksi. Se olisi unelma. Todella mielenkiintoista. Aloitin itse vasta taas blogin kirjoittamisen ja nyt yritänkin etsiä kätilö aiheisia blogeja :) tässä on mun blogini jos haluat kurkata http://jannahundermothersfeet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Tervetuloa verkkaiseen blogiin. :D Käynkin kurkkaamassa sun blogia. :-)

      Poista
  7. Ihanasti kirjotettu! Mä mietin ammattivaihtoehtoja, niin kätilö ja neuvolaterkkari ovat pyörineet mielessä.. Voiko kätilö toimia jossain muualla kuin salissa? Ja mitä kannattaisi kirjoittaa yo-kirjotuksissa jos aikoo kätilöksi?

    VastaaPoista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!