Välttelyn mestari

Lapsena olin paras välttelemään huoneeni siivoamista. Mutta sitten taas, kuka ei lapsena olisi ollut? Minulla oli kotimme ainoa makuuhuone, jonka yhdellä seinällä oli valtava puinen kirjahylly. Nykyistä esteettistä silmääni särkee katsoa valokuvista leluihin hautautunutta kirjahyllyä. Mutta silloin se sisälsi kaikki kalleimmat aarteeni, kivikokoelmastani epämääräiseen sarjaan erilaisia koruja. Siivoaminen oli silloin se ainoa asia, joka minun piti tehdä ja vältin sitä viimeiseen asti. Yleensä juuri siihen pisteeseen, jossa äiti on muovipussin kanssa ovella ja uhkaa heittää kaikki lattialla olevat lelut roskiin.

Kasvaessani opin soveltamaan taitoani asioiden välttämiseen. Opettelin välttämään tunteita. Mitä isommaksi kodin ongelmat kasvoivat, välttelin aina enemmän niiden kohtaamista. Looginen ajattelumallini mukaan koin, että kun asioita ei kohdannut, niitä ei ollut olemassa. Pyrin kompensoimaan käyttäytymistäni muuten. Siivosin huoneeni ja vähän enemmänkin, koska se helpotti välttelystä aiheutuvaa stressiä. Oli helpompi esittää, ettei tiettyjä asioita ollut olemassa, kun esimerkiksi edellisen päivän juomisen merkkejä ei ollut näkyvillä. Vältin tunteita ja puuhasin enemmän.  



Onneksi aika ja lapset kasvattaa. Nykyään vältteleminen sijoittuu oravanpyörämäiseen kuvioon. Kun haluan välttää siivoamista, teen kaikkea luovaa. Kun haluan välttää kokeisiin lukemista, siivoan ja järjestän maustepurkkeja. Kun haluan välttää taloudellisen tilanteen tuomaa stressiä, jätän laskut eräpäivään. Muistutan itseäni tekemättömistä koulutehtävistä liimaamalla post it -lappuja tietokoneen kylkeen ja puran ahdistuksen joko keksimällä jotain uutta kotiin tai raivoamalla tehtävän pois harteilta. Tarvitsen tietyn määrän stressiä, jotta olen tehokkaimmillani. Eräänkin koulun nettikurssin arvosana oli vitonen ihan vain sen ansioista, että katsoin liikaa Netflixiä ja raivottelin tehtävän, koska muulloin ei olisi ehtinyt. Mutta samalla saan suurta nautintoa, kun olen ollut aikaani edellä. Helpotuksen tunne valtaa minut, kun olen jonkun asian jo hoitanut.

Melkoisen kahdeksankaistainen aasinsillan kautta huomaan vältteleväni viimeiseen tenttiin lukemista kirjoittamalla blogia. Mutta aika hienosti olen välttänyt myös tätäkin. Olen kirjoittanut edellisiä kappaleita tunnin verran, istunut hiljaa ja kuunnellut musiikkia. Olen yrittänyt saada sitä lukkoa auki, sitä syytä, että miksi kirjoittaminen on ollut niin vaikeaa. Mutta juuri se neuroottisen järjestelmällinen ja ankara puoleni ei anna tätä lopettaa. Tarve on kirjoittamiselle suuri, mutta jokin estää.



2 kommenttia

  1. Täällä kyllä odotellaan, että uusia päivityksiä tulisi! Kirjoitat kaikesta niin kiinnostavasti! Etenkin kätilöopinnoista, mutta myös arjen/elämän pohdinnat on kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri teidän ansiosta kirjoittaminen julkisesti on parasta! <3

      Poista

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!