Mennyt ja tuleva vuosi























Uudenvuodeaattoyönä minä ja poikaystäväni kilistimme kahden kuohuvalla vuodelle 2017. Puhuimme meidän vuodesta. Olimme suunnitelleet, että lopulta etenemme suhteessamme lasten osalta. Hitaasti ja hartaasi olimme rakentaneet perustuksia parisuhteelle, ja lopulta tuleva vuosi näytti vihreää valoa etenemisen suhteen. Pienestä ulkomaanmatkastakin haaveilimme kesän aikana. Kaikkein parasta kuitenkin oli se, että olimme varmoja suhteestaamme. Tätä me halutaan vaalia. Tästä me ollaan varmoja. Me. Kippis, vuosi 2017.

Ennen syksyn järistyksiä vuosi 2017 on ollut vallan loistava. Suoritin viimeisiä kätilöopintojani ja katse oli valmistumisessa sekä työllistymismahdollisuuksissa. Synnytyssali tuntui kaikkein eniten kodilta kaikessa vaativuudessaan. Olin alunperin lähtenyt opiskelemaan kätilöksi sillä ajatuksella, että haluaisin työllistyä synnytyssaliin. Harjoittelut olivat vahvistaneet haaveitani, vaikka ammatillisesti synnäri pisti koville. Vaikka olin varma sitä, mitä halusin, en voinut olla varma pääsenkö toteuttamaan unelmaani. Silti kokeilin kepillä jäätä ja pistin cv:ni synnäriin. Pelasin varman päälle ja laitoin hakemuksia myös muualle. Kevään edetessä työtarjouksia tuli, mutta ei synnäristä. Päätin kuitenkin jäädä odottamaan. Jännitin ja odotin. Muutamien piinassa vietettyjen viikkojen jälkeen unelma tuli toteen - sain synnäristä kesätöitä!

Neljän ja puolen vuoden opiskelujen, keikkatöiden ja perhe-elämän yhdistämisen jälkeen kaikki muuttui. Alkoi vuorotyö, parisuhteen ja lasten yhdistäminen. Olin aivan loppu, mutta todella onnellinen. Työ oli juuri sitä, mitä olin toivonut. Se haastoi, uuvutti ja välillä pelotti. Mutta olin löytänyt kutsumukseni. Vuoroviikkoäitiyden yhdistäminen vuorotyöhön oli yllättävän helppoa. Ja niin uusi kuvio lähti pyörimään.

Parisuhteen ja työn lisäksi vuosi 2017 on sisältänyt reissut Tallinaan ja Ruotsiin (kymmenen vuoden tauon jälkeen) sekä pelkolentomatkan Berliiniin, olen palannut takaisin blondiksi, rakastunut sushiin, käynyt Provinssissa, ollut sairaalassa hoidossa migreenin vuoksi, ottanut tatuoinnin, rakastanut työtäni, saanut lihaksia ja menettänyt ne, ylittänyt budjettini monesti, ollut harrastamatta mitään, katsonut lapsieni kasvavan ja täyttänyt 28 vuotta.

Tänä vuonna olen päättänyt, etten lupaa mitään. Aion elää. Aion nauttia arjesta rakkaani rinnalla, silittää kun hoidot pistävät kropan ja mielen koville, nauraa ja rakastaa lujaa, ottaa hetki kerrallaan. Haluan tehdä rakastamaani työtä niin paljon kun on mahdollista. Haluan kehittää itseäni ja kasvaa ammatillisesti. Kaikkein tärkeintä on lapset, joiden kohdalla tämä tulee olemaan suurten muutosten vuosi. Nuorimmainen astuu  syksyllä koulutielle. Sitä on todella vaikea kuvitella. Likka on ollut aina kypsä ja valmis, ja häneen on voinut aina luottaa. Kolmas kouluvuosi starttasi helposti ja vaivattomasti. Pojan kanssa fiilikset ovat todella ristiriitaiset. Tulee olemaan todella vaikeaa päästää irti pienestä pojastani ja alkaa asennoitumaan häneen ja alkavaan kouluvuoteen kypsästi ja varmasti. Myös pientä ikäkriisiä on havaittavissa, sillä reilun viikon päästä täytän 29.

Se siitä vuodesta. Yksisarvislaamapaita päällä kohti tulevaa. 


Ei kommentteja

Kommenttiboksi on tarkoitettu sinua varten!